kokeellinen mrna rokotus

Anonyymi

Kokeellisen mrna rokotuksen haitat jotka ovat olleet tiedossa jo kauan .
Joista myös myös Tohtori Robert Malone joka kuului mrna teknologian kehittäjiin
varoitti ihmisiä ja lääketehtaita tulevista vakavista haitoista.

-sydän ongelmat
. veritulpat
- immuniteetin romahdus
-neurologisetongelmat
-syövät
-sikiökuolemat
-ym.
-kuolemat

Ovat kaikki toteutumassa ongelmat ovat tätäpäivää ihmiset/urheilijat kuolevat
sydänperäisiin ongelmiin paljon enemmän kuin ennen kokeellisen rokotteen käyttöön ottamista joihin lääketehtaat vaativat vastuusta täydellisen vapautumisen ennen rokotteen antamista.
Kaikki mrna rokotteen vakavat haitat naamioidaan koronan jälkitaudiksi

esim iltalehti:

Koronapotilaan eteisvärinä on huono merkki
Koronapotilaan eteisvärinä on merkki huonosta ennusteesta, havaittiin yhdysvaltalaistutkimuksessa.

Noin joka kahdeskymmenes koronatartunnan saanut sairaalapotilas sairastuu eteisvärinä-rytmihäiriöön.
Noin joka kahdeskymmenes koronatartunnan saanut sairaalapotilas sairastuu eteisvärinä-rytmihäiriöön.

NOIN joka kahdeskymmenes koronatartunnan saanut sairaalapotilas sairastuu eteisvärinä-rytmihäiriöön, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Nämä potilaat myös menehtyvät selvästi muita todennäköisemmin.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 29 000:ta koronavirustartunnan vuoksi sairaalahoitoon joutunutta potilasta, joilla ei ollut eteisvärinää ennen sairastumista.

Potilaista 5,4 prosenttia sairastui eteisvärinään ja heistä noin puolet kuoli sairaalajakson aikana. Muihin koronapotilaisiin verrattuna he myös sairastuivat sydäninfarkteihin ja muihin sydänoireisiin noin kolmanneksen todennäköisemmin.

Tarkemmissa analyyseissä eteisvärinään sairastuneiden suurempi kuolleisuus selittyi potilaiden vaikeampioireisella koronatartunnalla sekä potilaiden muilla sairauksilla ja korkealla iällä. Tutkijat pitävätkin todennäköisenä, että sairaalahoidon aikana ilmaantuva eteisvärinä on ennemmin merkki potilaan huonosta ennusteesta kuin suoraan kuolleisuuden aiheuttaja.

Esim. sydänperäiset ongelmat/vauriot lisääntyneet mrna piikityskäyrän mukaisesti.
Lääketehtaille vain miljardivoitot tärkeitä.

81

2436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokeellisen mrna rokotteen ja kuolemien lisääntyvyys aikataulullisesti käy yksiin ennustetusti.

      Tilastot: Suomalaisten ylikuolleisuus jatkunut korkeana huhtikuussa 2022

      Koronarokotusten alkamisen jälkeen vuosi sitten alkanut suomalaisten valtava ylikuolleisuus jatkuu. Tilastokeskus julkaisi tänään 24.5. uuden ennakkotilaston kuolleisuudesta, joka osoittaa, että "suomalaisia kaatuu kuin heinää", mutta valtamedia ja poliitikot vaikenevat.

      Tulipa sopivasti valtamedian ja poliitikkojen kannalta tämä Ukrainan sodan eskalointi ja Nato-vouhotus. Ei ole tarvinnut pysähtyä selittämään, että miksi suomalaisia on kuollut kuin sotavuosina 1940-luvulla. Asiaa selvittää nyt toimittaja Janne Kejo.
      Viikottaiset kuolinluvut vuoden 1990 alusta lähtien on kaikkien ladattavissa. Tässä artikkelissa tarkastellaan viikottaisia kuolinlukuja vuoden 2021 alusta lähtien ja niitä viiden edeltävän vuoden vastaavien viikkojen kuolinlukujen keskiarvoon.

      Ensimmäisessä graafissa on viikottainen ylikuolleisuus (%) tämän vuoden ensimmäisten 16 viikon aikana verrattuna 5 edellisen vuoden vastaavien viikkojen keskiarvoon. Huomataan, että ylikuolleisuus on runsasta: kahta viikkoa lukuunottamatta yli 10%, kuutena viikkona yli 15% ja kahtena viikkona jopa yli 20% normaaliin keskiarvoon nähden.


      Toisessa graafissa on vastaava tarkastelu vuoden 2021 alusta alkaen. Huomataan, että ylikuolleisuus alkoi toukokuussa 2021, kun mRNA-koronarokotusten toinen piikitysvaihe alkoi. Alkuvuodesta 2021 ei vielä ollut ylikuolleisuutta, mutta toukokuussa kuolleisuus kääntyi voimakkaaseen kasvuun ja on pysynyt korkeana siitä lähtien.

      Erityisesti on mielenkiintoista panna merkille, että kuolleisuuskäyrä ei näytä korreloivan koronakuolemien kanssa. Koronakuolemat alkoivat Suomessa nousta vasta loppuvuodesta 2021, mutta tuolloin ei kokonaiskuolleisuudessa nähdä nousua, vaan kokonaiskuolleisuus nousi korkealle tasolle jo keväällä/alkukesällä 2021.


      Ylikuolleisuus ei selity koronaviruksella
      Millä muulla se voisi selittyä? Jotkut ehdottavat selitykseksi sitä, että suuret ikäluokat ovat tulleet siihen ikään, jolloin on luonnollista kuolla. Tuntuisi kuitenkin luontevalta, että tuosta syystä johtuva kuolleisuuden kasvu näkyisi hitaampana ja pidemmän ajan kuluessa tapahtuvana kasvuna.

      Graafeissa nähtävä ylikuolleisuus pomppasi kuin veitsellä leikaten muutamassa viikossa aivan uudelle selvästi aiempaa korkeammalle tasolle.

      Olisiko muita selitysehdotuksia? Tapahtuiko viime vuoden alkupuolella jotain sellaista, jolla voisi olla vaikutusta suuren väestönosan terveydentilaan ja jopa kuolleisuuteen? Hakemattakin tulee mieleen mRNA-piikitykset, joita alettiin pistellä väestöön viime vuoden alusta lähtien.

      Monet asiantuntijat ovat selittäneet, että miksi mRNA-piikitykset ovat vaarallisia. Niiden yhteyttä ylikuolleisuuteen ei voida ainakaan suoralta kädeltä tyrmätä – etenkin, jos ei tarjota tilalle jotain uskottavampaa selitystä.

      Lopuksi graafiksi esitetääm viikottaisen kumuloidun ylikuolleisuuden (%) vuoden 2021 alusta lähtien. Tässä kumuloidussa käyrässä viikottaiset heilahtelut tasoittuvat ja trendi on helpompi havaita. Huomataan, että vuoden 2021 alkupuolella oli itse asiassa alikuolleisuutta ja siksi tuo kumuloitu ylikuolleisuus on edelleen ”vain” vajaat 8%. Viime vuoden alkupuolen alhaiset kuolinluvut vetävät tuota kumuloitua lukua alaspäin.

      • Anonyymi

        Valetietoa


    • Anonyymi

      Sydän ongelmat lisääntyneet räjähdysmäisesti
      kokoajan joku perusterve urheilija saa sydän kohtauksen:


      Koronarokote aiheuttaa sydäntulehdusta

      Normaalisti myokardiittia eli sydänlihastulehdusta ja perikardiittia, sydänpussin tulehdusta, esiintyy lapsilla ja nuorilla äärimmäisen harvoin. Vuonna 2017 myokardiittia arvioitiin esiintyvän näissä ikäluokissa vuosittain 4 tapausta miljoonasta (Journal of the American Heart Asociation, 18.11.2017; 6:e005306). Vuonna 2020 Yhdysvalloissa oli 73,1 miljoonaa alle 18-vuotiasta. Tämän mukaan vuosittainen odote olisi alle 18-vuotiailla 292 myokardiittia vuodessa.

      Mutta jotain on muuttunut. Yhdysvaltain Rokotteiden haittavaikutusten ilmoitusrekisteriin (VAERS) oli joulukuun 17. päivään 2021 mennessä ilmoitettu 12 kuukauden ajalta 1.475 koronarokotteiden aiheuttamaa myokardiittia alle 18-vuotiailla ([email protected]). Tämä on viisi kertaa enemmän kuin vuosittainen odote. On myös otettava huomioon, että vain noin 1 % kaikista haittavaikutuksista tulee ilmoitetuksi. Tämän on todennut useampi tutkimus VAERS:ia koskien, mutta todennäköisesti sama pätee muihinkin rokotevaurioilmoituksia vastaanottaviin virastoihin, kuten Suomen Fimeaan.

      Yhdysvaltain Sairausvirasto CDC ja terveysviranomaiset kaikkialla ovat mielellään nimenneet vakavat haittavaikutukset ja kuolemat koronataudin aiheuttamiksi, koska virallisen pandemialegendan mukaan COVID-rokotteet ehkäisevät hyvin koronataudin vakavia muotoja ja kuoleman. Odottamaton myokardiittivyöry herätti kuitenkin terveyspäättäjissä huolestusta. Paineen alla CDC joutui myöntämään, että pandemian alusta (maaliskuu 2020) tammikuuhun 2021, jolloin rokotukset oli juuri aloitettu, ”myokardiitti oli potilailla epätavallinen”, oli koronatautia tai ei. Vain 23,7 % nuorista myokardiittipotilaista oli sairastanut COVID:in, joten suurin osa ikäryhmän myokardiiteista ei johtunut koronataudista (CDC MMWR September 3, 2021; 70(35);1228-1232).

      Myokardiitin valtava lisääntyminen – kuinka paljon jää piiloon?

      Terveiden lasten ja nuorten sydäntulehdukset lisääntyivät vuoden 2021 aikana yhtäkkiä räjähdysmäisesti. Samaan aikaan nousi yleinen kuolleisuus useassa maassa, kuten Britanniassa ja USA:ssa. Siellä henkivakuutusyhtiöiden data osoitti työikäisten eli 18-64-vuotiaiden liikakuolleisuuden nousseen 40 %:iin vuonna 2021. Muuta viime vuoden alussa alkanutta, jatkuvaa, väestöön laajasti ja voimakkaasti vaikuttavaa ulkoista ympäristötekijää ei ole tarjolla kuin pandemiaa vastaan annetut COVID-19-rokotteet. 12-17-vuotiailla myokardiitti on nyt Yhdysvalloissa yleisin koronarokotteen aiheuttama vakava haittavaikutus.

      -https://www.elinahytonen.fi/
      -injektiopiikki.com
      -koronarealistit

      • Anonyymi

        Valehtelija


    • Anonyymi

      Siitä huolimatta otetaan käyttöön uusi tekniikka joten piikkien ottamisen kanssa oltava jatkossa tarkkana ettei sellaista "uutta tekniikkaa" vahingossa saa. (Halpa ja helppo, siinä käyttöönoton syy.)
      niinistö huononti kansalaisten oikeusturvaa muuttamalla rokotteen määritelmää huonommaksi ja ottamalla vastuut pois piikityksiin osallistuvilta toimijoilta. Just koronapiikitysten vuoksi. Päättäjille itselleen se määräsi piikkihaittaepäilyistä jättikorvauksia, toisin on taviksille- on tyytyminen ylen julkaisemaan tutkimukseen jossa kerrotaan että suurin osa oireista kuvittelua.

    • Anonyymi

      Raharikas Johtoporras ohjaa ja omistaa median uutisissa vain piikkiylistystä
      jättimäisistä haittavaikutuksista huolimatta.

      Propakanda koneisto toimii täälläkin ei tarvitse kaukaa kysellä
      kun jo kuulee piikkihaitoista ja kuolemista käytännössä.

      Käsikädessähän aikataulullisesti menevät kokeellinen mrna rokotus
      ja kuolemien suuri nousu käyrä.

      Median mukaan kyse ei tietenkään ole tästä suurta epäonnistumista ei koskaan voida myöntää.

      • Anonyymi

        Huijari


    • Anonyymi

      Varsinkin väite sikiökuolemista on otettu vakavasti Lähi-Idän kansojen (erityisesti maahanmuuttajien) parissa ja siksi vältelty rokottautumista. Tuollahan on perinteisesti hankittu suuri lapsimäärä elättämään vanhempansa vanhuudessa.

    • Anonyymi

      mrna rokote on saanut vaillinaisen testauksen vuoksi hätä käyttöluvan.
      Ilman lääketehtaiden vastuuta mistään.

      Kuitenkin haittavaikutukset suurempia kuin kaikista rokotteista yhteensä.
      Lääkärit sanovat rokotteen sisältävät rasvapartikkelin vettä ja viruksen piikkiproteiinia jota kautta immuunivaste pääsee kehittymään kehossa.

      Tiedossa on kuitenkin kuoleman tapauksia heti rokotteen jälkeen
      mitkä todettu rokotteesta johtuviksi.
      samoin halvauksia, rytmihäiriöitä ,hiustenlähtöä ym,ym.

      Miksi mrna kokeilua ei lopeteta koska suoria vastauksia ei ole mistä ilmiöt aiheutuvat.
      Piikitykset pitäisi lopettaa välittömästi perinpohjaisen tutkimuksen ajaksi.

      Vanhuksista rokotettu 99% 3-4 annoksella kuolemat lisääntyneet 10% heti rokotusten alettua.

      rokotteen pitäisi suojata itse taudilta näin muut rokotteet toimivat
      polio,jäykkäkouristus,rokot. ym.
      Maailman historian kallein ja tappavin rokotekokeilu menossa.

      mrna rokote jolla vaillinainen testaus haittavaikutuksia ennätysmäärä
      ei suojannut mitään ,ei estänyt leviämistä ollenkaan.
      pakotettiin terveydenhoitoalan ihmisiin piikitettäväksi
      täysin hulluutta. Rokotukset ehdottomasti lopetettava lisätutkimusten ajaksi.

      Media uutisoi puolueellisesti vain ylistyslaulua kuinka tehokas mrna on.
      Katsokaa ympärille ihmisiä kuolee ,urheilijoilla ennätys määrä sydän ongelmia.
      super rikkaat rikastuu ja kansa maksaa.

    • Anonyymi

      Vihdoin myös CNN-uutisissa: ”mRNA-piikitykset saattavat vahingoittaa immuniteettia”
      Julkaistu 25.05.2022

      USA:n valtamedia on vaiennut kuin Suomenkin valtamedia laajasti tutkitun ja tieteellisesti todetun tosiasian: Kokeelliset geeniteknologian mRNA-piikitykset, kuten Suomessa käytettävät koronarokotteet, vahingoittavat vakavasti ihmisten luonnollista immuniteettia. Vaikenemisen muuri vaaroista on vihdoin yli 1,5 vuoden jälkeen halkeillut.

      Yli 18 kuukautta julkaisunsa jälkeen valeuutisten pääkanava CNN, joka on mm. MTV-uutisten pääkumppani, kyseenalaistaa vihdoinkin, että voisivatko Covid-19-mRNA-rokotteet heikentää immuniteettia – ilmiöstä, josta valtamedian haastajat ovat varoittaneet mRNA-koronarokotusten agendan esittelemisestä lähtien.

      Viime perjantaina julkaisemassaan CNN-artikkelissa todetaan, että kaksoisrokotettujen ja tehosteteita ottaneiden yksilöiden ”läpimurtoinfektiot” ovat jatkuneet vauhdilla. Nyt tutkijat yrittävät selvittää, että miksi mRNA-piikittettyjen immuniteetti ei kestä.


      ”Mutta immuniteettipulmapelissä on toinenkin pala, jota tutkijat yrittävät kiireesti ratkaista, ja se on, voiko tämä suojamme heikkeneminen olla seurausta mRNA-tekniikasta, jota käytetään joidenkin Covid-19-rokotteiden, kuten, Moderna ja Pfizer/BioNTech, jotka olivat ensimmäiset maailmassa ja käyttäneet tätä kehityksen alustaa.”

      Koronatsaari ja mRNA-piikitysten johtava edistäjä Anthony Fauci, joka on lobannut mRNA-rokotteita lähes kaksi vuotta, osallistui artikkeliin väittäen tällä kertaa: ”Jotkut rokotealustat antavat erittäin korkean suojan, mutta kestävyys ei ole kovin pitkä.” Sitten hän olikin jo käytännössä valmis hylkäämään piikitykset: ”Saimme todella loistavan alustan mRNA:lla… Mutta yritetään olla parempia.”

      Asiaa käsiteltiin myös toisaalla USA:n valtamediassa ”Good Morning America” ​​-ohjelmassa viime viikolla, kun ABC Newsin lääketieteellinen asiantuntija myönsi, että ”mRNA-rokotteet ja myöhemmät tehosterokotteet saattavat tuhota immuunijärjestelmää”.


      Asiantuntija Alex Berenson kirjoittaa valtamedian vaikenemisen muurin murtumisesta:

      ”Se, mitä näet täällä, ovat ensimmäiset askeleet kohti virallista tunnustamista, että mRNA-rokotteet ovat epäonnistuneet ja että uusia rokotteita on tulossa ennemmin tai myöhemmin”, hän kirjoitti.

      ”Siksi tehostekampanjoiden annetaan muotoutua uudestaan, luultavasti kuukausien kuluessa”, Berenson ennustaa. ”Valkoinen talo puolustelee rokotteiden epäonnistumista yleisessä mielipiteessä epäonnistumisena väittäen, että ”mRNA-rokotteiden epäröinti on noussut kestämättömälle tasolle” tai jollekin sellaiselle ja että tarvitsemme uutta rokoteteknologiaa. (Uudella tarkoitan todennäköisesti vanhaa.) He saattavat jopa olla tarpeeksi kyynisiä syyttääkseen meitä, jotka olivat koko ajan oikeassa, tapahtuneesta epäröimisestä.

      Toisin sanoen ”salaliittoteoreetikot” ovat olleet taas oikeassa.

      ”Suuri mRNA-koe päättyy, ei räjähdyksellä, vaan 200 miljoonalla vanhentuneella annoksella pakastimissa. Todennäköisin, mutta ei mitenkään varma lopputulos on: nolla pitkän aikavälin hyötyä, nolla tai jonkin verran pitkäaikaista haittaa, ja $100 miljardia plussaa Pfizerille ja sen jengille”, Berenson ennustaa.

    • Anonyymi

      Minusta tuntuu ettei syytä asiakirjojen 70 vuoden salailuun ole paljastettu vielä.

    • Anonyymi

      Euroopan pharma lääkejätin johtaja epäiltynä rokotetodistuksen väärentämisestä
      piikitettyään suolaliuosta kokeellisen mrna rokotteen sijaan.
      Niin kuin muutkin Raharikkaat ihmiset.
      mrna rokote vaikuttaa tosi turvalliselta:


      https://www.youtube.com/watch?v=2A3ykVvkp-g

      • Anonyymi

        Aika paha


    • Anonyymi

      Valehtelet

    • Anonyymi

      Mikä aiheuttaa noin vuosi sitten alkaneen ja edelleen jatkuvan valtavan ylikuolleisuuden Suomessa? Tutkijat ovat vahvistaneet, että SARS-CoV-2 -virus itsessään ei vahingoita elimistön soluja, vaan kokeellisten koronarokotteiden piikkiproteiini.

      Lue myös: Suomalaisten ylikuolleisuus jatkunut korkeana huhtikuussa 2022
      Mike Whitney kirjoittaa tutkimusanalyysissaan, jonka julkaisi The Epoch Times, että elimistön solujen vahingoittuminen tapahtuu sitomalla ACE2:ta, mikä voi johtaa mitokondrioiden vaurioitumiseen. Katso video:


      COVID-tapaukset ovat lisääntyneet jyrkästi lähes kaikissa maissa, jotka ovat käynnistäneet joukkorokotuskampanjan. Esimerkiksi Kambodža aloitti rokotuskampanjansa helmikuun alussa 2021 sen jälkeen, kun se oli tilastoinut nolla kuolemantapausta; rokotusohjelman käynnistämisen jälkeen kuolemantapaukset alkoivat. Voi siis olla, että jokin kokeellisessa koronarokotteessa itsessään tappaa ihmisiä.

      Salk-instituutin tutkijat vahvistivat, että COVID:n aiheuttamat pääasialliset vahingot johtuvat piikkiproteiinista, ei viruksesta; jos näin on, miksi sitten pistämme ihmisille rokotteita, jotka opettavat heidän solunsa tuottamaan piikkiproteiineja?

      118 miljoonaa amerikkalaista on nyt rokotettu verihyytymiä tuottavalla piikkiproteiinilla; kukaan ei tiedä, kuinka kauan nämä mahdollisesti tappavat proteiinit pysyvät verisuonten limakalvoilla tai mitä vahinkoa ne lopulta aiheuttavat. Nyt kun tapaukset ovat vähentyneet kaikkialla Yhdysvalloissa, miksi rokotuksia ei annettaisi hitaammin, kunnes pitkän aikavälin riskit tunnetaan paremmin.
      https://www.youtube.com/watch?v=xSrc_s2Gqfw
      Joukkorokotusten piti vähentää COVIDin uhkaa, mutta lyhyellä aikavälillä se näyttää pahentavan sitä huomattavasti. Miksi? Ja miksi COVID on nyt ”nousussa neljässä viidestä eniten rokotetusta maasta”? Forbes-lehden mukaan:

      ”Maat, joissa on maailman korkeimmat rokotusasteet – mukaan lukien neljä viidestä eniten rokotetusta maasta – taistelevat hillitäkseen koronavirusepidemioita, jotka ovat asukasta kohti laskettuna suurempia kuin Intiaa tuhoava aalto, suuntaus, joka on saanut asiantuntijat kyseenalaistamaan joidenkin rokotteiden tehokkuuden … ja rajoitusten lieventämisen viisauden, vaikka suurin osa väestöstä on rokotettu.”

      Pahempaa kuin Intiassa? Miten se on mahdollista? Ja miksi kahdeksan ”täysin rokotettua” New York Yankeesin pelaajaa on saanut positiivisen COVID-testin? Tässä on Associated Pressin jutusta:

      ”New York Yankeesin lyhytsyöttöpelaaja Gleyber Torres testattiin positiivisesti Covid-19:lle, vaikka hän on täysin rokotettu ja oli aiemmin saanut koronaviruksen hiljaisen kauden aikana. Torres on yksi Yankeesin kahdeksasta niin sanotusta läpimurtopositiivisesta pelaajasta – henkilöistä, joiden testi oli positiivinen, vaikka he olivat täysin rokotettuja.”

      Ja jos tämä ei ole tarpeeksi hämmentävää, katsokaa, mitä Kambodžassa tapahtuu. Kambodža aloitti rokotuskampanjansa helmikuun alussa sen jälkeen, kun se oli tilastoinut nolla kuolemantapausta. Aivan oikein: Maassa ei ollut yhtään COVID-kuolemantapausta maaliskuuhun 2021 mennessä, muutama viikko sen jälkeen, kun se aloitti rokotusohjelmansa. Ja silloin kuolemantapauksia alkoi kertyä, kuten alla olevasta silmiä avaavasta taulukosta näkyy: Kaavio Joel Smalleyn Twitteristä.
      https://www.youtube.com/watch?v=xSrc_s2Gqfw&t=6s

    • Anonyymi

      Katsokaa tätä katkelmaa Conservative Woman -lehden artikkelista, jonka otsikko on ”Kaikki syyt epäillä rokotevalmistajien vakuutteluja”:

      ”Olen aiemmin raportoinut hämmästyttävästä kuolemantapausten piikistä, joka tapahtui intensiivisen rokotuskampanjan rinnalla Gibraltarilla, jossa pienessä yhteisössä kehittyi sen seurauksena maailman korkein Covid-kuolleisuusluku. Tiedämme myös, että Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa on havaittu tuhansia kuolemantapauksia Covid-rokotusten seurauksena, usein heti rokotuksen jälkeen.

      Valmistajat, johtavat lääketieteelliset aikakauslehdet ja useimmat hallitukset väittävät, että nämä kuolemantapaukset eivät liity rokotteeseen. Monissa tapauksissa kuolemantapausten ja vakavien sairauksien on katsottu johtuneen samanaikaisesta virustartunnasta. On kuitenkin yhä enemmän todisteita siitä, että joillakin, erityisesti heikoilla ja iäkkäillä, rokote itsessään aiheuttaa tai pahentaa juuri sitä sairautta, jota vastaan rokotteen on tarkoitus suojata….

      … huolestuttava ilmiö, joka esiintyy jatkuvasti Covid-rokotetutkimuksissa, on väitettyjen ”tartuntojen” piikki, joka tapahtuu juuri tuona kolmen viikon aikana ja yleensä välittömästi rokotuksen jälkeen … Tutkijat nostavat esiin mahdollisuuden, että rokotus voi aiheuttaa ”Covid-19-oireita muistuttavia oireita, kuten kuumetta”, hiljattain virukselle altistuneissa …

      Hän ehdottaa, että mekanismina voi olla immuniteetin heikkeneminen, joka johtuu rokotuksen jälkeisestä valkosolujen häviämisestä, joka havaittiin sekä Pfizerin että AstraZenecan tutkimuksissa ja joka tekee rokotettavista lyhyellä aikavälillä alttiimpia virukselle.””

      Tekijä päätyy siis samaan johtopäätökseen kuin edellinen kirjoittaja: ehkä rokote tekee ihmisistä alttiimpia virukselle heikentämällä heidän puolustuskykyään ja siten altistamalla tartunnalle. Tämä on varmasti yksi mahdollisuus, mutta on muitakin mahdollisuuksia, jotka voivat olla äärettömän paljon vakavampia:

      ”Yleisesti ei ole tunnustettu, että rokotteen tarkoituksena on suojella meitä provosoimalla solujamme tuottamaan juuri sitä toksiinia, joka tekee viruksesta vaarallisemman kuin sen edeltäjät koronavirusten perheessä. Tämä toksiini, joka tunnetaan nimellä piikkiproteiini, voi vahingoittaa keuhkojen lisäksi myös aivojen, sydämen ja munuaisten kaltaisia elimiä.

      Rokotuksen antamisen taustalla on se, että tilapäinen altistuminen toksiinille voi antaa pitkäaikaisen suojan viruksen aiheuttamaa sairastumista vastaan. Varhaiset merkit viittaavat siihen, että tämä strategia toimii, vaikka ei olekaan vielä täysin varmaa, missä määrin voimakkaasti rokotetuissa väestöissä havaittu tartuntojen väheneminen on kausiluonteista ja liittyy tartuntojen aaltoihin vai onko kyseessä pysyvä hyöty.

      On kuitenkin olemassa myös hyvin todellinen mahdollisuus, jota tukevat eläinkokeet ja edellä mainitut tutkimukset, että rokote itsessään voi aiheuttaa herkissä ihmisissä oireita, joiden katsotaan sitten johtuvan Covid-19:stä. Terveyshaitat voivat olla erityisen vakavia henkilöillä, jotka ovat hiljattain saaneet tai saavat samanaikaisesti tartunnan varsinaisesta viruksesta.

      Näin ollen on syytä epäillä valmistajien vakuutteluja siitä, että rokotusten aiheuttamat kuolemantapaukset ja vammat, joiden katsotaan liittyvän rokotuksiin ja jotka joissakin tapauksissa näyttävät Covid-19:n aiheuttamilta, eivät liity rokotuksiin. Tilanne on niin vakava, että jotkut lääkärit ja tutkijat vaativat Covid-rokotusten jatkamisen keskeyttämistä, kunnes asia on tutkittu perusteellisesti.”

    • Anonyymi

      Maat joissa on paras boosterikattavuus, ovat nyt tilastoissa kärkisijoilla tartunnoissa. Lisäksi nyt on kesä, flunssan esiintyvyyden pitäisi olla minimissään, kuitenkin nyt tapahtuu juuri päinvastoin.


      Our World In Data
      mRNA-injektio suojaa vakavalta taudilta
      Asiantuntijat ovat hokeneet tätä mantraa koko rokotuskampanjan ajan. Nyt on kuitenkin käynyt [1]tutkimuksista selkeästi ilmi, että rokotteet estävät kehon kykyä tuottaa keskeisiä vasta-aineita. Tästä asiasta kirjoitin artikkelissa ”Ruotsalaistutkimus: Piikkiproteiinista mahdollisia haittoja DNA-korjaukseen ja adaptiiviseen immunitettiin” jo 8.11.2021. Syy immuniteetin kapea-alaisuuteen on ollut selvillä jo pitkään. mRNA-injektion koodaama täyspitkä stabiloitu piikkiproteiini estää V(D)J-rekombinaation ja haittaa tätä kautta vasta- aineiden monimuotoisuutta.

      Käyrällä on myös Intia. Maat jotka ovat rokottaneet paljon, kärsivät vakavasta ylikuolleisuudesta. Suomi mukaanlukien.

      [3]”Kukaan Suomessa ei tiedä, mitä mRNA-injektiot sisältävät” – artikkeli kertoo miten Suomessa toimitaan. Miljooniin suomalaisiin on injektoitu ainetta, jonka sisältöä kukaan viranomainen ei ole tarkistanut kertaakaan laboratoriossa, eikä tarkista.

      Alla olevassa kuvassa on sama ”parhaat” rokotusmaat kuolleisuuden osalta.

      https://injektiopiikki.com/2022/06/03/totuus-alkaa-paljastua-pida-huoli-itsestasi-ja-muista/

    • Anonyymi

      Syntymisellä on käsittääkseni samat mahdolliset haitat ja vielä lisäksi aina jossakin vaiheessa kuolema.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Juttu etenee maailmalla, mutta YLE ja THL eivät ole heränneet puolustamaan kansalaisia: https://t.me/Dr_Joseph_Mercola_Official/395
      Saa nähdä, ketä Suomesta istuu oikeudessa tästä vedätyksestä.

    • Anonyymi

      Yhteenveto raskaan olevien naisten rokotukista ja sen vaikutuksista sekä koe-eläimiin että ihmisiin: https://www.bitchute.com/video/M0yn7dYRnUBu/
      Tiedot ovat kerätty sekä Pfizerin omista, salatuiksi aiotuista dukumenteista, että eri maiden viranomaisilta saaduista, julkisuuslain perusteella pyydetyistä, asiakirjoista. Yhteenveto osoittaa, että eri maiden viranomaiset ovat tarkoituksella salanneet ratkaisevia tietoja ja poistaneet niitä asiakirjoista, saadakseen ihmiset ottamaan piikin.
      Täysin harkittua kansanmurhaa.

    • Anonyymi

      Maapallon on arvioitu kestävän noin 3 miljardia ihmistä
      Tällä hetkellä 7-8 miljardia
      .
      Luonnonvarat ehtyvät ,saasteita, luonnonmoninaisuuden katoa
      jäätiköt sulavat, keskilämpötila nousussa.ym.

      Maailman vaikutus valtaisimmat ihmiset tietävät asian ja reakoivat.

      Kokeellinen mrna rokotus ilman vastuuta haitoista toimii
      suunnitelman mukaan vähentäen ihmisiä ja syntyvyyttä.

      • Anonyymi

        Arviot on arvioita eikä väestönkasvusta huolissaan tarvitse olla, jos kantokyky ylittyy tapahtuu aivan sama asia kuin yli lastatulle laivallekin eli uppoaa. Eli asiaa hoituu aivan luonnollisella tavalla ei sen eteen mitään tarvitse tehdä.

        Maailman vaikutusvaltaisimmat ihmiset voisivat aloittaa itsestään sen väestön vähentämisen, koska kuormittavatkin systeemiä enemmän.


    • Anonyymi

      Media ja thl laittaa kuolemat ja kaikki oireet koronan ja koronan jälkitaudiksi.

      Todellinen syy mrna rokote ja ihmisten pakko vähennys Maapallolta
      ihmisrodun säilyttämiseksi.

      Maailman eliitti suunnitteli tämän ovelasti
      pandemian ja rokotuksien kautta. ja se on käynnissä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ranskalaistutkimuksen esijulkaisun mukaan Pfizerin, Modernan ja AstraZenecan rokotteet ovat saattaneet myötävaikuttaa uudenlaisen sporadisen CJD-taudin syntyyn, joka on paljon aggressiivisempi ja nopeammin etenevä kuin taudin perinteinen muoto.

      CJD:n aiheuttavat poikkeavuudet aivoissa olevassa proteiinissa, jota kutsutaan prioniksi. Luonnossa esiintyvät proteiinit ovat yleensä vaarattomia, mutta kun ne sairastuvat tai vääristyvät, ne aiheuttavat lähellä sijaitsevien prionien epämuodostumista, mikä johtaa aivokudoksen rappeutumiseen ja lopulta kuolemaan.

      Tauti on parantumaton, sillä kun yksi prioni on saanut tartunnan, se jatkaa leviämistä muihin prioneihin, eikä tällä hetkellä ole olemassa mitään hoitoa, joka voisi pysäyttää taudin etenemisen.

      Suurin osa CJD:tä sairastavista on sporadista tyyppiä, mikä tarkoittaa, että he saavat tartunnan ilman näkyvää syytä. Pieni osa ihmisistä saa diagnoosin perinnöllisyyden vuoksi. Satunnaisesti esiintyvä CJD on yhdistetty saastuneen lihan, kuten sairaiden prionien saastuttaman lehmän naudanlihan, syömiseen.

      Vaikka COVID-19:n Omicron-muunnoksessa ei ole prionialuetta sen piikkiproteiinissa, alkuperäisessä Wuhanin COVID-19-muunnoksessa oli sellainen. Siksi kun Wuhan-variantin piikkiproteiinin geenitieto tehtiin rokotteeksi osana mRNA- ja adenovirus-DNA-rokotteita, myös prionialue sisällytettiin siihen. Microorganisms-lehdessä julkaistu yhdysvaltalainen tutkimus osoitti, että prionialue pystyy vuorovaikutukseen ihmissolujen kanssa.

      Kun potilas ottaa Pfizerin tai Modernan mRNA-rokotteen, mRNA:ta siirtyy luontaisesti henkilön soluihin, jotka sitten käyttävät mRNA:n ohjeita synteettisen piikkiproteiinin tuottamiseen. Tämä huijaa soluja uskomaan, että ne ovat saaneet tartunnan, jolloin ne luovat immunologisen muistin koronaviruksen osaa vastaan.

      AstraZenecan rokotteessa, jossa käytetään adenovirusvektorialustaa, piikkiproteiinin DNA kuljetetaan soluun adenovirusvektorin kautta ja sen jälkeen tumaan, jossa kaikki ihmisen DNA on varastoituna. Sieltä DNA transkriboidaan mRNA:ksi ja siitä tehdään piikkiproteiini.

      Vaikka suuret terveysjärjestöt sanovat, että rokotteiden geneettinen materiaali ei siirry ihmisen DNA:han, laboratorioissa ihmissoluilla tehdyissä mRNA-tutkimuksissa on havaittu, että mRNA voidaan transkriboida DNA:ksi ja sitten siirtää osaksi ihmisen genomia.

      Valitettavasti biologinen prosessi, jossa mRNA-informaatio muunnetaan proteiineiksi, ei ole täydellinen eikä virheiltä suojattu, ja proteiineissa voi tapahtua vääränlaista taittumista.

      Eräässä toisessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa, joka julkaistiin International Journal of Vaccine Theory, Practice, and Research -lehdessä, spekuloitiin, että väärin taittunut piikkiproteiini voisi puolestaan luoda väärin taittuneen prionialueen, joka voi olla vuorovaikutuksessa terveiden prionien kanssa aiheuttaen vahinkoa ja johtaen CJD-tautiin.

      Aiemmat tutkimukset CJD:stä kannibalistiryhmissä ovat osoittaneet, että CJD voi pysyä lepotilassa tartunnan jälkeen noin 10 vuotta tai kauemmin. Ranskalaistutkimuksen tekijät havaitsivat kuitenkin, että COVID-19-rokotteita saaneilla henkilöillä havaitut CJD-tapaukset puhkesivat paljon nopeammin, sillä oireet ilmenivät 11,38 päivän kuluessa rokotuksen saamisesta.

      Turkissa tehdyssä vertaisarvioidussa tutkimuksessa (pdf) todettiin äkillinen CJD-tapaus 82-vuotiaalla naisella, jonka oireet ilmaantuivat päivä sen jälkeen, kun hän oli saanut ensimmäisen annoksen Sinovac COVID-19 -rokotetta, joka tunnetaan myös nimellä CoronaVac. Toisin kuin mRNA- ja vektoripohjaiset rokotteet, CoronaVac on inaktivoitu rokote, mikä tarkoittaa, että se sisältää inaktivoidun version alkuperäisestä koronaviruksesta.

      Ranskalaistutkimuksessa havaittiin 26 tapausta Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kaksikymmentä henkilöä oli jo kuollut tutkimuksen kirjoittamisajankohtaan mennessä, ja kuolema tapahtui keskimäärin 4,76 kuukauden kuluttua rokotuksesta.

      ”Tämä vahvistaa tämän uuden CJD:n muodon radikaalisti erilaisen luonteen, kun taas klassinen muoto vaatii useita vuosikymmeniä”, tutkijat kirjoittivat.

      Tutkimuksen pääkirjoittaja, tohtori Jean-Claude Perez, ilmoitti The Epoch Timesille 6. kesäkuuta sähköpostitse, että kaikki 26 potilasta olivat kuolleet.

    • Anonyymi

      Rikkaat ja media näytti voimansa koronarokote sadussa
      ja kansa polvistui sen edessä nöyrästi.
      Eikä kyseenalaistanut eikä tutkinut
      pandemiaa laisinkaan.

      • Anonyymi

        Kansa kyllä halusi että näiden piikkien litkut tutkitaan. Kukaan ei suostunut siihen. Aalto Yliopisto esim. kun kuuli mitä ollaan tutkimasaa, kielsivät laboratorion käytön. Miksi??? Sitä vooi jokainen miettiä, miksi koko maailman ihmisiin pistettävää litkua ei saa tutkia? Se, että se on koeluontoinen, ei VOI EIKÄ SAA OLLA SYY!!!! Mitä tässä siis salataan? Tämähän on aivan sama kuin kadulla joku myisi sinulle Buranaa, varmaankin heti ostat tuon tabletin. sehän on joko ilmainen tai max euron? Does it ring a bell, even a little????


    • Anonyymi

      Ei tätäkään vielä ole saatu selvitettyä. Kohta ne väittää, että naiset on vaan hysteerisiä ja johtuu siitä. Vaikka testosteronia saavilla transihmisilläkin on tullut kuukautiset ja vaihdevuosi-ikäisillä mummoilla. Ei herätä luottamusta, jos kaikki asiat on täysin pimennossa.

      "Päivitys mRNA COVID-19 -rokotteiden aiheuttamien runsaiden kuukautisvuodon tapausten tarkastelusta
      PRAC jatkaa raskaan kuukautisvuodon tapausten arviointia COVID-19-mRNA-rokotteilla Comirnaty ja Spikevax .

      Runsaat kuukautiset voidaan määritellä verenvuodoksi, jolle on ominaista lisääntynyt määrä ja/tai kesto, joka häiritsee henkilön fyysistä, sosiaalista, emotionaalista ja aineellista elämänlaatua. Kuukautiskierron häiriöt ovat hyvin yleisiä ja voivat ilmaantua monenlaisiin taustalla oleviin sairauksiin sekä stressiin ja väsymykseen. PRAC on tarkistanut kaikki saatavilla olevat tiedot, mukaan lukien kliinisissä tutkimuksissa raportoidut tapaukset, spontaanisti Eudravigilancessa raportoidut tapaukset ja kirjallisuustiedot.

      Komitea päätti jatkaa tämän turvallisuussignaalin arviointia ja pyytää myyntilupien haltijoilta päivitetyn kumulatiivisen tarkastelun raskaiden kuukautisten tapauksista.

      EMA tiedottaa asiasta lisää heti, kun lisätietoja on saatavilla.

      PRAC ei löydä yhteyttä mRNA COVID-19 -rokotteiden ja kuukautisten puuttumisen välillä
      PRAC päätteli, että ei ollut riittävästi todisteita syy-yhteyden osoittamiseksi COVID-19-rokotteiden Comirnaty ja Spikevax ja kuukautisten puuttumisen (amenorrea) välillä.

      Kuukautisten poissaolo voidaan määritellä verenvuodon puuttumiseksi 90 päivää tai kauemmin.

      Komitea arvioi kaikki saatavilla olevat tiedot, mukaan lukien kirjallisuuden löydökset ja EudraVigilancelle ilmoitetut kuukautiset Comirnatyn ja Spikevaxin annon jälkeen.

      Kaiken kaikkiaan PRAC katsoi, että saatavilla olevat tiedot eivät tue syy-yhteyttä ja tuotetietojen päivittämistä kummallekaan rokotteelle.

      Komitea jatkaa tämän asian tarkkaa seurantaa ja on pyytänyt myyntiluvan haltijoita sisällyttämään sen Comirnatyn ja Spikevaxin seuraaviin määräaikaisiin turvallisuuspäivitysraportteihin."

      https://www.ema.europa.eu/en/news/meeting-highlights-pharmacovigilance-risk-assessment-committee-prac-7-10-june-2022

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Selvitys, miten palaa HIV:tä käytettiin piikkiproteiinin valmistuksessa:
      https://t.me/AmericanExceptionalism/29841
      Suurempi ongelma saattaa kuitenkin olla, että piikkien valmistuksessa käytetään syövästä otettua geenipätkää, joka aiheuttaa proteiinien valtavan nopean lisääntymisen. Samoin kuin noissa nopeasti leviävissä syövissä. Ja aina jossain vaiheessa tulee kopiointivirhe ja ihmisessä alkaakin jakaantua syöpäsolut. Kuten vakavien haittavaikutusten pitkässä listassa lukee sekä erilaiset syövät että HIV, mahdollisina tuliaisina rokotetuille ihmisille.

      • Anonyymi

        Koska kukaan ihminen ei voi olla noin tyhmä, olet pelkkä trolli, ei käy kateeksi elämääsi.


    • Anonyymi

      Faucin vastaus kysymykseen, onko olemassa tutkittua tietoa, että rokotuksen saaneiden lasten kuolemissa ja sairaalahoitoon joutunieden määrissä olisi vähenemistä rokmotusten ansiosta?
      Vastaus: EI ole!
      Ei kait tuo ole ihmekään, kun piikkien suojavaikutus liikkuu 14-50% välillä ja kesto on muutamia kuukausia. Sellainen se kokeellinen gaaniterapia on, ei edes rokote.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Rokotteiden sanotaan suojaavan vakavalta taudilta, mutta entäpä kun virus muuntuu koko ajan lievempään suuntaa ettei se enää aiheuta vakavaa tautia. Kuten tilastoista huomaa on kuolleiden keski-ikä noussut 84 vuoteen ja kyseessä lienee monisairaat vanhukset, jotka olisivat kuolleet jo tavalliseen flunssaan muutenkin.

      • Anonyymi

        Kumma rokote, kun suoja vakavalta taudilta muttei lievältä!
        Siis tämän mukaan kevään kuolleet ovat nähtävästi kuolleet lievään tautiin.

        Kun ottaa Burana 600:n, niin kyllä se tehoaa sekä lievään, että pahempaankin päänsärkyyn.


    • Anonyymi

      Vastahan kerrottiin, että se koronahan on se joka aiheuttaa niitä sydsänongelmia ja verisuonitukoksia!

      • Anonyymi

        Pian se alkaa väittämään ettei maapallo olekaan pallon muotoinen ja sitten kirjoittaa pitkät rimpsun tekstiä , ja jotkut vielä lukevatkin näitä sepustuksia
        Epäluulo on myöskin sairaus, vaan siihen ei ole rokotetta ——- valitettavasti.


    • Anonyymi

      Näin kana reagoi samaan mRNA-rokotteeseen 4 kuukauden kasvatuksen jälkeen, kuin mitä ihmisetkin saivat:
      https://t.me/DUMBSandCloning/442791
      Aika kuhina päällä vielä teurastuksenkin jälkeen. Jenkeissä taitaa olla myös hormoonit sallittuja lihankasvatuksessa, kun katsoo tuon yksilön kokoa.

    • Anonyymi

      Salaisia papereita julkaistiin viikonloppuna iso liuta: tässä Modernan ja USA:n valtion välisestä sopimuksesta vuodelta 2015 ja kohde on mRNA:rokotteen omistus:
      https://t.me/MM_Q17/118
      Ketkä olivatkaan vallassa USA:ssa tuonna vuonna? Aika hyvää ennakointia vai valmistautumista tekemään tiliä rokotteilla?

    • Anonyymi

      Kansainvälisen olympiakomitean julkaisemien tietojen mukaan vuosina 1966-2004 alle 35-vuotiaiden urheilijoiden äkkikuolemia oli 1 101, mikä tarkoittaa keskimäärin 29 äkkikuolemaa kaikissa urheilulajeissa. Ympäri maailmaa ainakin 769 urheilijaa on kokenut sydänpysähdyksen, romahtanut tai kuollut kentällä pelkästään maaliskuun 2021 ja maaliskuun 2022 välisenä aikana – siis yhden ainoan vuoden aikana.


      Tanskan Christian Eriksen viedään paareilla pois romahdettuaan kentällä Tanskan ja Suomen välisessä jalkapallon EM-kisojen B-lohkon ottelussa Parkenin stadionilla Kööpenhaminassa 12. kesäkuuta 2021.

      Vuonna 2021 EU:n FIFA-urheilijoiden (jalkapallo) äkkikuolemat nousivat 420 prosenttia. Kaksikymmentäyksi FIFA-pelaajaa menehtyi yllättäen tammikuusta marraskuun puoliväliin vuonna 2021.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Saksa julkaisi omat lukunsa vakavia haittavaikutuksia saaneista rokoteen ottaneista.
      https://t.me/QAnonMap/17605
      Sillä lasketaan. että 5 boosteria ottaneista yksi joka 1666:sta joutuu sairaalaan vakavien haittavaikutusten takia.
      Muuten miksi ottaa boosteri rokotetta varten, joka ei suojaa tartunnalta, eikä vakavilta haitoillta, jotta tehoton rokote jatkaisi tehotonta oloaan kehossa ja ottajan riski joutua sairaalaan kasvaa joka piikillä? Olisi edes plaseboa, niin säästyisi komplikaatioita.

      • Anonyymi

        Ei ole pakko ottaa kokeellista ja tehotonta rokotetta kun on tarjolla myös testattuja ja toimivia rokotteita.

        Kaksi annosta Pfizer- tai Moderna COVID-19 -rokotetta estivät sairaalahoitoja vähemmän tehokkaasti omicron BA.2- ja BA.2.12.1 -jaksojen aikana kuin BA.1-jakson aikana, mutta kolmas ja neljäs annos tarjosivat lisäsuojaa

        Tutkimuksessa todettiin, että 50-vuotiailla ja sitä vanhemmilla aikuisilla rokotteen tehokkuus sairaalahoitoa vastaan ​​BA.2/BA.2.12.1-vaiheen aikana nousi 80 prosenttiin neljännen annoksen jälkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pakko ottaa kokeellista ja tehotonta rokotetta kun on tarjolla myös testattuja ja toimivia rokotteita.

        Kaksi annosta Pfizer- tai Moderna COVID-19 -rokotetta estivät sairaalahoitoja vähemmän tehokkaasti omicron BA.2- ja BA.2.12.1 -jaksojen aikana kuin BA.1-jakson aikana, mutta kolmas ja neljäs annos tarjosivat lisäsuojaa

        Tutkimuksessa todettiin, että 50-vuotiailla ja sitä vanhemmilla aikuisilla rokotteen tehokkuus sairaalahoitoa vastaan ​​BA.2/BA.2.12.1-vaiheen aikana nousi 80 prosenttiin neljännen annoksen jälkeen.

        Voi sinua lapsi hyvä, nuo virusvariantit ovat menneen talven lumia, nyt on ollut vallalla BA.4 ja BA.5 variantit jotka kiertävät rokotukset ja sairastetun taudin antaman mitättömän suojan mennen tullen. Ja johan sieltä Intiasta on uusi virusmuunnos tainnut saapua Eurooppaan, että se siitä noista sinun prosenteista ja miljoonasta buusterista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua lapsi hyvä, nuo virusvariantit ovat menneen talven lumia, nyt on ollut vallalla BA.4 ja BA.5 variantit jotka kiertävät rokotukset ja sairastetun taudin antaman mitättömän suojan mennen tullen. Ja johan sieltä Intiasta on uusi virusmuunnos tainnut saapua Eurooppaan, että se siitä noista sinun prosenteista ja miljoonasta buusterista.

        Hyvä uutinen on, että rokotukset ja tehosterokotteet suojaavat sinua edelleen vakavalta sairastumiselta myös BA.5 variantin osalta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä uutinen on, että rokotukset ja tehosterokotteet suojaavat sinua edelleen vakavalta sairastumiselta myös BA.5 variantin osalta

        Eivät suojaa ainakaan THL:n viimeisten tilastojen mukaan. Eriasteisten rokotettujen määrä sairaaloissa on yli kaksinkertainen verrattuna rokottamattomiin ja tulokset on sentään suhteutettu ryhmän kokoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät suojaa ainakaan THL:n viimeisten tilastojen mukaan. Eriasteisten rokotettujen määrä sairaaloissa on yli kaksinkertainen verrattuna rokottamattomiin ja tulokset on sentään suhteutettu ryhmän kokoon.

        Uusimpien THL.n tilastojen mukaan täysin rokotetut ovat joka ikäryhmässä huomattavasti paremmassa asemassa kuin rokottamattomat.Huoh!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusimpien THL.n tilastojen mukaan täysin rokotetut ovat joka ikäryhmässä huomattavasti paremmassa asemassa kuin rokottamattomat.Huoh!

        eihän Thl ole vielä julkaissut heinäkuun tilastoa? Ja kyllä kesäkuun tilastot puhuu karua kieltään sen puolesta, että rokotetuilla menee huomattavasti huonommin.
        Tuo tilasto ei kuvaa absoluuttista määrää vaan se on suhteuteutettu. Siinä siis kuvataan vakavien sairauksien esiintyvyyttä SUHTEESSA tietyn ryhmän väkilukuun.
        Eli Kaikki on jaettu rymiin esim. iän ja rokotusstatuksen mukaan. Heistä on laskettu, kuinka paljon esim. sairaalaan johtavia sairastumisia esiintyy 100 000 henkeä kohti kussakin ryhmässä.
        Eli kesäkuun tilastojen valossa rokotetut ovat huomattavasti "sairaampia" kuin rokottamattomat.
        Se, mistä tämä johtuu, voi vain arvailla. Oma arvaus on, että rokotetut luottavat liian huolettomasti piikkien suojaan. piikit eivät torju uusia variantteja ja eivät näemmä suojele edes vakavalta sairaudelta.
        Myös huolestuttava iso brittiläinen tutkimus, jota dr. Campbell analysoi youtubessa, osoittaa, että rokotteet eivät valitettavasti tilastojen valossa, estä long-covid'ia. Minkä Campbell myönsikin.
        dr. Campbell on rokotemyönteinen ja ottanut itse ja kehottanut muitakin ottamaan rokotukset, mutta hän on myös hyvin objektiivinen tilastojen tutkija.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eihän Thl ole vielä julkaissut heinäkuun tilastoa? Ja kyllä kesäkuun tilastot puhuu karua kieltään sen puolesta, että rokotetuilla menee huomattavasti huonommin.
        Tuo tilasto ei kuvaa absoluuttista määrää vaan se on suhteuteutettu. Siinä siis kuvataan vakavien sairauksien esiintyvyyttä SUHTEESSA tietyn ryhmän väkilukuun.
        Eli Kaikki on jaettu rymiin esim. iän ja rokotusstatuksen mukaan. Heistä on laskettu, kuinka paljon esim. sairaalaan johtavia sairastumisia esiintyy 100 000 henkeä kohti kussakin ryhmässä.
        Eli kesäkuun tilastojen valossa rokotetut ovat huomattavasti "sairaampia" kuin rokottamattomat.
        Se, mistä tämä johtuu, voi vain arvailla. Oma arvaus on, että rokotetut luottavat liian huolettomasti piikkien suojaan. piikit eivät torju uusia variantteja ja eivät näemmä suojele edes vakavalta sairaudelta.
        Myös huolestuttava iso brittiläinen tutkimus, jota dr. Campbell analysoi youtubessa, osoittaa, että rokotteet eivät valitettavasti tilastojen valossa, estä long-covid'ia. Minkä Campbell myönsikin.
        dr. Campbell on rokotemyönteinen ja ottanut itse ja kehottanut muitakin ottamaan rokotukset, mutta hän on myös hyvin objektiivinen tilastojen tutkija.

        Viime torstaina eli 4.8. THL julkaisi viimeisimmät tilastot. Sieltä löytyy esim. tartunnat ja hoidon tarve rokotussuojan mukaan ajalta 01.05.2022 – 30.06.2022. Toivottavasti ensi viikolla tulisi heinäkuun tilastot.


    • Anonyymi

      Viime viikolla kävin ottamassa neljännen piikin. Vieläkin ihan terveen kirjoissa.

      • Anonyymi

        Hei! mieheni kuuluu koronan vakavaan riskiryhmään ja otti 4. rokotteen jo tossa keväällä. Hän sai myös koronan pari viikkoa sen jälkeen. Vakavin oire oli että se ilmeisesti
        iski näköhermoon ja näkö heikkeni sumeaksi. Toiseen silmään on tullut näkö mutta toiseen on jäänyt sumeutta.

        Myöhemmin selvisi -ja tästä on asiantuntijat puhuneet, mutta vain sivulauseissa, vaikka pitäisi olla kissankokoinen varoitus että rokote, siis kaikki, ei vain koronarokote, alentaa alussa tilapäisesti vastustuskykyä. Vastustuskyky tautia vastaan alkaa kehittyä vasta joidenkin päivien sisällä, jolloin se alkaa nousta vauhdilla.
        Eli kannattaa suojella itseään muutama päivä rokotuksen jälkeen, eikä lähteä väkijoukkoihin.
        Tiedän rokotettuja, jotka on saaneet koronan melkein saman tien rokotuksen jälkeen ja joka kerta kyseessä on ollut se, että tyyppi on ajatellut, että jee! sain juuri rokotteen, nyt bailaan! Kukaan ei ilmeisesti ole "kuullut", että siinä pitäisi olla melkein viikko hissukseen ennen kun menee altistaan itsensä.
        Mieheni sai sen ilmeisesti terveyskeskuksesta jossa hän käy usein kokeissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei! mieheni kuuluu koronan vakavaan riskiryhmään ja otti 4. rokotteen jo tossa keväällä. Hän sai myös koronan pari viikkoa sen jälkeen. Vakavin oire oli että se ilmeisesti
        iski näköhermoon ja näkö heikkeni sumeaksi. Toiseen silmään on tullut näkö mutta toiseen on jäänyt sumeutta.

        Myöhemmin selvisi -ja tästä on asiantuntijat puhuneet, mutta vain sivulauseissa, vaikka pitäisi olla kissankokoinen varoitus että rokote, siis kaikki, ei vain koronarokote, alentaa alussa tilapäisesti vastustuskykyä. Vastustuskyky tautia vastaan alkaa kehittyä vasta joidenkin päivien sisällä, jolloin se alkaa nousta vauhdilla.
        Eli kannattaa suojella itseään muutama päivä rokotuksen jälkeen, eikä lähteä väkijoukkoihin.
        Tiedän rokotettuja, jotka on saaneet koronan melkein saman tien rokotuksen jälkeen ja joka kerta kyseessä on ollut se, että tyyppi on ajatellut, että jee! sain juuri rokotteen, nyt bailaan! Kukaan ei ilmeisesti ole "kuullut", että siinä pitäisi olla melkein viikko hissukseen ennen kun menee altistaan itsensä.
        Mieheni sai sen ilmeisesti terveyskeskuksesta jossa hän käy usein kokeissa.

        Koronan oireita ei ole näköhermo onhelmat mutta miehelläsi haitta liittyy piikkiin.varma homma


      • Anonyymi

        Hyvä tuuri ✌️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei! mieheni kuuluu koronan vakavaan riskiryhmään ja otti 4. rokotteen jo tossa keväällä. Hän sai myös koronan pari viikkoa sen jälkeen. Vakavin oire oli että se ilmeisesti
        iski näköhermoon ja näkö heikkeni sumeaksi. Toiseen silmään on tullut näkö mutta toiseen on jäänyt sumeutta.

        Myöhemmin selvisi -ja tästä on asiantuntijat puhuneet, mutta vain sivulauseissa, vaikka pitäisi olla kissankokoinen varoitus että rokote, siis kaikki, ei vain koronarokote, alentaa alussa tilapäisesti vastustuskykyä. Vastustuskyky tautia vastaan alkaa kehittyä vasta joidenkin päivien sisällä, jolloin se alkaa nousta vauhdilla.
        Eli kannattaa suojella itseään muutama päivä rokotuksen jälkeen, eikä lähteä väkijoukkoihin.
        Tiedän rokotettuja, jotka on saaneet koronan melkein saman tien rokotuksen jälkeen ja joka kerta kyseessä on ollut se, että tyyppi on ajatellut, että jee! sain juuri rokotteen, nyt bailaan! Kukaan ei ilmeisesti ole "kuullut", että siinä pitäisi olla melkein viikko hissukseen ennen kun menee altistaan itsensä.
        Mieheni sai sen ilmeisesti terveyskeskuksesta jossa hän käy usein kokeissa.

        Glaukoomaa, eli silmänpainetautia havaittu piikin jälkeen. Glaukooma vaurioittaa näköhermoa.

        https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2022.06.13.22276314v1


    • Anonyymi

      Tuntuu että kenellä on veren ohennus lääkkeet olemassa niin selviää hengissä paremmin rokotteista kuin he kenellä ei ole.

    • Anonyymi

      Jutun juoni tilastoinnissa piilee siinä, että rokotetut jaetaan ryhmiin saatujen rokotuskertojen mukaan, näin saadaan monta matalaa pylvästä graafiseen esitykseen. Mutta jos tehdään karkea jako rokottamattomiin ja rokotettuihin eli lasketaan kaikki rokotetut yhdeksi ryhmäksi, niin silloin rokotettuja joutuu sairaalaan yli kaksi kertaa enemmän ja melko suurella varmuudella heitä myös kuolee tautiin yli kaksi kertaa enemmän.

      • Anonyymi

        Mielestäni tuo tilastointitapa on käytössä ympäri maailmaa.
        Eli tietyn ikäryhmän rokottamattomassa 100 000 henkilössä on tautia näin ja näin paljon ja esim. saman ikäryhmän 3.piikin ottanutta100 000 henkilöä kohti on taudin esiintyvyys näin ja näin paljon.
        Näin pystytään vertailemaan esim. rokotteen tehokkuutta ja sairastumistapauksia silloinkin kun vertailuryhmät ovat hyvin erikokoisia. Eli väestöryhmät on kokoon suhteutettuna, niitä pystyy vertailemaan "tasa-arvoisesti".
        Mutta no joo... jos rokotetut lasketaan omaksi ryhmäkseen, niin silloin heitä sairastuu huomattavasti enemmän suhteessa rokottamattomiin... sairaalaan heitä joutuu pikaisesti silmäillen jotain yli 4 kertaa enemmän verrattuna samaan määrään rokottamattomia.
        Ilmeisesti rokottamattomat ovat "lusineet" taudin läpi "luomuna" kuka onnistuneesti ja kuka sitten vähemmän onnistuneesti. Ilmeisesti sairastuminen antoi huomattavasti paremman suojan. Nuo piikit eivät kieltämättä vaikuta toimivan kovin pitkään.


    • Anonyymi

      81% tartunnan saaneista sai taudin alle kaksi viikkoa rokotteesta

      Katsokaa uusin artikkeli injektiopiikki.com

      -omalla perheellä ei mrna rokotteita
      Suurin koronan oire oli lievä flunssa
      -kaveri perheellä ei mrna rokotteita koronasta ei oireita
      -työkaverilla ei mrna rokotetta ei oireita
      -veljen perheellä ei korona rokotteita
      Suurin oire oli lievä kuume vajaa päivä
      -toisella työ kaverilla ei korona rokotetta
      Ei oireita
      -tiedän kymmeniä ihmisiä joilla ei kokeellista mrna rokotetta yhteen vetona suurimmat oireet olivat
      Lievä flunssa

      Kevään ja kesän ikäihmiset jotka injektoitu 3-4kertaa
      Heidän ylikuolleisuus
      Jos rokote suojaa hyvin vakavalta koronalta kuolivat
      Varmaan siihen lievään versioon
      (Jollei suojaa lievältäkään versiolta ei kyllä suojaa
      Vakavaltakaan tartunnalta)

      Mrna rokote ja huono poliittinen toiminta vei kansalta
      -terveyden
      -rahat
      -Perustuslailliset oikeudet
      -vapaan liikkumisen

      Kauan tiedetyt mrna haitat
      Kas kummaa ovatkin nyt koronan Jälkitautia

      Parturini ihmetteli ihmisten laajaa hiusten lähtöä
      Jo yli vuosi sitten heti rokotusten alettua
      Nyt onkin koronan jälkitautia thl mukaan

      Samoin kun laajat sydän ja verisuonitaudit
      Neurologiset ongelmat ym.

      Olkaa tarkkana tuossa kokeellisessa mrna rokotteessa on jotain pielessä.

      Katsokaa:
      Injektiopiikki
      Koronarealistit
      Tuomas malinen
      Elina hytönen
      Järjenääni
      -

      • Anonyymi

        Eli eikös tässä nyt THL vääristele tilastoja, kun luokittelee alle 2vk. 1. rokotteesta sairastuneet rokottamattomiksi?
        Heille pitäisi kaiken järjen mukaan olla oma kategoria.
        Tuohan on, maalaisjärjellä ajatellen, epärehellistä toimintaa.


      • Anonyymi

        Tuosta sairastumisesta heti rokotteen jälkeen.
        Et todellakaan tiedä mitä tapahtuu rokotuspaikoissa kun et itse ole siellä käynyt.

        Minäpä kerron.
        Suositus on että mennään paikalle juuri ennen omaa aikaa, tosin monet varsinkin vanhukset menevät hyvissä ajoin odotusaulaan joss on parhaillaan kymmeniä jollei lähemmäs sata ihmistä.
        Rokoteen jälkeen samassa odotusaulassa joudutaan odottamaan 15 minuuttia ennenkuin saa lähteä alueelta.
        Eli pahiimmillaan rokotettu on odottanut 30 - 45 min isossa joukossa jossa todennäköisesti jollakin on koronatartunta.

        Jos verrataan rokottamattomaan joka istuu neljän seinän sisällä ja välttelee ihmispaljouksia, mistä hän sen koronan saa?

        Veljeni ja hänen vaimonsa eivät ole ottaneet rokotteita eivätkä ole sairastaneet koronaa.
        He välttelevät ihmispaljoutta, eivät käy kyläilemässä, eivät missään tapahtumissa, pikaisesti kaupassa.

        Itse olen saanut tartunnan vaikka 3 rokotusta.
        Olen eri ihmisten kanssa tekemisissä jatkuvasti osa puolalaisia, virolaisia, (ennen sotaa ukranalaisia ) jne.
        Festareilla on tullut käytyä useamman kerran.

        Löytääkö joku jonkin muunkin eron minun ja veljeni välillä kuin rokotteen?


    • Anonyymi

      thl vääristelee tietoja

    • Anonyymi

      THL:n Hanna Nohynekin edustama laboratorio, joka oli yhtiöitetty, sai rahoituksensa Pfizerilta. Nohynek itse oli kv. Rokotejärjestön varapuheenjohtaja. Tampereen rokotekeskuksen Mika Rämet jätti kertomatta, että hänen edustamansa rokotekeskus sai myös rahoitusta lääkejätiltä nimeltä Pfizer.

      Jos eivät suosittele rokotuksia eivät saisi lääketehtailta rahotustakaan
      nöin se vaan toimii.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      hienoa thl:n korruptoituneet johtajat joita lääketehtaat ohjaavat vastuuseen

    • Anonyymi

      Ylellä on nyt jankkauskeskustelu käynnissä hoitajien rokotteista.
      Valtaosa on sitä mieltä, että rokottamaton hoitsu on "tiedevastainen" , ei usko tieteeseen ym. joten hänen paikkansa ei ole hoitajana.
      Taas viskellään argumenttejä tyyliin: "rokotettu ei voi tartuttaa"... "rokottamaton hoitaja on turvallisuusriski hoitaessaan 4. rokotettuja potilaita" siis mitä ihmettä??? Eikö jo 4! rokotetta suojele ihan kaikelta koronalta?

      Samat tyypit, jotka haukkuvat rokottamattomia hoitajia kuinka nämä eivät luota "tieteeseen" on samoja jotka takertuvat vääriin, jo kuukausia sitten murrettuihin harhaluuloihin rokotteen tehosta. Eli ihan itse eivät viitsi vähääkään seurata tiedettä ja hankkia tietoa, vaan elävät siinä harhaluulossa että rokote on "tehokas ja turvallinen" ja tämä on rokottamattomien pandemia ja rokottamattomat joutuu hengityskoneisiin ja saa long covid'in.

    • Anonyymi

      jee oikeutta kansalaisille:
      Keskusrikospoliisille on jätetty tutkintapyyntö THL-johtajien toimista koronapandemian aikana. Tutkimuspyynnössä pyydetään, että keskusrikospoliisi tutkii, ovatko Markku Tervahauta, Pekka Rissanen, Mika Salminen, Tiina Laatikainen ja muut tutkinnassa ilmenevät henkilöt yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa syyllistyneet seuraavassa asiassa virkavelvollisuuden rikkomiseen, tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, virka-aseman väärinkäyttämiseen, törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen, terveysrikokseen, markkinointirikokseen ja/tai muihin rikokseen.

      Tutkintapyynnöt eivät normaalisti johda mihinkään
      Yksi tutkintapyyntö on tehty liittyen THL:n tietokannan muuttumiseen vuoden 2022 alussa. Ensimmäisen kuukauden aikana THL:n järjestelmiin kirjatut ICD-10 diagnoosikoodit ovat nousseet hälyttävästi. Kirjoitin siitä artikkelin ja se nosti asian julkisuuteen. MTV3 haastatteli THL tietojohtajaa ja hän kertoi järjestelmävirheen kestäneen pari päivää vuodenvaihteessa, ennen kuin se huomattiin.

      Virheen korjauksen jälkeen THL:n tietokanta kuitenkin muuttui kolmen vuoden ajalta. Asiasta tehtiin tutkintapyyntö, joka ei johtanut mihinkään. Mitään vastausta ei tullut ja sähköposteihin ei ole vastattu.

      Tutkintapyyntö THL:n johtajia kohtaan on nyt jätetty
      Tutkintapyyntö THL:n eri vastuuhenkilöitä kohtaan on jätetty Keskusrikospoliisille. Tutkintapyynnön on laatinut Lakiasiaintoimisto Kari Uoti Oy.

      EU:n lainsäädännössä edellytetään rokoteyritysten ohella kansallisten toimivaltaisten viranomaisten (kuten THL:n) ja EMA:n noudattavan erinäisiä seurantaprosesseja sen jälkeen, kun valmisteelle on myönnetty ehdollinen myyntilupa.

      THL:lla ei kuitenkaan ole minkäänlaista seurantajärjestelmää todetuille rokotehaitoille. Fimea kerää vapaaehtoisesti lähetettäviä rokotehaittoja. THL ei ole tietoinen todellisesta tilanteesta, eikä se edes pysty tietoja saamaan, vaikka haluaisi. Mitään seurantajärjestelmiä ei ole.

      lähde; injektiopiikki

    • Anonyymi

      Tässä yksi viimeisimmistä tutkimuksista, jotka toteavat Pfizerin rokotteen muuttavan ihmisen dna:ta in vitro tutkimuksessa:
      https://www.mdpi.com/1467-3045/44/3/73/htm
      Intracellular Reverse Transcription of Pfizer BioNTech COVID-19 mRNA Vaccine BNT162b2 In Vitro in Human Liver Cell Line

      New Study Reveals that the Pfizer mRNA Vaccine Permanently Alters DNA within 6 Hours of Exposur
      Tästä pitää saada kaikki piikittäjät vastuuseen!

      • Anonyymi

        Miten sinulta jäikin kertomatta, että "tutkimus ei osoittanut käänteistranskriptoidun DNA:n pääsyä ytimeen. Se ei myöskään osoittanut, että DNA oli integroitunut solun genomiin.
        Lundin yliopiston tutkimuksessa käytetty kokeellinen järjestelmä on keinotekoinen. Se esimerkiksi käytti laboratoriossa kasvavia maksasyövän soluja, jotka eivät edusta terveitä soluja tai ihmistä, tutkiakseen, oliko rokotteen mRNA käänteiskopioitu. Tutkimuksen tuloksia ei siis voida ekstrapoloida ihmisiin."
        - healthfeedback

        Haluatko lisää linkkejä? Ensi kerralla kun aiot levittää kuraasi, ota ensin selvää asioista. Päinvastoin, tahalliset disinfon levittäjät pitäisi saada vastuuseen.


    • Anonyymi

      HUOM!!!

      Aloitus ei siis koske meitä suomalaisia ainakaan, koska meillä ei ole annettu mitään kokeellisia rokotteita ainakaan koronapandemiaan liittyen..

    • Anonyymi

      Huom

      Juuri meitä se koskee. Ihmisiä lahoaa ennätysvauhdilla. Ei siis taida tulla myyntilupia, muttei asiaa voi myöskään myöntää, koska yhteiskunta menis ihan sekasin

      • Anonyymi

        Vain Euroopan lääkeviraston (EMA) arvioinnin läpäisseet ja turvallisiksi, tehokkaiksi ja korkealaatuisiksi todetut rokotteet voivat saada myyntiluvan EU:ssa. Komissio on tähän mennessä myöntänyt ehdollisen myyntiluvan kahdeksalle rokotteelle, jotka ovat seuraavien rokotevalmistajien kehittämiä:

        BioNTech ja Pfizer (21.12.2020)
        Moderna (6.1.2021)
        AstraZeneca (29.1.2021)
        Janssen Pharmaceutica NV (11.3.2021)
        Novavax (20.12.2021)
        Valneva (24.6.2022)
        Sanofi ja GSK (11.11.2022)
        HIPRA 30.3.2023

        https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/coronavirus-response/safe-covid-19-vaccines-europeans/questions-and-answers-covid-19-vaccination-eu_fi#covid-19-rokotukset-eussa

        Kuten jo sanottu, EU:ssa käytettävät koronarokotteet ovat saaneet ehdollisen myyntiluvan ja eivät siis ole kokeellisia.

        Haluatko linkin?

        [paljon tunnetta mutta valitetavan vähän tietämystä sinulla]


      • Anonyymi

        " Ihmisiä lahoaa ennätysvauhdilla."
        Aivosikaan eivät näytä välttyneen laholta.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe