Taas olisi aika kysyä neuvoa viisaammilta.
Homma menee jotakuinkin näin: Kun sain alustan suunnilleen kuntoon, autolla on uraherkkyyden, tärinän ja renkaiden rohinan vuoksi edelleen aika tuskaista ajaa lyhyttä työmatkaa. Kone ehtii kiltillä ajolla lämpimäksikin vasta kotiin päästessä, joten kiihdyttelytkin jäävät vähiin. Vanhusta kun ei ainakaan kylmänä ilkeä kiusata, jos pannu halkeaa niin sitten itketään taas illat.
Ramppiin tullessa auto kuitenkin huutaa "Anna happea!" ja imee itsensä kiinni asfalttiin, joten tositoimiin pitäisi päästä. Ajattelin lievittää tuskaa, omaani ja autoni, CARFin kesän ensimmäisillä ratapäivillä, mutta kuinkas sattuikaan, olen juuri sen viikonlopun Kyproksella notkumassa. Eli ei rataa ennen heinäkuuta! Prkl!
Nyt sitten viimein päästään itse asiaan: Mistä päin etelä-Suomea löytyy mukavia mutkapätkiä, joilla on sen verran näkyvyyttä, että kurveja uskaltaa huoletta leikata? Vanha Kuninkaantie on kuulemma aika mukava ajeltava? Tarkoitus ei siis välttämättä ole ajaa kahtasataa vaan hakea säädyllisiä ( = helposti laittomia) kaarrenopeuksia.
Auttakaa kiltit uraisten kehäteiden lannistamaa kurjaa! Kohta menee muuten usko alfailun iloihin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
tuollaista saa tehdä missään ;)
hyvä paikka mutkitella, yksi Alfa-hassu kehui.
Tuosta Hotakaisesta ei tarvii välittää, se on vaan kateellinen ;)
Tuolta Mäntsälän ja Porvoon väliseltä (Lahden tieltä muutama kilsa Porvooseen päin) tieltä kun lähdet ajamaan Myrskylän suuntaan, on ihan siedettävää asfalttia ja näkyväisyyskin paikka paikoin hyvä :) Toinen ihana mutkainen tie on Pornaisten/ Monninkylän suunnalla Sipooseen päin, mutta tie on välillä aika rupusta.
Sitten jos lähdet seikkailemaan Porvoon suuntaan, Porvoon takana, sairaalasta eteenpäin menee tie Sonnbyhyn, siellä löytyy kanssa kivaa kiharaa ja joskus näkyväisyyttäkin.
Kattele kartasta semmonen sopiva lenkki, ja kerro kokemukset?
Oon kuullut kehuttavan jotain tien pätkää jossain Kirkkonummenkin suunnalla juuri tuohon tarkoitukseen sopivana, mutta sitä en osaa neuvoa sen tarkemmin, mutta täältä löytyy varmaan epsoolaisiakin jotka suhuuttelevat siellä suunnalla.
Pari siedettävää tietä olen täältä Kirkkonummelta löytänyt, kuulin juuri toisesta mikä pitäisi mennä tarkistaa! Inkoossakin on ihan ok lenkki kun lähdetään ST1:sta Tähtelään päin, tai sitten Degerbysta Siuntioon menee aika ok pätkä, tosin asvaltti on aika huonoa siellä.
mut on tullut paiskottua kun olen käyttänyt oikotienä ruuhkaaikana keskisuomeen.
Lahti/Kärkölän risteyksessä lähttepi tie kohti Lammia ja jonkun matkan päästä y-risteyksestä oikeaan käteen
Koko reitti sysmä-asikkala-lammi-turenki-hämeenlinnanmotari-helsinki on todella nautinnollinen varsinki väli asikkala-lammi. Leveä tie, kallistetut mutkat ja mäennyppylöitä. Pitäisköhän lähteä mokille käymään viikonloppuna, jotta tulisi testattua tuo einbach madallus jouset. Tosin jos haluaa harrastaa kovaa kurviin ajoa, niin länsiväylän liittymä rampit on aika hyvät siihen. Esim. länsiväylällä kehä1:n ramppi Nokian pääkontorin vieressä. Kaverilla on meidän ennätys hallussa yli 60mm madalletulla 300-srj bmw, jossa oli kivikova alusta(huom. oli. kahden öljypohjan jälkeen tuli vakioalusta takaisin :)). Nopeus oli 130km/h.
Oikein kunnon "pätkä" löytyy Hetta- Kautokeino väliltä. Parikymmentä kilometriä Hetan jälkeen kääntyy tie oikealle Näkkälään. 60- luvulla tietä ei kunnolla edes ollut, mutta nykyisin kestopäällyste kattaa koko tien. Tie on kapea ja mutkikas ja mikä parasta, älyttömän kumpuileva. Paikka on juuri havupuurajan tienoilla ja tie kulkee hiekkatievojen välissä ja päällä. Mitään valtavaa tilannenopeutta en siellä ole pitänyt, sillä alueella on vähintään miljoona poroa:) Mitään järjetöntä revittämistä ei tarvitakaan, kunhan auto ja tie ovat kunnossa. Ei se vauhti, vaan sivuttaiskiihtyvyys!
Aika kivoja mutkateitä löytyy Kirkkonummelta, liikuntarajoitus yleensä 60 km/h, mitä kovempaa ei niillä edes aina pysty ajamaan. Espoosta AIVAN MAHTAVA löytyy kun Espoon Keskustasta Ikean ohi pohjoiseen, se meni vielä jonkun golf-kentän ohi, aivan tajuton ylinopeudenajoparatiisi.
Ja sitten omat kulmat, Töölö. Vain mukulakiviä ja tasa-arvoisia risteyksiä, ruuhkaa, kännykkään puhuvia kamikazeblondeja Volvoissa (yksi meinasi tappaa mut tänään), tulvia, kymmenen laihaa vuotta, heinäsirkkoja... tulee hulluks!
Tuli vain mieleeni, että miksi niitä kurveja pitäisi leikata? Ethän sinä kai muutenkaan poukkoile laidasta laitaan. Itse tykkään harrastaa "autourheilua" keskittymällä omalla kaistalla pysymiseen mutkaisemmillakin pätkillä, jolloin vähempikin nopeus riittää.
Silloinkin, kun saan jonkun hengittämään niskaan, pidän mieluummis kunnia-asiana sitä, että minä ja autoni olemme sellainen pari, jolle yksikin kaista riittää. Ja hyvinhän se yleensä riittääkin, toisin kuin monille muille.
Kilpa-autoilu on tietysti asia erikseen, mutta jos "tarkoituksesi ei siis välttämättä ole ajaa kahtasataa vaan hakea säädyllisiä kaarrenopeuksia", niin mutkaisia pätkiä löytyy esim. Porvoosta, Myrskyläntietä Juornaankylään; tai Somerolta Letkun kautta Portaaseen (hauskoja paikannimiä).
Päijät-Hämeen pellot, metsät ja järvimaisema tutuiksi -reitti voisi kulkea Mäntsälän Levannolta Kärkölään ja Kärkölän kirkolta Sairakkalan (Hollolaa) kautta (Lahti-Tampere -tien ylitys) Asikkalaan ja Pulkkilan Harjua pitkin Sysmään. On takuulla mutkia matkassa, mutta on myös kivoja kirkonkyliä ja loppupäässä upeita maisemia.
Aika hauska (tai ei niin hauska sattuma) on se että tänään lueskelin tätä keskustelua ennekuin lähdin kotiin. Eli aina kun oon gtv:llä liiketeessä ajan työmatkat välillä Kerava-Nummela Nurmijärven kautta siellä on ihan kivaa mutkatietä.
Joka tapauksessa vauhtia oli ehkä 110 km/h rajoitus 80 km/h, poliisit vastaan, eka ajatus etää voi prkl nyt tuli kallista. Tapauksen hyvä puoli oli se että poliiseilla ei ollut tutka päällä, selvisin pelkällä varoituksella. Se joka asiassa kyrsii, niin konstaapeli kyseli että onko mun alfa liikennekelpoisessa kunnossa (perkule vierelle saa tuoda jokaisen 88 mallisen korollan ja kysellään sitten).
Loppupäätelmä:
Kaasujalkaa kevyemmälle ja odotellaan kaikki kiltisti toukokuuta ja ratapäiviä.
Sekin positiivinen asia Näkkälän tiellä on, että lähin poliisipartio saattaa kevyesti olla yli 200 km päässä:) Täällä Lapissa ei paljon poliiseja näy, paitsi Rovaniemellä, taajamissa ja loma- aikana pääteillä. Totta puhuen, heitä pitäisi näkyä paljon enemmän.