Suomi hävisi talvisodan ja Stalinin Neuvostoliitto saneli rauhan ehdot

Anonyymi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Moskovan_rauhansopimus_(1940)

Miksi Stalin suostui rauhaan yleensä, kun oli jo tekemässä läpimurtoa ja olisi voinut vyöryä Suomeen?

Siksi, että Stalin suunnitteli suurta sotaa länteen. Hän oli alkanut valmistella sitä suurta sotaa eli hyökkäystä länteen ja hyökkäyspäivä oli jo mietitty, että hyökkäys alkaa heinäkuun lopulla 1941.

Stalin oli tuolloin ryhmittänyt joukkonsa jo hyökkäystä varten länteen ja rakennuttanut jo monia asetehtaita sinne lännen rajalle turvaamaan hyökkäyksen.

https://jput.fi/Stalin_oli_varma_ettei_Saksa.htm

Stalinin joukot olivat ryhmittyneet hyökkäystä varten, eivät puolustusta varten, siksi Saksa alussa eteni niin vahvasti ja sai valtavia voittoja Stalinin joukoista.

Toiseksi Venäjä ei halunnut Suomessa joutua vastakkain Englannin tai muiden Saksan vastaisten maiden kanssa.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi liittyi EU:iin, EU saneli ehdot.

    • Anonyymi

      >>Toiseksi Venäjä ei halunnut Suomessa joutua vastakkain Englannin tai muiden Saksan vastaisten maiden kanssa.<

      Kyseessä oli sosialististen neuvostotasavaltojen liitto: Neuvostoliitto, ei Venäjä.

      >>Englanti ja muut Saksan vastaiset maat<< = Liittoutuneet / Allied, joihin myös NL kuului. Näitä oli aika paljon. Lähes koko länsimaailma. Suomi oli sodassa kaikkia näitä vastaan (Australiaa ja Uusi Seelantia myöten) ja ne kaikki Suomea ja Saksaa vastaan.

      Stalin ei halunnut miehittää Suomea, eikä suostunut alueluovutuksissa huolimaan takaisin kuin (Leningradin suojaksi) Karjalan kannaksen, muutamat itä-Suomenlahden saaret ja Petsamon. Hän sanoi, "ettei halunnut siiliä (= suomalaiset) pers'taskuunsa pyörimään".

      Liittoutuneet ja YK antoivat NL:lle valtuudet ottaa Suomi muutoin valvontaansa, ettei täältä enää yritettäisi lähteä "Uraliin ja ryssiä tappamaan!"

      Lopulta NL ja sittemmin Venäjä alkoi luottaa meihin.

      Kunnes tänä keväänä: Suomi petti jälleen luottamuksen! Rikkoi rauhansopimukset, liittyi Venäjän vastaiseen sotaan. Liittoutui Ukrainan natsihallinnon kanssa. Julisti "Suomen ja Ukrainan olevan yhtä!" Aloitti sensuurin ja eri medioissa levittää rankkaa, valheisiin perustuvaa ja yksipuolista sotapropagandaa. Jakoi suomalaiset kahtia, aloitti rasistiset vihapuheet sekä uhkailut suomalaisia, nk. poliittisia toisinajattelijoita vastaan.

      Venäjä tuskin enää koskaan luottaa Suomeen ja suomalaisiin. Ei luota enää monet muutkaan maat ja kansat, edes kaikki itse suomalaisetkaan.

      Minä en usko, enkä luota enää koskaan. Isänmaa petti lapsensa.

    • Anonyymi

      Ei mekään voida luottaa Venäjään, ennenkuin vaihtavat hallintonsa.

      Venäjä näytti meille todelliset kasvonsa.

    • Anonyymi

      Suureksi harmiksemme ja kansamme vahingoksi, suuri ja mahtava sosialismi ei jalostanut kansaamme hengen vaelluksellaan, ja sen huomaa tänä päivänä, pelkkä oma napa on kansan henkinen johtaja.

      • Anonyymi

        Toisin se on suuressa ja mahtavassa post-Neuvostoliitossa, jossa kaveri ei jätetä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      54
      2946
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2798
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1947
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1912
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1778
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1717
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1422
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1186
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1132
    Aihe