Marin keräämässä irtopisteitä Zelenskyin luona!

Kyllä näkee että demareiden paniikki kasvaa vaalien lähestyessä. Nyt puolue on määrännyt Marinin Zelenskyin luokse irtopisteiden toivossa. Mutta kansa ei enää demareita kaipaa, vaan porvarihallitusta pukkaa!
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minua kiinnostaa, kuinka paljon euroja tuo matka maksaa suomalaisille. Miljardin, kaksi vai enemmän.

Äänestä
  • Kolme, oliko Persu 🤡muuta.

    Äänestä

Tuskin kansalla rahaa oikeistopolitiikan yllä pitämiseen.
Oli sen verran ruma tuo edellisenhallituksen politiikka.
Olisi aika kummaa ettei Suomen edustaja kävisi Ukrainan, kun muista maista ovat käyneet.
Aloitus on Persun käsialaa, eli itseään työvänpuolueena nimittävä. On täysi verinen oikesto puolue. Mariin totesi taannoin että Persut menee Kokoomuksen ohi oikeelta että paukkuu.

Äänestä

Täytyy kansalla olla aika makokisteja, jos vielä haluavat. Samanlaista ruokintaa ja rikkaitten pönkittämistä. Vai jäikö joku hyvä uudistus tekemättä.

Äänestä

Pääministeripuolue ja toisena. Ette paljon Persuna henkseleitäpaukuttaisi.

Äänestä

Persuilla hätä, koska Huhtasaari pyydetty kansaa viihdyttämään. Samalla voisi taas kopioida jonkun muun tutkimuksen.

Äänestä
  • Euroopan unionia johtaa ihan ihku plagiointi tohtori Ursula von der Liers. Jäi kiinni kopioinnista pikkarit kintuissa ja märkänä.Asia painettiin villaisella.Suomessa monien poliitikkojen pro Gradu kadonnut salaperäisesti kun nykyään voidaan verrata digitaalisesti onko aito.Peruspullaa on myös se että joku toinen kirjoittaa gradun maksua vastaan poliittiselle pyrkyrille.Minusta pahin käry edelleenkin kokoomuksen Jari Vilenillä Lainagradussa myös alkuperäisen kirjoitusvirheet mukana.Ei mitään omaa gradussaan.Graduohjaajansa mukana sotkussa kuten Laurallakin.Maksettiinko yhteistyöstä luonnossa kummankaan kohdalla ei lähteet kerro tarkemmin mutta mahdollisesti.

    Äänestä

  • Persujen äänestäjät kipaisseet muihin puolueisiin sieltä lähteneiden jäsenten perässä.

    Huhtasaaren haaliminen pelastamaan ei asiaa auta. Munattu, mikä munattu. Siionistiko se huhtasaari on, eli syö julmasti eläinrääkkäysteurastettua lihaa? Kuvottavaa tarpeetonta rääkkäystä v 2022 , näkee, mitä ihmiset todellisuudessa ovat. Kehuskelee syövänsä israeltyyppistä ruokaa. Evoluutioonkaan ei usko.

    Eipähän persut nouse tuon ansiosta.

    Äänestä

Voi miten ihanaa. Italiastako suoraan Ukrainaan meidän pääministerimme matkusti? Minkähänlainen rahamäärä näyttelijä-klovnille kättelyn lisäksi luvattiin?
Marin varmasti vieraili sairaaloissa lohduttamassa sodassa vaurioituneita sotilaita, ehkä hän kävi myös lapsipotilaita tervehtimässä?

Äänestä

Puolue määrännyt! Ole hölmö. On siellä myös muiden länsimaiden johtoa käynyt tukea osoittamassa Ukrainalle! Toki myös Suomen kuuluu olla länsimaiden rinnalla.
Ilmeisesti vierailu sovittu Niinistön ja hallituksen kesken.
Hieno teko pääministeriltämme!

Äänestä

Sanna edustaa Suomea vierailullaan Zelenskyn luona Kiovassa.Sannalla enemmän munaa kuin muilla lökäpöksymiespoliitikoiila suomessa.Bravo kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

Äänestä

Aloitus ilmeisesti kateellisen ja typerän persun tekemä.
Voi että taas persua kirveltää. Lopettakaa jo, persut. Olette täysin turha puolue!

Äänestä

Valtion johto tekee valtiovierailuja. Tämä oli erityisen tärkeä vierallu hyökkäyssotaa vastaan puolustautuvassa Ukrainassa ja Nato-hakemuksen jättäneessä Suomessa.

Kuule, vaaleja tulee ja menee. Nyt eletään monin tavoin merkityksellisempiä aikoja ja ongelmatkin ovat ihan toista luokkaa.

Äänestä

Mutta Sanna Marin on sentään hyvännäköinen nainen.

Äänestä

Marinin nainen ilmastonmuutoksesta vaahtoaa, mutta ei yks kaks ollakaan ilmastosta huolissaan, kun haluaa "tärkeänä" joka ilmankolkkaan muutamassa viikossa päästä itseään tykötuomaan.

Sama pätee vihersakkiin, ei ilmastonmuutokset paina mitään, kun pääsee tärkeilemään, nähty on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyllä näkee että demareiden paniikki kasvaa vaalien lähestyessä. Nyt puolue on määrännyt Marinin Zelenskyin luokse irtopisteiden toivossa. Mutta kansa ei enää demareita kaipaa, vaan porvarihallitusta pukkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu