Älkää peljätkö, sillä maahanmuuttajatulvaa ei tule

Täällä on ihan urakalla leivottu uhkakuvaa kyberhyökkäyksestä, jossa Venäjältä vyöryisi ihan loputon maahanmuuttajavirta rajan ylitse Suomeen. Uhkakuva on kovin tunteeseen vetoava, joten sitä kannattaa tarkastella hieman tarkemmin.

Vuoden 2015–2016 kyberhyökkäyksessä Venäjä työnsi Suomen pohjoisille raja-alueille noin 1800 turvapaikanhakijaa. Vastaavasti Norjaan sain myös muutaman tuhannen hengen satsin omana osuutenaan. Nämä turvapaikanhakijat olivat kehitysmaista lähtöisin olevia ihmisiä, jotka jostain kumman syystä olivat jumiutuneet Venäjälle ja jotka Venäjä ohjaisi ulos maasta kepulikonstein. Venäjä lupasi, että nyt ovat EU:n rajat auki. Hyökkäys oli kuitenkin kovin vaatimaton. Ilmeisesti Venäjää ei ollut enempää ”kyberammuksia” käytössään.

Vuoden 2021 kyberhyökkäyksessä Valko-Venäjä puski noin 10.000 pakolaisen joukkoa Puolan rajalle. Venäjä oli tämänkin hyökkäyksen takapiruna, kuten arvata sopii. Myös Turkki osallistui aktiivisesti asiaan. Turkkilainen lentoyhtiö Turkish Airlines lennätti lähes päivittäin pakolaisia Istanbulista Minskiin ja Valko-Venäjän hallitus sulki asialta silmänsä, kuten oli ennakkoon sovittu . Valko-Venäjän oma lentoyhtiö Belavia oli samoin touhussa mukana. Lentojen lähtömaita olivat Turkki, Syyria ja Dubai. Myös Venäjä puski maassa olevia pakolaisiaan mukaan samaan hässäkkään, mutta näiden määrä jäi lopultakin pieneksi.

Ihmisiä houkuteltiin Minskiin lupaamalla helppoa pääsyä Eurooppaan ja tarjoamalla edullisia lentoja. Tämä maahanmuuttajavirta perustui suurelta osin huijaukseen.

Venäjän tai Valko-Venäjän tiukka rajakontrolli ja tiukka pakolaispolitiikka on aiheuttanut sen, että näillä mailla ei ole luonnostaan omia sisäisiä ”pakolaisresursseja”, joita voitaisiin käyttää kyberhyökkäyksen aseena. Venäjän maine on muutenkin sellainen, että kukaan täyspäinen pakolainen ei ensimmäiseksi harkitse pakenevansa Venäjälle, jos hänellä vain on muita mahdollisuuksia.

Venäjällä on toki miljoonia laittomasti maassa olevia, mutta nämä ovat entisen Neuvostoliiton maiden kansalaisia, jotka ovat maassa laittomasti työssä. Jos Venäjä ryhtyisi karkottamaan laitonta työvoimaansa, azeri tai uzbeki eivät ensimmäisenä ryntäisi kohti Suomea, vaan he suuntaisivat omaan kotikyläänsä ja oman perheensä pariin.

Venäjällä on tietysti halua kyberhyökkäyksen ja siirtolaisaseen käyttöön, mutta Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa.

Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
2864220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 286

Vanhimmat

Puhe moskovasta tämä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Moskovasta puhe tämä ei. ;)

    Äänestä

  • Rajan sulkemisella voi estää myös maasta poistumista, kuten Caasan alueella Israelissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rajan sulkemisella voi estää myös maasta poistumista, kuten Caasan alueella Israelissa.

    Valkovenäjältä ei pääse pois muulla kuin poistumis viisumilla.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Moskovasta puhe tämä ei. ;)

    ... mutta Moskovan mieleisen , (ja -mielisen ) .. kuitenkin ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rajan sulkemisella voi estää myös maasta poistumista, kuten Caasan alueella Israelissa.

    Kyllä siellä on tiedustelun perusteella matu ukkoja valmiina, nyt olisi syytä rakentaa parakkikylä sinne pohjoiseen, nopeasti tutkittaisiin hakemukset ja ulos maasta saman tien ? Piikkilankaa parakeiden ympärille riittävästi. Amnesty voisi tehdä ison jutun nettiin kuinka julmaa on Suomessa kohtelu, voisi tulijat vähentyä ,?

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Moskovasta puhe tämä ei. ;)

    Vaan kuspäästähän se puhe lorottaa. Moktar.Gubta = suuri guziaivo.

    Äänestä

  • Anonyymi00470 kirjoitti:

    Kyllä siellä on tiedustelun perusteella matu ukkoja valmiina, nyt olisi syytä rakentaa parakkikylä sinne pohjoiseen, nopeasti tutkittaisiin hakemukset ja ulos maasta saman tien ? Piikkilankaa parakeiden ympärille riittävästi. Amnesty voisi tehdä ison jutun nettiin kuinka julmaa on Suomessa kohtelu, voisi tulijat vähentyä ,?

    Turha niitä parakkeja rakentamaan.Takaisn käänytyksen voisi tehdä jo suoraan nuotiotulilta.

    Äänestä

Uusinta jostakin poistetusta?
Melkoista öyhötystä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Radio-Moktar ei lähetä uusintoja. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi
    27.05.2022 18:01

    Moktar.Gubta kirjoitti:
    Radio-Moktar ei lähetä uusintoja. ;)

    mitä nyt helposti 50 jopa 100 avausta samoista aiheista kun oikein iskee pakkomielteet foliohatulla pintaan mutta anteeksi häiriö addick jatka toki pään aukomista itsellesi sivupersooniesi kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anonyymi

    Somaliaan rakennettavan suuret räppi lavat ja uudet sairaalat kun somalia löytää öljyä maasta niin rahaa tulee ja merestä nousee hai valas suuria kaloja tonnikalaa.

    Äänestä

  • Yhtään matua ei tarvitse tulla enää tähän maahan mistään . Olemme edelleen Dublinin sopimuksen voimassaollessa eu maiden sisällä, meidän ei tarvitse ottaa ketään vastaan muiden eu ja turvallisten maiden läpitulleista ? On käsittämätöntä että hallitus otti ruotsin kautta tulleet 2015 maahan ? Miksi ei sopimukset toimineet .??

    Äänestä

Ruotsista tuli lähes 40000 kehitysmaamuslimia!
Ruotsin demari hallituksen ja muslim aidin avustamana!
Että tätä ”kyberuhkaa” tulee idästä sekä lännestä!
Meinaatko ettei Putler pysty hakemaan kehitysmaamuslimeita vaikka kuinka paljon ja työntää ne rajan yli suomeen!

Äänestä
  • Aloittaja

    "Ruotsista tuli lähes 40000 kehitysmaamuslimia!"
    2015-2016 maahanmuuttoryntäys ei ollut mitenkään erityisesti Suomeen kohdistettu hyökkäys.

    Jos tätä tapahtumaa arvioidaan tarkemmin, kyseessä oli enemmänkin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin järjetön kosto siitä, että Turkin EU-neuvottelut eivät edistyneet Turkin haluamallaan tavalla.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Ruotsista tuli lähes 40000 kehitysmaamuslimia!"
    2015-2016 maahanmuuttoryntäys ei ollut mitenkään erityisesti Suomeen kohdistettu hyökkäys.

    Jos tätä tapahtumaa arvioidaan tarkemmin, kyseessä oli enemmänkin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin järjetön kosto siitä, että Turkin EU-neuvottelut eivät edistyneet Turkin haluamallaan tavalla.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Kymmenenkin tällaista saatananpalvojaa on liikaa.

    V..tun manipuloija. Ei yhtään muslimitaustaista Suomeen.

    sika !!!!!!!!

    Äänestä

  • Kuka aloittaa Somaliassa koulutuksen ehkäisystä kondomit kierukat siinä oltava lääkäri koulutus ja gynegologian.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Ruotsista tuli lähes 40000 kehitysmaamuslimia!"
    2015-2016 maahanmuuttoryntäys ei ollut mitenkään erityisesti Suomeen kohdistettu hyökkäys.

    Jos tätä tapahtumaa arvioidaan tarkemmin, kyseessä oli enemmänkin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin järjetön kosto siitä, että Turkin EU-neuvottelut eivät edistyneet Turkin haluamallaan tavalla.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Eläimiä ei saa kiduttaa muuten tahallaan. Afrikassa elukat voi olla tosi kauheita krokotiili puree toisen krokotiilin jalan irti ja syö sen. Teidän pitää miehistyä kyllä niin paljon että miehet tappaa ne krokotiilit mitä ei syödä ja tehdä kenkiä ehkä niiden nahkasta tai vain polttaa ne tuhot myös käärmeet samoin. Ei ole oikein että nilviäiset matelijat liskot hallitsee ihmiselle kuuluvaa asuin aluetta. Hyi.Isoja liskoja nekin syö toisiaan siellä. Älkää enää tappako ihmisiä vaan näitä liskoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kymmenenkin tällaista saatananpalvojaa on liikaa.

    Ne uhraa vuohipukkeja jumalille koska on Egyptin orjia.

    Äänestä

  • Oma nosto ja nerokkaasti tekeytyen jälleen mv-uskovaiseksi...hohhhoijaaa...

    Äänestä

  • Hui kun persua pelottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kymmenenkin tällaista saatananpalvojaa on liikaa.

    Saatananpalvojathan kuuluvat persuihin. Etkö osaa lukea lehtiä raukka ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    V..tun manipuloija. Ei yhtään muslimitaustaista Suomeen.

    Kaikki persut pois Suomesta. Heti.

    Äänestä

suomi24 palkkaama trolli päästi taas mainosrahaa tuovan puolivalheellisen puheen

miksi näin toimitaan suomessa?

Äänestä

"Älkää peljätkö, sillä maahanmuuttajatulvaa ei tule"

Tänne hölmöläämme on tunkeutunut jo liikaakin näitä lorvailoita joita sitten täällä huolletaan ja oma kansa joutuu rikollisten uhreiksi.
Viherpunikkien politiikka on saatava loppumaan ja jotain järkeä maahantunkeujien tulolle tänne tekemään rikoksia ja raiskaammaan lapsia ja naisia.

Ei enää terroristeja.

Äänestä
  • Ne on egyptiläisiä ettekö jo tajua. Orjia sieltä. Haagar ismail faaraot Kleopatrat.

    Äänestä

  • Ei enää persuja.

    Äänestä

"Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa."

Venäjällä riittää miehiä ja naisia, että turhaa kuvitella, ettei mitään vaaraa sieltä suunnalta olisikaan. On otettava huomioon Afrikan nälänhätä mikä johtaa valtavaan kansan ryntäykseen Eurooppaan mikä on Putinilla suuniteltukin ja silloin olemme enemmän kuin kusessa.

Putin on suunnitellut kaiken .

Äänestä
  • Aloittaja

    "Venäjällä riittää miehiä ja naisia...".
    Jos Venäjä yrittäisi aikaansaada keinotekoista maahanmuuttajatulvaa Suomen rajoillemme, tähän kikkailuun ei voi käyttää Venäjän omia kansalaisia.

    Koeta nyt vaan jotenkin ymmärtää, että venäläisessä tv-ohjelmassa ei voi esittää propagandaa siitä, että tuhannet Venäjän kansalaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta.

    Nauretaan vartti. ;)

    Toveri moktar on näköjään kääntynyt puutinin kelkkaan, ovatko matutut nyt taakse jäänyttä elämää. Miksi Suomea voi vihata noin paljon?
    Venäjällä rittää kyllä väkeä, ilman varsinasia venäläisikin työnnettäväksi Suomeen.
    Riittäähän niitä tapettavaksi Ukrainassakin, pääasiassa muita kansallisuuksiahan siellä tuhoaa Ukrainaa.

    Naurulle ei kyllä ole sijaa näin vakvissa asioissa

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Venäjällä riittää miehiä ja naisia...".
    Jos Venäjä yrittäisi aikaansaada keinotekoista maahanmuuttajatulvaa Suomen rajoillemme, tähän kikkailuun ei voi käyttää Venäjän omia kansalaisia.

    Koeta nyt vaan jotenkin ymmärtää, että venäläisessä tv-ohjelmassa ei voi esittää propagandaa siitä, että tuhannet Venäjän kansalaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta.

    Nauretaan vartti. ;)

    Moktar,
    kyllä ne naurut sinullakin hyytyvät, kun istut pelkäämässä kylmässä ja pimeässä pommisuojassa.

    Äänestä

  • Mikä on Afrikan nälän hätä. Kerrotko. Otat kartan esiin ja sitten ensin katsot faaraon EGYPTIN.

    Äänestä

  • Saatana meri täynnä haita ja valaita nää puhuu nälästä. Krokotiilit voit tappaa kaikki ja syödä. Nekin syö ihmisiä .

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Venäjällä riittää miehiä ja naisia...".
    Jos Venäjä yrittäisi aikaansaada keinotekoista maahanmuuttajatulvaa Suomen rajoillemme, tähän kikkailuun ei voi käyttää Venäjän omia kansalaisia.

    Koeta nyt vaan jotenkin ymmärtää, että venäläisessä tv-ohjelmassa ei voi esittää propagandaa siitä, että tuhannet Venäjän kansalaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta.

    Nauretaan vartti. ;)

    Mitä valehtelet?

    Väärässä olit tuossakin. Huijari!

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14990179/wincapita---suomen-suurin-viranomaisrikos#comment-124214354

    Äänestä

Eihän Hitlerkään ollut mikään uhka Euroopalle, näin uskottiin kovasti, Englannin pääministerikin julisti ennen sotaa, että sotaa ei heidän elinaikanaan tule Eurooppaan.

Äänestä

  • Aloittaja

    Britannian pääministeri Neville Chamberlain olikin oman aikansa Mika Niikko julistaessaan: ”Rauha meidän elinajaksemme.”

    Hyväuskoisia nenästä vedettäviä hölmöjä on aina ollut ja on aina oleva. Yksi luotti Aatuun toinen Putiniin.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Britannian pääministeri Neville Chamberlain olikin oman aikansa Mika Niikko julistaessaan: ”Rauha meidän elinajaksemme.”

    Hyväuskoisia nenästä vedettäviä hölmöjä on aina ollut ja on aina oleva. Yksi luotti Aatuun toinen Putiniin.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Niin, kun ei katos pidä olla niin naiivi, kuten aloituksessasi taas olet, piru osaa aina yllättää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kun ei katos pidä olla niin naiivi, kuten aloituksessasi taas olet, piru osaa aina yllättää.

    "...katos pidä olla niin naiivi..."
    Sinä sitten varmaankin osaat myös kertoa, mitkä olivat avauksessani niitä heikkoja kohtia ja mistä syystä.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Ensimmäinen maailmansota...

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Britannian pääministeri Neville Chamberlain olikin oman aikansa Mika Niikko julistaessaan: ”Rauha meidän elinajaksemme.”

    Hyväuskoisia nenästä vedettäviä hölmöjä on aina ollut ja on aina oleva. Yksi luotti Aatuun toinen Putiniin.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Stalin saatanan sy....

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...katos pidä olla niin naiivi..."
    Sinä sitten varmaankin osaat myös kertoa, mitkä olivat avauksessani niitä heikkoja kohtia ja mistä syystä.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Olit väärässä avauksessa.

    Äänestä

Apinarutto kaataa muuttajat rajalle . Hienoa havaita että luonto säänöstelee ihmismäärää .

Äänestä
  • Tarkoitat Egyptin orjien tauteja faaraon.

    Äänestä

  • Apinarutto kuten tiedämme mitä syöt. Esimerkiksi nähty kun Indonesiassa GRILLATAAN APINOITA RUUAKSI.

    Äänestä

  • Ja ainainen vitutus tappaa persut. Hiiohoi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Apinarutto kuten tiedämme mitä syöt. Esimerkiksi nähty kun Indonesiassa GRILLATAAN APINOITA RUUAKSI.

    97 -Mil ihmisiä kuollut Europasta 1 ja 2 maailma sota ja joskus ei ollut rottakin ihmisiä varma syönyt
    6 Mil Juutalaiset kuollut Europasta
    1000000000 Ihmisiä kuollut maailmasta 300 vuotta Amerikka historia kanssa
    150 vuotta Englanti ja Ranska varastivat maailma
    Vielä mieti että Indonesiassa ruokaa on Apina
    sinulle valheellinen tunne

    Äänestä

Putiniin ja siihen kaverijengiin ei voi luottaa. Pitää olla muut systeemit.

Äänestä

Onhan Venäjällä väkeä vaikka kuinka paljon. Kyllä ne tänne yrittävät voivat olla ihan etnisiä venäläisiä

Äänestä
  • Putin on ohjeistanut trollinsa tekemään avauksen kaltaisia lieventelyjä ja loiventeluja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putin on ohjeistanut trollinsa tekemään avauksen kaltaisia lieventelyjä ja loiventeluja.

    Juuri näin tekee toveri moktar:

    Venäjällä on tietysti halua kyberhyökkäyksen ja siirtolaisaseen käyttöön, mutta Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Kyllä ne tänne yrittävät voivat olla ihan etnisiä venäläisiä."
    Toki voivat. Juurihan ne yrittivät Ukrainaan. Suomi vastaisi asiaan ihan samalla tavalla kuin Ukraina.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Kyllä ne tänne yrittävät voivat olla ihan etnisiä venäläisiä."
    Toki voivat. Juurihan ne yrittivät Ukrainaan. Suomi vastaisi asiaan ihan samalla tavalla kuin Ukraina.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Toveri moktar Suomeen yritti toveri stalinin määräyksellä vuonna 1939 tunketua UKRANALAINEN pataljoona mukanaan jopa soittokunta. Tämän tarkoituksena oli katkaista Maamme keskeltä kahtia, ja julia soittokunnan voimin voitonjuhlia Oulussa!!

    Ukrainalla on tuhansia tykkejä tankkeja Stalin jäljiltä varastossa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toveri moktar Suomeen yritti toveri stalinin määräyksellä vuonna 1939 tunketua UKRANALAINEN pataljoona mukanaan jopa soittokunta. Tämän tarkoituksena oli katkaista Maamme keskeltä kahtia, ja julia soittokunnan voimin voitonjuhlia Oulussa!!

    Ukrainalaiset ja valkovenäläinet on varastellut uskontolahkoissa ja lähiöissä ihan hirveesti viime vuodet. Nuoret myös. Varastetut takit kengät hatut korut käännyt ja ruuat ....kaikki.

    Äänestä

  • Tulevia helsinkiläismiehiä lainausmerkeillä.

    Äänestä

Ei minua pelota, minua KAUHISTUTTAA rajantäydeltä Suomeen pyrkivät moktarguptat piippalakkeineen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos rajan yli pyrkii piippalakkisia, ne luonnollisesti ammutaan rajalle. Tätä samaahan tekee Ukraina parhaillaan.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Siinä selvisi Moktarin oikea henkilöllisyys. Panu itse.

    Äänestä

  • Poliisi kyllä kirjaa herjasi ylös.
    Laittakaapa tuo talteen niin on sitä selitettävää MoktarPanulla käräjillä.

    Äänestä

  • Sinä erehdyit itse. Se pottapää karvareuhka näkyy kurkkivan peilistäsi.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Jos rajan yli pyrkii piippalakkisia, ne luonnollisesti ammutaan rajalle. Tätä samaahan tekee Ukraina parhaillaan.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Ammutaan ne. Itsesuojeluvaisto toimii .....

    Äänestä

Aloittaja

Turhaa te minulle nillitätte. Eikös se ole meidän kaikkien yhteinen intressi, että piippalakkiset ja ruplataskuiset hiiviskelijät on tunnistettu.

Kärähtänyt piippalakki on vaaraton piippalakki. Tärähtänyt piippalakki on meidän Eikka.

Nauretaan vartti. ;)

Äänestä
  • Sinä olet se kärähtänyt ja tärähtänyt piippalakki. Toivottavasti pöpilässä saavat tuon Eikkasi pois kupolisi sisältä.

    Äänestä

  • Juu...tuttavahan se aina väittää sitä ja tätä...ihan alaikäiseltä ostat persikkaakin...niinpä juu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Äläpä yhtään yritä vähätellä Eikkaa näkymättömiin. Taitaa olla yksi sinun alter ergoistasi?

    Muistathan sinä : taitava kirjoittaja kirjoitta monilla nimimerkeillä ja osaa muunnella kirjoitustyyliään.

    Nauretaan yhdessä kaksi varttia, jooko? ;)

    taitava kirjoittaja kirjoitta alter ergoistasi?

    hahhahhaaa

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    taitava kirjoittaja kirjoitta alter ergoistasi?

    hahhahhaaa

    Nyt osui ihan sikaa silmään, taisitpa muistaa. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Nyt osui ihan sikaa silmään, taisitpa muistaa. ;)

    Miksi ammuit itseäsi silmään?
    Mikä on "alter ergo" ?
    Mitä tarkoittaa "kirjoitta" ?
    Onko se jotain itse keksittyä suomen kieltä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ammuit itseäsi silmään?
    Mikä on "alter ergo" ?
    Mitä tarkoittaa "kirjoitta" ?
    Onko se jotain itse keksittyä suomen kieltä?

    Myönnätkö nyt ihan sovinnolla, että tuo puoliseniili Eikka on sinun hahmosi?

    Kysyy, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Myönnätkö nyt ihan sovinnolla, että tuo puoliseniili Eikka on sinun hahmosi?

    Kysyy, Moktar. ;)

    Se on sinun hahmosi.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Myönnätkö nyt ihan sovinnolla, että tuo puoliseniili Eikka on sinun hahmosi?

    Kysyy, Moktar. ;)

    Keneltä kyselet? Peilikuvasi on vaiti?

    Äänestä

  • Moktar.Gubta
    Eilen 19:56
    UUSI
    Anonyymi kirjoitti:
    Taitaa olla naurut nyt tekonaurua! Ja kaikki vielä tietävät kuka kyseinen inhokkiäijä oikeasti on! Osaako edes hävetä!?
    Olenkos muistanut kertoa, että kun eikka poika eksyy puolukkametsään, niin sitten se on todella eksyksissä. Surkeaa huutoa kuuluu rämeen laidalta, että täällä ja täällä. Jos nyt tolkun ihminen sattuisi paikalla ja yrittäisi neuvoa oikeaa suuntaa, pöljä eikka vain parantaisi huutoa.

    "Osaako edes hävetä!?"
    Eipä nyt tullut mieleeni, kun sinun pöljyytesi naurattaa.
    Eiköhän naureta yhdessä. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Se on sinun hahmosi.

    Miten vaan. Tokihan sinä saat pitää omat fantasiasi. Älä kuitenkaan levittele niitä täällä. Jos haluat välttämättä kertoa niitä muille, mene jollekin seksipalstalle.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Miten vaan. Tokihan sinä saat pitää omat fantasiasi. Älä kuitenkaan levittele niitä täällä. Jos haluat välttämättä kertoa niitä muille, mene jollekin seksipalstalle.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Ethän sinäkään mene….

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Äläpä yhtään yritä vähätellä Eikkaa näkymättömiin. Taitaa olla yksi sinun alter ergoistasi?

    Muistathan sinä : taitava kirjoittaja kirjoitta monilla nimimerkeillä ja osaa muunnella kirjoitustyyliään.

    Nauretaan yhdessä kaksi varttia, jooko? ;)

    Miksi taitava kirjoittaja kirjoitta monilla nimimerkeillä ja muuntelee kirjoitustyyliään jos sanoma on sama?

    Äänestä

  • Ei olisi uskonut mutta hullu Stalin koira oli. Piippalakit tuli joukolla Jeesus sentään ! YouTube NJET Molotov.

    Äänestä

  • Kuka oli tämä matsuurian mantis muuten ??

    Äänestä

  • Kauppatorilla on miehittäjä patsas kaksipää kotka. ( On vanhan aikainen systeemi se jo).

    Äänestä

Ap on oikeassa, ei Venäjällä ole Pakolaisia joita vois puskea länteen esim Suomeen

Äänestä

hyvin sopii otsikot alkuun

Äänestä

kuinkas MM jääkiekko ja cannonball?
Ikäviä suomalaisia ihmisiä? pölvästejä sanoo moktra guota piste das

Äänestä
  • Muslimit on siirtynyt pelaan jääkiekkoa rahasta.

    Äänestä

Epätoivoinen vanhemman homomiehen seuranhakuketju.
Tummelia on ja manillaköysi komerossa valmiina.

Äänestä

Älkää peljätkö minä moktar gubta julistan teille suuren ilon, MATUTULVAA EI TULE !!

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinä olet viimeinkin tavoittanut sanomani keskeisen ytimen.

    Kiitos siitä.
    Terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Sinä olet viimeinkin tavoittanut sanomani keskeisen ytimen.

    Kiitos siitä.
    Terveisin, Moktar. ;)

    Lupaako syödä hatullisen p*skaa, jos matutulva sattuu tulemaan ??

    Äänestä

  • Nykyinenkin matukanta pystyy ja tuhoaa suomen pienen kansan ja kun kumminkin matua kokoajan valuu lisää rajojen läpi.

    SUOMI ONJOSIIS TUHON TIELLÄ TÄYSIN JOSEI VASTARINTAA SUOMESTA LÖYDY

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lupaako syödä hatullisen p*skaa, jos matutulva sattuu tulemaan ??

    No eihän se rontti mihinkään kunnon kysymykseen vastaa ??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyinenkin matukanta pystyy ja tuhoaa suomen pienen kansan ja kun kumminkin matua kokoajan valuu lisää rajojen läpi.

    SUOMI ONJOSIIS TUHON TIELLÄ TÄYSIN JOSEI VASTARINTAA SUOMESTA LÖYDY

    No näillä Afrikan Egyptin niililtä tulleilla on se oma maansa siellä mihin mennä takaisin. Meillä on tämä maa täällä. Ei ryöstellä toisilta.

    Äänestä

Ja 44…. Eri mieltä….

Äänestä

Onhan eräänlaista vaikuttamista ollut jo yli 30 vuotta sitten vuonna 1990 jolloin ensimmäiset somalialaiset pakolaiset saapuivat Suomeen Neuvostoliiton kautta.

Äänestä
  • 90- luvulla somalimaassa oli ollut sotaa mutta eihän se meille kuuluu heidän heimosodat. Nyt heillä on kuitenkin edelleen se maa siellä.

    Äänestä

Velattomassa omakotitalossaan Mokka.kuppa näkee kauas aina Afrikkaan saakka.

On se viisas, voi hurja....

Äänestä
  • Aloittaja

    Velka onkin keksitty köyhiä varten. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Velka onkin keksitty köyhiä varten. ;)

    Mollaatko taas köyhiä, matuille kyllä riittää sulla sympatiaa niin, että somalikin muuttuu japanilaiseksi teehuoneineen

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Mollaatko taas köyhiä, matuille kyllä riittää sulla sympatiaa niin, että somalikin muuttuu japanilaiseksi teehuoneineen

    "Mollaatko taas köyhiä...".
    Sikäli olen amerikkalaisuuden kanssa samaa mieltä, että ahkeruudella ja yrittämisellä ihminen voi päästä pitkälle. Köyhäkin voi itse tehdä jotakin oman asiansa parantamiseksi, vaikkapa varastaa kirkkohopeat ja perustaa sahan.

    Yritän lietsoa tätä samaa yrittäjyyden henkeä meidän lieksalaisiin vähäpokiin, terveisiin nuoriin miehiin, jotka vain tyhmyyttään ja laiskuuttaan loisivat kotonaan ja maksattavat elämäänsä Kelalle ja vanhalle äit'muorilleen.

    Somaliassa en ole vielä käynyt. Onko sielläkin teehuoneita?

    Köyhät ja sairaat ovat aina joukossamme, todetaan jo siellä suuressa kirjassakin.

    Ei asia ole noin yksinkertainen, kuin mitä väität. Köyhiäkin pitää aina olla, ei kaikkea riitä millään meille kaikille, maapallon resurssit ovat rajalliset.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Köyhät ja sairaat ovat aina joukossamme, todetaan jo siellä suuressa kirjassakin.

    Ei asia ole noin yksinkertainen, kuin mitä väität. Köyhiäkin pitää aina olla, ei kaikkea riitä millään meille kaikille, maapallon resurssit ovat rajalliset.

    Juu, varakkaan elämäkin on mukavampaa, kun köyhät pää punaisena kadehtivat.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Juu, varakkaan elämäkin on mukavampaa, kun köyhät pää punaisena kadehtivat.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Kaikki asioista perillä olevat tietävät, että köyhyyskin usein periytyy.

    Enpä lähtisi aivan heti kadehtimaan rikkaita, luokallani koulussa oli Suomen rikkaimpiin sukuihin kuuluvia, ja siinä huomasi miten heitä kadehdittiin, eikä nämä kateellisetkaan olleet edes köyhistä perheistä hekään.

    Sisäinen rikkaus on paljon ulkoista suurempaa.

    Juu, sisäinen rikkaus ja onnellisuus arkipäivän kaurapuurosta. Saahan sitä selitellä.

    Totuus on, että Cadillacin takapenkillä on paljon kivempaa itkeskellä kuin Dacian takapenkillä.

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Juu, sisäinen rikkaus ja onnellisuus arkipäivän kaurapuurosta. Saahan sitä selitellä.

    Totuus on, että Cadillacin takapenkillä on paljon kivempaa itkeskellä kuin Dacian takapenkillä.

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Joo, no katos kun ne rikkaiden "kaverit" puhu selän takana niistä paskaa, niin onhan se muiden kateus niin hirveän tavoiteltava asia.

    Huomaa kyllä jutuista, että olet aikamoinen pintaliitäjä, kuvittelet vielä olevasi viisaskin, hölmömpää suhtautumista saa hakemalla hakea.

    Leiki sinä vaan sitä maailmanparantajaa siellä velattomassa omakotitalossasi, vaikka todellisuudessa olet pelkkä maailmanpilaaja, kun kukaan ei oikein vieläkään pidä sinusta, aika kieroutunut suhtautuminen sulla nettikirjoitteluun, sähän vaan tykkäät siitä, että saat ärsyttää. Onhan se niinkin, että yhden visaan arvostus on parempaa, kuin miljoonen tollon ihailu

    Kasvaisit sinäkin joskus aikuiseksi, niin voisit ymmärtää mitä se sisäinen rikkauskin on.

    "Onhan se niinkin, että yhden visaan arvostus on parempaa, kuin miljoonen tollon ihailu"
    Miten meni sinun omasta mielestäsi?

    Ymmärrät varmaan itsekin, että sinun ei kannattaisi huudella muiden oikeinkirjoituksesta yhtään mitään.

    Huutonaurua vartti ja hieman lisääkin. ;)

    En koskaan valita kenenkään kirjoitusvirheistä, niitäkin tulee, kun kirjoittaa nopeasti, ja vanha langaton näppiksenikin temppuilee.

    Huvittaa tuo perfektionismisi, kun aina korjailet jälkikäteen omia kirjoitusvirheitäsi, ei sun tartte sitä tehdä, kaikki ymmärtävät kyllä mikä sana on kyseessä.

    Olet ylivoimaisesti huvittavin sketsihahmo, joka on koskaan täällä netissä tullut vastaan, olet aivan pihalla maahanmuutostakin, eikä ihme, mitä sä sieltä velattomasta talostasi edes näkisit, elät täydellisessä kuplassasi, kai sä ainakin kauppareissulla joskus bongaat ehkä mamun, tai jopa parikin?

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Onhan se niinkin, että yhden visaan arvostus on parempaa, kuin miljoonen tollon ihailu"
    Miten meni sinun omasta mielestäsi?

    Ymmärrät varmaan itsekin, että sinun ei kannattaisi huudella muiden oikeinkirjoituksesta yhtään mitään.

    Huutonaurua vartti ja hieman lisääkin. ;)

    Et sinä mulkero silti opi itsekään kirjoittamaan, vaikka kehuskelet olemattomalla akateemisella taustallasi. Huutonaurat narsistina ja ärsytät muita tahallasi, vain saadaksesi yksinäiselle loppuelämällesi tarkoituksen.
    Heikko horopää olet. ;)
    Hampaatonkin, unohtamatta lyhyyttäsi ja ylipainoisuuttasi.

    Äänestä

  • Ei tänne mitään tieteellisiä julkaisuja olla kirjoittamassakaan, joten aivan sama, jos tulee kirjoitusvihreitäkin, jonninjoutavaa jorinaa kaikki.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei tänne mitään tieteellisiä julkaisuja olla kirjoittamassakaan, joten aivan sama, jos tulee kirjoitusvihreitäkin, jonninjoutavaa jorinaa kaikki.

    Oletkos joskus kirjoittanut tieteellisen julkaisun?

    Uteliaisuuttani kysyn. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Köyhät ja sairaat ovat aina joukossamme, todetaan jo siellä suuressa kirjassakin.

    Ei asia ole noin yksinkertainen, kuin mitä väität. Köyhiäkin pitää aina olla, ei kaikkea riitä millään meille kaikille, maapallon resurssit ovat rajalliset.

    Luento tuon faaraon hovista tuodun orjan Hagar kohdan.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Juu, varakkaan elämäkin on mukavampaa, kun köyhät pää punaisena kadehtivat.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Laitapa tänne laskelma tällaisen matuperheen kuukausituloista: 2 kielitaidotonta aikuista (kumpikaan ei työssä), 5 lasta iältään 12, 9, 6, 4, 1 v. Asunto 4huonetta ja keittiö, sauna autopaikka, Vantaa. Paljonko saavat rahaa ja maksusitoumuksia kuukaudessa?

    Äänestä

ERR: Viro aikoo sallia rajan sulkemisen turvapaikanhakijoilta – vaikka se on EU-lakien vastaista

Viro aikoo laillistaa turvapaikanhakijoiden käännyttämisen rajoiltaan tilanteissa, joissa maahan kohdistuu keinotekoista massasiirtolaisuutta, kertoo maan yleisradioyhtiö ERR. Niin sanotun pushback-käytännön salliminen on vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja sekä myös Euroopan unionin lakeja, ERR toteaa.

Virossa käydään siis samaa pohdintaa kuin Suomessa mutta ero Suomeen näkyy tuossa.

Äänestä

Trolli sai jälleen pataansa😁😆😅🤣

Äänestä
Aloittaja

"...kai sä ainakin kauppareissulla joskus bongaat ehkä mamun, tai jopa parikin?".
Olenhan jokusen kerran kertonutkin, että naapurin ukko on Afrikasta. Hänen vaimonsa on aitokantasuomalainen maitonaamainen elovenatyyppi. Pariskunnan tyttäret ovat puolirotuisia pikkutyttöjä, mutta tulevia kaunottaria, senkin näkee jo nyt.

En tiedä mitä minun pitäisi sinun mielestäsi nähdä tuossa naapurin ukossa. Työteliäs tyyppi, kulkee vuorotyössä ja pitää pihansa paremmassa kunnossa kuin moni muu. Juttelen usein ohi mennessäni naapurin mamun kanssa. Hän puhuu ihan hyvin suomea.

Pitäisikö minun pelätä ihmisiä?
Ihmettelee, Moktar. ;)

Äänestä
  • OUUU VAUU, oikeinko afrikkalainen ukko voi olla ihan normaali ihminen, tämä olikin minulle täysin uutta, aika vaikeaa uskoa, eihän nyt sellainen voi millään olla todellista.

    Joo, muistan kyllä sun joskus vuosia sitten maininneen asiasta.

    Satun tuntemaan ihmisiä jokaiselta mantereelta, niin töiden, harrastusten, kuin naapureidenkin kautta, joten mistä ihmeestä sä taas jotain pelkoa tähän sekoitat?

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f1390a40-82a5-44bc-ac8a-c175cc87805c

    Kokemuksesi ovat aika rajoittuneita, oothan sä sen täällä myöntänytkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    OUUU VAUU, oikeinko afrikkalainen ukko voi olla ihan normaali ihminen, tämä olikin minulle täysin uutta, aika vaikeaa uskoa, eihän nyt sellainen voi millään olla todellista.

    Joo, muistan kyllä sun joskus vuosia sitten maininneen asiasta.

    Satun tuntemaan ihmisiä jokaiselta mantereelta, niin töiden, harrastusten, kuin naapureidenkin kautta, joten mistä ihmeestä sä taas jotain pelkoa tähän sekoitat?

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f1390a40-82a5-44bc-ac8a-c175cc87805c

    Kokemuksesi ovat aika rajoittuneita, oothan sä sen täällä myöntänytkin.

    "Satun tuntemaan ihmisiä jokaiselta mantereelta...".
    Sittenhän me molemmat tiedämme saman asian: ihmiset ovat lopultakin kovin samanlaisia.

    Tiedämme myös, että jokaisessa yhteiskunnassa on epäsosiaalisia ja rikollisia yksiköitä. Rikollisjengejä on joka mantereella, miksipä Helsinki olisi poikkeus?

    "Kokemuksesi ovat aika rajoittuneita...".
    Riippuu vähän siitä, mihin verrataan. Uskoisin, että olen ollut ulkomailla työssä ja työmatkoilla enemmän kuin muu.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Satun tuntemaan ihmisiä jokaiselta mantereelta...".
    Sittenhän me molemmat tiedämme saman asian: ihmiset ovat lopultakin kovin samanlaisia.

    Tiedämme myös, että jokaisessa yhteiskunnassa on epäsosiaalisia ja rikollisia yksiköitä. Rikollisjengejä on joka mantereella, miksipä Helsinki olisi poikkeus?

    "Kokemuksesi ovat aika rajoittuneita...".
    Riippuu vähän siitä, mihin verrataan. Uskoisin, että olen ollut ulkomailla työssä ja työmatkoilla enemmän kuin muu.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Joo, no olen sen ennenkin todennut, että aidot ja rehelliset ihmiset ovat aina tervetulleita mihin vaan, ja sen silloin allekirjoitit itsekin.

    Nykyään ihmisiä vaan vaivaa hitonmoinen naivismi, jota käytetään maahanmuutossakin härskisti hyväksi. Ei se sen kummempi epäkohta ole. Ei saa missään nimessä olla naiivi, koska ihminen on peto, senkin todistaa taas Putininkin toilailu

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Satun tuntemaan ihmisiä jokaiselta mantereelta...".
    Sittenhän me molemmat tiedämme saman asian: ihmiset ovat lopultakin kovin samanlaisia.

    Tiedämme myös, että jokaisessa yhteiskunnassa on epäsosiaalisia ja rikollisia yksiköitä. Rikollisjengejä on joka mantereella, miksipä Helsinki olisi poikkeus?

    "Kokemuksesi ovat aika rajoittuneita...".
    Riippuu vähän siitä, mihin verrataan. Uskoisin, että olen ollut ulkomailla työssä ja työmatkoilla enemmän kuin muu.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Sen verran jatkan vielä, että omat kokemukseni poikkeaa varmaan teikäläisen vastaavista siinä, että tunnen sangen tavallisia ulkomaalaisia, koska olen ollut arjen askareissa heidän kanssaan paljon tekemisissä, en ole siis liikkunut missään lipevissä liikemiespiireissä, anteeksi vain jyrkkä ilmaisuni, vaikka en toki tiedä tarkalleen piirejäsi.

    Pitää aina mennä kuitenkin tavallisen kansan pariin tietääkseen millaisia ihmiset ovat.

    Kuka muu?

    Puhutko nyt virolaisista timpureista tai ukrainalaisista maatilatyöntekijöistä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sen verran jatkan vielä, että omat kokemukseni poikkeaa varmaan teikäläisen vastaavista siinä, että tunnen sangen tavallisia ulkomaalaisia, koska olen ollut arjen askareissa heidän kanssaan paljon tekemisissä, en ole siis liikkunut missään lipevissä liikemiespiireissä, anteeksi vain jyrkkä ilmaisuni, vaikka en toki tiedä tarkalleen piirejäsi.

    Pitää aina mennä kuitenkin tavallisen kansan pariin tietääkseen millaisia ihmiset ovat.

    "...en toki tiedä tarkalleen piirejäsi."
    Älä' sitten turhaan keksi juttuja minusta. Kysy mieluummin, jos haluat jotakin tietää.

    Vaikka olenkin nähnyt hieman enemmän kuin Seinäjoen mailajussien kotipelit ja Värtanin sataman, en tunne mitään polttavaa tarvetta kehuskella asialla.

    Ihmiset on kovin samanlaisia kaikkialla maailmassa. Enemmistö on fiksuja ja mukavia, mutta sekaan mahtuu myös monenlaista vellipäätä ja veivaajaa - näin on myös Suomessa.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...en toki tiedä tarkalleen piirejäsi."
    Älä' sitten turhaan keksi juttuja minusta. Kysy mieluummin, jos haluat jotakin tietää.

    Vaikka olenkin nähnyt hieman enemmän kuin Seinäjoen mailajussien kotipelit ja Värtanin sataman, en tunne mitään polttavaa tarvetta kehuskella asialla.

    Ihmiset on kovin samanlaisia kaikkialla maailmassa. Enemmistö on fiksuja ja mukavia, mutta sekaan mahtuu myös monenlaista vellipäätä ja veivaajaa - näin on myös Suomessa.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Et viitsi kehuskella asialla, älä taas naurata, ethän sä muuta teekkään, kun kehuskelet itseäsi.

    Enkä mitään juttuja keksi, mähän kirjoitin, etten tiedä missä piireissä olet liikkunut, et ehkä kuitenkaan ihan tavallisten tallaajien parissa, näin ainakin voisi olettaa.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...en toki tiedä tarkalleen piirejäsi."
    Älä' sitten turhaan keksi juttuja minusta. Kysy mieluummin, jos haluat jotakin tietää.

    Vaikka olenkin nähnyt hieman enemmän kuin Seinäjoen mailajussien kotipelit ja Värtanin sataman, en tunne mitään polttavaa tarvetta kehuskella asialla.

    Ihmiset on kovin samanlaisia kaikkialla maailmassa. Enemmistö on fiksuja ja mukavia, mutta sekaan mahtuu myös monenlaista vellipäätä ja veivaajaa - näin on myös Suomessa.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Kirjoitetaan Seinäjoen Maila-Jussit .
    Et vaan osaa, moukka.
    Kotisohvaltasi et ole nähnyt kuin sen, mihin hidas nettisi antaa mahdollisuuden vuosikausia kestäneessä virtuaalimatkailussasi. Muuta nimesi tähän muotoon: Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen - wannabe, maahanmuuttopalstan vakituinen tusinatrolli.
    Siten olet uskottavampi.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...en toki tiedä tarkalleen piirejäsi."
    Älä' sitten turhaan keksi juttuja minusta. Kysy mieluummin, jos haluat jotakin tietää.

    Vaikka olenkin nähnyt hieman enemmän kuin Seinäjoen mailajussien kotipelit ja Värtanin sataman, en tunne mitään polttavaa tarvetta kehuskella asialla.

    Ihmiset on kovin samanlaisia kaikkialla maailmassa. Enemmistö on fiksuja ja mukavia, mutta sekaan mahtuu myös monenlaista vellipäätä ja veivaajaa - näin on myös Suomessa.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Sähän myönsit, että tietyt ryhmät on ongelmallisempia, nyt sitten kaikki onkin kovin samanlaisia, ihan ristiin menee juttusi.

    Äänestä

  • Ehkä juuri noin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä juuri noin!

    On se islampaskan leviämisen puolustaja ihmeellinen….

    Äänestä

”Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tälläiseen”
Niin kehitysmaataustaista islampaskaahan on todella vaikeaa houkutella pääsyllä länsi-eurooppaan ilmaisten halal lihapatojen ääreen, elämään tulonsiirroilla ja lisääntymään holtittomasti!
Eikö ole jännää että tämä islampaskan monikulttuurinen, monimuotoinen kulttuurinrikkaus on muuttunut taakanjaoksi ja hybridivaikuttamiseksi!
Kehitysmaataustaisia islampaskan maanmuuttajia on lapannut suomeen ja muualle länsi-eurooppaan jo yli 30 vuotta, eikä loppua ole todellanäkyvissä…

Äänestä
  • Aloittaja

    "...on todella vaikeaa houkutella pääsyllä länsi-eurooppaan..."
    Et sitten jaksanut ymmärtää väitettäni. Kerroin, että Venäjällä ei ole pakolaisleirejä tai suuria pakolaisryhmiä, jotka heti ovat valmiita lähtemään minne vaan.

    Kerroin esimerkkinä vuoden 2021 kyberhyökkäyksestä, jossa Valko-Venäjä puski noin 10.000 pakolaisen joukkoa Puolan rajalle. Tähänkään hyökkäykseen ei riittänyt "ammuksia" Venäjältä tai Valko-Venäjältä, vaan porukkaa piti haalia pitkin Lähi-itää ja lennättää erikseen Minskiin. Järkevä ihminen ymmärtää, että tällainen hyökkäystapa on toivottoman hidas ja myös helposti torjuttavissa.

    Kannatta ajatella itse, se kantaa pitkälle, kuten minusta huomaat.

    Kannatta -> Kannattaa
    Terveisiä meidän köntsähousuiselle kuukkelille. ;)

    Kannatta, kannatta.
    FYI

    Ei 100000 kehitysmaamuslimin siirtäminen itärajallemme ole venäjälle mikään ongelma!
    Ja kaikkihan voivat opetella sanan ”asylum” jolla pitää päästä suomeen!

    Tapa voi olla hidas mutta toimiva…

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kannatta, kannatta.
    FYI

    Tunnistit sitten terveisesi.

    Nauretaan vartti. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei 100000 kehitysmaamuslimin siirtäminen itärajallemme ole venäjälle mikään ongelma!
    Ja kaikkihan voivat opetella sanan ”asylum” jolla pitää päästä suomeen!

    "Ei 100000 kehitysmaamuslimin siirtäminen itärajallemme ole venäjälle mikään ongelma!"
    Miksi sitten emme nähneet tätä ilmiötä Puolan rajalla vuonna 2021?

    Asiat pitää sekä tietää että ymmärtää. Pelkällä huutelulla ei ole arvoa.
    Nauretaan tovi. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tapa voi olla hidas mutta toimiva…

    "Tapa voi olla hidas mutta toimiva…"
    Hidas hyökkäys on huono hyökkäys.

    Intin käyneet tämänkin aforismin ymmärtävät, sebut ja jussit vain pyörittelevät silmiään.
    Nauretaan vartti. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Tapa voi olla hidas mutta toimiva…"
    Hidas hyökkäys on huono hyökkäys.

    Intin käyneet tämänkin aforismin ymmärtävät, sebut ja jussit vain pyörittelevät silmiään.
    Nauretaan vartti. ;)

    Ja pöpilän asukit nauravat vartin jaksoissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Eli kun kerää esimerkiksi 100000 kehitysmaataustaista ...".
    Älä turhaan kiemurtele.

    Kerro nyt ensin se, miksi Valko-Venäjä yhdessä Venäjän kanssa ei kyennyt vuonna 2021 keräämään kuin n. 10.000 pakolaista työnnettäväksi rajalle?

    Olen jo avauksessani kertonut syyn tähän. Yrität vain kiertää tosiasioita huutelemalla pöljyyksiä.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Eli kun kerää esimerkiksi 100000 kehitysmaataustaista ...".
    Älä turhaan kiemurtele.

    Kerro nyt ensin se, miksi Valko-Venäjä yhdessä Venäjän kanssa ei kyennyt vuonna 2021 keräämään kuin n. 10.000 pakolaista työnnettäväksi rajalle?

    Olen jo avauksessani kertonut syyn tähän. Yrität vain kiertää tosiasioita huutelemalla pöljyyksiä.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Kokeilivat miten se toimii itä euroopassa ja joutuivat pettymään!
    Mutta siellä ei olekkaan islampaskalla aivopestyjen intersektionaalisten feministisuvakkien viherkommunisti hallitukset vallassa, toisin kuin meillä!
    Mutta senhän jokainen tolkunihminen tietää ettei kehitysmaataustainen islampaska, joka haluaa tulla länsi-eurooppaan vastikkeettomien ilmaisten halal lihapatojen ääreen loppuelämäkseen lopu ikinä!
    Eli näitä halukkaita kehitysmaataustaisia islampaskan ”hybridi ammuksia” löytyy miljoonia, joita voi vielä rahastaa….!
    Eli ihan turhaan lässytät….

    Äänestä

  • Aloittaja

    Älä turhaa soosaa aiheen vierestä. Turkissa on valmiina pakolaisia muutama miljoona ja Syyriassa on lisää. Se pakolaistulva ei ensimmäisenä yllä Suomeen vaan se purkautuisi ensimmäisenä Bulgariaan, Romaniaan ja Kreikkaan. Näin myös tapahtui 2015.

    Nyt on puhe Suomeen suuntautuvasta kyberhyökkäyksestä. Kokemus vuodelta 2021 näytti jo kerran sen, että Venäjä ei yhdessä Valko-Venäjänkään kanssa pysty polkaisemaan liikkeelle merkittävää turvapaikanhakijoiden aaltoa.

    Pysy tosiasioissa, yritä myös perustella kantasi. Nyt huutelet vain pelkkiä mutujuttuja.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    "...jonka voi työntää heikoimmin valvotun suomen rajan yli euroopan unioniin!"
    Huhheijaa taas.

    Syyriasta Suomeen on noin 4.500 km. 100.000 ihmisen "työntäminen" Suomen rajalle vaatii melkoista kuljetuskapasiteetti ja ottaa myös oman aikansa. Jos väkeä lennätettäisiin pari lentokoneellista päivässä vaikkapa Pietariin, operaatio kestäisi 200 päivää. Silloinkaan se väkimäärä ei olisi vielä Suomen rajalla. Lisäksi porukkaa olisi syötettävä ja majoitettava.

    Tuloksen olisi kauhea kaaos Pietarissa. Ja Pietariin asti päässeet soittelevat kotiin, että älkää tulko tänne, täältä ei pääse yhtään mihinkään ja venäläiset varastavat rahatkin taskusta.

    Tämäkö olisi se sinun pelkäämä äkillinen ja yllättävä kyberisku?

    Kannattaisiko joskus vähän ajatella itsekin?
    Eiköhän naureta yhdessä kaksi varttia. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Eli sinä tiedät etteivät saa suomen rajalle merkittävää määrää....".
    Etkö vieläkään ymmärrä?

    Tosiasiat - aiemmat kokemukset Venäjän touhuista ja tiedot Venäjän pakolaispolitiikasta- puhuvat sen puolesta, että Venäjä ei kykene organisoimaan merkittävää pakolaisryntäystä Suomen rajoille.

    Järki on annettu ihmiselle ihan sitä varten, että sitä saa vapaasti käyttää.
    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Eli sinä tiedät etteivät saa suomen rajalle merkittävää määrää....".
    Etkö vieläkään ymmärrä?

    Tosiasiat - aiemmat kokemukset Venäjän touhuista ja tiedot Venäjän pakolaispolitiikasta- puhuvat sen puolesta, että Venäjä ei kykene organisoimaan merkittävää pakolaisryntäystä Suomen rajoille.

    Järki on annettu ihmiselle ihan sitä varten, että sitä saa vapaasti käyttää.
    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Mikset osaa käyttä sinulle annettua ylivertaista järkeäsi? Saisit vapaasti käyttää. Ja nyt kolme varttia huutonaurua!

    Äänestä

armenialaisten kansanmurha ???

Äänestä

Ja ihan turhaako Euroopassa tuosta mahdollisuudesta puhutaan ja avaaja tietää paremmin asiat? Et ole ihan terve.

Äänestä

Siis KÄÄK !! Voi että !!! KÄÄK!!! ( HUUTOMERKKI - HUUTOMERKKI ).. mä haluisin et olis maahanmuuttotulvaa tulos ku meillähä on tää työvoimapulla ja väkiki sit niin ku vähenee iha silmis.

KÄÄK! Voisko joku ..sipilä vaikka... kuuluttaa taas telkkaris arabiaan ja aahrikkaan et tääl olis onnenmaa. Ni varmaa saatais taas satatuhatta ihquu nuorta ( 40 v) miestä tänne.

Äänestä

SIIS IIIIIIKKK!! JA KÄÄKKKK!!!

Mix ei niit ihqui mammui tuukkaa!!!! Kääkk!!! MokkisJukkis!!! IIIIk kerro meille ku sää oot korkeesti kolutettukki

Äänestä
  • Se o putlerin kamuja ja oli saanu lähipiirin tietoa. Uskokaa karvahattua!

    Äänestä

Ei muuta kun kaavoittamaan uusia asuinalueita kehitysmaataustaiselle islampskalle tänne pääkaupunkiseudulle!
Yhteiskuntahan nämä asunnot tietenkin maksaa!

Äänestä
  • Älkää peljätkö!
    Kehitysmaataustaista islampaskaa tulee joka vuosi lisää suomeen, ilman mitään hybridi vaikuttamistakin!
    Kehitysmaataustaista islampaskaa on tullut jatkuvana virtana suomeen jo yli 30 vuotta, eikä loppua ole näkyvissä….

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älkää peljätkö!

    https://www.youtube.com/watch?v=sRFZoon4sso

    Polvistukaamme...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älkää peljätkö!
    Kehitysmaataustaista islampaskaa tulee joka vuosi lisää suomeen, ilman mitään hybridi vaikuttamistakin!
    Kehitysmaataustaista islampaskaa on tullut jatkuvana virtana suomeen jo yli 30 vuotta, eikä loppua ole näkyvissä….

    Allah ja Jumala tappeli, kumpi voitti?

    Allah soitti ovikelloa, Jeesus meni avaamaan, kysyi sitten Jumalalta, joka katteli olohuoneessa telkkaria, ollaanko me tilattu kebabia?

    Äänestä

Serkkupoika tiesi sanua että olivat nähneet ja kuulleet tuolta itärajan pinnassa kovaa pulinaa ja molotusta sekä paksua mahorkan hajua!

Jalakojen töminää siellä kanssa kuuluu.

Kyllä sieltä isompi aalto o tulollaan! Sanokaa vaan mun sanoneen!

Äänestä

Voi herran jestas minkälainen trölli on hän, on ihme, ettei Moktareita ole enemmän.

Luulisi tosiaankin, että näitä moktareita olis useampia täällä, mutta ei ole, kertoo sekin jo jostain, ehkä siitä, että nämä ns. suvaitsevaiset ovat hyvin pieni vähemmistö suomalaisista, tai sitten eivät vaan kehtaa tulla tänne nolaamaan itseään lapsellisilla jutuillaan.

Äänestä
Aloittaja

Eiköhän tämä ollut tässä. Kukaan ei edes kiistänyt esittämiäni faktoja. Ei tainnut olla tietoa tai sitten osaaminen vain puuttui. Länkytys sen sijaan oli kohtuullisen kiivasta. Se täällä osataan.

Kiitämättömiä faktoja ovat siis nämä.
A. Muutaman tuhat turvapaikan hakijaa rajoillamme ei vielä aiheuta ongelmia Suomelle.

B. Venäjällä ei ole pakolaisleirejä tai muuten sellaista määrää pakolaisia, että niitä voitaisiin käyttää merkittävän kyberhyökkäyksen "aseena".

C. Venäjän masinoima pakolaistulva 2015/2016 Venäjältä Suomeen oli vain 1800 henkilöä. Ilmeisesti enempää "ammuksia" ei ollut.

D. Vuoden 2021 kyberhyökkäyksessä Valko-Venäjä yhdessä Venäjän kanssa pystyi puskemaan noin 10.000 pakolaisen joukkoa Puolan rajalle. Enempää väkeä ei ollut, koska pakolaisten halukkuus lähteä Minskiin lopahti siihen, kun uusikuvat raja-alueen oloista levisivät maailmalle.

Järkevän keskustelun perusedellytys on se, että keskustelun osapuolet tunnustavat täysin riidattomat faktat. Siinä tämän palstan länkyttäjillä on vielä paljon opeteltavaa.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

Äänestä

Moktariamme ei kiinnosta mitä muualla tapahtuu, pääasia, että velaton omakotitalo sijaitsee miellyttävällä alueella, sieltä käsin onkin mukavaa sitten "parantaa maailmaa".

Mokomakin pölvästi.

Äänestä

Moktar taitaa olla venäjän trolleja...?

Äänestä
  • Ei tätä oikein muullakaan voi selittää….

    Äänestä

kuppa taas siellä kopeekat taskussa kilistellen shittiä ja sontaa suoltaa suustaan.
Tottakai venäjältä tulee kyberhyökkäys pakolaisten muodossa !!!!

Muutenhan possuputte näyttäisi "heikolle", kun ei pysty samaan, kuin PietariSuuri, joka on kyllä päintoisin suutaripieri, joka kyllä viittaa vylgääriin kansan hänelle antamaan "vihanimeen".

vladjimirre kyllä löytyy montakin useaakin vihanimeä, esim. pottepussu, hutinputin, sitinpuka, puiskaajaratin, puttaajatapin, puloittajatapin, purhjaajamutin, puloittajatetin, puspoottidepin, pumalakatin, purhasarjaamatin, tanhimillisyydenyppäjä, putarikostapin, rammojenmuiskaaja, mies jolla ei enää seiso, eli sillä sialla on kives-syöpä, jota korostaa pitkälle kehittynyt eturauhas-syöpä, !!!!!!!!!!!!!

KIITOS JUMALA !!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Putler on kuolematon!

    Äänestä

Aloittaja

Poimin viimeisimmistä saamistani kommenteista suoraan minuun henkilönä kohdistettuja väitteitä:
- pällinkuu
- jos sinä haluat asua kehitysmaalaisten islampaskan kalifaatissa,
- Mokomakin pölvästi.
- Moktar taitaa olla venäjän trolleja...?
- kuppa taas siellä kopeekat taskussa kilistellen

Eihän palstan tarkoituksena suinkaan ole se, että me täällä yrittäisimme keksiä osuvia luonnehdintoja toisen kirjoittajan ulkomuodosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta, ihonväristä, etnisestä taustasta, älykkyydestä, terveydentilasta tai hygienian tasosta. Eikös meidän pitänyt kirjoittaa asiapohjaisia tekstejä maahanmuuton eduista ja mahdollisista ongelmista? Näinhän te täällä olette minulle väittäneet.

Lisäksi minun pitää kertoa teille, että en loukkaannu anonyymin kirjoittajan puskahuutelusta. Useimmat huuteluyrityksenne on säälittävän huonoja. Peruskouluikäinen pojanpoikani (12v) osaa terävämmin ja älykkäämmin pilkata vastapuolen futisjoukkueen pelaajia kuin te minua. Kielellisesti lahjakkaasta pilkkausyrityksestä olen jopa iloinen; viel’ elä sanan mahti Suomen suurilla saloilla. Näitä kielellisesti lahjakkaita sanataitureita on vaan niin kovin harvassa. Kun mitään ei lueta, mitään ei osata.

Suosittelen kaikille seuraavaa ryhtiliikettä. Tulostakaa oma palstakommenttinne ja käykää näyttämässä se vaimolle, siskolle, naapurille tai omaishoitajalle – kuka sitten onkaan parhaiten saatavilla. Jos ette kehtaa tehdä tätä, lieneekö syytä ajatella tovi?

Nauretaan yhdessä. ;)

Äänestä

Seuraavat pakolaistulvat meneekin suoraan Somaliaan sinne mahtuu suuret maa alueet siellä on jokia on merta on viidakkoa on peltoa osa maasta asuttamatonta joten tilaa riittää. Somalia on seuraava liikakansoituksen luvattu maa joka täyttyy pilvenpiirtäjistä suurista laivoista jokilaivoista ja missä kaivetaan öljyä ja viljellään riisiä.

Äänestä
  • Kaivetaan myös kultaa ja jalokiviä…..

    Äänestä

Tässäkin asiassa tilanne on aivan päinvastoin.
Maastapakoa aitarakenteilla estetään. Esimerkki Gaasan alueesta Israelissa.

Äänestä

Aja orjatar pois poikineen ...uusi testamentti

Äänestä

Hallitsematon maahanmuutto ja sen seuraukset pvat vihervassari hallituksen ja tämän hetkisen surkeista surkeimman pääministeri ja sisäministerin syytä,myös se että aikanaan Suomi pakko liitettiin eu hun valhein on osa syyllinen asiaan siis erotaan eu sta olot paranevat heti t.sulttan sensitive

Äänestä
Aloittaja

Yrittää nyt poikakullat viimeinkin jo päästä asiaan. Aihe oli tämä: Venäjän potentiaali tehdä hybridihyökkäyksiä Suomeen.

Terveisin, Moktar;)

Äänestä
  • Aloittaja

    "Minä veikkaan..."
    Älä veikkaa.

    Tutustu faktoihin ja historiatietoihin. Ajattele analyyttisesti ja tee johtopäätökset puhtaasti järkiperäisiin argumentteihin pohjautuen, älä tunteile. Silloin sinäkin ymmärrät, mikä on todennäköistä ja mikä ei.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Minä veikkaan..."
    Älä veikkaa.

    Tutustu faktoihin ja historiatietoihin. Ajattele analyyttisesti ja tee johtopäätökset puhtaasti järkiperäisiin argumentteihin pohjautuen, älä tunteile. Silloin sinäkin ymmärrät, mikä on todennäköistä ja mikä ei.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Haluat ihmisten tutustuvan historiatietoihin, miten se olikaan, tappoiko se sun suuri idoliisi, "pyhitetty mikä lie, Mohammed ne 400 juutalaista, vai oliko niitä vaan 300. en nyt muista ihan tarkalleen, vastaa nyt kun kysytään, äläkä taas kiemurtele.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Haluat ihmisten tutustuvan historiatietoihin, miten se olikaan, tappoiko se sun suuri idoliisi, "pyhitetty mikä lie, Mohammed ne 400 juutalaista, vai oliko niitä vaan 300. en nyt muista ihan tarkalleen, vastaa nyt kun kysytään, äläkä taas kiemurtele.

    Etkö ymmärtänyt tätä: "älä tunteile"?

    Nauretaan tovi. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Kaikkihan perustuu turvallisuus uhkaan!"
    Yritän puhua järkeä täällä, että juuri tuon turvallisuusuhan (yhdyssana;) arviointi on tässä se keskeinen asia.

    Faktat tuntemalla voimme yhdessä arvioida, että Venäjällä ei ole riittävää potentiaalia siihen, että se pystyisi organisoimaan turvapaikan hakijoita apuna käyttäen vaikuttavan hybridihyökkäyksen Suomeen.

    Asiat pitää tietää, pelkällä öyhöttämisellä ei ole arvoa.
    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Etkö ymmärtänyt tätä: "älä tunteile"?

    Nauretaan tovi. ;)

    Mitä tunteilemista siinä on, kun kysyin suoran kysymyksen historiasta, sinähän niin halusit ihmisten tutustuvan historiaan, joten mitäs siellä historiassa sitten sanotaan tästä ns. profeetastasi.

    Aloit taas tapasi mukaan kiemurrella, vaikka siitä jo sinua varoitin.

    Oletkin aika "käärmemäinen" tyyppi....

    Äänestä

Nyt SUOMIKIN JOUTUI TÄHÄN PUNTAROINTIIN ELÄMÄÄN

VOITTAKOS TÄÄLLÄ JÄRKI VAIKO HULLUUS, antaen ilmais-elämä tänne kuulumatomille elintaso surffareille .

Äänestä

23. Helmikuuta. Älkää peljätkö, sillä Venäjä ei hyökkää Ukrainaan. Hahahaha

Äänestä
  • Aivan!
    Ei sotaa toivoa, ei sotaa toivoa voi venäläiset milloinkaan…!

    Äänestä

Eiköhän tämä ollut tässä!
Ryssien ”hybridi” uhka on todellinen ja siihen pitää valmistautua kaikin keinoin!
Pitää olla valmiina myös sulkemaa itärajamme tarvittaessa!

Äänestä
  • Aloittaja

    Luotan kyllä reservin kapteeni Antti Kaikkoseen, on se sen verran jämy mies. Kun Antti sanoo, että puolustusvoimat yhdessä rajavartiolaitoksen kanssa kyllä pystyvät pysäyttämään Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen, niin asia on sitten niin.

    En luota sivariin, joka pälvikalju kiiltäen hokee rautaa rajalle ja väittää itse olevansa niin isänmaallinen, että ei mitään rajaa.

    Nauretaan vartti. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Luotan kyllä reservin kapteeni Antti Kaikkoseen, on se sen verran jämy mies. Kun Antti sanoo, että puolustusvoimat yhdessä rajavartiolaitoksen kanssa kyllä pystyvät pysäyttämään Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen, niin asia on sitten niin.

    En luota sivariin, joka pälvikalju kiiltäen hokee rautaa rajalle ja väittää itse olevansa niin isänmaallinen, että ei mitään rajaa.

    Nauretaan vartti. ;)

    Moniko hallituksen ministereitä on käynyt armeijan? Hohoho

    Onko rajojen sulkeminen, rautaa rajalle?
    Jos noilla ”sivareilla” mennään, niin meillä on eduskunnassa todellinen luottamusongelma, varsinkin vihervasemmistolaisissa puolueissa!
    Varmasti Kaikkonen pystyisi pysäyttämään nämä tulijat, mutta ei epäämään tulijoidenoikeutta hakea turvapaikkaa!
    Senhän me näimme jo 2015…

    No eiköhän tämä ollut sitten tässä….

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Moniko hallituksen ministereitä on käynyt armeijan? Hohoho

    Montako puolustusministeriä Suomessa tarvitaan - hohohohooo. ;)

    Äänestä

Hemmetti Moktar Gubta, en ole juurikaan seurannut sinun ketjuja, mutta sinuun kohdistuvia moitteita olen nähnyt sitäkin viljemmalti. Sait fanin kertaloikalla, sillä sinähän olet järkijätkä joka kirjoittaa asiaa ja viet opponenttejasi kuin typötyhjää litran mittaa!
Mutta, muista keittää ne korvasienet kolmeen kertaan ja välillä hyvin huuhdellen, jottei gyromitriini tee tuhoaan ; P

Äänestä
  • Jep, empatia menee aina Moktarin puolelle, jos kaikki kiusaa, niin pakkohan sitä on silloin sympatisoida.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tämähän on ihan mannaa korvilleni, lanko hyvä. Saat Glenfiddich -lekan, kun seuraavan kerran tavataan.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    PS. Eihän meillä kasva sieniä, hiekkamaassa. Muistathan sinä sen.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Tämähän on ihan mannaa korvilleni, lanko hyvä. Saat Glenfiddich -lekan, kun seuraavan kerran tavataan.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    PS. Eihän meillä kasva sieniä, hiekkamaassa. Muistathan sinä sen.

    Ja näin päättyi jälleen Moktarin synkkä yksipuhelu!!

    Äänestä

Eli tämä oli tässä……

Äänestä
  • Nuorisosäätiön Antti Kaikkonen hoitaa….

    Äänestä

Ja vielä kun rajanylityspaikalle laitetaan pari tattaraata laulamaan niin tulija turhakkeet tulevat järkiinsä ja sitten eivät tule.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kun vielä rajalla laulaisi sivarikuoro johtajanaan Jussi meille kaikille tunnettua persulaulua " Älä tule paha mamu, tule hyvä mamu" niin eiköhän hybridihyökkäys pysähdy siihen.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Ja joka päivä vamistetaan lisää ja tullaan ”turvaan”…..!

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Kun vielä rajalla laulaisi sivarikuoro johtajanaan Jussi meille kaikille tunnettua persulaulua " Älä tule paha mamu, tule hyvä mamu" niin eiköhän hybridihyökkäys pysähdy siihen.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Mitäs vihervasemmiston sivarikuoro laulaa?
    Ei ole muuten mikään pieni kuoro…

    Äänestä

  • Vihervasemmisto persujen kanssa!

    Äänestä

Terroristit ei tule toimeen keskenään mutta onneksi Suomen viranomaiset ja ministerit tekevät kaikkensa heidän viihtymisensä parantamiseksi.

Äänestä

"Vuoden 2015–2016 kyberhyökkäyksessä Venäjä työnsi Suomen pohjoisille raja-alueille noin 1800 turvapaikanhakijaa. "

Muistaako toveri Moktar miten Torniosta Ruotsi toimitti hölmöläämme yli 32 000 ukkoa joita täällä elätetään ja hoivataan tappiin ?

Sama tunku on mahdollista taas, kun viherpunikit alkavat neuvottelemaan taakanjakoa Ruotsin kehoituksesta saada rikollisten määriä vähemmiksi.

Tuo Venäjältä tulleiten määrä on kuin kirpunpaska, kun verrataan sitä Ruotsista toimitettujen terroristien määriin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Höpöjuttuja pukkaat. Ei anna aihetta enempään. ;)

    Äänestä

Niin ne tulee Ruotsin puolelta nykyään. Tanska kun laittoi rajat kiinni, niin ne tulee tänne. Olen kuullut tanskan kieltä puhuvia mamuja Helsingissä, siitä mongerruskielestä ei voi erehtyä.

Äänestä
  • SAKSASSA Merkel suosi matuja ja nyt sielläkin todettu ettei vieraslajit ole taloutta kohentaneet vaan siellä todettu tulleen kalliiksi , ei tuota vaan vievät ,kuluttavat
    varoja. Siellä todettu että keskimäärin kuusi vuotta vie ennenkuin tuo verotuottoja jos tuo. Katsokaa nyt kielitaidottomia,kouluttamattomia, partamiehiä lähes kaikki jotka tänne ängenneet puoliväkisin. Julkiset varat hupenee ja velan määrä kasvaa sekä niiden tuottamat korot, kustannukset. VANKILOISSA TUMMIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN, 100 000€ per vuosi per henkilö Päivittäin poliisit joutuvat matujen tekemiä ,rikoksia, tappoja, ryöstöja, katutatappeluita selvittelemään. VANKILOISSA TILAT loppuvat ja nyt täytyisi rakentaa lisää luxus vankiloita joiden hintalappu miljardeja ja ylläpitokustannukset sairaan kalliita, Yhteiskunnan rappiotila , työmoraali , opiskelutulokset, paino-, päihde-, mielenterveysongelmat kasaantuu.
    Samalla säästöjä hoitojonot, hammashuoltoon leikkauksiin, vanhustenhoito ja ennakoiva terveydenhoito alas. Ikäihmisiä kuolee ennätysmäärä

    Äänestä

"B. Venäjällä ei ole pakolaisleirejä tai muuten sellaista määrää pakolaisia, että niitä voitaisiin käyttää merkittävän kyberhyökkäyksen "aseena"."

- Mistä lähtien Suomeen on PAKOLAISIA tullut turvapaikkaa hakemaan?? Ihan kysyisin ystävällisesti.

Äänestä
  • 2015-2018!

    Äänestä

Mikä siinä onkaan,kun venäläisistä ei voi hyvällä puhua mistään asiasta.

Äänestä
Aloittaja

"Tuskin ryssille on mikään ongelma saada.…"
Keskustelun aihe oli kuitenkin kyberhyökkäys.. Kyberhyökkäyksen onnistumisen edellytyksiä ovat aina sen yllätyksellisyys ja nopeus. Jos nämä edellytykset puuttuvat, hyökkäys on helposti torjuttavasti.

Tietysti Lähi-idästä tai Afrikasta on rahalla huijattavissa nuoria miehiä ja myös perheitä lähtemään ihan mihin tahansa. Kännykät kuitenkin toimivat ja tällaiset huijaukset tuppaavat paljastumaan, kun potentiaaliset lähtijät kuulevat aiemmin lähteneiltä totuuden. Näinhän kävi vuonna 2021, kun pakolaiset eivät päässeetkään Valko-Venäjältä Puolaan.

Jos Venäjä lennättää pakolaisia Lähi-idästä Suomen rajalla, kestää viikkoja koota useamman tuhannen henkilö joukko rajan läheisyyteen. Tämä touhu paljastuisi väistämättä ja Suomen raja-asemat olisivat hyvissä ajoin ennakkoon suljettuna.

Ei pidä vain höpöttää, pitää myös osata ajatella.
Parhain terveisin, Moktar. ;)

Äänestä
  • Venäjältä ei tule ketään, mutta Ruotsista niitä terroristeja tulee ja paljon tuleekin, kun hetki koittaa.

    Äänestä

Jokainen tolkunihminen tietää…

Äänestä
  • Vihervasemmistolainen hyödyllinen….

    Äänestä

  • Voi olla niin tyhmä…

    Äänestä

  • Rajallemme hybridiaseekseen…

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rajallemme hybridiaseekseen…

    Eikö totta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jospa lukisit kommenttini niin, että ymmärtäisit myös ajatuksen.

    10.000 henkilön suuruisen pakolaisjoukon kerääminen vaikkapa Pietarin lähiympäristöön kyllä onnistuisi. Itse arvioisin, että homma kestäisi kuitenkin useita viikkoja ja se tulisi myös väistämättä ilmi.

    Yllätyshyökkäyksen pitää olla yllätys, muuten se on helposti torjuttavissa.
    Yritä nyt itsekin ajatella.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Jospa lukisit kommenttini niin, että ymmärtäisit myös ajatuksen.

    10.000 henkilön suuruisen pakolaisjoukon kerääminen vaikkapa Pietarin lähiympäristöön kyllä onnistuisi. Itse arvioisin, että homma kestäisi kuitenkin useita viikkoja ja se tulisi myös väistämättä ilmi.

    Yllätyshyökkäyksen pitää olla yllätys, muuten se on helposti torjuttavissa.
    Yritä nyt itsekin ajatella.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Ruotsissa on jo odottamassa 50 000 ukkoa käskyä lähteä tänne hölmöläämme.
    Venäjä käyttää työvoimana sinne eksyneet harhailijat ja kyllä Siperiaan mahtuu paljon ukkoja.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Jospa lukisit kommenttini niin, että ymmärtäisit myös ajatuksen.

    10.000 henkilön suuruisen pakolaisjoukon kerääminen vaikkapa Pietarin lähiympäristöön kyllä onnistuisi. Itse arvioisin, että homma kestäisi kuitenkin useita viikkoja ja se tulisi myös väistämättä ilmi.

    Yllätyshyökkäyksen pitää olla yllätys, muuten se on helposti torjuttavissa.
    Yritä nyt itsekin ajatella.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Hemmetti, Mokhtar, kuinka sinulla onkaan asiallista sanottavaa ja taitoa sanoa se, näin edesmennyttä presidenttiä Mauno Koivistoa mukaillen ; P
    Mutta mistä sinä olet haalinut nuo kiukkuiset opponenttisi, pelkästään avatarillasiko?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hemmetti, Mokhtar, kuinka sinulla onkaan asiallista sanottavaa ja taitoa sanoa se, näin edesmennyttä presidenttiä Mauno Koivistoa mukaillen ; P
    Mutta mistä sinä olet haalinut nuo kiukkuiset opponenttisi, pelkästään avatarillasiko?

    "...mistä sinä olet haalinut nuo kiukkuiset opponenttisi...".
    Eipä liene leijonan vika se, että hyeenat ja savannikoirat yrittävät seurailla leijonaa kaiken aikaa.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Leijona tuskin on kiinnostunut savannikoirien haaveista. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...mistä sinä olet haalinut nuo kiukkuiset opponenttisi...".
    Eipä liene leijonan vika se, että hyeenat ja savannikoirat yrittävät seurailla leijonaa kaiken aikaa.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Hienoa, kamu, sulla on oikeasti hyvä tatsi ja kaiken lisäksi asiaa. Olet eittämättä yksi parhaista näillä palstoilla : P

    Äänestä

Venäjään voi luottaa yhtä paljon kuin rikkinäiseen kotonkiin….

Äänestä
  • Kotonki! Opettele ensin kirjottamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotonki! Opettele ensin kirjottamaan.

    Kotonki liittyy kotouttamiseen. Koko perhe on aina "koton", kukaan ei ole töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotonki! Opettele ensin kirjottamaan.

    Tarkoitit varmaan KIRJOITTAMAAN?

    Äänestä

Se mitä Venäjä tekee jää tietenkin nähtäväksi, mutta täytyy olla idiootti jos ei varaudu kaikkeen!

Äänestä

Eihän Venäjä hyökännyt Ukrainaankaan.

Äänestä
  • Eikä Turkki hyökkää Syyriaan, Kurdien kimppuun!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä Turkki hyökkää Syyriaan, Kurdien kimppuun!

    Taisi Turkki hyökätä jo Irakin Kurdien kimppuun….

    Äänestä

Moktar hoi olet vallan unohtanut Sebun ja Jussin sekä persujen mainostamisen !!

Äänestä

Moktar, miltä tuntuu olla niin väärässä kuin vai voi?

Äänestä
  • Moktar onkin sellainen "oraakkeli", että voi mahoton sentään.

    Vuosia ollaan yritetty puhua järkeä ja sanoa, että älä ole niin naiivi, ehkä sekin vielä oppii, merkkejä onkin jo ilmassa.

    Äänestä

  • Ilmeisesti hyvältä…

    Äänestä

  • Anonyymi00448 kirjoitti:

    Moktar onkin sellainen "oraakkeli", että voi mahoton sentään.

    Vuosia ollaan yritetty puhua järkeä ja sanoa, että älä ole niin naiivi, ehkä sekin vielä oppii, merkkejä onkin jo ilmassa.

    Ei hätää. Se oli vaan lukihäiriö se ennustus.
    D.......?

    Äänestä

JAA x ja face

Äänestä

Vau 226…

Äänestä

Nosto tähän.

Äänestä

Tulisi nyt taas kehumaan itseään ja tätäkin aloitustaan, mutta ei vaan äijää näy.

Noloa taas Moktarin kannalta, ei vaadita ennustajan lahjoja, kun tiedetään, että näitä ns. pakolaisia ja turvapaikanhakijoita tulee ihan varmasti jatkossakin paljon, pahin saattaa olla vasta edessä, kun kaaos alkaa oikein kunnolla. Afrikastakin lähtee sata miljoonaa ukkoa liikkeelle ilmastonmuutoksen vaikutuksesta.

Äänestä
  • No kun päänsä on niinkin kilahtanut, on ihme että saa olla vapailla öyhöttämässä. Sellostako kirjaston koneelta se taas satuilee juttujaan? Eikös se Sunnivakin ole lähettyvillä nyyhkimässä ja haukkumassa Suomea?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 266 sääntöjenvastaista viestiä.

Jotain sairasta on poistajan pääkopan sisuksissa vellomassa, ei ole normaalia että yli puolet mennyt poistoon. Tuo kielii jo pahimman asteen palstahitlerismistä, itseriittoisesta diktatuurista sananvapautta sortaen.

Äänestä

267 sensuroitua viestiä. Liekö Suomen ennätys?

Äänestä
Aloittaja

”...pahin saattaa olla vasta edessä, kun kaaos alkaa oikein kunnolla. ”

Nyt olemme nähneet jo kaksi yritystä, joissa Venäjä yrittää käyttää pakolaisia kyberhyökkäyksen aseena. Täytyy sanoa, että äkkiä ne Venäjän ammukset loppuvat. Ensimmäisellä yrityksellä vuonna 2015 -2016 Suomeen tuli vain 1800 turvapaikan hakijaa. Nyt ei edes sitä.

Täytyy toistaa aiempi ennustukseni: ”Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen. ”

Parhain terveisin, Moktar.:)

PS. On aika mukavaa olla , kun on näin selvästi oikeassa - jälleen kerran. ;)

Hyökkäys oli kuitenkin kovin vaatimaton. Ilmeisesti Venäjää ei ollut enempää ”kyberammuksia” käytössään.

Äänestä
  • Eli kehitysmaamuslimi invaasiota ei ole tulossa venäjältä!
    Voidaan siis avata rajat….

    Äänestä

  • Ihan samaa satusetää tuli 2015, kenen hybridioperaatio se oli?

    Saudejen?

    Putin yhdisti kansamme, ja vaiensi ideologiset typerykset, vaikka muutama vielä vinkua jaksaakin.

    Äänestä

ALLAAAAAH TULEE!
OLETKO VALMIS!

Äänestä
Aloittaja

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Näin opetti Paasikivi.

Jatkakaamme yhdessä tällä tiellä.
Terveisin, Moktar. ;)

Äänestä
  • Miltä muuten tuntuu olla koko ajan väärässä?

    Äänestä

  • Paasikivi olikin paras pressa, liian viisas tälle tyhmälle kansalle, siksi hänet on unohdettu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00481 kirjoitti:

    Miltä muuten tuntuu olla koko ajan väärässä?

    "Miltä muuten tuntuu olla koko ajan väärässä?"
    Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys.

    Valitettavasti minulla ei ole asiasta mitään kokemusta. Jospa sinä kokeneempana kerrot.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Miltä muuten tuntuu olla koko ajan väärässä?"
    Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys.

    Valitettavasti minulla ei ole asiasta mitään kokemusta. Jospa sinä kokeneempana kerrot.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Autuaat ovat vähäjärkiset, sillä he eivät tiedä hortoilevansa eksyksissä kuin oranki Nurmeksen korvessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00486 kirjoitti:

    Autuaat ovat vähäjärkiset, sillä he eivät tiedä hortoilevansa eksyksissä kuin oranki Nurmeksen korvessa.

    Autuaita ovat he, jotka eivät osaa kirjoittaa edes omaa äidinkieltään, sillä he eivät tiedä, että "oranki" on orangi.

    Siunausta sinulle, veljeni kökkökieli. ;)

    Äänestä

  • Röhönaurun takia tuli näppäinvirhe ja dysfaatikko -sanassa y muuttui t:ksi.

    Buahhahhahhaaa!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00492 kirjoitti:

    Röhönaurun takia tuli näppäinvirhe ja dysfaatikko -sanassa y muuttui t:ksi.

    Buahhahhahhaaa!!!!!!!

    Ps. Toistan kysymyksen: Miltä muuten tuntuu olla koko ajan väärässä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00492 kirjoitti:

    Röhönaurun takia tuli näppäinvirhe ja dysfaatikko -sanassa y muuttui t:ksi.

    Buahhahhahhaaa!!!!!!!

    "... dysfaatikko -sanassa y muuttui t:ksi."
    Voi sentään. Eikös tämä ole juuri sitä dysfasiaa?

    Kysyy, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "... dysfaatikko -sanassa y muuttui t:ksi."
    Voi sentään. Eikös tämä ole juuri sitä dysfasiaa?

    Kysyy, Moktar. ;)

    Ehkä orangin ollessa kyseessä, mutta ei terveellä ihmisellä.

    Äänestä

Tulva tulee kun hallitus on toinen.

Äänestä

Onko moktar ollut täällä silloin kun oli talvisota? Tai oliko toisen maailmansodan aikaan?
Jos ei itse, niin oliko hänen vanhempansa täällä niihin aikoihin näkemässä mitä täällä tapahtuu?
Ja oliko joku edellämainituista Suomessa vai Venäjällä?
Suomen tuntemusta ei kannata kauheasti mainostaa pelkkien vanhojen suomi-filmien kautta. Fakta ei ole fiktiota.
Loputon maahanmuuttajavirta on helppo organisoida, jos on tarpeeksi iso organisaatio asiaa hoitamaan, joten ei pidä vähätellä, ellei ole tietoa.

Äänestä
  • Moktarin isä -rauha hänen sielulleen- ei olisi pojastaan kovinkaan ylpeä. Surullinen tapaus.

    Äänestä

Aiheuta verilöyly vääräuskoisten joukossa. On eräs käännetty Koraanin testinpätkä, joka on aiheuttanut satojen alkuperäisten eurooppalaisten murhat.
Milloin autolla väkijoukkoon tai puukolla usein tuliaseilla.
Meillä on vakka minkälaisia tyhjätoimittaja laillisuus valvojaa, jotka tietävät tämän äärirasistisen kirjan, mutta tähän rikokseen ei kukaan puutu.
Koraaniin perustuva äärirasistinen uskonto olisi lailla kiellettävä, tai satoja tai tuhansia viattomia ajan kanssa murhataan lisää.
Onko laillisuus valvojat täysin selkärangattomia ketkuja.

Äänestä

Nyt jo 273 moktarinvastaista viestiä deletoitu.
Hyvin menee, mutta menköön:)

Äänestä
  • Aloittaja

    "Nyt jo 273 moktarinvastaista viestiä deletoitu."
    Voi hyvänen aika sentään!

    Jos yrittäisitte kirjoittaa palstan sääntöjen mukaisesti. Se yleensä auttaa.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

Ei venäjältä tule mitään kehitysmaamuslimi tulvaa suomeen!
Tulee vain noin 50-100 kehitysmaamuslimi pyöräilijää päivittäin suomeen turvaan!

Äänestä
  • Eikä siitä tule vuodessa kuin 20000-30000 kehitysmaamuslimi islampaskaa lisää SUOMEEN!
    Siitä sitten jatketaan perheenyhdistämisillä ja puolisoiden hommaamisella ja näin on taas saavutettu yli 100000 kehitysmaamuslimi islampaskan populaation kasvu SUOMESSA!
    Ja kun miettii mitä Seida Sohrabi sanoi kehitysmaamuslimi islampaskan integroitumisesta SUOMALAISEEN yhteiskuntaan…

    Äänestä

Ja 275…

Äänestä

Ookkona joku ennustaja vai mistähän sä sen haistoit että Marinin hallitus ei tule jatkamaan ja Persut pääsevät seuraavaan hallitukseen saaden sisäministerin paikan joka tosiaan tarkoitti juurikin sitä mitä otsikossa sanoit!

Turhaan jaarittelit kaiken maailman diipadaapaa, olisit suoraan vaan todennut että Persut hoitaa homman!

Äänestä
Aloittaja

Eiköhän tämä ollut tässä. Toistan nyt varmuuden vuoksi aiemman kantani:
"Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa."

Olemme nyt nähneet jo kaksi yritystä häiritä Suomea. Tämä viimeisin yritys oli jo pelkkä nolo tussahdus. Ei tällaisia asioita tarvitse ihan noin paniikissa pelätä, kuten persut nyt panikoivat. Kyllä näistä selvitään.

Vielä kun hallituksella olisi sen verran järkeä , että pohjoisen raja-asemien sulkua jatkettaisiin vuoden loppuun. Tämä riittäisi tyhjentämään Murmanskin ja Kantalahden niistä viimeisistä sitkeistä, jotka ovat jääneet notkumaan pohjoiseen siinä toivossa, että raja aukeaisi.

Toivo näin, mutta samalla pelkään, että sisäministerimme Mari ryntää taas kotiinsa leipomaan joulutorttuja ja vastailee vain sähköpostilla, että seurataan tilannetta. Näinhän sitä tapahtui tämänkin kriisin alkaessa. Vastuuntunnon ja harkintakyvyn puute ovat ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia, niin se on Marinkin kohdalla.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

Äänestä
  • Niipä...Niin..Moktar Gubta julistaa meille suuren ilon. Venäjältä ei tule turvapaikan hakijoita.
    Mutta..Odotellaapa sitä lumetonta ja lämmitä aikaa jolloin voi kulkea pitkin metsiä.
    Naapuri kerää useamman 1000 henkilön lauman lähelle rajaa, ja ajaa sen Suomeen kuin lännen miehet karjaa muinoin.
    Tämä kiusanteko tuskin loppui.**

    Äänestä

  • Anonyymi00508 kirjoitti:

    Niipä...Niin..Moktar Gubta julistaa meille suuren ilon. Venäjältä ei tule turvapaikan hakijoita.
    Mutta..Odotellaapa sitä lumetonta ja lämmitä aikaa jolloin voi kulkea pitkin metsiä.
    Naapuri kerää useamman 1000 henkilön lauman lähelle rajaa, ja ajaa sen Suomeen kuin lännen miehet karjaa muinoin.
    Tämä kiusanteko tuskin loppui.**

    Venäläisillä on aurattuja väyliä rajalle jossa nyt on laumoittain mustia ukkoja päästä ilmaiseen ylläpitoon täällä hölmölässämme.
    Vieläkin ihmettelen sitä miksi rajalle rakennetaan aitoja ?
    Hölmölämme on oikeusvaltio siksi kaikki tulijat on otettava elätettäviksi hölmöläämme.

    Äänestä

  • Afrikassa on nykyisin vain naisia miehet on lähtenyt etsimään ilmaista elantoa, kun sitä on tarjolla täällä hölmölässämme.
    Yleensä ne Afrikan miehet eivät osallistu mihinkään työhön viettävät vain siestaa ja naiset tekevät kaikki työt.
    Onko toveri Moktar huomioinut tämän tärkeän asian ?

    Äänestä

no miten kävikään 2022 SYKSYLLÄ ????? POLKUPYÖRÄJENGIÄ SAAPUI

Äänestä
  • Eikä tämä tähän lopu!
    Kuhan nämä Hamasin vihervasemmistolaiset hyödylliset idioottisuvakit alkavat painostamaan hallitusta ottamaan diktaattori Putinin työntämää kehitysmaamuslimi islampaskaa tänne SUOMEEN ”turvaan”….

    Äänestä

Aloittaja

”Naapuri kerää useamman 1000 henkilön lauman lähelle rajaa, ja ajaa sen Suomeen kuin lännen miehet karjaa muinoin. ”
Tässä arvostettu keskustelutoverini päättelee, että vaikka talvi ja pakkanen lamasivatkin polkupyöräturistien tulon Venäjältä , niin kesällä kaikki on taas toisin. Tuskinpa sentään.

Näin sivustakatsojankin silmin olen ollut havaitsevina, että ei Venäjältä ihan ammattipäteviä metsäsissejä ole tulossa. Niken verkkahousut ja Adidaksen lenkkarit eivät vielä takaa sitä, että henkilö osaisi kulkea metsien kautta jokusen kymmenen kilometriä Suomen rajalle. Kesäisessä korvessa ei sentään palellu hengiltä, mutta vetiset suot ja itikat ovat nekin melkoinen riesa urbaanille nuorelle. Pitäisi sentään kesälläkin osata tehdä tulet, kuivata kamppeet, keittää kahvit ja ottaa torkut – näin vähimmäisvaatimuksena sisseilystä haaveilevalle.

Vielä pahempi este on internet. Venäläinen trollitehdas kyllä osaa kirjoittaa someen houkuttelevia tarinoita siitä, kuinka Suomen raja on taas auki ja suomalaiset ovat vieraanvarainen, älykäs ja ystävällinen kansa, jos persuja ei oteta huomioon.

Sama Internet kuitenkin myös kamppaa trollitehtaan seireenilaulut. Eihän siihen tarvita kuin muutama maahanmuuttoa yrittäneen Tiktok-video, niin tuhansien muiden matkasta haaveilevan matkahalut päättyvät siihen.
Tässä on koomisuudessaan mainio esimerkki internetin voimasta. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010098249.html

Olen jo aiemminkin kertonut, että Venäjän pakolaisaseeseen ei ole ammuksia. Venäjällä laittomasti työskentelevät azerit, kirgiisit, uzbekit eivät vaikeuksien tullessa suuntaa Suomeen vaan kotiinsa. Niinpä Venäjän on houkuteltava tarvittavat maahanmuuttajat ensin Venäjälle, jotta porukkaa sitten voisi työntää Suomeen. Näinhän Venäjä toimi myös viimeisimmässä pakolaistulvassa ennen joulua.

Venäjä on myös itse tehokkaasti torpannut sen, että se pystyisi vastaisuudessa houkuttelemaan pöljiä nuoria esimerkiksi Syyriata tai Iranista. Someen on myös levinnyt tarinoita siitä, että Venäjä yrittää pakottaa maassa laittomasti olevia nuorehkoja miehiä Ukrainaan sotimaan. Tällaiset tarinat ovat parasta myrkkyä matkustushaaveille.

Toistan aiemman ajatukseni: Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

Äänestä
  • Aloittaja

    Syyriata -> Syyriasta
    Heitä voltti tai jopa kaksi. Lupa myönnetty. ;)

    Äänestä

  • Pöljiä nuoria kyberhyökkäilee esimerkiksi Syyriata tai Iranista.

    Siinäpä sitä onkin orangilla raskas pesti torjua kyberhyökkäystä vanhalla pystykorvallaan.

    Buahhahhahhaaa!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00518 kirjoitti:

    Pöljiä nuoria kyberhyökkäilee esimerkiksi Syyriata tai Iranista.

    Siinäpä sitä onkin orangilla raskas pesti torjua kyberhyökkäystä vanhalla pystykorvallaan.

    Buahhahhahhaaa!!

    Ensimmäinen hyppy oli hyväksytty. Toisessa hypyssä raappahoususi lepattivat liikaa. Toinen hyppysi on hylätty.

    Jou, jou ja kiitos hyvästä yrityksestä. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Ensimmäinen hyppy oli hyväksytty. Toisessa hypyssä raappahoususi lepattivat liikaa. Toinen hyppysi on hylätty.

    Jou, jou ja kiitos hyvästä yrityksestä. ;)

    Onko kyberhyökkääjiä näkynyt sieltä orangin tähystyspaikasta, Karjalan männyn latvasta?

    Buahhahhahhaaa!!

    Iloista loppiaista kaikille!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00519 kirjoitti:

    Onko kyberhyökkääjiä näkynyt sieltä orangin tähystyspaikasta, Karjalan männyn latvasta?

    Buahhahhahhaaa!!

    Iloista loppiaista kaikille!

    Suoritus hylätty. Lupaan uusintahyppyyn ei ole annettu. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Suoritus hylätty. Lupaan uusintahyppyyn ei ole annettu. ;)

    Lupaan uusintahyppyyn ei ole annettu. ;)

    Ei tuo sönkötys tule uusinnalla sen järkevämmäksi.

    Buahhahhahhaaa!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00520 kirjoitti:

    Lupaan uusintahyppyyn ei ole annettu. ;)

    Ei tuo sönkötys tule uusinnalla sen järkevämmäksi.

    Buahhahhahhaaa!!

    Ihan turhaan yrität. Sinut on jo diskvalifioitu. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Ihan turhaan yrität. Sinut on jo diskvalifioitu. ;)

    Lupaan uusintasönkötykseen on annettu.

    Buahhahhahhaaa!!
    Buahhahhahhaaa!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00521 kirjoitti:

    Lupaan uusintasönkötykseen on annettu.

    Buahhahhahhaaa!!
    Buahhahhahhaaa!!

    Sinulla meni ihan jou-jou-linjalle taas. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Sinulla meni ihan jou-jou-linjalle taas. ;)

    ”Naapuri kerää useamman 1000 henkilön lauman lähelle rajaa, ja ajaa sen Suomeen kuin lännen miehet karjaa muinoin. ”

    Kesälläpä tuo nähdään, ei muuta kuin kesää odottelemaan moktar.**

    Äänestä

  • Anonyymi00522 kirjoitti:

    ”Naapuri kerää useamman 1000 henkilön lauman lähelle rajaa, ja ajaa sen Suomeen kuin lännen miehet karjaa muinoin. ”

    Kesälläpä tuo nähdään, ei muuta kuin kesää odottelemaan moktar.**

    Kevättä odotellessa….

    Äänestä

Moktar! Sinulla on tarkojn tutkittua perspektiiviä pakolaisuuteen. Olen pari kertaa kommentoinutkin sinua täältä norjan Finnmarkista käsin. Olisi todella hienoa vaihtaa mielipitetitämme niin vakoilijasolutuksesta, kuin elintasopakolaisuudestakin nykyisessä tilanteessamme. Mutta se mielipiteidemme sivistynyt vaihto on mahdotonta täällä "painepäisten" kaatopaikalla. Olemme joistakin asioista eri mieltä, joissakin yhdyn mielipiteisiisi. Meissä on se ero, että minulla munaa ampua vain puskista, kun taas sinä seisot rehellisesti ja avoimesti proffassasi. Olisipa tapa luoda kontakti istuen kahvikupin äärellä ja siinä sivistyneesti "riidellä" näkemyksistämme. Tunnistat minut seuraavasta: "älkää käyttäkö termiä islamp...a"! Sen olen esittänyt aieminkin. Ja siihen minulla kristittynä löytyisi perustelukin. Kirjoitellaan.

Äänestä
  • Mikä on oikea termi?

    Äänestä

kai tämä kirjoitus on suoraan Pietarista?

Äänestä

Ja 288 kiusallista haram viestiä poistettu…

Äänestä

Orpon mukaan tuhansia kehitysmaamuslimeita odottaa Viipurin lähistöllä, mutta mitään ei ole tulossa!
Rajat auki Honkasalolle….

Äänestä
  • Keväällähän se nähdään mitä kivaa Putin on saanut aikaiseksi kehitysmaamuslimeista!

    Äänestä

  • Anonyymi00531 kirjoitti:

    Keväällähän se nähdään mitä kivaa Putin on saanut aikaiseksi kehitysmaamuslimeista!

    Ei sieltä mitään ole tulossa, korkeitaan muutamia turvapaikanhakijoita…

    Äänestä

3 Moos: 20:13 Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.

Äänestä

ahaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 290 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Moktar.Gubta kirjoitti:

Täällä on ihan urakalla leivottu uhkakuvaa kyberhyökkäyksestä, jossa Venäjältä vyöryisi ihan loputon maahanmuuttajavirta rajan ylitse Suomeen. Uhkakuva on kovin tunteeseen vetoava, joten sitä kannattaa tarkastella hieman tarkemmin.

Vuoden 2015–2016 kyberhyökkäyksessä Venäjä työnsi Suomen pohjoisille raja-alueille noin 1800 turvapaikanhakijaa. Vastaavasti Norjaan sain myös muutaman tuhannen hengen satsin omana osuutenaan. Nämä turvapaikanhakijat olivat kehitysmaista lähtöisin olevia ihmisiä, jotka jostain kumman syystä olivat jumiutuneet Venäjälle ja jotka Venäjä ohjaisi ulos maasta kepulikonstein. Venäjä lupasi, että nyt ovat EU:n rajat auki. Hyökkäys oli kuitenkin kovin vaatimaton. Ilmeisesti Venäjää ei ollut enempää ”kyberammuksia” käytössään.

Vuoden 2021 kyberhyökkäyksessä Valko-Venäjä puski noin 10.000 pakolaisen joukkoa Puolan rajalle. Venäjä oli tämänkin hyökkäyksen takapiruna, kuten arvata sopii. Myös Turkki osallistui aktiivisesti asiaan. Turkkilainen lentoyhtiö Turkish Airlines lennätti lähes päivittäin pakolaisia Istanbulista Minskiin ja Valko-Venäjän hallitus sulki asialta silmänsä, kuten oli ennakkoon sovittu . Valko-Venäjän oma lentoyhtiö Belavia oli samoin touhussa mukana. Lentojen lähtömaita olivat Turkki, Syyria ja Dubai. Myös Venäjä puski maassa olevia pakolaisiaan mukaan samaan hässäkkään, mutta näiden määrä jäi lopultakin pieneksi.

Ihmisiä houkuteltiin Minskiin lupaamalla helppoa pääsyä Eurooppaan ja tarjoamalla edullisia lentoja. Tämä maahanmuuttajavirta perustui suurelta osin huijaukseen.

Venäjän tai Valko-Venäjän tiukka rajakontrolli ja tiukka pakolaispolitiikka on aiheuttanut sen, että näillä mailla ei ole luonnostaan omia sisäisiä ”pakolaisresursseja”, joita voitaisiin käyttää kyberhyökkäyksen aseena. Venäjän maine on muutenkin sellainen, että kukaan täyspäinen pakolainen ei ensimmäiseksi harkitse pakenevansa Venäjälle, jos hänellä vain on muita mahdollisuuksia.

Venäjällä on toki miljoonia laittomasti maassa olevia, mutta nämä ovat entisen Neuvostoliiton maiden kansalaisia, jotka ovat maassa laittomasti työssä. Jos Venäjä ryhtyisi karkottamaan laitonta työvoimaansa, azeri tai uzbeki eivät ensimmäisenä ryntäisi kohti Suomea, vaan he suuntaisivat omaan kotikyläänsä ja oman perheensä pariin.

Venäjällä on tietysti halua kyberhyökkäyksen ja siirtolaisaseen käyttöön, mutta Venäjää ei ole kovinkaan paljon ammuksia tällaiseen hyökkäykseen. Ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi Suomelle konkreettista vaaraa.

Eläkäämme rauhassa ja suhtautukaamme luottavaisesti tulevaisuuteen.
Parhain terveisin, Moktar. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu