Natolaajemisen kriitikko Scott Ritter bannattiin Twitteristä ja jotain vastatuulta on tainnut olla Youtubessakin, jossa postaukset ovat nyt vain tuollaisia pätkliä ilman liikkuvaa kuvaa.
https://www.youtube.com/channel/UCXSNuMQCrY2JsGvPaYUc3xA
Ritter, merijalkaväen veteraani jo Aavikkomyrskyn ajoilta, vaikuttaa olevan nyt täysin Kremlin äänitorvi. Miksi?
Koska hänen maailmankuvansa näyttää särkyneen Irakin toisen sodan aikana. Hän aivan oikein jo ennen sotaa tiesi, että Irak ei ole vaarallinen ja että tietyt voimat USA:n sisällä halusivat sotaa omien etujensa takia ja käyttivät mediaa ja virkakoneistoa hyväkseen viholliskuvan luomiseen. Ritter oli ilmiselvästi aiemmin uskonut tiedonvälitykseen ja viranomaisiin melko kritiikittömästi. Ehkä jokin oman maansa järjestelmän ihailu oli saanut hänet liittymään asevoimiin ajatuksena puolustaa tuota hyvää kaikkia niitä uhkakuvia vastaan, jota tuo järjestelmä näki ympärillään, osa todellisia, osa kuvitteellsia ja osa liitoiteltuja. Kun illuusio romahti, skeptisyys heräsi.
Illuusion haihtuminen kuitenkin johtaa helposti uuteen, jopa alkuperäistä petollisempaan illuusioon. Niin on käynyt muutamille muillekin, Ritter ei ole ensimmäinen eikä viimeinen lajiaan.
Ajattelu näillä menee usein näin: kun meidän puolemme jossain tilansteesa kylmästi valehteli ja osoittautui juuri sellaiseksi kuin se on väittänyt juuri vastapuolen olevan, täytyy ollakin niin, että näin se on kaikissa muissakin tilanteissa. Kaikki onkin siis juuri päinvastoin kuin on siihen uskonut ja kääntämällä kaikki väitteet toisinpäin todellinen totuus löytyy.
Maailma ei tietenkään ole noin yksinkerta.
Länsimaat ovat käyneet jossain määrin kolonialistisia sotia näihin päiviin saakka, sitähän Irakin, Afganistanin, Libyan ja Syyrian operaatiot ovat olleet, sen ohella että kaksi jälkimmäistä olivat tietenkin Israelin haluamia sotia. Ne on syytä tuomita tai ainakin arvostella asiaan kuuluvasti. Niin on tehtykin.
Mutta samalla tavoin imperialistisia ovat olleet Venäjän käymät sodat Georgiassa, Tsetseeniassa ja nyt Ukrainassa. Ja niiden arvosteleminen Venäjällä on ollut jopa vapaudelle, toisinaan arvostelijan hengellekin vaarallista. Venäjän käyttämät keinot niin ulkomailla kuin kotimaassaan ovat olleet paljon julmempia kuin länsimaiden, joka ei tietenkään tee länsimaiden toimista oikeutettuja. Mutta pienempi paha länsimaat ovat ainakin eurooppalaiselle ihmiselle.
Ilmiselvästi sellainen "realismi", jossa uskotellaan molempien puolien olevan yhtä pahoja ja että on samantekevää kenen puolelle asettuu, ei ole kovin järkevää. Scott Ritterillä tuntuu olevan hyvin idealistinen kuva Venäjästä, kuinkahan hyvin hän tuntee Venäjää, kuinka paljon hän on siellä oleskellut (jos ollenkaan). Onko hän käynyt Viipurissa? Onko hän nähnyt venäläisten kasakoiden hakkaavan ihmisiä kaduilla homoseksuaalisuuden tai väärien mielipiteiden takia? Toki vastaavaa on tapahtunut Yhdysvalloissakin, ei kovin kauan aikaa sitten, mutta Venäjällä sitä tapahtuu JUURI NYT.
On selvää, että maailman tulevaisuus on Heidi Hautalassa ja kaltaisissaan, ei Scott Ritterissä ja hänen laumassaan.
https://www.youtube.com/channel/UCXSNuMQCrY2JsGvPaYUc3xA
Ritter, merijalkaväen veteraani jo Aavikkomyrskyn ajoilta, vaikuttaa olevan nyt täysin Kremlin äänitorvi. Miksi?
Koska hänen maailmankuvansa näyttää särkyneen Irakin toisen sodan aikana. Hän aivan oikein jo ennen sotaa tiesi, että Irak ei ole vaarallinen ja että tietyt voimat USA:n sisällä halusivat sotaa omien etujensa takia ja käyttivät mediaa ja virkakoneistoa hyväkseen viholliskuvan luomiseen. Ritter oli ilmiselvästi aiemmin uskonut tiedonvälitykseen ja viranomaisiin melko kritiikittömästi. Ehkä jokin oman maansa järjestelmän ihailu oli saanut hänet liittymään asevoimiin ajatuksena puolustaa tuota hyvää kaikkia niitä uhkakuvia vastaan, jota tuo järjestelmä näki ympärillään, osa todellisia, osa kuvitteellsia ja osa liitoiteltuja. Kun illuusio romahti, skeptisyys heräsi.
Illuusion haihtuminen kuitenkin johtaa helposti uuteen, jopa alkuperäistä petollisempaan illuusioon. Niin on käynyt muutamille muillekin, Ritter ei ole ensimmäinen eikä viimeinen lajiaan.
Ajattelu näillä menee usein näin: kun meidän puolemme jossain tilansteesa kylmästi valehteli ja osoittautui juuri sellaiseksi kuin se on väittänyt juuri vastapuolen olevan, täytyy ollakin niin, että näin se on kaikissa muissakin tilanteissa. Kaikki onkin siis juuri päinvastoin kuin on siihen uskonut ja kääntämällä kaikki väitteet toisinpäin todellinen totuus löytyy.
Maailma ei tietenkään ole noin yksinkerta.
Länsimaat ovat käyneet jossain määrin kolonialistisia sotia näihin päiviin saakka, sitähän Irakin, Afganistanin, Libyan ja Syyrian operaatiot ovat olleet, sen ohella että kaksi jälkimmäistä olivat tietenkin Israelin haluamia sotia. Ne on syytä tuomita tai ainakin arvostella asiaan kuuluvasti. Niin on tehtykin.
Mutta samalla tavoin imperialistisia ovat olleet Venäjän käymät sodat Georgiassa, Tsetseeniassa ja nyt Ukrainassa. Ja niiden arvosteleminen Venäjällä on ollut jopa vapaudelle, toisinaan arvostelijan hengellekin vaarallista. Venäjän käyttämät keinot niin ulkomailla kuin kotimaassaan ovat olleet paljon julmempia kuin länsimaiden, joka ei tietenkään tee länsimaiden toimista oikeutettuja. Mutta pienempi paha länsimaat ovat ainakin eurooppalaiselle ihmiselle.
Ilmiselvästi sellainen "realismi", jossa uskotellaan molempien puolien olevan yhtä pahoja ja että on samantekevää kenen puolelle asettuu, ei ole kovin järkevää. Scott Ritterillä tuntuu olevan hyvin idealistinen kuva Venäjästä, kuinkahan hyvin hän tuntee Venäjää, kuinka paljon hän on siellä oleskellut (jos ollenkaan). Onko hän käynyt Viipurissa? Onko hän nähnyt venäläisten kasakoiden hakkaavan ihmisiä kaduilla homoseksuaalisuuden tai väärien mielipiteiden takia? Toki vastaavaa on tapahtunut Yhdysvalloissakin, ei kovin kauan aikaa sitten, mutta Venäjällä sitä tapahtuu JUURI NYT.
On selvää, että maailman tulevaisuus on Heidi Hautalassa ja kaltaisissaan, ei Scott Ritterissä ja hänen laumassaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis Hautala on niitä jotka tekevät sen, mitä on mahdollista tehdä asioiden parantamiseksi vaikka tilanne olisi toivoton. Sitä sanotaan mahdollisen taiteeksi ja sitä tuloksiin johtavat politiikka enemmän tai vähemmän aina on.
Se kai oli idea Mauno Koiviston bernsteiniläisyyden ajatuksessa, että päämäärääkin tärkeämpää on liike. Että vaikka päämäärä vaikuttaisi saavuttamattomalta, on aina toimittava niin, että askel askeleelta kuitenkin liikutaan sitä kohti. Vallankumoukset ja nopeat muutokset harvoin johtavat toivottuun lopputulokseen, sen sijaan pikku hiljaa asian edistäminen johtaa usein aika siedettävään olotilaan, vaikka paratiisia ei saavutettaisikaan.
Sama lienee nyt tullut selväksi myös niille, jotka kuvittelivat kylmän sodan päättymisen muuttaneen maailman täysin toiseksi, tai uskoivat Venäjän muuttuvan hetkessä länsimaiseksi demokratiaksi (jota jotkut kai uskoivat Afganistanistakin). Yhtä vähän on kuitenkin syytä uskoa, etteikö kehitystä vielä tapahtuisi niin Venäjällä kuin Afganistanissakin.
Monet asioihin omistautuneet ovat omaksuneet valitsemansa puolen propagandan aika estoitta ja jos heidän puolensa sattuu voittamaan, he tulkisevat, että heidän puolensa teoreettiset käsitykset ovat olleet täydellisen oikeita ja heidän käsityksensä maailmasta virheetön. Juuri koskaan niin ei ole ja jonkin ajan kuluttua seuraa pettymys ja seuraava murros, jossa ehkä juuri vastapuoli saa tilaisuuden ajatella samoin. Kummaltakin jää tekemättä todellinen analyysi ja tietämys siitä, mitkä seikat todella vaikuttivat ja miten, jää syntymättä, mikä lisää mahdollisuutta toistaa virheet.
Harvoin kumpikaan toisiaan vastustavista ideologioista on täysin oikea tai täysin väärä. Arkipäiväisessä elämässä ihmisillä ei ole aikaa eikä resursseja olla maailmanhistorian filosofeja eikä asiantuntijoita, joten väistämättä poliittiset liikkeet toimivat hyvin lyhytnäköisesti. Eivätkä asiantuntijat juuri ole sen parempia, varsinkaan koulutetut asiantuntijat. He vain toistavat sitä, mitä ovat oppineet, kehitys on, niin kuin aina ja kaikilla aloilla, yksittäisten silloin tällöin esiinputkahtavien nerojen varassa. Yhteiskunnat, jotka pystyvät tuottamaan heitä, ovat niitä, jotka pystyvät kehittymään.
Lisäksi poliittisten liikkeiden runko ovat aina ja kaikkialla aktiivit, jotka jaksavat uskoa asiaansa myös täydellisen epätoivon hetkinä. Jos heidän ajattelussaan edes jokin osa on riittävän oikein, se palkitaan jossain vaiheessa, ja tässä suhteessa sama tarina toistuu toisilleen vastakkaisissakin poliittissa liikkeissä, vuorotellen ehkä useaankin kertaan.
Tuosta voiton siemenestä itää myös tappio: lujasti asiaansa uskovat ehkä pelastavat liikkeensä ankeina aikoina, mutta hyvinä aikoina heidän fanatisminsa hyvin helposti ajaa liikkeen seuraavaan alhoonsa.
Elämä on. Sellaista. Tällä pallolla.
"Ritter, merijalkaväen veteraani jo Aavikkomyrskyn ajoilta, vaikuttaa olevan nyt täysin Kremlin äänitorvi. Miksi?"
Johtuisiko siitä että jäi pedofiliasta kiinni ja muista rikoksista istui niistä wikipedian mukaan kaksi vuotta vankilassa ja katkeroitui vankilareissullaan .