Minä olin siellä kun venäjä hyökkäsi. Ihmiset olivat epäuskoisia, "ei voi olla totta". Toisena päivänä Venäläiset olivat jo lähes Kievin reunamilla. Silloin kansa heräsi, se oli ihan aamupäivän asia, Venäläiset herättivät ukrainalaiset todellisuuteen helikopteri-, ohjus- ja tykkitulituksellaan.
Se taistelutahdon nousu, se oli sellainen kollektiivinen humaus, "perkele, nyt on totiset paikat". Ei tarvittu puheita, ihmiset alkoivat hamstrata, pistivät lapsia mummojen ja vaarien kaitsemina länteen meneviin autoihin, busseihin ja juniin, itse he haalivat kaikkia, lasipulloista metsästysaseisiin, hakivat ruokaa, lämpimiä vaatteita ja kokoontuivat kouluille ja kaupungintaloille. Se päättäväisyys, yhtenäisyys, KANSA HERÄSI. Minä lähdin länteen ruosteisella dacialla naapurin mummon ja hänen kahden lapsenlapsen kanssa n. viikko venäjän hyökkäyksestä (maaliskuun toinen päivä), he jäivät Rivneen sukulaisten luo, minä jatkoin tavaroineni kohti Puolaa kun venäläiset lähestyivät valkovenäjän kautta.
Ylellä oli nyt maanantai-iltana 30.5 ihan hyvä periaatteellinen keskustelu sodasta, ukrainalaisten tahtotilasta jne. mutta sotaa katsottiin sivistyksen lasien läpi, tai ei uskallettu puhua asioista oikeilla nimillä, asioita pehmennettiin ja sievisteltiin. Kuten suomeenkin on välittynyt kuvia, tässä sodassa ei noudateta sivistyneitä sääntöjä. Se on brutaalia selviytymistä, vihollisen tuhoamista, heitä ei saa ajatella ihmisinä, tunteille ei ole tilaa. Jos tunteilee, on parempi vetäytyä rintamalta taustajoukkoihin tukemaan taistelijoita jollain toisella tavalla.
Venäläiset tekevät hirveitä tekoja, mutta kyllä valitettavasti myös ukrainalaiset, sodassa ei ole sellaisia "hyi" -sääntöjä, joita pitäisi noudattaa. Kun olen nähnyt sen sivistymättömän, lähes eläimellisen raivon ja brutaalisuuden, en ihmettele että nyt käydään henkien taistoa. Ukraina tulee voittamaan tämän sodan, se ei anna periksi. Heillä on nyt sellainen tahtotila. Tuota tahtotilaa ei voi käskyttämällä saada tai vaatia, se tulee jokaiselle yksilölle erikseen ja se kytkeytyy kollektiiviseen kokemukseen ja päämäärään.
Sota on sivistyneelle kauhujen paikka, ehkä on hyväkin, että yle yritti siloitella suomalaisten ymmärrystä asiaan. Pahaa pelkään että natoon liittyminen ei onnistu, turkki viivyttää hyväksymistä niin kauan että me olemme samassa tilanteessa syksyllä kuin ukraina nyt. Tämän kansakunnan tunnon nostattamiseen tarvitaan sitten vähän toisenlaisia ohjelmia.
Se taistelutahdon nousu, se oli sellainen kollektiivinen humaus, "perkele, nyt on totiset paikat". Ei tarvittu puheita, ihmiset alkoivat hamstrata, pistivät lapsia mummojen ja vaarien kaitsemina länteen meneviin autoihin, busseihin ja juniin, itse he haalivat kaikkia, lasipulloista metsästysaseisiin, hakivat ruokaa, lämpimiä vaatteita ja kokoontuivat kouluille ja kaupungintaloille. Se päättäväisyys, yhtenäisyys, KANSA HERÄSI. Minä lähdin länteen ruosteisella dacialla naapurin mummon ja hänen kahden lapsenlapsen kanssa n. viikko venäjän hyökkäyksestä (maaliskuun toinen päivä), he jäivät Rivneen sukulaisten luo, minä jatkoin tavaroineni kohti Puolaa kun venäläiset lähestyivät valkovenäjän kautta.
Ylellä oli nyt maanantai-iltana 30.5 ihan hyvä periaatteellinen keskustelu sodasta, ukrainalaisten tahtotilasta jne. mutta sotaa katsottiin sivistyksen lasien läpi, tai ei uskallettu puhua asioista oikeilla nimillä, asioita pehmennettiin ja sievisteltiin. Kuten suomeenkin on välittynyt kuvia, tässä sodassa ei noudateta sivistyneitä sääntöjä. Se on brutaalia selviytymistä, vihollisen tuhoamista, heitä ei saa ajatella ihmisinä, tunteille ei ole tilaa. Jos tunteilee, on parempi vetäytyä rintamalta taustajoukkoihin tukemaan taistelijoita jollain toisella tavalla.
Venäläiset tekevät hirveitä tekoja, mutta kyllä valitettavasti myös ukrainalaiset, sodassa ei ole sellaisia "hyi" -sääntöjä, joita pitäisi noudattaa. Kun olen nähnyt sen sivistymättömän, lähes eläimellisen raivon ja brutaalisuuden, en ihmettele että nyt käydään henkien taistoa. Ukraina tulee voittamaan tämän sodan, se ei anna periksi. Heillä on nyt sellainen tahtotila. Tuota tahtotilaa ei voi käskyttämällä saada tai vaatia, se tulee jokaiselle yksilölle erikseen ja se kytkeytyy kollektiiviseen kokemukseen ja päämäärään.
Sota on sivistyneelle kauhujen paikka, ehkä on hyväkin, että yle yritti siloitella suomalaisten ymmärrystä asiaan. Pahaa pelkään että natoon liittyminen ei onnistu, turkki viivyttää hyväksymistä niin kauan että me olemme samassa tilanteessa syksyllä kuin ukraina nyt. Tämän kansakunnan tunnon nostattamiseen tarvitaan sitten vähän toisenlaisia ohjelmia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuossa tekstissä on yksi asia joka kiinnitti huomioni: Sodassa myös puolustajat muuttuvat raa´oiksi. Se on osa maanpuolustustahtoa, vihollista ei luokitella ihmiseksi, koska se on tullut tappamaan sinut. Siis joko-tahi. Puolustustilanteessa ei kannata miettiä sitä, onko tähtäimessä olevalla vihollissotilaalla vaimoa, lapsia ja muita omaisia. Kannattaa ampua se hyökkäävä vihollinen nopeasti ja keskittyä seuraavaan. Sitä, että se kaatunut vihollinen ei itse ole saanut päättää lähteekö hyökkäämään naapurimaahansa, ei kannata miettiä. Kirjailija V Linna kertoo fiktiohenkilö Antero Rokan suulla saman asian. Talvi- ja jatkosodassa taistellut, ja haavoittunutkin isäni joutui kertomaan sodasta joitakin asioita minulle jo ollessani alle kouluikäinen, koska arvet hänessä kiinnostivat. Sota muuttaa ihmistä. "Harras ortodoksivenäläinen" Putin ajattelee kai, että jättämällä sanomatta sanan "sota" säilyttää inhimillisyytensä. Hän ei kai ymmärrä että häneltä puuttuu inhimillisyys.