Mutta miksi? Mikä tekee hänestä niin poikkeuksellisen suositun? Perinteisesti meillä politiikot on konservatiivisia, usein monotonisia, vakavia, värittömiä, joskus jopa synkähköjä hahmoja. Miten Sanna Marin eroaa tästä?
Yksi Marinin etu on ollut ammattitaitoinen ja huolellinen henkilöbrändäys. Hänestä on esitetty hiottua materiaalia Hän on luonut kokonaan uuden larppaushahmon politiikkaan; hän on sekoitus pop-tähteä ja näyttelijää, joka loihtii ympärilleen huumaavaa glamouria, loistaen kilpaa parrasvalojen kanssa, fanien kiljuessa hysteerisenä. Suosion karttuessa kotimaassa, voi alkaa kansainvälinen lehdistökin kiinnostumaan moisesta henkilöstä. Kun jokin lehti, esim. Vogue, tekee starasta jutun, siitä syntyy jälleen yksi hyväksikäytettävä keino suosion vahvistamiseen.
Suosittu henkilöbrändi on kuitenkin jatkuvasti riskialtis, sillä sopiva särö siinä voi saada koko kulissin murenemaan. Siksi se vaatii jatkuvaa työtä, jatkuvaa panostusta, jatkuvaa tarkkailua, jatkuvaa kansan parissa vellovien mielipiteiden yms. virran mukana kulkemista (populismia), jatkuvaa julkisen informaation tarkkailua ja epäsopivien tietojen sensurointia (esim. taannoinen yle-jupakka). Juuri tästä syystä olemme nähneet paitsi sensuuria, myös muunlaisia tilanteita, jolloin Marin on joutunut suojelemaan herkkää brändiään; yksi näyttö siitä on älykkäästi ja laskelmoivasti etenevä puheen juoni, jossa käydään tarvittaessa maisemareittien kautta viemässä huomiota toisaalle ja päädytään sellaiseen loppukaneettiin, joka tavallaan selittää itsensä ja juuri kuullun puheen ja lopputulos voi olla ihailtava (seivaus). Suuret kiitokset kuuluu myös politisoidulle medialle, joka on tarjonnut mittavan ja puolueellisen PR-tuen Marinille, yksipuolistaen politiikkaa ja samalla tarjonnut osansa yhteiskuntamme vahingoittamiseen.
Toinen tapa suojella henkilöbrändiä on vältellä sellaisia tilanteita, joissa voi joutua kohtaamaan raadollisen todellisuuden, realismin, ikävänharmaan arjen, jossa temppuileva puhe voikin kääntyä itseään vastaan. Silloin on kätevää esim. jättäytyä pois tilanteista ja perustella se vaikkapa "koronavilkun hälytyksellä". Työelämässä tuttuja vastaavia lintsauskeinoja on "kamala ripuli".
Näin tehtaillaan tähtiä, jotka saavat ihmiset ihailemaan ja jopa haukkomaan henkeään, mutta kovin toisarvoisilla asioilla, harhaanjohdettuina. Vaikka poliitikko aiheuttaa jatkuvasti vahinkoa ja sekoilee, se jää glamouria tihkuvan larppauksen alle. Ihmiset yksinkertaisesti zombifioituvat tähän niin syvästi, että kohta ketään ei kiinnosta se, vaikka maa katoaa jalkojen alta vahingollisten päätösten vuoksi, sillä kaikki haluaa platkun ja synkän tilalle kunnon Sanna-shown.
Näin eduskunnasta tehdään disko, jossa kansalle tarjoillaan vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja ja yksisarvisia. Niin häpeällistä kuin se onkin.
Yksi Marinin etu on ollut ammattitaitoinen ja huolellinen henkilöbrändäys. Hänestä on esitetty hiottua materiaalia Hän on luonut kokonaan uuden larppaushahmon politiikkaan; hän on sekoitus pop-tähteä ja näyttelijää, joka loihtii ympärilleen huumaavaa glamouria, loistaen kilpaa parrasvalojen kanssa, fanien kiljuessa hysteerisenä. Suosion karttuessa kotimaassa, voi alkaa kansainvälinen lehdistökin kiinnostumaan moisesta henkilöstä. Kun jokin lehti, esim. Vogue, tekee starasta jutun, siitä syntyy jälleen yksi hyväksikäytettävä keino suosion vahvistamiseen.
Suosittu henkilöbrändi on kuitenkin jatkuvasti riskialtis, sillä sopiva särö siinä voi saada koko kulissin murenemaan. Siksi se vaatii jatkuvaa työtä, jatkuvaa panostusta, jatkuvaa tarkkailua, jatkuvaa kansan parissa vellovien mielipiteiden yms. virran mukana kulkemista (populismia), jatkuvaa julkisen informaation tarkkailua ja epäsopivien tietojen sensurointia (esim. taannoinen yle-jupakka). Juuri tästä syystä olemme nähneet paitsi sensuuria, myös muunlaisia tilanteita, jolloin Marin on joutunut suojelemaan herkkää brändiään; yksi näyttö siitä on älykkäästi ja laskelmoivasti etenevä puheen juoni, jossa käydään tarvittaessa maisemareittien kautta viemässä huomiota toisaalle ja päädytään sellaiseen loppukaneettiin, joka tavallaan selittää itsensä ja juuri kuullun puheen ja lopputulos voi olla ihailtava (seivaus). Suuret kiitokset kuuluu myös politisoidulle medialle, joka on tarjonnut mittavan ja puolueellisen PR-tuen Marinille, yksipuolistaen politiikkaa ja samalla tarjonnut osansa yhteiskuntamme vahingoittamiseen.
Toinen tapa suojella henkilöbrändiä on vältellä sellaisia tilanteita, joissa voi joutua kohtaamaan raadollisen todellisuuden, realismin, ikävänharmaan arjen, jossa temppuileva puhe voikin kääntyä itseään vastaan. Silloin on kätevää esim. jättäytyä pois tilanteista ja perustella se vaikkapa "koronavilkun hälytyksellä". Työelämässä tuttuja vastaavia lintsauskeinoja on "kamala ripuli".
Näin tehtaillaan tähtiä, jotka saavat ihmiset ihailemaan ja jopa haukkomaan henkeään, mutta kovin toisarvoisilla asioilla, harhaanjohdettuina. Vaikka poliitikko aiheuttaa jatkuvasti vahinkoa ja sekoilee, se jää glamouria tihkuvan larppauksen alle. Ihmiset yksinkertaisesti zombifioituvat tähän niin syvästi, että kohta ketään ei kiinnosta se, vaikka maa katoaa jalkojen alta vahingollisten päätösten vuoksi, sillä kaikki haluaa platkun ja synkän tilalle kunnon Sanna-shown.
Näin eduskunnasta tehdään disko, jossa kansalle tarjoillaan vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja ja yksisarvisia. Niin häpeällistä kuin se onkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Paskin ikinä ollut juntti joka leikkii ministeriä. Täysi luuseri ja osaamaton.
hyvä asiallinen poliitikko, joka ajaa järkevää politiikkaa- taustalla suomen suurin puilue jola pitkät perinteet eli asiansa osaava joukko joka tietää valtakunnan tilanteet ja voi antaa tarvittavat tiedot kaikesta.
ei se nuorekkuus ja ulkonäkökään pahitteeksi ole.
Jos Sannasta ei tule seuraavaa pääministeriä, niin ehkä olisi Sofia Belorfin vuoro. Samat elkeet, ja sama kyky tehdä päätöksiä.
Viini maistuu runsaasti