Mitä Sanna tuo? Tietenkään hän ei sieltä tule tyhjin käsin, joten kannattaa seurata silmät ja korvata tarkkana, mitä asioita eduskunnassa nousee esille.
Sanomattakin on selvää, ettei Sanna aja suomalaisten asiaa, sillä hänelle Suomi on valuuttaa valtamarkkinoilla ja ihmiset hyödykkeitä, tai sitten haitakkeita, jos ei alistuta. Sosiaalidemokratia on Sannalle enää pelkkä populistinen savuverho, jonka turvin hän larppaa tiensä hyväuskoisten sydämiin, ja tämän pitäisi todellakin herättää ihmisissä huolta. Jokainen ääni Sanna Marinille tai SDP:lle on ääni tielle yhä syvempään ahdinkoon.
Bilderberg-tapahtuma on eliitin toistuva tilannekatsaus ja käskynjakotilaisuus. Siellä tapahtuu sitä todellista etupiirinjakoa, josta yhtenä näyttönä Euroopan Unioni. Päätöksen mukaan useista maista koostettiin suurempi kokonaisuus, jossa mailta on viety suvereniteetti ja päätösvalta keskitetty Brysseliin pienen keskusjohdon käsiin. Kuten näemme, demokratia on kadonnut lähes kokonaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olkoonpa kuinka bilderbergejä tahansa niin samanlaisia piereviä luusäkkejä ne on kuin mekin. Pytyllä käyvät joka päivä ja öisin ovat pakotettuja nukkumaan. Jonkun lapsia nekin on olleet. Tuskin on kovin yhtenäinen porukka, vaikka sen illuusion sumuverhossa yksittäiset kävijät saattavatkin ylvästellä.
Stubb ja Marin, molemmissa 5 kirjainta.
5 5 = 10
Sattumaako?
Ei tuo ainakaan luottamusta herätä päättäjiin. kaikkea muuta.
Ei luottoa. Never
Mun mielestä on kiva totella herroja, teen vähän töitä ja saan vähän rahaa elämiseen. Ilman ahneita herroja joutuisin viljelemään, kasvattamaan karjaa, metsästämään ja kalastamaan 24/7. Tää on paljon helpompaa. Ei valittamista.
Jos voitan lotossa, elän sitten leveesti, ostan ison talon ja Ferrarin. Kuis paljon teitä sit vituttais?
Pimeää porukkaa. Näitä WEF ja Bilderberg mafian ihmisiä kannattaisi seurata entistä enemmän. Mutta mediakin tuntuu vähän vaikenevan.
Vapaata mediaahan ei toki edes päästetä paikalle.