Ei ole ollut yritystäkään pysyä sovituissa talouskehyksissä. Kuviteltu kai, että jostakin alkaa loputon talouskasvu, joka hoitaa rajusti velkaantuneen talouden automaattisesti kuntoon.
Suomen hallitukset ovat aina tehneet suhdanteita tasaavaa politiikkaa eli velkasuhde on kasvanut silloin, kun talouskasvu on laskenut, ja päinvastoin. Marinin hallituksen aikana velkasuhde on ottanut niin valtavan loikan ylös, että paluusta sitä edeltävälle velkatasolle tulee hyvin vaikeaa. Mutta ei kai se viimeistä vuottaan elävää hallitusta sureta. Demarien motto onkin, että muut hoitavat ja maksavat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Seuraavat hallitukset ovat todella kusessa nykyisen tolloperseiden hallituksen jäljiltä.
Tollot äänestäjät heräävät kyllä jo todellisuuteen, kun eläminen ja asuminen kallistuu rajusti mutta tulot eivät. Juhlat loppuvat aina.