En usko Ukrainan valeuutusia

Anonyymi

Minäpä olen sellainen änkyrä etten usko enää mitään uutisia jotka tulevat idästä, ja niitähän tulee vain Ukrainan kannattajilta. Vastapuolen uutisten näyttäminen on estetty länsimedioissa, miksiköhän.
Eikö olisi helpompi osoittaa uutiset lavastetuiksi jos ne ensin julkaistaisiin.
Ukrainan kannattajien uutiset esitetään täysin kritiikittömästi.
Kaikenmaailman hörhöt saavat esittää netissä uutisia hirveistä tuhoista ja teoista, eikä todenperäisyyttä varmista kukaan.
Luotan uutiseen vain jos sen kuvaajana ja kirjoittajana on tunnettu suomalainen uutistoimittaja ja kuvassa näkyy muutakin kuin aseteltu "taidekuva". Videoitu kuva ja laajemmat näkymät kuvassa antaa luotettavampaa tietoa ja otos on vaikeampi lavastaa.
Lännen asevienti vain pitkittää sotaa ja kärsimystä, estää neuvotteluyheyden muodostumisen ja kansa saa kärsiä. Rauhanneuvottelut on kuitenkin käytävä ennemmin tai myöhemmin, tai sitten meitä odottaa totaalinen tuho.
Johtajathan piileskelevät bunkkereissaan, eikä heillä ole aikomustakaan tulla kansan keskuuteen.

33

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitäisikö sillä muka olla jolle kulle jotain merkitystäkin mitä sinä uskot tai olet uskomatta?

      • Anonyymi

        Kuule kun maailman enemmistö oikeista johtajista tietää miten asiat ovat.
        Ukraian puhdistus rikollista aineksista on taitajien osaajien venäläisten sotilaiden tehtävä. Totuus voittaa ja Jumala aina.


    • Anonyymi

      Helsingin Sanomat uutisoi vain valheita , boikottiin.

      • Anonyymi

        NWO ja Sorros määräävät mitä HS kirjoittaa


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ukrainalaiset ovat umpimielisiä kiihkoilijoita. Ei niittenkään ropakandaa kannata uskoa.

      • Anonyymi

        Eihän niitä sellaisenaan uskotakaan. Vasta sitten, kun jotkut muutkin tahot varmistavat asian aitouden.

        Venäjän propaganda sen sijaan on täyttä valhetta alusta loppuun. Valehtelu on kautta aikain kuulunut heidän strategiaansa. Omalle kansallehan siellä on aina valehdeltu tsaarien ajoista nykypäivään (tai oikeastaan jo mongolien ajoista….).


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Azov sanotaan eesau,Esau, Kiev, keiv saturn. Zeleskyy 6 x3.


    • Anonyymi

      Suomalainen uutisointi levittää disinformaatiota samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa. Ei Suomessa ole sen kummempaa.
      Myös nämä asiantuntijat puhuvat omiaan esimerkiksi televisio-ohjelmissa.
      Kuinka on ymmärrettävissä venäläisten alkeellinen, vanha, toimimaton ja kaikin tavoin puutteellinen aseistus? Eikö sota olisi jo loppunut Ukrainan voittoon?
      Ukraina on ollut voittoisa taisteluissa. Miksi venäläisten hallitsema alue vain laajenee koko ajan?

      • Anonyymi

        Aika hidastahan tuo ollut, omasta mielestään maailman tehoikkaammalta armeijalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika hidastahan tuo ollut, omasta mielestään maailman tehoikkaammalta armeijalta.

        Ameriikan subervoimatkaan yrittänyt valloittaa wietnamia kuin useampia vuosia. Ja kuinkas siinä lopulta kävikään?


    • Anonyymi

      MV-lehti ja kreml, sieltä se totuus putkahtaa päivänvaloon.

      • Anonyymi

        Saathan sinä uskoa niihin vaikka 100%:esti.

        Itse en luota mihinkään mediaan, vaan tarkistan tarvittaessa (= asiakiinnostaa tarpeeksi) useammasta lähteestä.


    • Mielestäsi siis kaikki silminnäkijäkertomukset ukrainalaisten siviilien kärsimyksistä ovat valetietoa ja kaikki kuvat ja videot soraläjiksi pommitetuista kaupungeista, asuinkortteleista, ostoskeskuksista, asemista, sairaaloista, kouluista etc ovat lavastusta? En kuule ihan usko, että olisit sentään NIIN tyhmä joten epäilen trolliksi. Trollejahan näillä Suomi24-palstoilla tuntuu olevan enemmän kuin olen havainnut, missään muualla keskustelupalstoilla.

      Mitä sitten ukrainalaisten kärtsimyksiin ja neuvotteluhalukkuuteen tulee niin on Ukrainan hallituksen asia on päättää siitä, milloin voi alkaa vakavasti neuvotella. Ukrainan kansa tuntuu tukevan peresidenttiään ja hallitustaan. Presidentti Zelensky haluaa lisää apua länneltä ja niin myös kaikki suomalaisten ja muiden länsimedioiden haastattelemat ukrainalaiset. Putin on sitä mieltä ja sinä trolli olet sitä mieltä, että ukrainalaisten pitää vain alistua. Ukrainalaiset itse ovat eri mieltä ja ovat valmiita uhrautumaan oman maansa itsenäisyyden puolesta. Mikä sinä trolli luulet olevasi ukrainalaisia määräämään?

    • Anonyymi

      Venäjän johtohan valehtelee kansalleen jatkuvalla syötöllä koko sotansa keksityistä perusteluista lähtien. Jos Venäjää vastustaa, tulee automaattisesti kertoneeksi totuuksia sodasta.

    • Anonyymi

      Käyppäs hönö paikan päällä toteamassa tilanne kerran et mediaa usko.Tuollaisen änkyrän korkea aika pudottaa suomut silmistä ja otta opiksi.Mikäli omaat nettiliittymän ja vehkeet saat reaaliaikaista tietoa tapahtumista jo ennenkuin niistä mediassa ehditään uutisina kertoa.

    • Anonyymi

      Eiks Call of duty videopelistä otetut klipit kelpaa oikeaksi materiaaliksi taistelutantereelta?

      • Anonyymi

        Kelpaa toki, jos se tulee tv:stä, YLE:n kanavalta.


    • Anonyymi

      Ukrainalaiset liioittelevat, mutta venäläiset valehtelevat aina kaikesta.
      Siinä on valtavan iso ero.

      Venäläisten mukaan Venäjä ei ole hyökännyt Ukrainaan, eikä Ukrainassa muka ole mitään sotaa ja vain 1000 venäläistä sotilasta on muka kuollut tässä pienessä operaatiossa. Jossa Venäjä on menettänyt yli 1300 panssarivaunua, 3300 panssaroitua kuljetusvaunua ja 2200 muuta ajoneuvoa sekä 200 lentokonette ja 175 helikopteria. Joissa kaikissa on ollut ainakin pari ukkoa sisällä räjäytyshetkellä. Jokainen voi siitä laskeskella miten paljon venäläisten valehtelema 1000 kuollutta mahtaisi pitää paikkaansa.

    • Anonyymi

      Vai et usko Ukrainan valeuutisia? Minä taas en usko MITÄÄN "uutisia" mitä tulee Venäjältä!

    • Anonyymi

      "En usko Ukrainan valeuutusia"...????

      Mitä tarkoitat? Et usko valeuutuksia vai valeutuisia?

      • Anonyymi

        Ihan samoja ryssiä ne on ukrainalaisetkin.


    • Anonyymi

      Ja miksi kenenkään pitäisi välittää siitä mitä sinä pidät totena?

    • Mitä sinusta Ukrainassa varmuudella on tapahtunut?

    • Anonyymi

      On se totta kun kerran Suomen laatumedia sen kertoo ja ellet usko olet maanpetturi ja putinisti.

    • Anonyymi

      Oikeassa elämässä Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022. Monesta suunnasta. Miljoonat ovat jättäneet kotinsa ja paenneet ulkomaille.
      Tätä et varmaankaan voi kiistää?

      Ukrainan monet kaupungit ovat kivikasoja ja asumiskelvottomia.
      Tätä et varmaan voi kiistää?

      Ukrainan viljavarastot, kodinkoneet ja kaikki irtonainen tavara on ryöstetty venäläisten toimesta. Tätä et varmaan usko?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Minulta meni luottamus, kun tuli ilmi, että aseistautuneiden siviilien kuolemista käytettiin termiä "siviiikuolema", jolla taas parjattiin venäläisiä "siviilien tappamisesta".

      • Anonyymi

        Ei kai kuitenkaan ne lapset siinä teatteri rakennuksessa olleet aseistettuja ja isolla eteen kirjoitettu, "lapsia". Pitikö sinnekkin pommi viskata?
        Tai kodistaan evakkoon lähteneet perheet piti tappaa juna-asemalle, tuskin oli aseita.


    • Anonyymi

      Juttu on kuitenkin niin, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaa ja tappaa kaikki, jotka eteen tulee.

    • Anonyymi

      Tappaminen loppuu heti, kun venäläiset menvät kotiinsa.

    • Anonyymi

      Oikeassa elämässä Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022. Monesta suunnasta. Miljoonat ovat jättäneet kotinsa ja paenneet ulkomaille.
      Tätä et varmaankaan voi kiistää?

      Ukrainan monet kaupungit ovat kivikasoja ja asumiskelvottomia.
      Tätä et varmaan voi kiistää?

      Ukrainan viljavarastot, kodinkoneet ja kaikki irtonainen tavara on ryöstetty venäläisten toimesta. Tätä et varmaan usko?

      Et vastannut

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      533
      1753
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      853
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      687
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      608
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe