Olenko "herännyt" vai sairastunut

Anonyymi

Minulla ei ole enää tavoitteita. Ne jäivät avioeroon 5 vuotta sitten. Toki olen huomannut yhä enemmän käveleväni vastavirtaan ja katsovani maailmaa kuin ulkopuolinen. En välitä enää hygieniasta, ruuasta, terveydestä. Vein telkkarin varastoon 3 vuotta sitten.

Lopetin kaiken sosiaalisen kanssakäymisen, ns ystävät juoksevat maallisten asioiden perässä, halveksin heitä. Yhä tiukemmin olen tarkastellut luontoa. Elämä on energiaa, kuten myös kuolema. Mikään ei mene luonnossa hukkaan, toisen kuolema on toisen elämä. Joka aamu se söpö pikkulintu tappaa madon ja vie sen poikasilleen syötäväksi. En pelkää enää kuolemaa, se on vain alku seuraavalle askelmalle.

Aiemmin mietin että olen täällä turhaan, johan täältä joutaa pois. Sen verran myönnyin että en yritä aktiivisesti mitään ennen kuin elareiden maksaminen loppuu eli vuoden päästä. En pelkää enää kipua tai tuskaa. En välitä omaisuudesta, mitään en saa mukaan. Koin myös "kutsun" mutta siitä en saane täällä kertoa enempää, modet poistavat koko kirjoituksen.

Oikeastaan voin tällä hetkellä ihan hyvin, talous on raiteillaan, ei alkoholi tms ongelmia. En ole edes riidoissa kenenkään kanssa. Vuosi vielä ja sitten voin ottaa seuraavan askeleen, iloiten. Omaiset surevat aikansa menneitä muistojaan, mutta heillä elämä jatkuu, minullakin on sitten kaikki hyvin ja uusi vaihe kierrossa koittaa.

3

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos ero on saanut tuollaista tapahtumaan kohdallasi, niin mieti tarkkaan aiotko oikeasti hylätä omaisesi.
      Voisi ajatella, että mahdollisesti tehdessäsi itsellesi jotain pahaa, omaistesi elämä saattaa muuttua samanlaiseksi, mikä omasi on ollut eron jälkeen.

      Kirjoitat, ettet välitä enää mistään, luullakseni ongelmasi on se, että olet lakannut välittämästä itsestäsi.
      Jos tarvitsee ja siltä tuntuu, hae apua. Yksin ei yleensä kukaan jaksa mitä kauemmin tilanne jatkuu.
      On paljon asioita, jotka pystyy korjaamaan, jos niin haluaa. Toki se haluaminen on synkimmällä hetkellä alhaalla, mutta aina kannattaa yrittää.

      Tavoitteeksi olisi hyvä ottaa tutustumisen omaan itseensä, se on kaiken alku, että pystyy jatkamaan.

    • Hei,

      Itsetuhoisista ajatuksista kannattaisi keskustella ammattilaisen kanssa. On olemassa monia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Näistä palveluista voi halutessaan saada tukea ja vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen.

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ysätävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi

      Voisitko löytää uuden alun, katsoa vielä, mitä tässä elämässä voisit vielä tehdä. Kuolema tulee kuitenkin, mutta elämä jää vajaaksi, jos sen ennenaikaisesti keskeyttää. Et vielä ole löytänyt haluamaasi, mutta entä jos sellainen löytyisi vielä? Et ehkä saa sitä mitä juuri nyt haluat, mutta ehkä voit löytää vielä jotakin muuta. Tuskin olet ainoa ihminen, joka ajattelee elämää syvällisemmin, luonnon kautta. Jos vain löytäisit ihmisen/ihmisiä, joilla olisi samantyyppisiä ajatuksia, niin voisitte yhdessä elää elämää, joka ehkä eroaa yleisestä tavasta.

      Itsekin koitan löytää samanhenkistä seuraa. Monessa muussa seurassa tunnen olevani ulkopuolinen, kun minua ei kiinnosta sellaiset turhanpäiväiset asiat, kuin heitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      280
      3488
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1948
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      34
      1578
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      139
      1109
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      72
      1059
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      918
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      201
      776
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      737
    Aihe