Hyvä tietää kristillisestä rakkaudesta koska

siitä puhutaan niin paljon seurakunnassa. Mutta kun sk. on pulassa ja tarvitsee jotain apua j Heti se ohjataan apua saamaan muualta, toisesta kirkosta tai julkiselta sektorilta mutta avun saaminen kestää yleensä viikkoja. Apua tarvitseva on näin pulassa.
Ei ole laupiasta samarialaista vaan on joku pappi joka kävelee ohi.
Seurakunnassahan ei ole velvollisuuta auttaa veljeään tai sisartaan.
Jos olet sairas, heikko, köyhä tms. apua ei tule. Se on sääli ja josta olen pahoillani
että sk:ssa on tämä asenne ja tulee olemaan.
Eihän Jeesus tätä opettanunut vaan että lähimmäinen on jopa vihollinen niin sk:ssa ei tätä ymmärtetä.
Kun joku lahjoittaa rahaa, omaisuutta (ei sk.) tämä on tärkeä. esim.
Ollaan väärällä tiellä kun valkoinen on mustaa ja musta valkoista.
Tämä ei ole trolli vaan tätä päivää.
995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ja kun kaikilla ei mieli kestä järjestön epäloogista menoa, sairastuvat mielenterveyden sairauteen ja joutuvat jopa sairaalaan sairastamaan niin sitäpä on sitten ulkona iloisten yhteydestä, kun on mennyt ja joutunut saakutin valtioihin.

Mutta sitten kun ehkäpä jopa vuosien päästä pääsee maallisen hoidon avulla jonkinlaiseen normaaliin mielen ja elämän päiväjärjestykseen, niin jo on taas värvärit vaatimassa paluuta salille ja mukaan Jehovan todistajien iloiseen porukkaan.

Äänestä
  • Kotona makaaminen ja laiskuus sairastuttaa. Tekosyitä riittää, jotta tarvitsisi pelkästään maata sohvalla.

    Äänestä

Siinä taas työtävieroksuva luopio itkee, kun yritti rahastaa vanhoja siskoja ja veljiä.
Veljesseurassa luin yhden luopion juttuja siitä, ettei voi tehdä työtä, koska jt traumat ovat niin kovat.
Voiko laiskuutta pahemmin kuitata. Lorvikatari vaivaa, eikä työnteko maistu.

Parasta sosiaaliturvaa luopioillekin on työ. Turha inistä apua, jos ei työ maistu maassa, jossa nykyään töitä hyvin löytää.

Äänestä
  • No mutta eiväthän "luopiot" ja kukaan muukaan ei kiinnostunut, kitise järjestöltä yhtään mitään.
    Ei edes verovapaata eli halvempaa harmaan taxin kyytiä.

    Äänestä

  • Olen eläkkeellä pitkän työrupeaman jälkeen.
    Vaikka vartiotornilahko syyllistikin monin tavoin kun en ollut tienraivaaja kuin muutaman vuoden, silloin ennen vuotta 1975
    Työhistoria oli 45 vuotta.
    Tee perässä jos pystyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen eläkkeellä pitkän työrupeaman jälkeen.
    Vaikka vartiotornilahko syyllistikin monin tavoin kun en ollut tienraivaaja kuin muutaman vuoden, silloin ennen vuotta 1975
    Työhistoria oli 45 vuotta.
    Tee perässä jos pystyt.

    Työvuosia 38.
    Eläkeikään vielä vuosia. Kuittaan tuon helposti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työvuosia 38.
    Eläkeikään vielä vuosia. Kuittaan tuon helposti.

    Lisään vielä. Pääsen tuohon 45 vuoden työhistoriaan 63 vuotiaana. Eläkeikä minulla hiukkasen yli 65 vuotiaana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työvuosia 38.
    Eläkeikään vielä vuosia. Kuittaan tuon helposti.

    Ja millä hartioilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja millä hartioilla?

    Omilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

siitä puhutaan niin paljon seurakunnassa. Mutta kun sk. on pulassa ja tarvitsee jotain apua j Heti se ohjataan apua saamaan muualta, toisesta kirkosta tai julkiselta sektorilta mutta avun saaminen kestää yleensä viikkoja. Apua tarvitseva on näin pulassa.
Ei ole laupiasta samarialaista vaan on joku pappi joka kävelee ohi.
Seurakunnassahan ei ole velvollisuuta auttaa veljeään tai sisartaan.
Jos olet sairas, heikko, köyhä tms. apua ei tule. Se on sääli ja josta olen pahoillani
että sk:ssa on tämä asenne ja tulee olemaan.
Eihän Jeesus tätä opettanunut vaan että lähimmäinen on jopa vihollinen niin sk:ssa ei tätä ymmärtetä.
Kun joku lahjoittaa rahaa, omaisuutta (ei sk.) tämä on tärkeä. esim.
Ollaan väärällä tiellä kun valkoinen on mustaa ja musta valkoista.
Tämä ei ole trolli vaan tätä päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu