Kiurun tilaamat rokotteet

Anonyymi

Nyt on Thl erikoisen ongelman edessä.
Maassa on miljoonia rokotteita, joita Thl panttaa.
Neljänsiä tehosterokotteita annetaan yli 70-vuotiaille ja myös sitä ikäryhmää alemmille "voimakkaasti immuunipuutteisille" ihmisille.
Suurimman osan tähän piikitysrumbaan lähteneen kolmannesta piikistä on kulunut jo yli puoli vuotta ja he vaativat saada neljännen piikkinsä, mutta sitäpä ei anneta. Ja ihmiset pelkäävät!
Samaan aikaan rokotteita haluttaisiin lahjoittaa köyhempiin maihin, mutta ne eivät halua niitä. Tästä on Ylekin uutisoinut viime päivinä.

Viime vuonna rokotteita markkinoitiin tehokkaasti kaikin mahdollisin keinoin. Nyt ne vanhentuessaan joutaa ongelmajätelaitokselle.

11

122

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuinka paljon ja kauan täällä Suomellakin oli typerää painostus ja pelottelukampanjointia rokotteiden ottamisen ottamisen puolesta eikä siltikään rokottamattomat kuolleet, esim tämän kirjoittaja !!
      Eikös maahamme tule joka kuukausi 1400000 rokotetta vanhenemaan..
      Että on ollut hyvää bisnestä ulkomaiselle lääketeollisuudelle ja tietenkin heidän lobbareille !!!!!!

      • Anonyymi

        Tähän pitäisi ehdottomasti saada Kiurun kootut selitykset ja vastuuseen kaikki pelottelukampanjointiin osallistuneet.


    • Anonyymi

      Syksyn flunssa kausi ,kun alkaa
      varmaan myös thl.n piikitys vimma vanhentuneilla paskoilla.

      Omalla perheellä ei yhtään piikkiä korona oli lähes huomaamaton.
      samoin ystävillä,työkavereilla, sukulaisilla, sekä niiden tutuilla joilla ei kokeellista mrna rokotetta.

      Toisin kun monenkertaan piikitetyt :moneenkertaan ollut koronassa sekä kokoajan jotain vaivaa .

    • Anonyymi

      Kaikki 70 vuotta täyttäneet eivät saa neljättä koronarokotetta, pitää olla jokin krooninen sairaus joka altistaa voimakkaammin koronalle. Minultakin kysyttiin mitä sairastan, ennen kuin suostuttiin rokottamaan.

      • Anonyymi

        Johan heille lykätään viidettä...


    • Anonyymi

      Afrikassa on populaatiota 1,2 miljardia ja Euroopassa n. 750 miljoonaa. Tautiin kuolleita korkean rokotusasteen Euroopassa 2 miljoonaa ja koko Afrikassa 173 000 ( lähde: WHO). Hullujahan nuo afrikkalaiset olisivat jos rokottaisivat ittensä hengiltä.

      • Anonyymi

        Ylen uutisissa näytettiin keväällä 2021, kun Kongojoen sivuhaaran afrikkalaiskylään vietiin jokiveneellä styrox-kylmälaukussa rokotteita ja yhteen vastahankaiseen mummoon saatiin se pistettyäkin. Onkohan kyseinen mummo saanut tehostepiikkinsä? Ettei vaan saisi vakavaa tautimuotoa.


    • Anonyymi

      Täytyyhän Pfizerin saada ihmiskokeensa jatkumaan, kun joutuivat keskeyttämään eläinkokeet, kun kaikki koe-eläimet kuolivat. Ihmisillä on helppo jatkaa, kun vanhukset eivät dementiansa takia ymmärrä, että nyt se eutanasiapiikki vihdoin tulee.
      https://t.me/DUMBSandCloning/440519
      Lääketehtaan kuuleminen eläinkokeista.
      Miten nukkuvat THL:n johtajat ja politikot, kun Nyrnberg2 lähestyy heitä päivä päivältä?

    • Anonyymi

      Juu saisi ottaa käyttöön korpilain koskien piikkilobbareita ja ns.asiantuntijoita:murhaajia. Ei muuta kuin saunan taa...

    • Anonyymi

      Huippu-urheilija toisensa jälkeen on saanut rokotteen aiheuttamia komplikaatioita. Fabian Trump, sveitsiläinen olympiamaratoonari, joka sai kolminkertaisen rokotteen, on sairastunut sydänlihastulehdukseen. Sankari Dallasissa, Deion Sanders, joka pelasi Dallas Cowboysissa molempiin suuntiin, sai reisivaltimon tromboosin ja hänen varpaansa jouduttiin amputoimaan.

      ”Ja voin kertoa teille, että minua nuoremmalla hyväkuntoisella miehellä ainoa asia, joka aiheuttaa noin laajan trombosyytin tuossa levinneisyydessä, voi olla vain COVID-19-rokote. Se ei johdu muista syistä terveellä miehellä”, McCullough sanoi.

      Golffari Kelly Norda, joka on maailman toiseksi paras pelaaja lajissaan, sai käsivarteensa verihyytymän.

      ”Olen nähnyt kaksi tällaista tapausta vastaanotollani, ja niistä on julkaisuja Urheilijoilla on ensimmäisen kylkiluun alla kapeampi tila, joka johtuu rintakehän lihaksistosta. Sitä kutsutaan rintakehän ulostulo-obstruktioksi. Verenkierto on siis jo jonkin verran heikentynyt. Ja sitten rokotteen päällekkäinen protromboosivaikutus aiheuttaa verihyytymän monesti samaan käsivarteen, jonne naiset ovat itse asiassa ottaneet rokotteen”.

      Tohtori toteaa, että tästä on raportoitu vertaisarvioidussa kirjallisuudessa, ja se on yhteneväinen sen kanssa, mitä he näkevät urheilijoilla ja muilla henkilöillä eri puolilla maailmaa.

      ”Voin siis sanoa teille yhteenvetona, että rokotteet aiheuttavat lukuisia ei-kuolemaan johtaneita vammoja. Tästä on yli 1 000 vertaisarvioitua julkaisua. Ja valitettavasti rokotteet johtavat myös kuolemaan.”

      Ammattiurheilijoita kaikkialla maailmassa kaatuilee mystisesti pelien aikana. Monet heistä kärsivät sydänsairaudesta tai komplikaatiosta, joskus jopa sydänpysähdyksestä, kun heidät on kannettu pois kentältä. Tästä raportoi mm. One American Pierson Sharp.

      Suuri osa radikaalivasemmiston ja lääketieteen mafian pyrkimyksistä tyrkyttää rokotetta liittyy siihen, että hallituksen VAERS-sivustolle kasaantuvat tietovuoret sivuutetaan käden heilautuksella. Valtamedian on helppo julkaista raportti, jossa väitetään, että kaikilla VAERS-sivustolla olevilla COVID-rokotteen vammoja koskevilla ilmoituksilla ei ole merkitystä. Loppujen lopuksi kuka tahansa voi kirjautua verkkosivustolle ja kirjoittaa raportin.

      Tästä on tullut helposti sulava puheenaihe rokotteita kaupitteleville Fauci-kultisteille, huolimatta siitä, että hallitus ja jopa itse CDC tukeutuu tähän tietokantaan rokotteiden turvallisuuden määrittämisessä.

      ”Kuten olemme toistuvasti huomauttaneet, lääkärit, vakuutusyhtiöt ja jopa sairaalat käyttävät VAERS-järjestelmää ilmoittaakseen rokotteiden aiheuttamista vammoista tai kuolemantapauksista. Ei riitä, huutaa valtamedia. He sanovat, että kyseessä on vain joukko kännisiä maalaisjuntteja, jotka vastustavat roskapostia verkossa.”

      ”Jos he haluavat sivuuttaa tieteen, jos he haluavat olla tieteen kieltäjiä”, se on heidän etuoikeutensa, McCullough toteaa. ”Mutta me täällä uskomme totuuden raportoimiseen, emme lohduttavien fiktioiden kertomiseen, joita keksivät virkamiehet, jotka jotenkin luulevat puolustavansa pientä ihmistä puolustamalla miljardien dollareiden lääkeyhtiöitä, jotka on itse asiassa tuomittu liittovaltion tuomioistuimissa yleisön harhauttamisesta liittyen rokotteiden turvallisuuteen.”

      Todetaan, että nämä ”tieteen kieltävät salaliittoteoreetikot” voivat hylätä VAERS-tietokannan tietoja niin paljon kuin haluavat. Mutta kun kärsiville ihmisille annetaan kasvot, sitä on paljon vaikeampi jättää huomiotta, varsinkin kun kärsivät ihmiset ovat maailmanluokan urheilijoita, huippukunnossa olevia ihmisiä, joilla ei ole liitännäissairauksia tai aiempia lääketieteellisiä ongelmia.

      Paula Badosan ja Jannik Sinnerin kaltaiset tennistähdet sairastuivat Miami Openin puolivälierissä ja joutuivat jättämään ottelunsa kesken, koska eivät pystyneet pelaamaan otteluaan loppuun. Badosa sairastui ja poistui kentältä itkien, ja Jannik kaatui kivusta kesken ottelunsa. Nämä ovat vain kaksi niistä yli 769 urheilijasta, jotka ovat lyyhistyneet pelin aikana kentällä viime vuoden aikana maaliskuusta 2021 tämän vuoden maaliskuuhun.

      Sydänpysähdyksestä kärsineiden pelaajien keski-ikä on vain 23 vuotta. Kuinka moni 23-vuotias urheilija on lyyhistynyt ja saanut sydänkohtauksen ennen tätä vuotta? Tiedätkö yhtään 23-vuotiasta, joka olisi saanut sydänkohtauksen ennen tätä? Ja nämä ovat vain ne, joista tiedämme. Kuinka moni on jäänyt ilmoittamatta?

      ”Lähes 800 urheilijaa, nuoria hyväkuntoisia ihmisiä parhaassa iässä, kaatuu kentälle. Itse asiassa 500 prosenttia enemmän jalkapalloilijoita EU:ssa kuolee sydänkohtaukseen kuin vuosi sitten.”

      Sattumaako, kun Pfizerin rokotteen tiedetään aiheuttavan sydäntulehduksen? Ei, ja itse asiassa monet näitä pelaajia hoitavat lääkärit pitävät heidän vammojaan ja kuolemiaan suoraan rokotteen aiheuttamina, sydänlihastulehduksen ja sydänpysähdyksen, jota rokotteen tiedetään aiheuttavan. Tämä ei ole sattumaa.

    • Anonyymi

      Koonti keulemantapauksista verrattuna viimeiset 16 kuukautta edeltaviin 39 vuoteen:
      https://t.me/JFK_TV/9750

      mrna kuolemat tilastossa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      74
      4036
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      2151
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      237
      1406
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      153
      1380
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      116
      1207
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      112
      1178
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1089
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      7
      1056
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      994
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      926
    Aihe