Talvitien mukaan Venäjä ei ole ollut Suomelle uhka. Rajalla ei ole ollut Suomea uhkaavia joukkoja. Myös Suomen ja Ukrainan vertaaminen toisiinsa on hänen mielestään hölynpölyä.
Talvitie painottaa, että koska Venäjä pitää Natoa uhkana, Nato-jäsenyys aiheuttaa uhkatekijän, eli jäsenyyden myötä Venäjästä muodostuu uhka Suomelle.
Talvitietä (synt. 1939) pidetään Neuvostoliiton ja Venäjän politiikan asiantuntijana. Hän on toiminut muun muassa Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtajana.
Talvitie on joutunut myös arvostelun kohteeksi, koska hänen on tulkittu myötäilevän liikaa Venäjän ja Kremlin kantoja.
Historiaton turvallisuusselonteko?
Heikki Talvitie arvostelee haastatteluissa eduskunnan hyväksymää turvallisuusselontekoa, jonka perusteella Nato-hakemus tehtiin.
Talvitien mukaan selonteosta puuttui kokonaan historiallinen näkökulma. Viimeisten 70–80 vuoden aikana turvallisuuspolitiikkaan on panostettu paljon.
Selonteosta saa vaikutelman, että historia alkoi Venäjän hyökkäyspäivänä 24. helmikuuta, Talvitie puuskahtaa.
Talvitie pitää hämmästyttävänä, että sosiaalidemokraattien johtama hallitus kääntyy näin nopeasti Naton kannalle. Hänen mielestään hallitus ajatteli tässä vain uudelleenvalintaansa. Hallitus ymmärtää Talvitien mukaan hyvin vähän Venäjästä, toisin kuin presidentti Sauli Niinistö.
Talvitie syyttää tiedotusvälineitä ja sosiaalista mediaa yleisen mielipiteen johdattelusta.
Naton propagandan tehtävänä on laillistaa sen hyökkäystoimintaa, Talvitie sanoo.
– Kyllä. Me olemme "hyviä tyyppejä". Emme hyökkää koskaan mihinkään. Emme koskaan hyökänneet Afganistaniin tai Irakiin, Talvitie letkauttaa.
Mitä Putin tekee?
Ukrainan ja Venäjän välille vuonna 1994 hyväksytty raja on Talvitien mukaan koko ajan ollut ongelmallinen Krimin ja Donbasin osalta. Ongelman ratkaisua ei vain ole keksitty.
Talvitie pitää vääränä tulkintaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi mielenvikainen. Talvitien mielestä Putin on erityisesti uskollinen Venäjälle.
Putin sotii nyt oman maansa hengen puolesta. Koska Putin on häviämässä, on hän nyt entistä vaarallisempi, Talvitie arvioi.
Mitä enemmän Putin on häviöllä, sitä enemmän hän harkitsee ydinaseiden käyttöä. Ja mitä enemmän hän on häviöllä, sitä enemmän hän haluaa kytkeä amerikkalaiset mukaan sotaan, Talvitie pohdiskelee.
Tämä on Talvitien mukaan tällä hetkellä suurin huolenaihe.
https://yle.fi/uutiset/3-12484462
On se ihmeellistä, että joku muukin on samaa mieltä asioista, kuin minä ja vieläpä ihan arvostettu henkilö on samaa mieltä ja täällä vähemmän tietävät tietenkin erimieltä, koska eri mieltä haluavat sotilaallista yhteenottoa Venäjän kanssa kiivaasti ja selkänojaa haetaan NATOSTA, jotta voisi ehkä voittaa sodan Venäjää vastaan. Mutta edelleen Venäjä päihittää NATON, kun otetaan Yhdinaseet mukaan sotaan, sillä Venäjällä on tuhovoimaltaa paremmat Ydinaseet. Yksi Venäjän Ydinase tuhoaa koko kehä III sisäpuolen ja vähän enemmänkin. Venäjä tuhoaa Suomen Ydinaseilla kokonaan ja eikä tunne sääliä tappaessaan Yhdysvaltain armeijan joukkoja sodassa Suomen maaperältä, jolloin Suomen sotilaista tulee sivullisia uhreja. Yhdysvaltain armeijan joukot ylittää raakuudellaan jopa Hitlerin sotilaat, joten hyvä niin, että julmimmat ihmiset maailmassa kokevat kuoleman, jolloin saamme ikuisen rauhan ilman sotia elää jatkossa.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Yhdysvaltojen raakuudet on hyvin nähtävissä Vietnamissa ja kaikkialla missä ovat sotineet.
Yhdysvaltain sota Irakiin aiheutti Isis jihadistijärjestön syntymisen.
Mitään sotaa ei koskaan edes ala niin kauan kuin Venäjä pysyy omalla puolen rajaa!
Ydinase on kaikista maailman aseista epäkäytännöllisin! Ei kukaan pudota sellaista rajanaapuriin saamatta samalla kipeää itse! Talvitie (83 v) puhuu höpöjä!
Kyllä Yhdysvallat aktiivisesti aloittaa sotia ja Venäjä yrittää estää niitä. Syyriaan Yhdysvallat halusi kiivaasti pommittamaan Venäjä yritti jarruttaa Yhdysvaltoja.
Jugoslaviaan Yhdysvallat ja NATO kiivaasti halusivat sotimaan, Venäjä silloinkin yritti jarruttaa Yhdysvaltoja ja NATOA.
Miten Venäjältä onnistui sodan estäminen kun se itse hyökkäsi Tsetseeniaan kaksi kertaa, Georgiaan, Abhasiaan, ja Ukrainaan kaksi kertaa?
Talvitiellä on sama ongelma, kuin toisillakin menneisyydessä elävillä.
Uusi sivu kääntyi historiassa 24.2, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan.
Nyt kannattaa elää nykyaikaa, johon valitettavasti kuuluu arvaamaton Suur-Venäjää luova diktaattori. Joka omien sanojensakin mukaan haluaa palauttaa Venäjän tsaarinaikaiset rajat. Näiden sisäpuolelle kuuluu myös eräs pohjoinen valtio.
Asiallinen aloitus ja siten harvinainen nato-palstalla.
Talvitie on asialinjalla mutta siinä meni harhaan, että Venäjä olisi alakynnessä Ukrainassa.
Se että propaganda on tätä rummuttanut, ei peilaa todellisuutta.
Materiaalitappioita on, mutta niihin on varauduttu ennalta ja toisaalta rajoittettua operaatiota käyvä Venäjä joutuu ottamaan yhteen länttä vastaan.
Eli ei Venäjä käy sotaa vielä, mutta kun länsi laajentaa sekaantumista, voidaan nähdä sota.
Ellei vielä tajua, mitä on sota, niin sitten sen tajuaa.
kuinka sekaisin tämä kätyri oikein on. r......ä on pistänyt peliin sen parhaat joukot jo aikja sitten 75 pinnaa sen operatiivisista joukoista on kiinni taisteluissa. kuinka sekaisin pitää olla ettei nää r......n tappiota? vielä kätyrin haaveissa on hyökkäys Länteen joka on kaikilla sektoreilla parempi kun r......ä
"Ellei vielä tajua, mitä on sota, niin sitten sen tajuaa."
Olet sekaisin kuin seinäkello.
Kahdelle brittitaistelijalle ja yhdelle marokkolaiselle taistelijalle langetettiin torstaina kuolemantuomio Venäjän tukemassa niin kutsutussa "Donetskin kansantasavallassa".
Oikeusistuimen mukaan heidät tuomittiin "palkkasoturitoiminnasta" ja sellaisesta toiminnasta, joka tähtää vallankaappaukseen Donetskin alueella.
Kuolemantuomiot langetettiin Aiden Aslinille, 28, Shaun Pinnerille, 48, ja Saadun Brahimille, 21.
Uutistoimisto Tassin mukaan yhtä tuomittua edustava lakimies sanoo, että kaikki kolme ovat valittamassa päätöksestä. Tassin mukaan heidän olisi mahdollista saada armahdus, jossa kuolemantuomio muutettaisiin 25 vuoden vankeudeksi.
Venäjällä kuolemantuomiot ovat perustuslain vastaisia, mutta Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainassa kuolemanrangaistus otettiin käyttöön 2014.
https://yle.fi/uutiset/3-12486189
Aivan oikea päätös ja julkinen hirtto tuomio käytäntöön samalla tavalla, kuin Saddam Hussein Yhdysvallat Hirttivät, ei mitään sotilas vaihtoja ollenkaan. Kuolema niille jotka kiivaasti haluavat sotia ja nimenomaan palkka armeijat ja rahan takia sotivat sotilaat ansaitsevat hirtto tuomion, kun kiinni jäävät.
Sotahullujen geenejä ei tarvitse lisätä maailmalle yhtään. Jos olisimme kaikki Hitlerin geenejä saaneet, niin joku meistä olisi Hitleriäkin pahempi valtaan päästyään.
Johan se nähtiin George Walker Bush oli samanlainen ja pahempi sota hullu, kuin isänsä George Herbert Walker Bush.
Oikeusistuin toimii alueella, joissa on kuolemantuomio mahdollinen.
Ihan oikea paikka kun otetaan huomioon ne 14.000 uhria kahdeksan vuoden aikana.
” Sotahullujen geenejä ei tarvitse lisätä maailmalle yhtään. Jos olisimme kaikki Hitlerin geenejä saaneet, niin joku meistä olisi Hitleriäkin pahempi valtaan päästyään. ”
MEILLÄHÄN ON SELLAINEWN JO! PUTLER ON PAHEMPI SOTAHULLU KUIN ITSE HITLER!
Jps stallarin logiikkaa noudattaa niin kaikki venäläiset sotilaat, jotka jää sotavangiksi Ukrainassa. Voi teloittaa saman venäläisen lain perusteella! He OVAT sotarikollisia kun hyökkäävät Putlerin käskystä rauhalliseen maahan!
” Eli ei Venäjä käy sotaa vielä, mutta kun länsi laajentaa sekaantumista, voidaan nähdä sota.
Ellei vielä tajua, mitä on sota, niin sitten sen tajuaa.”
STALLARIN AJATUSMAAILMA EI MUUTU!
ENNEN SODAN ALKUA 24.2. USKOTTIIN, ETTÄ VENÄJÄLLÄ ON TEHOKAS JA KOVAN LUOKAN ARMEIJA”
Sodan alun jälkeen ilmeni, ettei tämä PITÄNYT PAIKKAANSA! Venäjän armeija oli haluton ja rupulikunnossa! JOSTAKIN SYYSTÄ STALLARI EI USKO TÄHÄN VIELÄKÄÄN VAAN LUULOTTELEE, että jos sota jatkuu niin verhon takaa ilmaantuu UUSI TEHOKAS SOTAKONE!
Minä taas uskon, että ongelmat ovat pysyviä eikä tahti miksiukään muutu! Sitä paitsi: paeas ja tehokkain sotakalusto ON JO TUHOTTU ja nyt soditaan T-62:lla!
Sunkaan degeneroituneita geenejä ei tarvita.
Stallari on katkera! Mikään ei onnistu!👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺💀👍🇺🇦🇺🇦🇺🇦👍
Anarkisti Bakunin ennusti oikein 1800-luvulla:
" Pankaa kaikkein punaisin vallankumouksellisin Venjän valtaistuimelle - ja vuoden päästä hän on pahempi kuin tsaari itse."
Talvitielle NATO on ollut aina kirosana. On myös ymmärtänyt venäjän näkökantoja hyvin pitkälle. Muistaakseni mies on toiminut venäjä ystävyysseurassakin, joten sympatioita sinne päin löytyy.
Todellinen asiantuntija on Hannu Himanen, jolla on taustaa venäjän asioihin laajasti. Monet vuodet maassa on tuonut näköaloja venäjän politiikkaan ja kehitykseen.
Venäjän ydinaseuhkailut ovat röhönaurun arvoiset. Potemkin aseita. Joitain muutamia todellisia. Helppo on rakentaa näköisaseita tai kirjata numeroita paperille.
Jos Putin olisi uskollinen Venäjälle, olisi hän kehittänyt resursseiltaan rikkaan maan maailman johtavatavaksi kadehdituksi teollisuusmaaksi. Vaan eipä äijä semmoisia. Enemmän kiinnostaa äijää takapajuinen feodaalinen alistaminen ja maa-alueiden valtaaminen köyhiksi jättömaiksi vaikka ydinaseilla.
Olen usemman kerran tehnyt Suomelle selväksi, että tarvitaan ydinpuolustus tai menettää itsenäisyyden. Suomi aina vastasi siihen, että ovat mieluummin osa Venäjän federaatiota.
Nato ei ole auki Suomelle ja Ruotsille, koska Nato tukee Turkin ja Unkarin rikollisuutta. Jos Nato hoitaa asian kuntoon, Suomi on valmis siirtymään täysjäseneksi. Tosin Natossakin voi tarvita ydinpuolustuksen, vastaamaan ydinkiristykseen, joka on vain kekkaamista vailla valmis.
Tossa nyt menee aikansa ja sitten Suomi ja ehkä Ruotsi on osa Venäjän federaatiota.
Miksi Suomi niin valitsi, niin se johtuu vanhasta ei-relevantista asenteesta ydinasepuolustusta kohtaan. Kyseinen asenne ei tule poistumaan ennen kuin Venäjän käyttää ydinasekiristystä, johon ainoa sotilallinen vastaus on hyökkäys Venäjälle, jonka Suomi häviää, ja toinen vaihtoehto on antautuminen, joista antautuminen on järkevämpää, ja sen valinnan Suomi on tehnyt jo nyt.
Elinkelvottomien ja maailmalle merkityksettömien maiden tuhoaminen on hyvä teko ilmastolle.
Tuho on stallarin tavoite?
Natosuomesta tuli uhka.. Natokiimanilkkien takia..