Onko tämä universumi kaikki mitä on olemassa?

Anonyymi

Me ateistit uskomme lujasti, että tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa. Se sai alkunsa tuntemattomalla tavalla noin 13, 82 miljardia vuotta sitten. Silloin syntyi tämän universumin aika-avaruus. Se oli alussa täysin tyhjä ja hyvin kylmä, mutta laajeni muutaman pikosekunnin ajan valoa nopeammin. Sitten tapahtui kuuma alkuräjähdys ja universumin materia syntyi hyvin kuumaan ja tiheään pisteeseen.

Heh !

Koska aikaa ja avaruutta ei ollut ennen universumin aika-avaruuden syntyä, niin silloin ei ollut olemassa mitään. Mitään ei voinut myöskään tapahtua, koska kaikki tapahtumat edellyttävät vähintään aikaa ja todennäköisesti myös tilaa (avaruuden). Me uskomme siis lujasti, että tämä universumi ja sen aika-avaruus ovat syntyneet spontaanisti tuntemattomalla tavalla ilman mitään sitä edeltävää tai sen ulkopuolista.

Me hylkäämme oletukset siitä, että tätä universumia olisi edeltänyt jokin olevaisuus ja sen tapahtumat jossakin "toisessa ulottuvuudessa", jossa ei ole aikaa ja avaruutta. ei materiaa, lämpöä, säteilyä tai energiaa - ei mitään fyysistä. Me pysymme "isien uskossa", jonka mukaan tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa, eikä sitä ennen tai sen ulkopuolella ole mitään. Tämän vanhan uskon ovat monet "veljet" hylänneet...

Toisaalta – uskovaisia ateisteja kun olemme – me olemme valmiit siirtämään maalitolppia siten, että se tuntematon olevaisuus tapahtumineen voidaan sijoittaa osaksi fyysistä maailmaa, vaikka siellä ei ole aikaa, avaruutta, materiaa, lämpöä, säteilyä tai energiaa – ei mitään fyysistä. Se on silti fyysinen maailma, jonka fysiikan ja luonnon lakeja me emme vielä tunne, mutta kyllä me varmasti joskus ne tunnemme...

Sitä odotellessa me piirrämme numeroita, kirjaimia ja matemaattisia symboleita paperille ja sanomme niiden kuvaavan todellisuutta, mutta vain viisaat ymmärtävät niitä. Tyhmät eivät ymmärrä ja pitävät totena kuka mitäkin typerää uskomusta. Joten ollaksesi viisas pitää sinun ymmärtää se, että... (pistä tähän mikä tahansa tähtitaru).

14

330

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      2037
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      766
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      624
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      541
    Aihe