Barbaarikulttuureilla viittaan tässä länsimais-kristillisen sivistyksen ulkopuolisiin kulttuureihin. Näistäkin piireistä tulee Suomeen maahanmuuttajia ja näistä on ollut myös ongelmia alkuperäissuomalaisille. Yleensä puhutaan kotouttamisen epäonnistumisesta, eikä siinä ainakaan ryhmänä ole koskaan virolaiset vai venäläisetkään esillä.
Maahanmuuton rajoittaminen tietenkin vähentäisi maahanmuuton haittoja, mutta se ei ole ollut Suomen hallitusten valintana. Niinpä pitäisi saada selville, miksi barbaarit eivät kotoudu Suomeen?
Eräs asia on barbaarilaumojen muodostuminen. Olen siinä hyvässä uskossa, että mistä kulttuurista tahansa tullut ihminen todennäköisesti suomalaistuisi, jos hän ei pääsisi mihinkään tekemisiin lähtökulttuurinsa kanssa. Vaan ihan normaaliahan olisi vaikkapa Somaliaan muuttaneiden suomalaisten keräytyä samoille kulmille. Niinpä tämä laumaantumisen estäminen on suuri haaste kotouttamisessa, eli suomalaistamisessa.
Osaisitko sinä ratkaista tämän ongelman? Tai edes tehdä ehdotuksen, miten ratkaisuun päästäisiin.
Maahanmuuton rajoittaminen tietenkin vähentäisi maahanmuuton haittoja, mutta se ei ole ollut Suomen hallitusten valintana. Niinpä pitäisi saada selville, miksi barbaarit eivät kotoudu Suomeen?
Eräs asia on barbaarilaumojen muodostuminen. Olen siinä hyvässä uskossa, että mistä kulttuurista tahansa tullut ihminen todennäköisesti suomalaistuisi, jos hän ei pääsisi mihinkään tekemisiin lähtökulttuurinsa kanssa. Vaan ihan normaaliahan olisi vaikkapa Somaliaan muuttaneiden suomalaisten keräytyä samoille kulmille. Niinpä tämä laumaantumisen estäminen on suuri haaste kotouttamisessa, eli suomalaistamisessa.
Osaisitko sinä ratkaista tämän ongelman? Tai edes tehdä ehdotuksen, miten ratkaisuun päästäisiin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Osaisin !!!!!!!!
Sillä jos jokainen, mistä tahansa kulttuurista tullut yrittäisi edes hieman oppia SuomenKieltä ja yrittäisi ITSE osallistua Suomen työmarkkinoille pääsemiseen, niin olen varma, että menisi paremmin !!!!!
Mutta kun nyt on niin, että Suomessa saa sosiaaliturvalla noin satakertaisesti, 100 kertaisesti paremman toimeentulon, kuin lähtömaassa !!!!!
Niin kuka sitä edes yritää, jos ei ole PAKKO !!!!!!
WERRATAAN HIEMAN !!!!!! Jos Suomalainen Ihminen jonkun " pakon" takia muuttaisi Somaliaan ja saisi Somalian sosiaaliturvalta Suomalaiselle niin tutun perustyöttömyysturvan ja asumistuen kautta, noin 15000 euroa ilmaista rahaa KUUKAUDESSA, niin kuka on niin hullu, että menisi töihin, ja edes opettelisi kielen, kun kieltä osaamattomana saa n. 2000 Euroa kuussa lisää rahaa !!!!
Ei nämä muuttajat ole HULLUJA, vaan Suomen Sosiaalilainsäädäntö on TäysiSekoPääMysteeri ja IhanPASKASysteemi !!!!!!!
EIKENENKÄÄN ETU !!!!!
EI HEIDÄN, EIKÄ MEIDÄN !!!!!!!!!!
Toki tiedämme Suomen muuttuneen:
http://tolkunfoorumi.keskustelu.info/viewtopic.php?f=3&t=110
Paljonko luku, kirjoitus ja kielitaidoton seitsemän lapsisen perheen yksinhuoltaja saa yhteiskunnan tukia ilmaisen asunnon lisäksi?
Valiettavasti ruotsalaisetkaan eivät ole pystyneet kotouttamaan tiettyyn uskontoon kuuluvia.Kyseisen väestön kotoutus jatkuu sukupolvesta toiseen täysin tuloksettomana.
Ennen oli lottovoitto syntyä Suomeen, nykyään on lottovoitto olla mamu Suomessa.
Ehdotus: vouhottajat suu suppuun, ja opiskelemaan maantiedettä, muitakin on ku ylipainoiset länsimaalaiset pöhöttäjät.
Niin kuten esimerkiksi afrikan ja lähi-idän pyllistelijät, tosin niitähän Suomi ja Ruotsi on jo täynnä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008866876.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox
Suomesshan slummiutumiskehitystä on onnistuttu aiemmin ehkäisemään melko hyvin. Nyt ei taida enää onnistua edes Jyväskylässä tai Kuopiossa?
Mistä on kyse? Kirjoita tähän, en avaa epämääräisiä linkkejä.
Huumeiden vaikutuksesta
http://luolasto.org/m/19814/
Pk-seutu on jo miehitetty tuulentuomilla ja kaupungit ja niiden ympäristö on jo slummiutunut ajat sitten, monet kaupunginosat jo.
Hallituksen suuri tavoite on mokuttaa koko Suomi ja nimenomaan näillä kolmannen maailman "pakolaisilla". Täällä se on jo ongelma, kangsterikolonnat, katujengit ovat jo päivittäinen riesa. Kela kassa on pakko panna kiinni pian.
Saarikko jo siitä antoi useamman varoituksen:
Jos työnteko Suomessa ei lisäänny, alkaa ”vaikea etuuksien pudotuspeli” – Maahanmuuttovirasto pantava palasiksi:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008879579.html
ja
://www.is.fi/politiikka/art-2000008827836.html
ja
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/annika-saarikko-varoittaa-talouden-tosi-pahasta-yhdistelmasta-ja-tyrmaa-yhteisen-eu-velkaunionin/ac44b261-d664-46bc-a311-1185b12cb662
Äänestäkää vihdoinkin oikein!
Tarvittaisiinko adressia nyt?
https://pt-media.org/2022/06/12/arabiaanojengi-pahoinpiteli-ukrainalaisia-lapsia-ja-kaski-heita-painumaan-kotiin/
Ehdottomasti!!!!!!!
https://www.adressit.com/me_sanomme_rasismille_ja_vihapuheelle_selkeasti_ei_kay
Ruotsalaisetkin kuvittelivat, että kehitysmaalaisista tulee Ruotsissa sivistyneitä länsimaalaisia, mutta siinä kävikin aivan päin vastoin, heistä tulikin vaan pahempia barbaareita, jotka vihaavat Ruotsia. Hehän käyttäytyvä vieläkin pahemmin, kuin omissa maissaan, koska siellä voi oikeasti lähteä henki, jos alkaa perseilemään, kuolematuomio näille pitäisi olla, jos edes sitten miettisivät, ennen kuin alkavat perseilä.
Olen Suomi - kantis ja nyt jo toisen kerran kotoutunut ulkomaille. Helppo juttu! Työpaikka ja työ paikallisten seassa. On ollut tosi suuri apu tavata kotoutumisestani vastaava henkilö päivittäin. Aamuisin vessan peilissä ennen töihinlähtöä. KotoutUMISEN ymmärrän, mutta mitä on kotoutTAMINEN?? Varmaan jotain hienoa ja KALLISTA touhua. No! Ilmoja pitelee sano.....
Pariisin terrori iskun tekijät olivat toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia