Aamulla itkin. Jo kolmas äitienpäivä ilman sinua, äiti. Tämä on vuoden vaikein päivä. Kaikki muut menevät katsomaan äitejään ja vievät kukkia...minä vien kukkia hautakiven juureen.
Olen miettinyt sinua äiti tänään paljon!! Olet ajatuksissani kauniina ja elinvoimaisena, ihanana ihmisenä. On niin kauhea ikävä!!! Jotenkin sitä vain odottaa että nähdään taas sitten jossain...odotathan minua siellä?
Sinusta äiti otan oppia, millainen äiti haluan olla omalle tyttärelleni. Näethän sinä äiti miten hän on kasvanut! Seuraat meidän elämää sieltä ylhäältä.......
Toivottavasti näen sinut ensi yönä unessa. Se on niin lohduttavaa.
Hyvää äitienpäivää sinulle äiti
12
3799
Vastaukset
- Eva
Kylläpä oli koskettavasti ja kauniisti kirjoitettu! Kyyneleet tulvahtivat silmiin ihan väkisinkin. Toivon sinulle lohdutusta tulevaisuudessakin tänä "vaikeana päivänä".
Äitini oli aikoinaan 9v. kun hänen äitinsä kuoli ja haudattiin juuri äitienpäivänä. Siitä on aikaa lähes 70v. ja edelleen hän suree ja muistaa asian... Omat lapset olemme vuosien saatossa kuulemma auttaneet tietysti häntä uudelleen pitämään äitienpäivästä, jolloin se on saanut toisenlaisen merkityksen. Mutta ruukkuruusun hän vie edelleenkin äitinsä haudalle joka äitienpäivä... - Äidin tyttö
Oman äitini kuolemasta tulee pian viisi vuotta. Suurin suru on jo väistynyt, mutta jatkuva kaipaus on jäljellä. Koen usein hetkiä, jolloin aivan valtava ikävä lyö lujasti päälle.
Näen myöskin usein äitini unissa terveenä ja hyvinvoivana ja niistä unista tulee levollinen olo, joskus tunnen myös hänen läsnäolonsa kun olen vaikkapa vaikeassa tilanteessa ja se rauhoittaa ja rohkaisee.Ymmärrän siis hyvin suruasi ja toivon sinulle voimia jaksaa eteenpäin. - elämä jatkuu
Mun äiti nukkui pois neljä kuukautta sitten. Tällainen parikymppinen tyttö olisi vanhempiaan vielä tarvinnut kun isäkin nukkui pois viime elokuussa. Silti mä ajattelen järkevästi enkä kieriskele surussa vaikka äitien- ja isänpäiviä tulee ja menee. Yksin on pärjättävä, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Kyllä mä kaipaan vanhempiani,vien kukkia haudalle jne., mutta en halua vaikeroida koko ikääni...ihmisiä kuolee ja piste. Jokainen tyylillään.
- äiti<3
Tämä tulee olemaan toinen äitienpäivä ilman äitiä .. :'( Ikävä on niin suuri ja tämä ihana kirjoitus toi kyyneleet silmiini...
- yhä itkien
Hyvää Äitienpäivää rakas, urhea, esimerkillinen äitini.
Ensimmäinen äitienpäivä ilman Sinua.
Kiitos ohjeistasi, tuestasi, läsnäolostasi. Äideistä parhain. - Äiti on kappelissa
Lauantaina haudataan rakas äitini ja pienten lasteni ihana mamma. 7-vuotias itkee suuria, vuolaita kyyneleitä ja 5-vuotias yrittää tehdä sopimusta mamman palauttamiseksi vielä edes yhdeksi vuodeksi. Ei tarvitse kuulemma tulla edes omaan taloonsa, vaan jokin muukin paikka kelpaa.
Tämä kaikki on lähes mahdotonta kestää. En tiedä kumpi viiltää pahemmin, oma menetykseni vai lasten tuska mamman menetyksestä.
Sunnuntain äitienpäivän olen yrittänyt työntää mielestäni ja selittää itselleni sen olevan vain yksi päivä muiden joukossa. Päivä tulee, on ja menee. Sen ajatuksen voimalla jaksan. Yritän ajatella, että viikon päästä molemmat hirvitykset, lauantai ja sunnuntai ovat menneet. - Äiditön äitienpäivä
Hautasimme tänään, äitienpäivän aattona rakkaan äitini.Meitä oli muitakin sisarruksia perheineen saattamassa häntä rakasta mummua ja äitiä.
Mutta minulle perheen nuorimmalle hän oli kuitenkin kaikkein läheisin.
Se tosi asia, että hän on mennyt, eikä koskaan enää palaa.Silloin jo hänen pois nukkuessaan ajattelin.Miten voi olla niin vaikea ymmärtää tämä todeksi.
Koskahan sen ymmärrän lopullisesti.Olen kuin unessa, josta toivon herääväni.
Kun katselin arkkua, ajattelin siellä olevan vain se sielun ja hengenvaate, jossa äiti eli elämänsä.Äitini ajattelin ja uskoin olevan jossakin ihan muualla, siellä missä hänellä on nyt hyvä olla.Silti tuntui niin kauhealta jättää äidin arkku sinne kylmään hautaan.Joka pian peitetään.
Kevät on kauneimmillaan ja äitienpäivä on huomenna.Voin viedä tästä edespäin kukkia ja kynttilöitä, enää ainoastaan hänen haudalleen.
Voin vain jutella itsekseni äidille ikävääni.Kiittää äitiä kaikista niin kauniista muistoista.Katsella kaivaten hänen kehystettyä kuvaansa, jonka vieressä poltan kynttilää ja vaihdan maljakkoon kokoajan tuoreita kukkia.
Olen itsekin äiti ja koetan viettää jonkinlaista äitienpäivää, jo lähes aikuisten lasteni ja heidän isänsä kanssa.Elävien on kuitenkin jatkettava elämääsä, niin kauan kunnes on meidän aikamme lähteä.
Jotenkin vaistoan, että näin äitinikin olisi halunnut.Ettemme jää loputtomiin surun valtaan.Mutta nyt, hän ymmärtäisi ikävämme ja kyyneleemme.
Koetetaan jaksaa me kaikki äideittä ensimmäistä äitienpäiväämme viettävät.
Kuin myös te, jotka olette menettäneet äitinne jo aikaisemmin.
Voimia kaikille, surunkevääseen ja keväiseen juhlaan. - JK
TOIVOTAVASTI INÄ NÄENNSINUT ENSI YÖNÄUNESA
- siksi olit
Muistojen portti aukeaa
muistamme opit
kuulemme unen viestin
siirrämme sukupolville tietoa ja tapoja
ennenkaikkea rakkautta. - Anonyymi
Ilman äitiä eka äitienpäivä
Ilman isää kolme isänpäivää
Kyllä 18 vuotias olisi tarvinnut teitä molempia vielä, vaikka en saanut asua teidän kanssa. Rakkaus on hirveää, kun välissä on huumeet... - Anonyymi
Död
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758