Onko Niinistö ulkopolitiikassa yhtä tuhoisa

kuin Mauno Koivisto sisäpolitiikassa? Mauno Henrik oli luomassa 90-luvun savuavia raunioita. Jättääkö Sale Venäjän-suhteensa polttaneen Suomi-neidon leskeksi 2024...??
1469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Voi sinua poikaa, onko kaikki hyvin?

Äänestä
  • Ei tiedä vaikka olisi tyttö?

    Äänestä

Suomen ulkopolitiikkaa ei tällä hetkellä hoida kukaan.

Äänestä

Hietaniemen hautausmaalla on kuulunut yhä lisääntyvää jyrinää maan alta.
Niinistö jää historiaan eniten tuhoa Suomen ulkopolitikalle aiheuttaneena muuten täysin mitättömänä miehenä joka sai Paasikiven pyörimään haudassaan.

Äänestä

Sauli Niinistö jää historiaan yhdeksi kaikkien aikojen parhaana presidenttinä Suomella kävi onni että tällaiseen kriisiaikaan sattui Sale eikä joku Halonen Presidentiksi .

Suomen hallitus ja kansa on muutenkin ollut äärimmäisen yhtenäinen kaikissa ratkaisuissa joten Sale on hienosti yhdistänyt kansan. kansanedustajat ja puolueet Natoasia oli yksi historiamme yhtenäisimmistä päätöksistä yli puoluerajojen vasemmisto ja oikeisto puhalsivat yhteen hiileen kansan johdattamana se on aika harvinainen tilanne koko maailmassa .

Toki oli marginaalinen vähemmistö kourallinen venäjämielisiä mutta heitä oli niin onnettoman pieni määrä että kukaan ei edes huomannut niitä.

1Äänestä
  • Juuri näin. Niinistö on todellinen valtiomies, mutta ei ole hallituskaan kriisissä heikosti suoriutunut. Mielestäni positiivista oli myös opposition melkoisen yhtenevä kanta, kun Suomen turvallisuudesta oli kysymys. Politiikka unohdettiin ja realiteetit ohjasivat kaikkia päätöksiä.

    Mitä Suomen Venäjä-suhteeseen tulee, niin sen katkaisi Venäjä brutaalilla hyökkäyksellään naapurimaahan. Autoritäärisen rosvovaltion kanssa Suomen ei tule ylläpitää muuta kuin aivan pakolliset diplomaattiset suhteet.

    Äänestä

  • Suomen hallitus muodostuu marginaalisen pienestä, suorastaan kourallisesta, pyrkyreitä joita aatteellisesti pyrkyryys yhdistää.
    Suomen poliittisen eliitin päätökset syntyvät näennäisen yhtenäisesti mutta demokratian kanssahan tällä ei ole paljonkaan tekemistä.
    Valedemokratia ja valeoppositio ja kansa on korvattu gallupeilla.
    Sellainen on meillä demokatian tila.
    Sitä tässä sitten ihastelmaan.

    Äänestä

Kyllä Koivisto on omissa sfääreissään mitä tuhoon tulee.

Äänestä

Paasikivi ja Kekkonen pyörivät kumpikin haudoissaan, niin paljon tuhoa saa Nykypoliitikot aikaan.
Rauhallinen kehitys on ohi nyt ollaan keskellä isojen poikien leikeissä.
Ennen oli hienosti, oltiin puolueettomia

Äänestä
  • Paasikivi oli kokoomuslainen.

    Äänestä

Ei tarvitse enään hävetä Kekkosen Halosen aikakausia jolloin venäjä hoiti ulkopolitiikkamme ja itsenäisten valtioiden päämiehet eivät tienneet itkeä vai nauraa Suomen yritykselle esittää jotain muuta kuin venäjän vasallia .

Noloimpia tilanteita oli varmaan silloin kun Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin ja Suomen johto aloitti mykkäkoulun ulkomaiset kollegat kyselivät avoimesti että oletteko tosissanne ettekä tuomitse muun maailman mukana hyökkäystä Suomen silloiset johtajat eivät osanneet vastata mitään ja jatkoivat mykkäkoulua .

Onneksi ei tarvitse enään hävetä maamme johtoa vaikka toisaalta ymmärrän että olimme siihen aikaan lähes valkovenäjän nykyisessä asemassa ja oikea itsenäisyys oli vasta haaveena NL kaatumisen se sitten vaati vaikkei silloiset johtajat sitä edes heti tajunneet

Äänestä

Ei pidä ajatella pienellä päällä liian isoja ajatuksia. Tulee vaan sekundaa.

Äänestä
  • Mutta mahtaako SN lukea neuvoasi..hmm :(.

    Äänestä

Niinistö on ylivoimaisesti Suomen huonoin presidentti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kuin Mauno Koivisto sisäpolitiikassa? Mauno Henrik oli luomassa 90-luvun savuavia raunioita. Jättääkö Sale Venäjän-suhteensa polttaneen Suomi-neidon leskeksi 2024...??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu