Fox newsin mukaan Persujen ihailun kohteen, Trumpin, kannattajat vastustavat Suomen Nato jäsenyyttä. Alkaa kansainvälisen oikeistopopulistiblokin suunnitelma paljastua. Persut, Putin, Turkki, Unkari ja Trump ovat sopineet että Turkki viivästyttää Suomen jäsenyyshaaveita siihen saakka kunnes persujen ja Putinin ystävä, Trump, valitaan USAn presidentiksi viimeistelemään Suomen jäsenyyden torppaaminen. Persujen Nato-naamari on naamassa kiinni hyvin heppoisin sitein. Eikö teitä vieläkään hävetä?
Trumppilaiset vastustavat Nato-jäsenyyttämme
Anonyymi
2772
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Persupuolueen mepitkin istuvat yhä kuin persuksista liimattuina EU-parlamentin putinistisessa ID-ryhmässä eikä ole minkäänlaista elettäkään ollut havaittavissa, että olisivat sieltä pois siirtymässäkään. Tukiruplat yhä haaveissa?
Persuja poliittisesti kaksinaamaisempaa puoluetta ei ole Suomessa vielä koskaan ollut. Hyvin ovat Trumpin, Putinin, Orbanin ja Erdoganin opit menneet persuille perille.
Isänmaan asialla muka ovat, voi kilin kellit! Ei ainakaan Suomen. Nykyhallituskin on isänmaallisempi. Teot puhuvat puolestaan toisin kuin persujen päätön älämölö.
Itäisen isänmaan asialla.
Just tuon takia en ikinä äänrstä persua mihinkään pestiin.
Just niin.
Persut ovat vaan persuja historiaton rimpuileva populismi ,nationalismi ja oikeistolainen herra kerho jota äänestää peräkamarin tuulipuku kansa.
venäjä on jo luokitellut suomen vihollisvaltioksi 🤣 ei tullut natoa, mutta turvallisuus meni 🤣🤣🤣
Ei kukaan koska ole luottanut Venäjään.
koskaan
Mutta Turkkiin luottaa Suomen politiikot.
🙈🙉🙊
Mikä turvallisuus? Onko Putinin Venäjä joskus muka osoittanut jotakin turvallisuustakeita?
Ja persut luottaa Trumpiin. Voi hyvä yksinkertaisuus.
Ja meikäpoika luottaa yhtä vähän persuihin kuin äärioikeistolaiseen Trumppiin.
Hävettää ihan helvetisti, että osa suomalaisista haluaa Natoon, ja millaiseen? Kehitysmaa kiristää jäsenyydellä ja maa jonka politikot, jopa pressa on saanut ylimielisyyskohtauksen tyhmyydestään. On heittäytynyt Venäjän viholliseksi, vain siksi, että haluavat "olla tosi länsimaisia" Biden perseen nuolijoita, vaikka Biden ei sitä edes muista.
Suomi ei ole heittäytynyt kenenkään viholliseksi, mutta täysin järjetöntä ja täysin aiheetta toiseen itsenäiseen valtioon barbaarista hyökkäystä ja sadistista siviilien kaltoin kohtelua ei Suomi hyväksy, ja jos se onkin diktaattori Putinin mielistä vihamielistä, niin sehän on Putinin Venäjän iki oma mielipide ja häpeä.
Venäjästä on tullut terroristinen valtio, valitettavasti.
Suomi ja Eurooppa on itse rakentanut heikentyneen turvallisuutensa ilmapiirin. Venäjän hyökkäys on väärin, mutta syyt ovat vuosien takaa, joihin olisivat halutessaan voineet "länsijohtajat" vaikuttaa. Ukraina on osasyyllinen konflikstiin, ja juurikin lännen tuella. Oman kansan murhaaminen on nähtävästi joidenkin mielestä "länsimaiden" arvojen mukaista.
Ei siis ihan niin mustavalkoinen juttu, kun meille kerrotaan.
Milläs tavalla Ukraina onkaan osasyyllinen Putinin Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaan?
Kerroppas meille kaikille selvin sanoin, ole hyvä!
Kerropas sinä, missä kohtaa tuossa mainittiin Ukrainan osasyyllisyydestäkään Putinin Venäjän hyökkäyssotaan ? Kerroppas se selvin sanoin kiitos.
Persujen Trumpin kannatuksen syy selvisi!
Venäjä Venäjä Venäjä
Trump oli venäjän valitsema ja kauko-ohjaama presidentti, joten toki putinistipersut fanittivat tuota kremlin käsinukke-Trumppia.
Suomalaisten pitäisi ymmärtää vastustaa Natojäsenyyttä !
Me suomalaiset olemme hakeneet Naton jäsenyyttä, niin miten helkkarissa meidän pitäisikin sitä vastustaa ...
Putinistitrollien takiako?
Eivät suomalaiset, vaan hillotolppia hakevat politiikot. Suomalaiset eivät kiinnosta ketään.
Tuntuu olevan ylläpito poistojen kanssa yhtä älyvapaalla linjalla kuin aloittajakin.
Aloitus niin totta kuin olla voi.
Persujen Huhtasaari esitti Putinin palvelijalle Trumpille Nobelin rauhanpalkintoa. Samaa palkintoa persut esittävät pian myös aateveljilleen Erdoganille ja Orbanille?
Diktaattori Putinin amerikkalainen kaveri Trumppi on tiukoilla tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.
Toivotaan, että saa tuomion, joka kattaa kunnolla kyseisen äärioikeistolaisen mielipuoli-valehtelijan hirveydet.
https://yle.fi/uutiset/3-12498013