Ei vielä valmista

-
>>Kristitty on vasta tulossa joksikin

Uskovan elämän voidaan sanoa olevan enemmän odottamista kuin omistamista. Joksikin tulemista, ei vielä olemista: ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut…vaan minä riennän sitä kohti” (Fil 3:12). Tämän Luther ilmaisi hienosti: ”Tämän elämän tiedetään olevan, ei vanhurskautta, vaan vanhurskaaksi tulemista, ei terveyttä, vaan tervehtymistä, se ei ole päämäärä, vaan siihen pyrkimistä, ei perillä, vaan matkalla olemista, kaiken kaikkiaan jatkuvaa puhdistumista synnistä ja siirtymistä hyveestä hyveeseen”.

Kristitty on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen

Eräs eniten käytettyjä sanontoja kristittynä olemisesta on : Olla samaan aikaan vanhurskas (Jumalalle kelpaava) ja syntinen.

”Omissa silmissä ja todellisuudessa olemme epävanhurskaita. Jumalan silmissä, joka vastaanottaa uskomme ja armon pyyntömme, olemme vanhurskaita. Samalla kertaa syntisiä ja pyhiä. Syntisiä tietoisesti, pyhiä tietämättämme. Syntisiä todellisuudessa, pyhiä toivossa” (Luther).

Myös uskoon tulleen (uudestisyntyneen) kristityn olemukseen on juurtunut paha tahto (perisynti) ja se pysyy siellä niin kauan kuin kristitty on ihmisenä tässä maailmassa. Armo ei uudestisynnytä uskovaa niin, että hänestä tulisi kokonaan uusi, synnitön ihminen. Hänen olemukseensa jää loppuun asti monenlaisia vikoja. Opetus uskovan synnittömyydestä on aina väärä. Samoin on harhauttavaa väittää, että uskovan vanha turmeltunut luonto on ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa jo kaksituhatta vuotta sitten ja siksi syntiä ei ole enää olemassakaan.

Kristitty elää jatkuvasti anteeksiantamuksessa

Koska uskovassakin asuu voittamaton synnin juuri, hän joutuu toistuvasti myös katumaan Jumalan edessä. Kristityn perustuntomerkkejä on jokapäiväinen katumus ja armahtajan, Jeesuksen luokse tuleminen. Uskova luottaa syntien anteeksiantamukseen.

Anteeksiantamus on hänen rauhansa ja ilonsa järkkymätön perusta. Kun hän näkee, että kaikissa hänen teoissaan on syntiä, hän ei voi olla ihmettelemättä Rakkautta, joka kaiken peittää. Se luo syvän perusturvallisuuden hänen elämäänsä. Jumala peittää syntisen olemuksemme Jeesuksen sovitustyöllään meille ansaitsemaan valkeaan, tahrattomaan vaatteeseen, eikä lue meille meidän syntejämme.

Halun ja voiman uskovana elämiseen antaa yksin anteeksiantamuksen evankeliumi. Ihminen kestää tuomiolla vain Jeesuksen sovitustyön tähden, ei sen tähden, mikä hänen sydämessään syntyy ja kasvaa. Jaksamme uskon tiellä, kun näemme, että perille pääseminen ei riipu meidän voimastamme/onnistumisistamme, vaan Jeesuksen sovitusrakkaudesta!

Kristitty taistelee itsessään asuvaa syntiä vastaan

Kristitty ei halua jäädä synteihinsä. Kuitenkin hän on jatkuvasti syntinen – siinä sovittamaton ristiriita. Uskova pyrkii irti synnistä. Synti on hänelle vierasta, mutta hän havaitsee, että synti roikkuu hänessä kiinni (Room 7:18-21). Uskovan ei pidä ”leikkiä” synnillä ja tehdä syntiä tahallaan uhmaten Jumalan pyhyyttä.

Aitoon uskoon kuuluu aina Jumalan pyhyyden pelko. Synti on kuin tuleen kaatumista. Siitä haluaa heti pois (Miika 7:8). Meidän ei pidä puolustaa syntejämme ja erehdyksiämme, eikä antautua niiden palvelijaksi. Saamme tuoda ne valoon ja pyytää armoa ja anteeksiantamusta.>>
-
( Otelainaus: KELLONKARTANO - sivusto)