Miten tehdä venesektio kotona itselleen?

Anonyymi

Minulla on oireena jalkapohjien kuumotusta iltaisin. Luin että se on yleinen oire silloin kun veressä on poikkeuksellisen korkea määrä verihiutaleita eli trombosyyttejä. Sattuu olemaan niin, että minulla on koko aikuisikäni ollut trombosyytit yläkanttiin, ei paljon, mutta aina yläkanttiin. Usein 400 tuntumassa, kun viitearvojen yläraja on 360.

Veren poistaminen kehosta eli venesektio olisi hoito tähän. Sitä ei kuitenkaan tehdä näin lievissä tapauksissa, kun trombosyyttimäärä ei ole superkorkea.

Voisin muuten luovuttaa verta vaikka säännöllisesti, mutta minua ei hyväksytä luovuttajaksi, koska sairastan MS-tautia.

Ajattelin, että voisin tehdä venesektioita itselleni kotona. Eihän sen pitäisi olla vaikeaa? Saako jostain ostettua tai tilattua välineitä. Katsoin YouTubesta videon jolla asiakkaalle tehtiin venesektio, ja siinä laitettiin neula kyynärtaipeen suoneen ja siitä johdon näköistä putkea pitkin laskettiin verta pois.

Onko kukaan kokeillut?

5

4686

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikkeahan voi tehdä.
      Tosin tuntuu olevan ihan koulutetuilta henkilöiltä olevan vaikeaa pistää neula suoneen.
      Parikertaa ovat mullekkin sössineet ja puhkaiseet suonen.
      No eihän siitä seuraa kuin mahtava mustelma.

    • Anonyymi

      Ei kuulosta kovin hyvältä idealta ruveta laskemaan itsestään verta omatoimisesti.

      Oletko kysynyt lääkäriltä tuosta jalkojen kuumotuksesta? Voihan olla, että siihen on joku muu syy.

    • Anonyymi

      Ehkäpä järkevämpi keino on käydä kupattavana ahkerasti.

    • Anonyymi

      Eikä jokin tuota ne ylimääräiset tromposiitit? Kuten levon vähyys? Jalat kylmään ennen nukkumista? Esim. itse otan toisinaan sukat pois päivän lopulla, kun on saatava viilennystä tai tuntuu epämiellyttävältä; tutkittu myös levotomia jalkoja, jotka joskus vaivannut muttei enää, mutta ilmenee edelleen yökäyrissä, vaikken itse enää huomaakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1730
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1237
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      980
    4. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      903
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      172
      829
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      780
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      713
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      699
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      14
      672
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      626
    Aihe