Ei ole tällä maalla tulevaisuutta tätä menoa ja tämä syntyvyysromahdus alkoi 2010.
Suomalaisia ei ole pian neljää miljoonaa, käytännössä lilliputtikansa olemme jo nyt.
Silloin, kun tytöt siirtyivät poikien ja miesten peleihin, silloin tytöt olivat saaneet vapautta ja lapsettomuutta perheen sijaan ihannoivaa höpötystä alkoi syntyvyysromahdus.
Suomalaisia ei ole pian neljää miljoonaa, käytännössä lilliputtikansa olemme jo nyt.
Silloin, kun tytöt siirtyivät poikien ja miesten peleihin, silloin tytöt olivat saaneet vapautta ja lapsettomuutta perheen sijaan ihannoivaa höpötystä alkoi syntyvyysromahdus.
Vastaukset 31
Vanhimmat
pariskuntia on vähenmän kuin ennen ,ja pitkä koulutus siirtää tai päättää lapsen tekoa tekona tehdä lapsi,
-
Suomi on aina ollut, Lapsi-Vihamielinen Valtio, Suomalaiset Päättäjät eduskunnassa ei ole tajunneet asiaa. Aina on lapsiperheille laitettu kapuloita rattaisiin, lapsilisät ja muut etuudet on Aina minimoitu, että ei syntyisi uusia lapsia, samoin Työnantajat on jakaneet potkuja Lasta Odottaville Naisille. Kun ei ole lapsia tullut niin tulee pula työvoimasta, niinpä Päättäjt suuressa viisaudessa Haalaa ulkomailta työntekijöitä, olisi niitä ollu Suomessakin , mutta ei Päättäjät ole antaaneet mahdollisuuksia kasvattaa lapsia jotka olisi nyt työelämässä.
_ piste
Mitenkä nyt näiden maahanmuuttajien laita on lapsenhankkimisen suhteen? Eivätkös he ole täysin samojen olosuhteiden uhreja ja silti lapsia tehdään ja vielä entistä enemmän heikkojen olosuhteiden takia, koska se on tulevaisuuteen panostamista käytännössä, eikä vain puheissa. Tervettä järkeä. Suomalainen saa syyttää itseään.
Toinen juttu on, että kun tämä kansakunta alkaa olla täysin jumalaton, tyhjiö tuppaa täyttymään niillä, joilla on uskonto ja mikä tahansa jumala,
Alkaa vissiin aukeamaan jo suomalaisten silmät illuusioista...Suomessa ei ole enää tulevaisuutta, sanoitte te muut mitä tahansa.
mene töihin
Kantasuomalaisia ei synny tätänykyä edes 40 000 vuodessa kun taas lähes kaikki yli 57 000 kuolleesta ovat kantasuomalaisia. Kuolleita lähes 17 000 enemmän kuin syntyneitä. Tämä ero vain kasvaa. Merkittävä muutos sillä vuoteen 2015 asti Suomessa syntyvyys oli suurempi kuin kuolleisuus. Tällä hetkellä kuolinjonoon siirtyy ikäluokkia joiden koko on jo noin 70 000 joten 2030-luvulla kantasuomalaisia kuollee vuosittain jo yli 30 000 enemmän kuin syntyy. Siis Mikkelin verran kantasuomalaisia vähenee joka vuosi.
Sannan vika tämäkin. Pitäisi saada jotain naimistukea mutta ei myönnä, ei.
Montako lasta sinulla itselläsi on?
Niin monta, että en tiedä kaikkia lapsiani.
Tilanteeni on sama kuin Afrikkalaisella presidentillä 🌚
Varmasti, joo.
Suomessa+syntyi+1840-luvulla+enemmän+lapsia+kuin+nyt+vaikka+väkiluku+silloin+oli+vain+reilu+viidesosa+nykyisestä.+Suurimmat+syntyvyyslukemat+(elävänä+syntyneet)+olivat+heti+jatkosodan+jälkeen:
1946 106+075
1947 108+168
1948 107+759
1949 103+515
1950 98+065
Viimeinen+vuosi+jolloin+syntyi+yli+90+000++lasta+oli+1953.+Viimeinen+vuosi+jolloin+syntyi+yli+80+000+oli+1964.+Viimeinen+vuosi+jolloin+syntyi+yli+70+000+oli+1968.+Seuraavana+vuonna+(1969)+mentiin+ensi+kerran+alle+väestön+uusiutumistason+(hedelmällisyyslukema+alle+2.1).+Viimeinen+vuosi+jolloin+syntyi+yli+60+000+oli+2010.+
Tässä+viimeisen+12+vuoden+syntyvyyslukemat+joissa+on+jo+kunakin+vuonna+useita+tuhansia+maahanmuuttajien+lapsia+mukana+joka+vuosi.+
2010 60+980
2011 59+961
2012 59+493
2013 58+134
2014 57+232
2015 55+472
2016 52+814
2017 50+321
2018 47+577
2019 45+613
2020 46+463
2021 49+594
Kuten+huomataan,+huolimatta+maahanmuuttajista+(jotka+ovat+etupäässä+nuorehkoa+väkeä)+on+syntyneiden+määrä+pudonnut+15-20%.+Pudotus+johtuu+siitä+että+hedelmällisyyslukema+on+laskenut+1900-luvun+loppupuolen+tasosta+1.7-1.8+tasolle+1.35-1.40.
On+kiinnostavaa+nähdä+jäikö+vuosi+2017+viimeiseksi+jolloin+syntyi+yli+50+000+lasta.+2030-luvulla+mentänee+jo+tasolle+35+000+-+44+000.+Eräinä+vuosina+kuolleisuus+voi+olla+jo+tuplasti+suurempi.+
Suomi+vajoaa+pohjamutiin.
Tammi-maaliskuussa 2022 Suomeen syntyi ennakkotilastojen mukaan 11 023 lasta, mikä on vain 90 vauvaa enemmän kuin vuonna 2019, joka oli mittaushistorian alhaisimman kokonaishedelmällisyyden vuosi maassamme.
Tämä viittaa siihen että 2022 Suomeen syntynee vain 47 000 lasta kun taas kuolleisuus noussee 58 000.
Eiks nämä natoniilot voisi alkaa yhteisrintamalla talkoisiin? Pukkaamaan uutta suursuomen tekijää maahamme?
Kylläpäs noiden " maahanmuuttajien " kannattaa tehdä lapsia Suomeen.
Taitaa johtua paremmista " Lapsilisistä ja avustuksista " joita kanta Suomalaiset eivät saa.
Roskaa. He vain tyytyvät elämään vähemmälllä ja panostavat lastensa tulevaisuuteen.
Huutonaurua.
Osuiko taas suvakkiin.
On helppo havaita että ilman maahanmuuttajia olisi Suomen väkiluku alle 5 miljoonaa ja putoaisi alle 4 miljoonan jo ennen vuotta 2050. Kun suuret ikäluokat (alle 100 000 ikäluokat Ruotsiin muutto huomioiden) synnyttivät 60 000 - 66 000 ikäluokat ja sen jälkeiset (keskim 85 000) synnyttivät noin 60 000 on selvää ettei 60 000 ikäluokat synnytä 1.4 hedelmällisyyslukemalla kuin 42 000 lasta. Maahanmuuttajistakin naiset ovat vähemmistö joten maksimissaan he tuovat noin 7 000 lisän syntyvyyteen.
Kantasuomalaisten seuraava synnyttävä sukupolvi on siten niin vähäinen että naisia on vain reilu 20 000 ja nykykehityksellä he synnyttävät alle 30 000 kantasuomalaisia. Vaikka maahanmuuttajien lapsia syntyisi 10 000 vuosittain jää kokonaissyntyvyys noin 40 000 kuolleisuuden ollessa vääjäämättä niin 65 000 - 70 000.
On selvä asia että skenaario 5.5 miljoonan asukkaan Suomesta vaatii maahanmuuton tuplaantumista. Ja 2050-luvulta lähtien jopa tuplaantumista.
Afrikkalaiset tulevat asuttamaan Euroopan ja siinä sivussa Suomen uudelleen.
2050-luvulta lähtien maahanmuuton pitää olla kolminkertainen nykytasoon verrattuna mikäli väkiluku Suomessa olisi 5.5 miljoonaa vuonna 2070. Kuolleisuus ylittää nyt jo syntyvyyden yli 10 000 ja ero kolminkertaistuu seuraavan 30 vuoden aikana.
Hämmästyttävää sinänsä että 15 000 maahanmuuttajaa ei kykene kääntämään syntyvyyttä suuremmaksi kuin mikä on kuolleisuus. Jos muuttajissa olisi 7 000 naista vuodessa ja 8 000 miestä pitäisi sen johtaa ainakin 10 000 syntyvään lapseen. Ehkä betamiesten osuus on maahanmuuttajissa tavallista suurempi tai voihan olla että maahanmuuttajat eivät edes muuttaneet Suomeen tavoitteena perheen perustaminen.
Suomella on itseasiassa pian aika suuri ikääntyvien maahanmuuttajien joukko joka lähestyy vuosisadan lopulla ikää jolloin kuolla kupsahdetaan. Eteenkin muualta Euroopasta tulleilla saattaa olla itseasiassa vähemmän lapsia kuin kantasuomalaisilla.
Wikipediasta+löytyvän+Suomen+väestöpyramidin++mukaan+noin+25-vuotiaita,+kiitos+maahanmuuton,+on+yhtä+paljon+noin+42-44+vuotiaita.+Kuitenkin+viimeisen+10+vuoden+aikana+syntyvyys+on+pudonnut+todellakin+15-20%.+28-32+vuotiaita+naisia+näytti+olevan+jopa+enemmän+kuin+38-42+vuotiaita+naisia.
Maahanmuuttajat+eivät+näytäkään+tuovan+niin+paljon+syntyvyyttä+lisää+kuin+on+luuloteltu.+Suomessa+on+jotain+perustavaa+laatua+olevaa+pielessä.
Tää on ihan vitun kallis maa, tänne viitti lapsia tehdä kuin idiootit ja fiksuistakin vain ne joilla kivat omaisuudet. Jos on köyhä ja aivot toimii niin ei lisäänny tähän helvetin loukkoon.
Mitenkä esimerkiksi Banla Desh, tai Intia tai Afrikan maat? Tuolla logiikalla, nuo kansat olisivat sukupuuton partaalla, mutta kun on sen verran tervettä järkeä, että ymmärretään, että ilman lapsia ei ole tulevaisuutta. Siitä on kyse. Pilalle hemmoteltu suomen kansa, joka mieluummin elää puberteettitasolla kuin uhraa jotain jälkikasvun hyväksi.
Taida noissakaan maista kovin loistokas tulevaisuus kellään niihin syntyneellä lapsella olla‽
Tällä planeetalla elää 8 miljardia ihmistä, jos se ei ole teidän mielestä tarpeeksi niin kuinka paljon pitäisi olla populaa?
Kun "kansallismieliset" käyttäisivät aikansa perheen perustamiseen ja kasvattamiseen, niin maahanmuuttoa ei tarvittaisi.
Persuilla ei edes seiso.
Naisia hymyilyttää kokonaiskehitys https://newsfounded.com/finland/tilastokeskus-syntyvyys-alkoi-nousta-ensimmaista-kertaa-kymmenen-vuoden-aikana-suomi/
Kantasuomalaisille+naisille+(suomalaistaustaiset)+syntyneet+lasten+määrät:
1990: 64+670
2000: 54+361
2010: 56+220
2020: 39+501
Määrä+pudonnut+siis+30+vuodessa+15+169+eli+yli+23%.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/nai-korealainen-mies-saat-13-000-euroa-etela-korea-kamppailee-ennatyksellisen-alhaisen-syntyvyyden-kanssa/
Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol julisti kesän alussa väestön vähenemistä koskevan valtakunnallisen hätätilan
Nai korealainen mies, saat 13 000 euroa – Etelä-Korea kamppailee ennätyksellisen alhaisen syntyvyyden kanssa
”Etelä-Korean tilannetta ei ole ollut modernissa yhteiskunnassa aiemmin”, sanoo asiantuntija
STT-Jenna Rautio 12.8.2024 14:00, muokattu 12.8.2024 14:37
Romanttisen parisuhteen aloittamisesta 660 euroa, perheen tapaamisesta 1 300 euroa ja naimisiinmenosta 13 000 euroa.
Etelä-Korea kamppailee parhaillaan maailman alhaisimman syntyvyyden kanssa. Etelä-Korean syntyvyysluku oli viime vuonna 0,72, ja luvun ennustetaan laskevan yhä edelleen 0,68:aan kuluvan vuoden aikana. Luku kertoo, kuinka monta lasta nainen saa keskimäärin elämänsä aikana.
Yhtä nopeaa laskua ei ole koskaan dokumentoitu ihmiskunnan historiassa. Etelä-Korean itsekin lapseton presidentti Yoon Suk-yeol julisti kesän alussa väestön vähenemistä koskevan valtakunnallisen hätätilan, mikä on tuonut mukanaan kirjavan listan tempauksia, joilla halutaan saada eteläkorealaiset synnyttämään lisää lapsia. Maan tarvitsisi kohottaa syntyvyyslukua lähemmäs 2,1:tä, jotta väestön määrä pysyisi tulevaisuudessa samana kun nyt.
Listatutrahasummat liittyvät Etelä-Korean toiseksi suurimman kaupungin Busanin yritykseen edistää syntyvyyttä. Sahan kaupunginosan aluetoimistossa on tehty aloite lokakuussa järjestettävästä sokkotreffitapahtumasta, jossa sekä korealaiset että ulkomaalaiset sinkut voisivat tavata toisensa. Tapahtuma on tarkoitettu 23–43-vuotiaille alueella asuville tai työskenteleville sinkuille. Rahasummien lisäksi kaupunginosa lupaa järjestää tapahtuman kautta kehkeytyville pariskunnille asunnon viideksi vuodeksi.
Tapahtuma keräsi Tiktokissa huomiota, ja kommenttikentät täyttyivät hetkessä englanninkielisistä ”Miten tähän tapahtumaan voi ilmoittautua?” -kommenteista. Olivat nämä vitsejä tai eivät, yleisesti ottaen Etelä-Koreassa nuorilla aikuisilla ei ole suurta mielenkiintoa mennä naimisiin tai hankkia lapsia.
Aasia-asiantuntija ja ulkoministeriön entinen erityisasiantuntija Teppo Turkki kertoo, että Etelä-Korea on käyttänyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana 200 miljardia euroa syntyvyyden edistämiseen, mutta käytännössä merkittäviä vaikutuksia ei ole saatu aikaan.
– Syntyvyyden lasku on laaja ilmiö, joka koskettaa koko Itä-Aasiaa, ja Korea on nyt kaikkein dramaattisimmassa tilanteessa. Tällaista tilannetta, jossa Etelä-Korea nyt on, ei ole modernissa historiassa ja yhteiskunnassa ollut aiemmin.
Miksieteläkorealaiset eivät sitten halua lapsia? Turun yliopiston Korea-tutkijan Antti Leppäsen mukaan raha on iso tekijä. Asuminen on erittäin kallista etenkin pääkaupunki Soulin alueella, jossa valtaosa ihmisistä asuu ja valtaosa tavoitelluimmista työpaikoista sijaitsee. Sen lisäksi armoton työskentelykulttuuri pistää työn ja perhe-elämän tasapainon helposti vinksalleen, mikä ei innosta perustamaan perheitä.
Leppäsen mukaan kyseessä on myös kulttuurinen muutos, jossa miespuolisen jälkeläisen saaminen tai suvun jatkaminen hoivan takaamiseksi ei ole enää yhtä keskeistä kuin ennen.
Yleistä yhteiskunnallisten asenteiden muutosta ei pidä myöskään vähätellä: maassa, joka on hyvin patriarkaalinen ja miesten dominoima, naiset eivät enää suostu perinteiseen naisen rooliin huolehtimaan perheestä ja lapsesta, kun miehet tekevät töitä.
– Nuoret ja nuoret keski-ikäiset eivät juuri usko romantiikkaan ja pitävät parisuhteita enemminkin sopimuksellisina. Suhteet ovat tavallaan politisoituneet, ja on lähdetty irtautumaan näistä parisuhdesopimuksista. Feministisiä boikottiliikkeitä avioliittoa, seksiä ja lapsen synnytystä vastaan on ollut, ja tällainen sukupuolisota on tietysti vaikuttanut ilmapiiriin, Turkki pohtii.
Kun ei synny parisuhteita, ei solmita avioliittoja, joten ei synny lapsiakaan. Tilanne on tämä, koska Etelä-Koreassa lapsen saaminen liittyy vahvasti avioliittoon. Vain alle kolme prosenttia lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella, kun OECD-maiden keskiarvo on noin neljäkymmentä prosenttia. Tähän johtaa esimerkiksi se, että yhteiskunnan rakenteet tukevat yksinhuoltajia maassa heikosti.
– Tuoreen tilaston mukaan yli puolet yli 25-vuotiaista eteläkorealaisista ei koe avioliittoa välttämättömyydeksi, ja kaksi viidestä jo naimisissa olevista pareista sanoo, että he eivät halua lapsia.
Turkin mukaan tästä kaikesta kuvaillusta dynamiikasta johtuen hyvät tukipolitiikatkaan eivät pääse taklaamaan kriisiytynyttä todellisuutta miesten ja naisten välillä.
Mitäpoliittisia ratkaisuja tilanteelle on sitten yritetty kehittää? Presidentti Yoon aikoo perustaa uuden ministeriön, joka nimenomaan keskittyy syntyvyyteen. Ministeriön tavoitteena on luoda lapsiperheille massiivinen tukipaketti, joka tukee perhe-elämän ja työelämän yhdistämistä, lastenhoitoa ja asumista, pyrkii kehittämään neuvolajärjestelmää ja tekemään koulutuksesta pidempään ilmaista. Lista sen kun jatkuu.
– Syntyvyystilanne vaikuttaa suoraan talouskasvuun, minkä vuoksi hallitus ja presidentti ovat tähän tarttuneet, Turkki sanoo.
Nopean rikastumisen saavuttanut Etelä-Korea voi alkaa seuraavan vuosikymmenen aikana köyhtyä. Itä-Aasiaa jo kurittava krooninen työvoimapula vahvistuu entisestään, eikä ulkomaalaisten vierastus Etelä-Koreassa helpota asiaa.
– Ulkomaalaisten on hyvin vaikea tulla osaksi korealaista yhteiskuntaa. Viisumipolitiikkaa ollaan kuitenkin nyt muuttamassa. Etelä-Korea, Japani, Kiina ja Taiwan alkavat kaikki kilpailla nyt koulutetuista maahanmuuttajista, Turkki kertoo.
– Oli Yoonin politiikasta ja kyvyistä mitä mieltä hyvänsä, niin väestöhätätila ei ole yhtään liioiteltu termi, Leppänen sanoo.
sulla ei edes seiso.