E-HÄIRINNÄN MONET MUODOT JA SEN POHDISKELU, MISTÄ ON KYSE, MISTÄ ON KYSE, KESKITTYIVÄT MAKUUHUONEESEEN. SIELLÄ ON NYT YKSITOIKKOISEMPAA. ON PAREMPI KUVATA KOKONAISTILANNETTA.
-Parhaillaan korvat sirisevät, kuten tavallista. Joskus on taukoja.
-Jalkojen alla lattia värisee "sähköisesti".
- Luultavasti päällä on se vakio häirintä, jonka olen aikaisemmin havainnut alkavan klo 8.00 ja loppuvan klo 15.45. Pitää tarkistaa nykytilanne. Se vaikuttaa toimintakykyä alentavasti. En pysy valveilla, vaan sammun sänkyyn. Olen tänäänkin ollut pitkät ajat vintti pimeänä. -Ulkona sataa.
ELEKTRONINEN HÄIRINTÄ KOTONANI
340
8373
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä olisi ennen kuulunut makkari-ketjuun. mutta nyt kaikki tänne.
Huhtikuun lopulla minulla oli molemmat akut lähes tyhjät (fyysinen ja henkinen). Makuuhuoneen ikkunassa pellit olivat menemään paikoiltaan sen verran, että oli tarvis uusia ripustus. Otin kaikki pois, En jaksanutkaan teippailla takaisin. Sitten enää välittänyt, Senkun tappavat.
Viime yönä tuli taas pommia päähän niin, että aiheuttivat jälkikuvia (ikkunaverhojen kuvio). Aion vielä kerran teipata pellit.- Anonyymi
hups
- Anonyymi
Kun kirjoitat ja luet tätä suomi 24/7alkavat korvat suhista, verenkierto ja hapen saanti estyy päähän! Hae hyvä ihminen hoitoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kirjoitat ja luet tätä suomi 24/7alkavat korvat suhista, verenkierto ja hapen saanti estyy päähän! Hae hyvä ihminen hoitoa!
Tämä kai vielä on nostettavissa esille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17066985/sihinaakihinaa-pistelya-sun-muuta - Anonyymi
sihinääkihinää oli ajalta 5.8.2021-4-12.2021
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sihinääkihinää oli ajalta 5.8.2021-4-12.2021
E-häirintää makkarissani 16.2.2022 - on poistettu klo 00 30.4.2022
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17316761/e-hairintaa-makkarissani#page-top- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
E-häirintää makkarissani 16.2.2022 - on poistettu klo 00 30.4.2022
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17316761/e-hairintaa-makkarissani#page-top-entäs tämän kohtalo
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16026016/sariseesirisee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
entäs tämän kohtalo
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16026016/sariseesiriseepoistettu
oli ajalta 25.12.2019-19.11.2020 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
poistettu
oli ajalta 25.12.2019-19.11.2020hullujahan riksussa asuu paljon-
hulluja siis ne kaikki jotka ei ole mielitauti-osastojen sisällä?
Kuuluuko tämä kysymys tähän keskusteluun vai muualle-?
mutta siis löyryykö tietoa että onko Tina Mäkelä-Suhonen tuttu nimi ja vaikutus toiminta Riihimäjellä miten? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hullujahan riksussa asuu paljon-
hulluja siis ne kaikki jotka ei ole mielitauti-osastojen sisällä?
Kuuluuko tämä kysymys tähän keskusteluun vai muualle-?
mutta siis löyryykö tietoa että onko Tina Mäkelä-Suhonen tuttu nimi ja vaikutus toiminta Riihimäjellä miten?on hyvä, että on poistettu nuo ketjut - otin kopiot, kun nostin nuo vanhat ylös- äsken luin, trollit ovat sotkeneet ne
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
on hyvä, että on poistettu nuo ketjut - otin kopiot, kun nostin nuo vanhat ylös- äsken luin, trollit ovat sotkeneet ne
nostan, äsken luin trolliketjua MIKROAALLOTUS, kyllä ällötti
- Anonyymi
Olen parina päivänä teippaillut peltejä. Ei ole ihan ylös asti, mutta ei pitäisi katoilla olevistas osua niin alas kuin sänky on. Silti äsken pamahti helinät tosi kovilla korviin ja POLVIIN, joihin sattuu vieläkin. Saa nähdä vieläkö huomenna kävelen.
Ja silmien yläpuolella kihisee.Että silmiinkin tuli. Mitähän nyt kostettiin?- Anonyymi
Taitaa sähköruoska soida. Nyt isketty mm. kaulan alaosaan. Ja polvet tietty kihisee ja vähän joka paikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa sähköruoska soida. Nyt isketty mm. kaulan alaosaan. Ja polvet tietty kihisee ja vähän joka paikka.
Joo, ei vähän joka paikkaan, vaan paljon joka paikkaan. Oikein näytettiin. Oli ylähuulet ja alahuulet, olisi ehkä helpompi luetella, mihin ei kohdistunut, mutta nyt tule mieleen.
Siis
-kenen luvalla ja avulla tämä häirintäsysteemi asennettu
- ketkä tekivät käytännön työn
-ketkä määräävät minuun kohdistamisista
-KUKA TAI KETKÄ TEKIVÄT VIIME YÖNÄ KIDUTTAMISEN ( haistakaa vittu tai paska, jaa, juu haistamaan, ette pysty) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ei vähän joka paikkaan, vaan paljon joka paikkaan. Oikein näytettiin. Oli ylähuulet ja alahuulet, olisi ehkä helpompi luetella, mihin ei kohdistunut, mutta nyt tule mieleen.
Siis
-kenen luvalla ja avulla tämä häirintäsysteemi asennettu
- ketkä tekivät käytännön työn
-ketkä määräävät minuun kohdistamisista
-KUKA TAI KETKÄ TEKIVÄT VIIME YÖNÄ KIDUTTAMISEN ( haistakaa vittu tai paska, jaa, juu haistamaan, ette pysty)Päivällä aurinko paistoi läpi monesta kohtaa. Täytyy tänään tarkistaa, meinaan jälkikuvia tuli taas äsken. Ja eka pamautus korviin oli niin metallinen, ettei sellaista tule kuin rivarin katolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivällä aurinko paistoi läpi monesta kohtaa. Täytyy tänään tarkistaa, meinaan jälkikuvia tuli taas äsken. Ja eka pamautus korviin oli niin metallinen, ettei sellaista tule kuin rivarin katolta.
Kihinöitä korviin tuli. Puolilta öin tarkistin, Iso kolo oli tullut peltien väliin. Siitä kun katsoi, tuttuun tapaan siitä näkyi 1 B 11 katolla oleva putki, jonka päällä on kate. Kun panin lisää peltiä ikkunaan, oli hetken ihan säreilemätön, hiljainen olo. Sitten saatiin korvii vähän ääntä ja polviin kihelmöinti, Hietkin pantiin lentämään.
Nukahdin. Heräsin teippien rapinaan. Laidasta laitaan rapisivat järjestelmällisesti. Ja sitten tuli herätys metallisella pamautuksella vasempaan korvaa, takaa. En tiedä, mistä pellin raosta oli onnistunut.
Että en ole juuri nukkunut, mutta joutui kiduttajakin ahkeroimaan koko yön.KUKA HÄN OLI, SAISIKO NIMEN. - Anonyymi
Jaaha, ei tainnut olla kyse sen putken pään suojasta,vaan ihan oikeasti puutarhakeinun katoksesta. Ex-pj:n sanavalinnat ja ilmeilyt/ilveilyt ja nurkalla seisoneen nykyisen pj:n limainen virne korvasta korvaan hämmensi niin, etten tiennyt .mistä oikein oli kyse.
Elektroninen häirintä kotipihalla tuli kyllä puheeksi. Kerroin, että aikoinaan, kun yritin vähän istuskella siinä keinussa, kolmelta suunnalta vuoron perään ammuskeltiin kovilla tehoilla, että äkkiä vex juoksin. Kerroin nyt, ettei kiinnosta se katos. En pysty istumaan keinussa. On edelleen niin kovat ehdollistukset päällä.
- Anonyymi
Kävin aamulla uimassa. Ulkona en "palellut". Sisällä värisin. Menin sänkyyn "lämmittelemään." Huomasin, että patja värisee,Tässä juon kahvia ja värisen. Ei vain jalat vaan keskikehokin ihan kunnolla.
- Anonyymi
23.11.2021 olen kirjoittanut tästä asiasta, jonka muistelin huomanneeni jo vuonna 2019.
Kiinnitin huomiota siihen, että väsähdin, tuli huono olo ja toimintakyky laski klo 8.00 ja olo palautui tavalliseksi klo 15.45. Ohjelma oli päällä myös viikonloppuisin. Kun kesä- ja talviaika tulivat voimaan, ohjelman aiktaulua ei automaattiseti muuttunut, Se pantiin ajantasalle 1- 2 viikkoa myöhemmin.
Verenpainemittarin tulos muuttui klo 8.00 korkemmalle ja laski alaspäin klo 15.45.
JOKU ON KYLMÄVERISESTI ASENTANUT/KOHDISTANUT KOTIINI TÄLLAISEN E-HÄIRINNÄN.
KETKÄ OVAT TÄMÄN TAKANA ???? Nimiä, tahoja, paikkoja.!!!!- Anonyymi
Tämän kirjoitti Riksun vainottu-
- Anonyymi
Koita jaksaa tätä KRP:n,iu:n,sekä Päijät-Hämeen poliisien tiedossa olevaa, mielen ja koko parasympaatrisen hermoston alueelle tehtyä elektronista kidutusta. Et ole yksin! 5.3 vuotta Hyvinkää. Jaksamista....
- Anonyymi
Mulla se 5.3 vuotta. 24/7!
- Anonyymi
Täytyy vaan olla ihan helvetin periksiantamaton, ja vahva. Meiltä puuttuu kansalaisoikeudet. Yritä jaksaa et ole yksin!!!
- Anonyymi
Kolme edellistä kannustusviestiä eivät ole riksun vainotun kirjoittamia.
Nyt tulee omaa tuotantoa.
Eilen päivällä seisoskeli keittokomerossa, selin oh:n ikkunaan, oikea lapaluu ja vähän alempaakin oviaukossa. Sille alueelle ammuttiin ohut pistävä syvään. Vetäydyin seinän suojaan.Loppui. Sitten joudun tulemaan osin oviaukon kohdalle ja ohut syvälle vähän eri kohtaan. - Tiesin, mistä on kyse. - Odottelin seinän takaa jonkin aikaa. Sitten katsoin oh:n ikkunaan siihen kohtaan, minkä läpi oli ammuttu. Siitä näkyi 1 B 11 pesuhuoneen(?)ikkuna. - OLen peittänyt parvekelasia paksulla muovilla alaosastaa.Juuri tuhon kohtaan ei muovia enää riittänyt.
Ihan vastapäätä asui Pulliainen. Hänen aikanaan yritin asetella kukkapurkkeja suojaksi. Oh:n yleispyödän ääressä istuessani läppärillä, käsin kirjoittamassa, kahvia juomassa, syömässä tapahtui vähän väliä niin, havahduin kaulaan ampumiseen, silmään ampumiseen, suuhun ampumiseen, jne. Kun nostin katseen. näin suoraan pulliaisen pesuhuoneen ikkunaan.-Kumma juttu ,kuinka usein juuri siitä kohtaa suojana ollut kukkapurkki hävinnyt, ikkunaa vasten asetettu levy pudonnut,ym-- Anonyymi
kukkapurkkia ei varastettu, vaan se siirretty toiseen paikkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kukkapurkkia ei varastettu, vaan se siirretty toiseen paikkaan
pulliaisen osoite 1 B 13
- Anonyymi
onko se pulliainen siinä pekka ja pätkä elokuvassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kukkapurkkia ei varastettu, vaan se siirretty toiseen paikkaan
Toivottavasti tää kirjoittaja on hoidossa, ihan skitsofrenian oireita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti tää kirjoittaja on hoidossa, ihan skitsofrenian oireita!
Minkähänlainen pätevyys eli koulutus sinulla on esittää psykiatrisia arvioita?
Ari Pulliainen on rahakas äijä. Valtaakin on. Stalkkasi ihan avoimesti minua. Eli suojelunsa pelasi. Ei ole saanut myytyä tuota rivitaloasuntoa. Siinä on vuokralaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti tää kirjoittaja on hoidossa, ihan skitsofrenian oireita!
On varmaan syytä rukoilla näin olevan!! Hullut hulluinhuoneisiin ja järkevät järviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On varmaan syytä rukoilla näin olevan!! Hullut hulluinhuoneisiin ja järkevät järviin.
Tämä viesti on kirjoitettu samaan aikaan, kun minulle tuli sihinäpommi päähän. Kylläpä sattui.
- Anonyymi
Kuka käskyläinen ja kenenkä saatanan käskystä pani päälle korvien iljettävän sihinäkihinän, on kuin metallia vedettäisiin vastakkain ja samatpaskat panivat myös pistelyn ja kihelmöinin päälle, tuottaa polviin kipua.
NIMIÄ ESIIN !!!!!!!- Anonyymi
Nyt saatana käynnisti korvien sirinän liian aikaisin, ei ollut vielä tunti kulunut.
Sen perkeleen nimi, kuka tästä vastaa.
ONX KIDUTTAMINEN KIVAA, SAATTEKO KIKSEJÄ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt saatana käynnisti korvien sirinän liian aikaisin, ei ollut vielä tunti kulunut.
Sen perkeleen nimi, kuka tästä vastaa.
ONX KIDUTTAMINEN KIVAA, SAATTEKO KIKSEJÄSaatanan sihinä alkoi entistä lyhyemmän välin päästä . Moporallia oli tässä huvina, ettei tarvinnut nukkua.
Moporallin meteli vaikuttaa aidolle, siis muutkin pääsevät nauttimaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatanan sihinä alkoi entistä lyhyemmän välin päästä . Moporallia oli tässä huvina, ettei tarvinnut nukkua.
Moporallin meteli vaikuttaa aidolle, siis muutkin pääsevät nauttimaan.Puolentunnin väli sihinällä, Ei tarvi olla niin voimakas ääni, kun on jo ehdollistunut. Mopokin tossa pärähti-
Niin tietämättömille: ensimmäisellä kerralla ärsykkeen pitää olla voimakas herättääkseen. toisella kerralla vähempi riittää ja lopuksi murto-osa alkuperäisestä ärsykkeestä riittää.
Olen sitä tässä vuosien yöhäirinnässäkin saanut oppia.
Silloin kesällä 2015 ikkunoita kivitettiin kourallisilla kiviä. Seuraavana aamuna riitti yksi napsahdus ikkunaan. - Muistiin on merkitty.
KETKÄS SILLOIN OLI KIVITTÄMÄSSÄ, NIMIÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolentunnin väli sihinällä, Ei tarvi olla niin voimakas ääni, kun on jo ehdollistunut. Mopokin tossa pärähti-
Niin tietämättömille: ensimmäisellä kerralla ärsykkeen pitää olla voimakas herättääkseen. toisella kerralla vähempi riittää ja lopuksi murto-osa alkuperäisestä ärsykkeestä riittää.
Olen sitä tässä vuosien yöhäirinnässäkin saanut oppia.
Silloin kesällä 2015 ikkunoita kivitettiin kourallisilla kiviä. Seuraavana aamuna riitti yksi napsahdus ikkunaan. - Muistiin on merkitty.
KETKÄS SILLOIN OLI KIVITTÄMÄSSÄ, NIMIÄ.Mites nyt sihinän kanssa, kun en viitsinyt mennä edes sängyn päälle, nukkunut en ole yhtään.
Mutta päivällä, MAASSA MAKAAVAN POTKIMINEN ON KUSIPÄISTÄ KIVAA, yläkerran opekin ihan intoutui siitä viime kesänäkin,
pärpär mopo pärisee, menin parvekkeelle, mutta en ehtinut nähdä mikä perkeleeleen oppipoika siellä ajoi, On juonessa mukana näköjään
HAHAHA MIKÄHÄN NILVIÄINEN AAMULLA TULEE UIMISTANI HÄIRITSEMÄÄN HAHAHS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites nyt sihinän kanssa, kun en viitsinyt mennä edes sängyn päälle, nukkunut en ole yhtään.
Mutta päivällä, MAASSA MAKAAVAN POTKIMINEN ON KUSIPÄISTÄ KIVAA, yläkerran opekin ihan intoutui siitä viime kesänäkin,
pärpär mopo pärisee, menin parvekkeelle, mutta en ehtinut nähdä mikä perkeleeleen oppipoika siellä ajoi, On juonessa mukana näköjään
HAHAHA MIKÄHÄN NILVIÄINEN AAMULLA TULEE UIMISTANI HÄIRITSEMÄÄN HAHAHSNIMIÄ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NIMIÄ
En viitsinyt enää kirjoitella tähän ketjuun, mutta ole ehkä jonkinlaista sihinän säestämää unta nukkunut 3 tuntia.
Että sillä levolla sitten pitää selvistä perpeista ja mustapuhuvista vainoajista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En viitsinyt enää kirjoitella tähän ketjuun, mutta ole ehkä jonkinlaista sihinän säestämää unta nukkunut 3 tuntia.
Että sillä levolla sitten pitää selvistä perpeista ja mustapuhuvista vainoajista.TÄHÄN LIITTYI HUUTAMALLA KIROILU -PROJEKTI.
Minulla oli huono ja rasittunut olo valmiiksi. Kun se sietämätön metallisirinä tuli korviin, alkoi huutaa ja kirota. Huusin naapurin rouvalle, ettei väliseinän ohuus ole minun vikani. Minä en herätä itseäni vähän väliä- Ilmoitin, että tulen kiroilemaan ja huutamaan, joka kerta, kun herätetään. Näin tein, mutta ei sekään minun päätökseni ollut, vaan mindcontrollia. Aamuyöstä sitten nukuin kolmisen tuntia. Arvioin olevani niinväsynyt, että paras pysyä kotona.
Eipäs, kun minut pantiin menemään Hirvijärvelle, josa myös vähän huutelin. Paluumatkalla räppäsin kirosanoilla ja autosta ulostultua huusin ja haukuin pari ihmistä. Sitten yht'äkkiä loppui. - Kerta vielä kiellon päälle: läppärillä kirjoittaessa heilahdin etusivulle ja huusin niin kovaa kuin pystyin. PERKELE. Ei tapahtunut omasta tahdosta.
TÄMÄ KIROILU JUTTU OLI KOSTO siitä, että paljastanut kaikenlaista.
Vei voimat. Minulla oli olo kuin olisin moppiin pantu märkä rätti, jolla oli pyyhitty lattiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄHÄN LIITTYI HUUTAMALLA KIROILU -PROJEKTI.
Minulla oli huono ja rasittunut olo valmiiksi. Kun se sietämätön metallisirinä tuli korviin, alkoi huutaa ja kirota. Huusin naapurin rouvalle, ettei väliseinän ohuus ole minun vikani. Minä en herätä itseäni vähän väliä- Ilmoitin, että tulen kiroilemaan ja huutamaan, joka kerta, kun herätetään. Näin tein, mutta ei sekään minun päätökseni ollut, vaan mindcontrollia. Aamuyöstä sitten nukuin kolmisen tuntia. Arvioin olevani niinväsynyt, että paras pysyä kotona.
Eipäs, kun minut pantiin menemään Hirvijärvelle, josa myös vähän huutelin. Paluumatkalla räppäsin kirosanoilla ja autosta ulostultua huusin ja haukuin pari ihmistä. Sitten yht'äkkiä loppui. - Kerta vielä kiellon päälle: läppärillä kirjoittaessa heilahdin etusivulle ja huusin niin kovaa kuin pystyin. PERKELE. Ei tapahtunut omasta tahdosta.
TÄMÄ KIROILU JUTTU OLI KOSTO siitä, että paljastanut kaikenlaista.
Vei voimat. Minulla oli olo kuin olisin moppiin pantu märkä rätti, jolla oli pyyhitty lattiaa.Kyllä kait riksun vainottu on yllä olevan pötkön kirjoittanut. On kidutettu sen verran paljon, että on kielenkäyttö sen mukaista,
- Anonyymi
Pitää nostaa esille, kun on taas joku raivohullulta vaikuttava sähkötöissä. Kerron enemmän aamulla , jos olen toimintakykyinen.
- Anonyymi
Minulla on jo vuosien ajan ollut päivisin e-häirintä, joka alentaa toimintakykyä.On isketty väsymys päälle. Ensin meni vintti pimeäksi tunnin ajaksi. Sitten opin heti juoksemaan ulos ja normaali vireystila palasi.
Nykyään en pysy hereillä. Ilmeisesti vaikutetaan aivoaaltoihin.
Viime yö meni pipariksi. Sen takia olen oikeastikin väsynyt. Olen nukahdellut sängylle ja äskettäin heräsin voimakaisiin ääniin. Autojen äänet ja muutakin kuului voimistuneena korviini tai tänne sisätiloihin. Hyvin matalaa murinaa, infraäänihäirintö muistui mieleen. Kirskunaa sun muuta. Lentokoneen ääni voimistuisi suihkariksi.
Että tiedoksi. Jos en ole aamulla hengissä, tämmöisellä kidutuksella se lähti.- Anonyymi
Kylläpäs on siivottu edellinen viesti. Onko ajateltu, etten vaikuttaisi hullulle tai luultavimmin, etteivät stalkkerit.
Illan aikana melutaso laski. Autot rupesivat taas ohi lähes äänettömästi-
- Anonyymi
Olen tässä jo loikoillut, kun ei muutakaan tekemistä. Johan alkoivat autot suhista ja matalasti hurista. Ei päivällä sellaista kuulu. Olen ollut ikkunassa ja seuraillut.
- Anonyymi
ei kukaan sua tarkoituksella häiritse, reagoit varmasti emf oireisiin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sähköherkkyys- Anonyymi
emf oireita:
-tajunnan tason aleneminen
-ahdistus
-stressi
-jne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
emf oireita:
-tajunnan tason aleneminen
-ahdistus
-stressi
-jneEn ole sähköyliherkkä- Kyllä olen ihan suunnitelmallisen elektronisen häirinnän kohde. Pystyn erottamaan useiden eri energialajien vaikutukset, en kaikkien.
Kun kyselin sdp:ltä, mitä vainolajia minuun kohdistavat, taisin saada esimerkkejä. Vintti pimeäksi kotona ja herätessä julmettua pistelyä kehoon ja raajoihin. Että olisko nk. heidän suosikkinsa.
Nyt on pamauteltu päähän iltayöstä alkaen, vähän väliä. Ei juuri nukkumisesta toivoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole sähköyliherkkä- Kyllä olen ihan suunnitelmallisen elektronisen häirinnän kohde. Pystyn erottamaan useiden eri energialajien vaikutukset, en kaikkien.
Kun kyselin sdp:ltä, mitä vainolajia minuun kohdistavat, taisin saada esimerkkejä. Vintti pimeäksi kotona ja herätessä julmettua pistelyä kehoon ja raajoihin. Että olisko nk. heidän suosikkinsa.
Nyt on pamauteltu päähän iltayöstä alkaen, vähän väliä. Ei juuri nukkumisesta toivoa.Miksi et hanki samanlaisia laitteita, ja aloita vastahäirintää?
- Anonyymi
Oletko se vapaamielinen näyttelijä ?
- Anonyymi
Puolilta päivin tuli uima/ulkouureissulta. Piti lähteä kauppaan, mutta iskikin väsymys eli sammutettiin petiin. Heräsin parin tunnin päästä ukonilmaan. Odottelin ilman selmiytymistä. En ehtinyt ulos, kun sammutettiin taas. Äsken heräsin kovaan päähän/korville pamautukseen.
Että mitäs nyt.- Anonyymi
Olisikohan pidetty tainnuksissa, että en kirjoittaisi. -Kirjoitin jo.
- Anonyymi
Etkö tiedä kumpi on vibraattori ja kumpi on etälamautin?
- Anonyymi
Ne kaikenmaailman uskovaiset, on hellari-sanakin poistunut huomaamatta käytöstä. Tämä Tuulakin on uskovainen, heti tuli e-häirintää, kun "häiritsin" tätä pyhimystä olemassa olollani.
- Anonyymi
Tästä on poistettu. Kirjoitan samantien 2 erilaista.
-iltayöstä iskettiin e-häirinnällä henkitorven kohdalle, tuli hengitysvaikeuksia
- iskettiin kurkkuun terävästi poikittain e-häirinnällä. kipua , hengitysvaikeuksia(siis etänä molemmat)
Kysyin, KUKA OLI TEHNYT KÄSITÖITÄ. joskus 2-3 pv sitten
MIKSI OLI POISTETTU- Anonyymi
Siis nuo 2 kurkkuun iskua olivat epätavallinen lisä tavanomaiseen automaattiohjelmoituun yö-e-häirintään, joka on unihäirintää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis nuo 2 kurkkuun iskua olivat epätavallinen lisä tavanomaiseen automaattiohjelmoituun yö-e-häirintään, joka on unihäirintää.
Ensimmäinen kirjoittamani isku oli PITKITTÄIN.
On isketty noiden viestien jälkeenkin, Joku tuhoaminen on meneillään.
Viime yönä oli rankkaa herättelyä. Puolen yön jälkeen pommi päähän ja moottorin pärinää, Kun en noussutkaan ylös ja pannut valoja, vaan jäin sänkyyn, sama uudestaan.
- Anonyymi
Pelottavaa että joillain on noin kovia mt-ongelmia, eikä ole hakenut apua, vaan jatkuvasti tänne kirjoittaa ja avaa uuden ketjun.
- Anonyymi
Mitä ihmettä sinä pelkäät?
Kannattaisi pelätä sitä, että rikollisesti toimivat e-häirintää käyttävät rikolliset jäävät tänne toimimaan sen jälkeen kun minä olen jo edesmennyt.
Minussa ei ole muuta pelättävää, kuin että saatan paljastaa stalkkereita.
Minähän olen heikkovoimainen mummu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä pelkäät?
Kannattaisi pelätä sitä, että rikollisesti toimivat e-häirintää käyttävät rikolliset jäävät tänne toimimaan sen jälkeen kun minä olen jo edesmennyt.
Minussa ei ole muuta pelättävää, kuin että saatan paljastaa stalkkereita.
Minähän olen heikkovoimainen mummu.Ensimmäiset ketjut olivat pitkiä, välillä vaan itse lopetin kirjoittamisen. Ne ekat olivat trollien aloittamia, sen takia niitä ei poistettu.
Aluksi kirjoitin tarkkoja muistiinpanoja vaikutuksista, kun selvitin asiaa: mitä energioita käytetään. Viime vuosina on ollut käytössä sellaisia, joiden energian laatua en tiedä.
Ajallisesti yhteensattuva ilmiö kyläpäällikön vaihtumisen kanssa oli, että nämä ketjut poistettiin yhtämittaa.
Nämä ovat nykyään muistiinpanoja, että aina vaan häirintä jatkuu. Ja myös kun kirjoitan noista automaattiohjelmasta poikkavista teoista, JOKU on henkilökohtaisesti ne etänä tehnyt, ehkä pomo käskenyt, silloin kysyn KUKA teki.
Otan kopion näistä ketjuista ja liitän vuosiraporttiin. JOS KÄÄNTÄISIN IN ENGLISH, YK OLISI KIINNOSTUNUT SAAMAAN RAPORTTINI. Olen vanha ja väsynyt, en viitsi, kun tiedän, että Suomestakin näitä raportteja lähetetään ja koko iso maailma lisäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä pelkäät?
Kannattaisi pelätä sitä, että rikollisesti toimivat e-häirintää käyttävät rikolliset jäävät tänne toimimaan sen jälkeen kun minä olen jo edesmennyt.
Minussa ei ole muuta pelättävää, kuin että saatan paljastaa stalkkereita.
Minähän olen heikkovoimainen mummu.Vai oletko kenties ns. mies?
- Anonyymi
Viime yönä häirintää, kidutusta ja klo viiden sihinäpommiherätettyksen jälkeen huomasin alapääni olevan voimallisesti grillattu. Jotkut reunat jo mustina.
- Anonyymi
Ope ei ole tietääkseni koskaan mennyt alapäästä sisään. On vain paukutellut häpykumpua, käsittääkseni. Että joku muu on ollut hommissa, mahdollisesti ope on ollut poissakin.
- Anonyymi
miten alapääni voi grillata huomaamattani. Siten, että sieltä on hermot pätkitty, tehty tunnottomaksi. (Rikospoliisi tietää.)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ope ei ole tietääkseni koskaan mennyt alapäästä sisään. On vain paukutellut häpykumpua, käsittääkseni. Että joku muu on ollut hommissa, mahdollisesti ope on ollut poissakin.
Olen ex-opelle sanonut, että jos e-häirintää ei tule hänen asunnostaan, niin pyytää -stalkkereilta, etteivät käytä sellaista e.häirintää, jonka tulosuunta sellaiselle vaikuttaa. Muuten joutuu johtopäätösteni kohteeksi.
- Anonyymi
Viime yö oli unihäirintää. Ehkä yhden tunnin pätkän sain nukkua, muuten sihinöillä hereille puolen tunnin välein. Ei puolessa tunnissa ehdi kunnolla nukkua.
MIKSI PITÄÄ TÄNÄÄN OLLA VÄSYNYT? - Anonyymi
puolen tunnin välein sihinät
se on kidutusta- Anonyymi
Aamuun jatkui häirintä, ehkä joku pidempi väli oli.
- Anonyymi
Joka yö on elektronista häirintää ollut. Vakiovaikutus on univajeessa pitäminen. Sen lisäksi elimistöön kohdistuvat kielteiset vaikutukset. Esim. polvet ovat olleet kohteena. _Jos on yöllä valvotettu, kidutettu, jne. kyllä se päivällä näkyy henkisellä puolella.
En kirjoita tänne raportteja, en itsellenikään. Eihän siitä mitään apua ole.- Anonyymi
Kerron kuitenkin. Viime yö oli yhtä herättämistä ja valvottamista. Aikani kuluksi kirjoittelin.
- Anonyymi
Sähköisen tervää kihisihinää korvissa ja herätyspommit samaa lajia.
On jo pidempään ollut muotia tehdä yhteistriggeri sihinäpommista ja heti perään kuuluvasta melusta. Iltayöstä voimakas pommi, ihan heilahdin ylöspäin ja samaan aikaa rappukäytävästä melua: tavaran kolinaa ja ihmisten mäkätystä. Olin ihan pökerryksissä. - Seuraavalla kerralla pelkät tavalliset rappukäytävä-äänet herättävät. - Anonyymi
Iltayöstä oikea korva tikitikki ja vasen kihisi, tekee sitä edelleen. Vähintäin tunnin välein sihinäherätys. -Pistelyä.
- Anonyymi
Joku tykkää kiduttaa, seurata kitumista ja kituuttamista. -Ei annettu nukkua viime yönä.
- Anonyymi
Kun luin lehdestä, millä lailla Ukrainassa on sähköllä kidutettu, meinasi ratketa. Ihan sama peruskaava minulla. Erona on se, että Ukrainassa sähkö tulee pistorasiasta, minulla käytetään non letal energiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun luin lehdestä, millä lailla Ukrainassa on sähköllä kidutettu, meinasi ratketa. Ihan sama peruskaava minulla. Erona on se, että Ukrainassa sähkö tulee pistorasiasta, minulla käytetään non letal energiaa.
Aika pian muistuteltiin, että osataan muutakin kuin peruskaava. Klo 02.30 pamahti päähän ikkunan läpi pommi ja muuta lisäksi. Kun pystyin avaamaan silmät ja nostamaan päätä, näin punaista hehkua minne katsoinkin. KH:n pimeydessä näin verhojen kuviot jälkikuvina. -Pellit eivät nykyään ulotu ihan ylös asti, sieltäkö vai peltien läpi. (Prisma on poistanut valikoimista nämä pullapellit.)
- Anonyymi
Oli tässä IP jäähyllä pari päivää.
Olen nykyään kaiket päivät ulkona ja liikkeellä. Sen verran ajelen autolla, että on ammuttu autoon. Sitä on aikojen kuluessa tehty ennenkin. Nytkin ehkä jo aiemmin, mutta tässä pari päivää sitten niin selkeästi, että oli pakko huomata ja tajuta. Ammuttiin kurkkuun, vaikutukset yskimisestä alkaen koko setti.- Anonyymi
Toisesta autosta on ammuttu.
Olen ehkä liikkeellä enemmän kuin itse tahtoisin.
Äsken tuli tavanomainen sihinäherätys päähän. Kun nousin ylös, ulko-ovesta mentiin hetken päästä. Usein näin.
SEN KUN TAPATTE! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisesta autosta on ammuttu.
Olen ehkä liikkeellä enemmän kuin itse tahtoisin.
Äsken tuli tavanomainen sihinäherätys päähän. Kun nousin ylös, ulko-ovesta mentiin hetken päästä. Usein näin.
SEN KUN TAPATTE!Minut e-pahoinpideltiin aamyöstä: alapää, yläpää ja raajat. Pää niin pahasti, että edelleen oireilen.
- Anonyymi
Miten sulla riittää rahat ajella huvikseen autolla? Onko iso eläke?
- Anonyymi
On sen verran eläkettä, että voin pikkuisen ajella Riksussa lätäköltä toiselle. Kesällä jonkin aikaa säästin uimareissuista Hirvijärvelle. Nythän se taas loppuu, jää vain kauppareissut.
En käy missään, en osta juuri mitään. Jaa, juu mustetta tulostimeen viimeksi. Kuljen mustissa lumpuissa. Sukkia ostin Prismasta loppukesästä. Ja pikkuhousuja joskus vuosi sitten. Vuosi sitten mustia t-paitoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On sen verran eläkettä, että voin pikkuisen ajella Riksussa lätäköltä toiselle. Kesällä jonkin aikaa säästin uimareissuista Hirvijärvelle. Nythän se taas loppuu, jää vain kauppareissut.
En käy missään, en osta juuri mitään. Jaa, juu mustetta tulostimeen viimeksi. Kuljen mustissa lumpuissa. Sukkia ostin Prismasta loppukesästä. Ja pikkuhousuja joskus vuosi sitten. Vuosi sitten mustia t-paitoja.Rehellisyyden nimissä mainitsen, että olen ylittänyt kuntarajan käydessäni Tervakoskella ja Ryttylässä.
- Anonyymi
Sihinäherättely-yö. Kukahan perkele tämän hoiti, kuka suunnitellut ja asentanut häirintä-laitteet.
- Anonyymi
Voisiko oireet liittyä sähköherkkyyteen?
- Anonyymi
Ei voi.
- Anonyymi
Viime yön häirinnässä ainakin jatkuva herättely aina vaan voimakkaalla tavalla täyttää kyllä kidutuksen määritelmän.
Jatkuva inhottava kihiniä korvissa.- Anonyymi
Aina vaan voimakkaammalla tavalla, siis voimstui niin, että viimeinen oli jo metallinen pommi.
Olisin voinut heti jo kysyä, minkä takia minun tänään pitää olla väsynyt? Kuvittelin voivani suunnitella päiväni, että vähän hapen haukkaamista ulkona ja nukun sitten päivällä, kun yöllä ei voinut.
Ajelin autolla parille lätäkölle. Kun palasin autokatokselle, "naapurin mies" hyökkäsi luokseni ja selitti, että autostani kuuluu rotinaa, kun jarrutan. Olin itsekin huomannut, että liikkeelle lähtiessä kuului ronksahdus, jarruttaessa samoin. Mies pelotteli minut ihan. On varmaan jarrupala kulunut. Tapahtuu kauheita, jos sitä ei korjata. SIIS PELOTTELI. Sanoin, ettei minulle myydä autopalveluita tässä kaupungissa. Siitä sitten kinaa(gaslightingiä) ja provosointia. Niinkuin arvoisa yleisöni saattoi kuunnella.- Olin siitä vetäissyt pipon päästä, jolloin lyhyt tukkani jä sekaisin pystyyn. Kovalla vauhdilla lähdin sitten yhteen korjaamoon.
Vauhdista päätellen PANTIIN MENEMÄÄN. Ei sitten jatkotietoja, mitä lie on tulossa.
Yksi tavoite on ollut, että jouduin väsyneenä hoitamaan asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina vaan voimakkaammalla tavalla, siis voimstui niin, että viimeinen oli jo metallinen pommi.
Olisin voinut heti jo kysyä, minkä takia minun tänään pitää olla väsynyt? Kuvittelin voivani suunnitella päiväni, että vähän hapen haukkaamista ulkona ja nukun sitten päivällä, kun yöllä ei voinut.
Ajelin autolla parille lätäkölle. Kun palasin autokatokselle, "naapurin mies" hyökkäsi luokseni ja selitti, että autostani kuuluu rotinaa, kun jarrutan. Olin itsekin huomannut, että liikkeelle lähtiessä kuului ronksahdus, jarruttaessa samoin. Mies pelotteli minut ihan. On varmaan jarrupala kulunut. Tapahtuu kauheita, jos sitä ei korjata. SIIS PELOTTELI. Sanoin, ettei minulle myydä autopalveluita tässä kaupungissa. Siitä sitten kinaa(gaslightingiä) ja provosointia. Niinkuin arvoisa yleisöni saattoi kuunnella.- Olin siitä vetäissyt pipon päästä, jolloin lyhyt tukkani jä sekaisin pystyyn. Kovalla vauhdilla lähdin sitten yhteen korjaamoon.
Vauhdista päätellen PANTIIN MENEMÄÄN. Ei sitten jatkotietoja, mitä lie on tulossa.
Yksi tavoite on ollut, että jouduin väsyneenä hoitamaan asioita.En voinut kirjoittaa tarkemmin hyökkäyksestä, koska silloin olisin antanut ohjeita ihmisen manipuloimiseksi.
Tänään kun palasin autolla katokseen, mies lähti pahat mielessä kohti. Puolustauduin kiroamalla ja uhkailemalla nk. kuulijat kuulivat. Käskin pysyä kaukana minusta ja pitää turpansa kiinni. -Se on nyt välttämätönta.
- Anonyymi
Minulla oli välillä ip jäähyllä, kaksikin kertaa.
E-häirintää on ollut öisin ja päivisin kotona, on pantu kärsimään ja huonoonkin kuntoon. Sen lisäksi kodin ulkopuolella ulkona ja sisätiloissa. En voi kertoa paikkoja, koska se kostettaisiin.
Nyt on ollut muotia käyttää jotakin lamautinta. Tulee voimakas väsymyksen tunne ja olo, että jalat menee alta. Äkkiä vaan kohdealueelta katveeseen.- Menee ohi. - Anonyymi
E-häirintä jatkuu kokovuorokautisena. En viitsi kertoa minkälaista, mutta samanlaista tapahtuu ympäri maapallon.
- Anonyymi
jääkö tuosta jälkiä kehoon?
- Anonyymi
Päätin jo olla kirjottamatta tähän ketjuun, mutta nyt kumminkin. On vihollisella kovat piipussa. En kerro, mitä päivisin on tehty, melkoinen rumba ollut. Nyt illalla tapahtui sellaista, ettei ollut nukkuminen mahdollista.
Joskus 00 menin sänkyyn lepäämään ja kai olen vähän torkahdellut, kun heräsin jostakin. Piti nousta sängystä. Menin kylppäriin ja huh, mitkä jälkikuvat. Vähän ikkunanverhojen tyylistä, mutta pienempää ja sekavampaa.Kuvio voimmakkaan tummansininen ja valkoiset alueet hohtivat. Kun otin vessapaperin käteen, siinäkin oli voimakas kuvio. MItähän silmät ja aivot tykkäävät moisesta.
En kerro muita pulmia, mutta jos en ole aamulla enää hengissä,ei ollut luonnollinen lähtö.- Anonyymi
Entinen TV-lääkäri Kiminkinen on kirjoittanut jälkikuvista. Hänen nimensä goolaamalla saattaa löytyä vieläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entinen TV-lääkäri Kiminkinen on kirjoittanut jälkikuvista. Hänen nimensä goolaamalla saattaa löytyä vieläkin.
jälkikuvista on ilmestynyt nettiin tietoa Kiminkisen kirjoittelun jälkeen, Kiva lukea, että laseria käytetään.
Muuten yöhäirintä täyttää kidutuksen määritelmän.
Pulmat hengittämisessä jatkuu. Ovat niin näkyviä, että niitä pystyy matkimaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jälkikuvista on ilmestynyt nettiin tietoa Kiminkisen kirjoittelun jälkeen, Kiva lukea, että laseria käytetään.
Muuten yöhäirintä täyttää kidutuksen määritelmän.
Pulmat hengittämisessä jatkuu. Ovat niin näkyviä, että niitä pystyy matkimaan.HUUMORIA VÄLILLÄ
Oli aika. jolloin jälkikuvia aiheutettiin. Istuin pöntöllä hämärässä , otin vessapaperia rullasta.
Katsoin kädessäni olevaa palaa, joka hehkui valoa fosforisena voimakas sininen kuvio näkyi. Häkellyin: voikohan tämmöisellä pyyhkiä?! Selitin itselleni, että näkemäni on vain aivoissa, paperi on valkoista nk. päivälläkin,
- Anonyymi
Samaa tapahtuu Hyvinkäällä. Tekijänä KRP:n Ro bin LADEN ja kaverinsa aikoinaan yksityisetsivä toimistoa Hyvinkäällä pitänyt K. Ähönen. Ihan helvetin sairaalla tavalla. Saavat tehtyä myös rytmihäiriö pulsseja magnetisointi laitteillaan. Ja päähän todella sairaita pulsseja. Tuntuu yöllä herätessään Surinan ja suhinan lisäksi että pää on muussia. Myös nanopiikkejä käytössä. Made on USA. Kävin Ramirentistä vuokraamassa Narda elektromagneettinen säteily mittarin. Tulos 100% .
50% hälytysraja. STUK oli asiasta kiinnostunut ja rupesi asiaa selvittämään. Olen ottanut yhteyttä Supoon, poliisihallitukseen, sisäministeriöön, presidentin kansliaan ym. Poliiseihin .
Ovat haluttomia asialle mitään tekemään, vaikka kyse on hengestä. Täällä maassa on ihan sysipaska poliisi kun on tästä asiasta kyse. Uhrithan ovat jo Suomessa itsemurhia tehneet, jos ei ole jo tapettukin.Nämä laitteet on Jyrki Katainen allekirjoittanut 2006 vuonna elektroniseen sodan käyntiin Suomeen. Siis puolustusvoimille ja sodan aikana. Ja elektroninen häirintä on kriminalisoitu vuonna 2014. Tämä Iso poliisi on ilmeisesti ostanut ne veronmaksajien rahoilla CIA:lta. Ja tekee niillä erittäin sairaita juttuja Suomalaisille. Testejä. Ja käärii isoa rahaa rapakon takaa, omaan liiviin. Aivan helvetin sairas, kaksinaamainen ja umpikiero, supernarsisti, mutta helvetin rikas ja vaikutus Valtainen. Lakialoitteen tekijä toisten ideoilla ja keksintöjen varastavat. Eli näin täällä. Ja tsemii kaikille kanssa ihmisille, vittu periksi ei anneta psykopaateille.
Terveisin: 5.9 vuotta helvettiä- Anonyymi
Elektroninen häirintä kriminalisoitu 2014???? annan linkki
- Anonyymi
Ja sen paskaläjät edestään löytää minkä taakseen jättää.
- Anonyymi
Ottakaa venäjän konsulaattiin yhteyttä kun tämmöistä sairasta touhua tapahtuu Suomen kansalaisia kohtaan. Kun ei täällä Suomen poliisikaan tikkua ristiin laita.
- Anonyymi
jaaha, viestini on poistettu. Kaikki siinä piti paikkansa. Hammaslääkäri itse sanoi, että hänen oli pakko tehdä se. Eli kipusiru oikeaa alaleuan takaosaan. Kysyi hoitajalta, menikö se 5 mm syvyyteen.
Kipusirun avulla särkyä oikeaan alaleukaan vain, ei enää yläleukaan. Pahimmoillaan levisi levisi kasvojen oikeaan puoleen. Opin sitten, että pitää nousta ylös ja avata leuat aivan auki. Sitten mutustellen syödä marenkinamu. Ja särky häviää.
Puolesta yöstä alkaen sihinäherätys 15 min. välein.Kun olin kirjoittanut poistetun viestin, tuli 30 min.väli-- Anonyymi
Silloin kun siru asennettiin, särky oli voimakasta. Sitä lopettanut mikään. Nyt sen sirun
voimanlähde on ulkoinen. Lähes koko iltayön särki. Opin lopettamaan sen vasta puolen yön jälkeen.
- Anonyymi
ILtayön helvetti alkoi pian sänkyyn pitkälleni. Alkoivat luut ("hampaat särkeä"), korvakin jo särkee. Eikä lopu enää millään konstilla-)
- Anonyymi
Päivällä kotiin tullessani patterilla toimiva herätyskello tikitti voimakkaasti, vaikka tavallisesti täytyy panna korvaan kiinni. että pienen äänen kuulee. Paninkohan taas jääkaappiin, jonnekin kumminkin. Myöhemmin ei tikityskuulunut. - Nyt kuuluu taas raksutus. (mikrowave-hearing)
Joskus ehkä tunti sitten aloin ihmetellä, mitä ulkona oikein tapahtuu, kun kuului niin kovaa jyrinää. Uudestaan Ja taas, Ja taas. Sitten välähti: henkiläautoja ajaa ohi. Normaalisti en edes huomaa niitä. NYT JYRISEE. Tämän talon kohdalla.- Anonyymi
Ja autoja on mennyt kumpaankin suuntaan pitkän aikaa. Ei ole liikenteen tiheyskään normaalia.
Menin toppatakki päällä parvekkeelle seisomaan. Hyvä valaistus. - Rekkarit olisi saanut muistiin, mutta en viitsi.
IHAN VAAN KAIKKILLE TÄHÄN OSALLISTUNEILLE/VILLE:
OLETTE ALHAISINTA POHJASAKKAA !!!!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja autoja on mennyt kumpaankin suuntaan pitkän aikaa. Ei ole liikenteen tiheyskään normaalia.
Menin toppatakki päällä parvekkeelle seisomaan. Hyvä valaistus. - Rekkarit olisi saanut muistiin, mutta en viitsi.
IHAN VAAN KAIKKILLE TÄHÄN OSALLISTUNEILLE/VILLE:
OLETTE ALHAISINTA POHJASAKKAA !!!!!!!!Kyllä olen etukäteen iloinen, kun pääsen teistäkin eroon (jälkikäteen kun se ei ole mahdollista).
- Anonyymi
Viime yönä tavallista terävämmät kihinät korviin ja päähän. No sitähän on tehty ennenkin.
Mutta nyt oli joku UUSILAJI KÄYTÖSSÄ. En kuvaile muuten kuin, että oli putkimainen ja kaamea ääninenkin.Sängystä ei pystynyt lähtemään karkuun. Armeijan asevarastosta??? Seuraukset: vaikutti/vaikuttaa hengitykseen, siis vaikeuttaa.- Anonyymi
Viime yönä oli ensin hiljainen valvottaminen.Ei ollut sihinöitä eikä kehon pistelyjä/ värinöitä, mutta nukkumaan ei pystynyt. Joskus klo 00 tai 01 olen nukahtanut. Joskus taas tehtiin se putkimainen kohdistus korviin. Hirveä teho ja kaamea ääni ja pitkä kesto ennenkuin alkoi heikentyä. Puolustusvoimat tuli taas mieleen.
Neljän aikoihin suodattelin kahvit, joskus ole nukahtanut ja herännyt, moneen kertaan-
Ketkä tämänkin toteutti, ketkä suojelee.
- Anonyymi
Joskus tuossa aikaisemmin tuli koko kehon "sähkö"kihinät, kesti jonkun aikaa. Melkein perskarvatkin paloivat. Kun joenkin hoipuin eteiseen, oven takana naapurin koira rupesi haikahtelemaan. Vaiennettiin ja sitten joku ovi kävi, ulko- tai sisä-. Kaaduin takaisin sänkyyn ja sammuin.
Jotenkin ddräläinen olo.- Anonyymi
Ei ollut kidutusenergiasta yöllä pulaa. Aamuherätys oli niin voimallinen, että vielä pitkältä tuntuvan ajan kaikki solut värisi ja sääret aivan lepattivat. - Hengittäminen on hankalaa.
RIIHIMÄELLÄ SUOJELLAAN RIKOLLISIA, JOTKA OVAT SAMAA KASTIA MURHAAJIEN, RAISKAAJIEN JA SOTARIKOLLISET. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut kidutusenergiasta yöllä pulaa. Aamuherätys oli niin voimallinen, että vielä pitkältä tuntuvan ajan kaikki solut värisi ja sääret aivan lepattivat. - Hengittäminen on hankalaa.
RIIHIMÄELLÄ SUOJELLAAN RIKOLLISIA, JOTKA OVAT SAMAA KASTIA MURHAAJIEN, RAISKAAJIEN JA SOTARIKOLLISET.En toivo, että stalkkaajani joutuisivat helvettiin. Niillä olisi ihan liian kivaa siellä. Paljon samanhenkisiä ihmisiä, ihan omaa tuttua verkostoakin varmaan. Taivaaseen vaan enkeleitten sekaan harppua soittamaan ja käyttäytymään kiltisti.
- Anonyymi
kuusi viestiä on poistettu, mitähän asiaa niissä on ollut
- Anonyymi
Kyllä kirjoittamisen aihetta olisi ollut joka yönä.
Nyt on rytmiltään iltaunista valvotettu iltayö. Oikea korva on tikittänyt ja vasen sihissyt. Mittari on ollut punaisen puolella mikroaallossa, tyynyn vieressä. Nyt on mennyt keltaiselle. On tullut värinöitä ja pistelyä ja pääkin on alkanut jomottaa, että energian lajia vissiin vaihdettu.
Tekijöitten luokitus on edellä mainittu.
Ei nyt jaksa iloita, kun inhottavat niin paljon.- Anonyymi
iloita siis etukäteen siitä, että pääsen noista eroon , jälkikäteen ei luultavasti pysty iloitsemaan
- Anonyymi
Katsokaa utube gangstalkking ja elektroninen häirintä R.L, siis jos haluatte tietää mitä kotonani tapahtuu.
- Anonyymi
Ja nanopiikki päällikkö!!!
- Anonyymi
Ja nanopiikki päällikkö!!!
- Anonyymi
Näköjään trolli on valtaamassa ketjuani.
Toissayö valvotettiin. Mutta uutta oli, että pystyin ajattelemaan. Siinä yhdistelin mielessäni eliitin osuutta riksussakin. "Ei niille kukaan mitään voi", sanottiin, kun vastoin pykäliä ja rakennuskieltomääräyksiä rakensivat korkean valkoisen talon uimalan taakse harjulle.- Anonyymi
Ihan aamuyöstä sain nukkua muutaman pätkän REM-unta eli näin unia, painajaisunia stalkkereista. Eilen olin sitten kammottavan väsynyt. Miksi? Ehkä siksi , että taidemuseolla oli taidetta. - En olisi sinne mennyt, vaan lenkkeillyt.
- Anonyymi
UNIVAJEEN YLLÄPITO, UNEN LAADUN HÄIRINTÄ jo sinänsä aiheuttaa terveydellistä vahinkoa, saati sitten vuosikausia joka öisenä jatkueassaan. Minulla on ollut kausia, jolloin olen saanut nukkea vain 2 h/yö.
- Anonyymi
Hae ihminen apua noihin mieliala häiriöihin! Hoitamaton skitsofreenia voiolla syynä tai joku hermostoperäinen sairaus! 😳!
- Anonyymi
On taas tutuu meininki päällä. Illalla en voinut katsoa teeveetä, kun on jaksanut pysytellä hereillä. Sitten en enää ei enää kiinnostanut, aloin rauhattoman liikehtiä petissä. Puolen tunnin välein oli pakko nousta ylös. Joskus puolen yön aikoihin olen nukahtanut. klo 02.30 pamahti korviin inhottava värinä.
- Anonyymi
Kuka vastaa ja teettää e-häirinnän öisin? Kuka suojelee toimintaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka vastaa ja teettää e-häirinnän öisin? Kuka suojelee toimintaa?
Ei kukaan!
- Anonyymi
On ikkunassa vähän pellit siirtyillyt. Jotakin huomaanattomia rakoja tullut. kun pystytään ampumaan ikkunan läpi.
- Anonyymi
Jotakin e-kohdistuspulmaa on ollut. Viime yönä sirsin vähän sänkyä. Joudun vetämään lattiaa myöten. Ei auttanut, Vedin takaisin,. Yhden pellin teippasin lisää.
VOIVOIVOI, seinän takana joku on loukkaantunut. Olen pari kertaa mennyt levähtämään sängyn päälle, niin alettu häirintä seinän takana. Viimeksi oikein voimakas sängyn vetämisen ääni pantiin kuulumaan. Olisiko saatu neuvoja jaanalta, koston mestarilta.
Huusin näkemykseni; minä en ole hullu ja en takia tee järjestelyjä yöllä. Joskus. Käskin sanoa e-häiritsijöille, että lopettavat. Mielelläni nukun koko yön. MUTTA JOS SOTAA HALUAVAT, SAAMANSA PITÄÄ.
- Anonyymi
22.11.27 oli poistettu kuusi viestiä, eli neljä lisää. Hammaskipusirun muistan, muuta en.
- Anonyymi
Tämä on riksun hammaslääkäreiden ketju ja minä olen kirjoittanut kokemuksia Hyvinkäältä ja Hämeenlinnastakin. Ne on poistettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on riksun hammaslääkäreiden ketju ja minä olen kirjoittanut kokemuksia Hyvinkäältä ja Hämeenlinnastakin. Ne on poistettu.
olenpas pökerryksissä tämähän on e-häirintä ketju.
- Anonyymi
VIIME YÖN VOI MÄÄRITELLÄ OLLEEN KIDUTUSTA.
Kyllä tuli korviin kihinäpamautuksia ja päähän pommeja metallisia helinäkihinäsihinäpommeja. Tiheään tahtiin. Keho kihisi, kutisi, pisteli sun muuta ja ja jalat kihelmöivät parhaillaankin
Ei ole aavistustakaan energiasta. saattoi olla yhdistelmääkin. - Anonyymi
Nyt on poistettu jo 11 viestiä. Kukahan niitä poistoja vaatii.
- Anonyymi
Robin Lardot poistelee kaikki ja eniten nanosiruja koskevat kommentit. Teki taas minustakin huoli ilmoituksen viimeksi 27.12.2022. Se psykopaatti sotkee myös näitä palstoja. Kaikki perustuu magnetisointiin. Lisää myöhemmin.... Jos ei laiteta täyteen radio hiljaisuuteen.
Terveisin Hyvinkää- Anonyymi
Kirjoitetaanko näitä Hyvinkään viestejä kaapissa, kun ovat niin pimeitä.
- Anonyymi
MITÄHÄN EX-KORIPALLOILIJAPOMO TYKKÄÄ TÄSTÄ MENOSTA? Edellinen oli mukana.
- Anonyymi
Katsokaa kun sydänkohtaus pulssi Lardot yrittää taas koripalloilija jutuillaan sotkea näitä oikeita palstoja.
Missäköhän tämän palstan oikea tekijä on?
Onko Lardot manipuloinut sen psykiatriselle, poliisin oikeuksilla? Yritti minullekin samaa.- Anonyymi
Ketjun aloittaja istuu tässä kotonaan läppärin edessä. Ex-koripalloilija Suomessa ja USA:ssakin, yliopistossakin opiskellut, on nykyään täällä kaupunginjohtajana. Hänen näkemyksiäänvainostani haluaisin tietää.
En enää viitsi kuvailla täällä e-häirintääni. Olen kirjoitellut siitä jo yli kuusi vuotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketjun aloittaja istuu tässä kotonaan läppärin edessä. Ex-koripalloilija Suomessa ja USA:ssakin, yliopistossakin opiskellut, on nykyään täällä kaupunginjohtajana. Hänen näkemyksiäänvainostani haluaisin tietää.
En enää viitsi kuvailla täällä e-häirintääni. Olen kirjoitellut siitä jo yli kuusi vuotta.Ei halua olla tekemisissä vainoni kanssa, oli johtopäätökseni estetyn sähköpostin jälkeen. Saa olla rauhassa, viisaasti tehty.
- Anonyymi
Minulta tämä neuvos varasti vajaa 20 keksintöä sairailla laitteillaan.
- Anonyymi
Minulta neuvos varasti vajaa 20 keksintöä sairailla laitteillaan.
- Anonyymi
Ja vieläkin tämä sairas touhu jatkuu...
- Anonyymi
Tuli 2 krt. Edellinen. Kun tämä neuvos estelee nykyään kirjaamo viestinikin. Luulin että taas poisti perässä.
- Anonyymi
KUUKAUSITEDOTE
Sama meno jatkuu sähkömagneettisen spektrin rikollisesta käytöstä kohdallani,
Kotini on epäterveellinen paikka ympäri vuorokauden.- Anonyymi
TÄNNE ON ILMAANTUNUT HÄIRIKKÖTROLLEJA. MINÄ RIKSUN VAINOTTU EN ENÄÄ KIRJOITA TÄTÄN KETJUUN. Eli tästä myöhemmät viestit eivät ole minun.
- Anonyymi
Ei ne mitään trolleja ole. Täältä ja muilta sivuilta viestejä poistelee ja sekoittele Tikkurilan sheriffi.
Ja toimittelee vainoamisen sairaaloihin. Toiset niin huonossa hapessa että jäävät sinne ja toisille se teettää vain tekaistuin perustein tarkkailujakson. - Anonyymi
Voimia vain kaikille kanssa ihmisille. Eivät tätä tajua edes umpi tyhmät lääkärit tässä maassa. Eivätkä suuressa viisaudessaan kykene edes siitä ottamaan selvää. Nuo sairaat laitteethan ovat salaiset. Ne on Jyrki Katainen 2006 vuonna Suomeen allekirjoittanut ja vain puolustusvoimien käyttöön ja vain sodan aikana. Niin tämä mielipuoli poliisi on ne tilannut vastoin kaikkia lakeja. Muut poliisit eivät tapaukseen liity. Päinvastoin.
- Anonyymi
Kuukausikatsaus. Maaliskuussa entiseen tapaa joka yö e-häirintä. Nyt parina yönä on kuin raivon vallassa joku olisi kimpussani ollut.
- Anonyymi
Ja minähän muutin otsikon sisältämään myös päivähäirinnän, joka on myös jatkunut koko maaliskuun. Siihen mahtuu monenlaista. Nyt kun öisin on aiheutettu voimakasta pistelyä, sitä tehdään päivisinkin. Esim.Tulin ulkoa. Väsytti. Kaaduin sängyn päälle. Herätessä oli voimakasta pistelyä, mm. polvissa. Jatkui vielä jonkin aikaa noustuani ylös. -En tiedä väsyttikö oikeasti ja nukuinko oikeasti, vai olinko vain vintti pimenä. -On vuosia jatkunut tavallinen tapahtuma.
- Anonyymi
Huhtikuun kuukausiraportti.
Maaliskuun raportin lopussa on maininta parista rankasta yöstä. Sama nytkin, toissayö oli aivan hirveä, viime yö kauhea. Niitä nyt on ollut vähän väliä ja silloin tällöin.
On kysymerkki, onko häirinnän pomo tai toimeenpanijat vaihtuneet. Epäilen tietenkin uusia naamoja. Muuttoliikettä on ollut.- Anonyymi
Ja muuna aikana on jatkuva häirintä päällä. Joudun olemaan kotoa pois niin paljon kuin mahdollista.
- Anonyymi
Väliaikatieto
Häirinnässä käytetään varsinkin automaattiohjelmista niin voimakkaan pommin pamauttamista päähän, ettei kolmeen tuntiin ole mahdollista nukkua. Usein olen pirteä kuin duracelpupu.
Tavallinen aikataulu on ollut klo 00 pamauttaa. Olen sitten valvonut kolme tuntia.
Tänä aamuna pamaus tapahtui klo 05. Katsoin ulos ikkunasta: pilvetön taivas ja aurinko nousemassa. SOPII. Nopeat aamukahvit ja ulos. Ensin lenkki ja sitten uimaan. En palellut ennen kuin kotona. - Klo 08 pupusta loppui energia. Menin vähän veteläksi ja aloin palella. Iski väsymyskin. Peiton alle vaan.- Anonyymi
Tätä energiseksi/virkeäksi tekevää pommia päähän käytetään unihäirintään. Olisi kiva(tai sitten ei) tietää, mitä se päässäni/elimistössäni aiheuttaa tasan 3 tunniksi.
- Anonyymi
UNIHÄIRINTÄ/UNENRIISTO, UNIVAJE
Seuraavana linkki
https://yle.fi/aihe/a/20-10004612
Minun piti avata ketju liittyen tuohon artikkeliin, En jaksanut.- Anonyymi
Siellä on kappale UNENRIISTO
Sopii meihin valvotettuihin vainottuihin seurauksien osalta. Meillä valvominen aiheutetaan elektronisella häirinnällä. Elektronisen häirinnän mittaaminen ei meiltä onnistu.
MUTTA MEILTÄ NK. TAVIKSILTAKIN ONNISTUU UNEN SEURANTA, grafiikan saaminen.
Minä hankin aikoinaan aktiivirannekkeen. Useat sen mitaukset olivat huuhaata, mutta sykkeen mittaaminen oli melko luotettavaa. Ensin siirsin tiedot kännykkään. Stalkkerhakkerit menivät sinne sotkemaan. Yhteys kännykään katkesi. Näin tulokset vain vain rannekkeen näytöltä, turvassa hakkereilta. - Kyllä siitä näki, ettei unipulmat olleet "sisäisiä", vaan ulkopuolisen häiriön aiheuttamia. Esim. Automaattiherätys alkuyöstä puolen tunnin välein ja puolen yön jälkeen tunnin välein. Näkyi rannekkeen grafiikassa niin, että unen aikana syke oli tasaisesti alle 60, herätys aiheutti sykkeen pomppaamisen sataseen.
Ja syke pompahti ylös erilaisten herätysohjelmien aikana aina pommin kohdalla. Jne, jne.
En ole yhdistyksen jäsen, mutta saada apua artikkelin kirjoittamiseen. Ei luvattu.
- Anonyymi
NYT EHDOTTAISIN KEHONTOIMINTOJA SEURAAVAN/MITTAAVAN/TALLENTAVAN
ÄLYKELLON OSTAMISTA.
Kalliimmat ovat monipuolisempia ja luotettavampia.
Kaikilla elektronisen häirinnän kohteilla pitäisi olla tällainen. Kyllähän e-häirintä aiheuttaa muutoksia, reaktioita ja kaikenlaista mittauksissa ja seurannassa näkyvää. Ei pystyisi lääkäri selittämään luonnollisilla syillä.
Siitä vaan tallenteiden kanssa vastaanotolle kyselemään, vaikka kymmenittäin.
Joskus vielä 5 v.sitten olisin hankkinut sellaisen. Nyt on myöhäistä- Anonyymi
Salaliittoteoriapalstalla elektroniikka-ketjussa varotetaan älykellon käytöstä. Siinä on kuulemma radiolähetin..
Mistähän saisi puolueettoman vastauksen.
- Anonyymi
Ehkä saatana-avauksen taki tai ainakin sen jälkeen aamuyöllä demonstroitiin, minkälaista helvetissä voi olla.
- Anonyymi
On poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Oli kyllä teko, josta varoitin lainvastainen mielestäni.
Olin väsynyt eilen. Sammuin sänkyyn aikaisin. Heräsin pian siihen, että alapäähän kohdistui e-häirintää. Tuntui kuin olisi kynsillä isketty kiinni, kaiken jaloissa pistelyn ym. lisäksi. Varoitin, että jos häirintä jatkuu, huutelen julki, mitä tapahtuu.
Sitten älysin panna teräksisen pullapellin alapään päälle. Suojasi säteilyltä. Korviin sihinä, pientä pommia päähän ja ajoittain jalkojen pistely pääsi tapahtumaan.- Anonyymi
Ei pitäisi antaa stalkkereille palautetta tai ärsyttää. Muulla palstalla annoin neuvon, miten uunipellin saa paikoilleen kiinni peiton ja lakanan väliin. Eilen illalla toimin niin. Mikroaallolla saa ihmisen liikehtimään sängyssä. Koko yön pyörin ympäri ja liikuin niin, että peitto/pussilakana setti oli ihan sekaisin ja pullapelti jossakin siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pitäisi antaa stalkkereille palautetta tai ärsyttää. Muulla palstalla annoin neuvon, miten uunipellin saa paikoilleen kiinni peiton ja lakanan väliin. Eilen illalla toimin niin. Mikroaallolla saa ihmisen liikehtimään sängyssä. Koko yön pyörin ympäri ja liikuin niin, että peitto/pussilakana setti oli ihan sekaisin ja pullapelti jossakin siellä.
En pyörinyt koko yötä ympäri, en nyt sentään. Mutta liikehdin aika paljon. MUTTA mikroaallolla saa ihmisen pyörimään akselinsa ympäri.
- Anonyymi
On poistettu 14 viestiä. Jos ovat olleet trollien viestejä, hyvä juttu. Muta epäilen, että on poistettu minun viestejäni, jotka kertovat todellisista tapahtumista.
tässä yhdistyksen linkki:
https://targetedindividualsfinland.wordpress.com
Lue elektroninenhäirintä otsikon alta, on myös yksi blogikirjoitus- Anonyymi
ei kun 2 blogikirjoitusta
- Anonyymi
Tekijä edelleen Robin Lardot.
- Anonyymi
"minä" ketjun avaaja eli riksun vainottu en kirjoita lardotista,
- Anonyymi
Tekijä edelleen Robin Lardot.
- Anonyymi
Viime yönä iltayö oli hiljaista valvottamista. Puolilta öin alkoi kidutus. Olin aamulla kaameessa kunnossa. Lähdin silti liikkeelle ja ympärille riitti stalkkereita- Odottivatko, että saatan kuukahtaa koska vaan,
Nyt äsken heräsin kihinäiskuun ja mikroaaltoon(?). Kaula on punainen alaosasta ja ylempääkin turvonnut, Jos en herää aamulla, niin olen tukehtunut. - Anonyymi
Pitäisi kirjoittaa pari lausetta yhteenvetoa toukokuusta. Ne, jotka nyt ovat kimpussani, kuuluisivat vankimielisairaalaan.
- Anonyymi
Tule luoksemme Peltosaareen ja saat sinulle räätälöidyn gangbang kokemuksen. Saat usealta mieheltä sen mitä kaipaat. Ei tarvitse enää turvautua pelkkään mielikuvituksen vaan olemme valmiita antamaan sinulle fyysisen gangbang kokemuksen, jonka jälkeen tunnet olevasi hoideltu ja rentoutunut. Haluamme sinun parastasi. Aina kun päätäsi särkee ja tunnnet itsesi haluttomaksi niin vieraile luonamme.
- Anonyymi
Kiitos huomaavaisuudesta. Tarjous tulee liian myöhään. Vainooni liittyen, minusta on tehty a-seksuaalinen. Tiedän kyllä olevani nainen. Ensin tuhottiin seksivietti päästä. Sitten 2018 kesällä helteen takia auki olleesta parvekkeen ovesta tultiin sisälle. Taju kankaalle ja jalkovälistä pätkittiin kaikki hermot. En tunne kylmää,kuumaa enkä siltä väliltä. En kosketusta, kipua. Hermoja ei ärsyttää, kun ovat pätkinä.-Vastuun tästä tapahtumasta otti nimim. Hellariystäväsi. Myöhemmin minulle on kerrottu nimeltä mainitun naisen hoitaneen käytännön työn.
Tuli äsken mieleen, että minun voisi ihan velvollisuuskin kertoa tilanteestani v.2000- 2010. Miten vaino näkyi käyttäytymisessäni . Avaan siitä ketjun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos huomaavaisuudesta. Tarjous tulee liian myöhään. Vainooni liittyen, minusta on tehty a-seksuaalinen. Tiedän kyllä olevani nainen. Ensin tuhottiin seksivietti päästä. Sitten 2018 kesällä helteen takia auki olleesta parvekkeen ovesta tultiin sisälle. Taju kankaalle ja jalkovälistä pätkittiin kaikki hermot. En tunne kylmää,kuumaa enkä siltä väliltä. En kosketusta, kipua. Hermoja ei ärsyttää, kun ovat pätkinä.-Vastuun tästä tapahtumasta otti nimim. Hellariystäväsi. Myöhemmin minulle on kerrottu nimeltä mainitun naisen hoitaneen käytännön työn.
Tuli äsken mieleen, että minun voisi ihan velvollisuuskin kertoa tilanteestani v.2000- 2010. Miten vaino näkyi käyttäytymisessäni . Avaan siitä ketjun.Suomen joukkovainotut ry:n kotisivuilla on otsikko ELEKTRONINEN HÄIRINTÄ Siellä on suomeksi ja selkeästi kerrottu joitakin perusasioita.
https://targetedindividualsfinland.wordpress.com - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos huomaavaisuudesta. Tarjous tulee liian myöhään. Vainooni liittyen, minusta on tehty a-seksuaalinen. Tiedän kyllä olevani nainen. Ensin tuhottiin seksivietti päästä. Sitten 2018 kesällä helteen takia auki olleesta parvekkeen ovesta tultiin sisälle. Taju kankaalle ja jalkovälistä pätkittiin kaikki hermot. En tunne kylmää,kuumaa enkä siltä väliltä. En kosketusta, kipua. Hermoja ei ärsyttää, kun ovat pätkinä.-Vastuun tästä tapahtumasta otti nimim. Hellariystäväsi. Myöhemmin minulle on kerrottu nimeltä mainitun naisen hoitaneen käytännön työn.
Tuli äsken mieleen, että minun voisi ihan velvollisuuskin kertoa tilanteestani v.2000- 2010. Miten vaino näkyi käyttäytymisessäni . Avaan siitä ketjun.Et kait sä itseole toi vainoaja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et kait sä itseole toi vainoaja?
Vähän hankala kysymys, että miten pitäisi ymmärtää. Olen riksunvainottu, n.80 v. Heikossa kunnossa. Kirjoitan tähän ketjuun itseeni kohdistuneista teoista.
Että nk. mikä "toi vainoaja".
Että jos olet riihimäkeläinen, vaikea ymmärtää kysymystä. Tämä ketju näkyy muuallakin kuin riksun palstalla, että et ehkä tiedä vainostani mitään.
Ketjussa KOKO SUOMI VAINOO olisi koko elämän ajalta selostusta vainostani.
- Anonyymi
Taas yksi emf-säteilyn uhri. Kukaan ei sinuun henkilökohtaisesti kohdista mitään mutta reagoit olemassa oleviin 4g ja 5g antenneihin, wlan verkkoihin ja muihin jotka säteilee asunnossasi tai naapuri asunnoissa.
- Anonyymi
Joku soitti kerran työpaikalleni vastaavassa asiassa. Nurkissa (omassa kodissa) vinkui ja sirisi ja seurataan. Pyysin ystävällisesti soittamaan poliisille. Jos soitti poliisit paikalle, he huolehtivat varmaan asianmukaiseen hoitoon pääsyn.
- Anonyymi
On normaali reaktio reagoida emf-säteilyyn. Ihminen ei luontaisesti ymmärrä mistä ne tuntemukset tulee vaikkakin tietää että säteilytetään jollain näkymättömällä.
- Anonyymi
VÄLIAIKATIETO
Viime kuun lopulla, tai ainakin vielä tämän kuun puolella yhtäkkiä kuulosti sille, että maakuuhuoneen vieressä, yläpuolella olohuoneessa ja makuuhuoneeni yläpuolella ja sen viereissäkin huoneessa ruvettiin imuroimaan. Se tapahtui seinän vieressä suulakkeen kolahdellessa jalkalistaan. -Pariinkin kertaan. (Äänen kuulin voimistettuna.)
Niihin aikoihin satui menemään parvekkeelle niin, että näin kadun varteen pysäköidyn farmari/paketti auton. Voimakkailla väreillä jotakin kuvioita kyljessä ja englanninkielellä mainos; että luottamuksellisesti sisätila-sasennuksia. Etupenkillä istui mies. Kun huomasi minut, säikähti.- Anonyymi
Käytävällä liikkui haalaripukuisia miehiä. Jotain pitkiä kantelivat. Hiljaista "remontin ääntä kuului.
Sitten makuhuoneeni ikkunan alle oli jonkin aikaa pysäköitynä hyvin isokokoinen valkoinen paku. Etuikkunan takana näkyi teippirullia. Tähän autoon liittyi valkoisessa haalarissa liikkunut mies, joka käytävässä minut nähnessään esitti hellän rauhottavia ilmeitä ja eleitä.
OLISIKO POISTETTU, PEITETTY JÄLKIÄ E-HÄIRINTÄASENNUKSISTA VAI ASENNETTU LISÄÄ. Heti tapahtui jotakin ilmiselvää. -Kerron loppukuusta havainnoistani ja johtopäätöksistäni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytävällä liikkui haalaripukuisia miehiä. Jotain pitkiä kantelivat. Hiljaista "remontin ääntä kuului.
Sitten makuhuoneeni ikkunan alle oli jonkin aikaa pysäköitynä hyvin isokokoinen valkoinen paku. Etuikkunan takana näkyi teippirullia. Tähän autoon liittyi valkoisessa haalarissa liikkunut mies, joka käytävässä minut nähnessään esitti hellän rauhottavia ilmeitä ja eleitä.
OLISIKO POISTETTU, PEITETTY JÄLKIÄ E-HÄIRINTÄASENNUKSISTA VAI ASENNETTU LISÄÄ. Heti tapahtui jotakin ilmiselvää. -Kerron loppukuusta havainnoistani ja johtopäätöksistäni.VASTAUS: ainakin kaksi asiaa loppui: minulla on ollut vuosia nivusissa tarkkarajaiset vahvan punaiset alueet öisin . Illalla hyvin pian kun olen mennyt vuoteeseen, ne ovat ilmaantuneet. Ovat ollet hieman kostean tuntuiset(hikiset?) Aamulla ovat hävinneet. Joka ainoa yö sama juttu.
Samaan aikaan alkoi se, että takapuolen vako oli laajalta alueelta sivuun päin ihan punainen. Punaisuutta oli päivälläkin jkv. Sekin hävinnyt, on ihan vaaleaa ihoa. En ole tarkistellut sitä säännöllisesti. En voi sanoa loppuiko samaan aikaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VASTAUS: ainakin kaksi asiaa loppui: minulla on ollut vuosia nivusissa tarkkarajaiset vahvan punaiset alueet öisin . Illalla hyvin pian kun olen mennyt vuoteeseen, ne ovat ilmaantuneet. Ovat ollet hieman kostean tuntuiset(hikiset?) Aamulla ovat hävinneet. Joka ainoa yö sama juttu.
Samaan aikaan alkoi se, että takapuolen vako oli laajalta alueelta sivuun päin ihan punainen. Punaisuutta oli päivälläkin jkv. Sekin hävinnyt, on ihan vaaleaa ihoa. En ole tarkistellut sitä säännöllisesti. En voi sanoa loppuiko samaan aikaan.ON TEHTY UUSIA ASENNUKSIA:
Tänään aamuyöllä iskettiin korviin voimakkaalla ja kovalla ebergialla, joka aiheutti huomattavaa kipua. Kivun lieveneminen vei aikaa. - Ennen tällaista tuli vain ikkunan läpi rivarin katolta, nyt mahdollisesti sisätilojen kautta. Pitää tarkistaa ikkunan suojaukset.
Silmin tuli vahvat jälkikuvat heti. Pienennökset verhojen kuvioista hei silmien ollessa vielä kiinni ja avattua. Heti silmissä, ei kauempana olevaan vaaleaan kohtaan katsottaessa.
ONKO TARKOITUS TUHOTA KUULO JA NÄKÖ?
- Anonyymi
nyt tuhotaan vasenta kättä kostoksi työpaikkakirjoittelusta, viittasin pomooni. joka vei sanelukoneeni
- Anonyymi
en tiedä motiivia viime yön kidutukseen, mutta yöllä tuli mieleen kosto/varoittelu kirjoittelusta.
Oli uutta tekniikkaa. E-häirintä kohdistui pelkästään vasempaan käteen, silloinkin pidin sitä muun kehon päällä. Hiiliteräspullapelti käden päällä esti häirinnän. - Enempää en anna palautetta näille vankimielisairaalasta lomalla olleille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
en tiedä motiivia viime yön kidutukseen, mutta yöllä tuli mieleen kosto/varoittelu kirjoittelusta.
Oli uutta tekniikkaa. E-häirintä kohdistui pelkästään vasempaan käteen, silloinkin pidin sitä muun kehon päällä. Hiiliteräspullapelti käden päällä esti häirinnän. - Enempää en anna palautetta näille vankimielisairaalasta lomalla olleille.Vanhat jutut eivät ole palautetta, vaan tietoa uusille lukijoille. Aikanaan, kun yöllä nousta sängystä pois tai aamulla, kun istuin olohuoneen pöydän viereen, lattia tuntui niin sähköiselle, ettei siinä kärsinyt pitää jalkapohjia. Jos piti ALKOIVAT INDUKTIOVIRRAT KULKEA PITKIN TUNTOHERMOJA.
Kädessä oli kipua ja särkyä ja arkuutta ja SELVÄSTI SIELLÄ SISÄPUOLELLA KULJEKSIVIA INDUKTIOVIRTOJA. Miten nämä induktiovirrat sinne saatiin? Miksi (muka) teräspelti esti ne? Kun nousin sängystä, niitä iduktiovirtoja vielä vähän liikkui. Nämä induktiovirrat tekivät pitkiäliikeitä tai jäivät vaikka pompahtelemaan nivelen päällä, jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat jutut eivät ole palautetta, vaan tietoa uusille lukijoille. Aikanaan, kun yöllä nousta sängystä pois tai aamulla, kun istuin olohuoneen pöydän viereen, lattia tuntui niin sähköiselle, ettei siinä kärsinyt pitää jalkapohjia. Jos piti ALKOIVAT INDUKTIOVIRRAT KULKEA PITKIN TUNTOHERMOJA.
Kädessä oli kipua ja särkyä ja arkuutta ja SELVÄSTI SIELLÄ SISÄPUOLELLA KULJEKSIVIA INDUKTIOVIRTOJA. Miten nämä induktiovirrat sinne saatiin? Miksi (muka) teräspelti esti ne? Kun nousin sängystä, niitä iduktiovirtoja vielä vähän liikkui. Nämä induktiovirrat tekivät pitkiäliikeitä tai jäivät vaikka pompahtelemaan nivelen päällä, jne.Myös mikroaaltoa käytettiin. Kun teräspellin alla käden tuntemukset loppuivat, grillattiin mikroaallolla kaulaa ja sen alaosaa niin, että tulivat aivan punaisiksi. Hengitys vaikeutui.
Kasvot grillattiin, päähän alkoi sattua. - Sitten, hups, siirryttiinkin alapäähän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös mikroaaltoa käytettiin. Kun teräspellin alla käden tuntemukset loppuivat, grillattiin mikroaallolla kaulaa ja sen alaosaa niin, että tulivat aivan punaisiksi. Hengitys vaikeutui.
Kasvot grillattiin, päähän alkoi sattua. - Sitten, hups, siirryttiinkin alapäähän.Yxi juttu vielä. Käden kivuliaiden tuntemuksien aikana korvissa oli kova sihinä. Kun oli aivan hiljaista. kädessä eivät induktiovirrat virtaitailleet.
Kertooko joku . Mites elektroniikkaerkki, onko sinun alaasi.
Vai osaisivatko Elsokin pojat kertoa
tai radioamatöörit.
- Anonyymi
Nyt hajotetaan jalkoja. Sihinällä herätelty iltayön, Äsken kauhealla kihinällä iskettiin polviin ja sääriin. Äkkiä pois sängystä. Vieläkin jalat kihelmöivät. polvet ihan pahasti.
Kuka tai mikä taho tämän teki. Tämäkin on sellaista, mitä alussa tehtiin. Nyt kihisee ylähuulikin.- Anonyymi
Päivälläkin muistutetaan entisistä. Istuin pöydän viereen. Piti ruveta syömään lounasta. En ehtinyt kuin suupalaa ja alkoi veri lentää nenästä. Ihan tulvia. Tätä on tehty joskus aikanaan ihan perättäisinä päivinä.
Olisiko nyt ollut eri tekniikkaa, kun samalla syke nopeutui ja sydämenlyönnit kuuluivat korvissa. Se sentään loppui. Nenäliinoja kului ja piti altaaseen syljeskellä klimppejä kurkusta. -Vero roiskui niin, että kun nenävuoto, piti harkita suihkuun menoa. Oli verta vähän jokapuolella. Tyydyin märällä talouspaperilla pyyhkimisiin.
KYLLÄ MUISTAN, EI TARVI HUOMENNA UUSIA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivälläkin muistutetaan entisistä. Istuin pöydän viereen. Piti ruveta syömään lounasta. En ehtinyt kuin suupalaa ja alkoi veri lentää nenästä. Ihan tulvia. Tätä on tehty joskus aikanaan ihan perättäisinä päivinä.
Olisiko nyt ollut eri tekniikkaa, kun samalla syke nopeutui ja sydämenlyönnit kuuluivat korvissa. Se sentään loppui. Nenäliinoja kului ja piti altaaseen syljeskellä klimppejä kurkusta. -Vero roiskui niin, että kun nenävuoto, piti harkita suihkuun menoa. Oli verta vähän jokapuolella. Tyydyin märällä talouspaperilla pyyhkimisiin.
KYLLÄ MUISTAN, EI TARVI HUOMENNA UUSIA.lisäys: kun nenävuoto loppui
- Anonyymi
Havannan diplomaateilla todettiin tutkimuksissa aivovaurioita. Olivat kertoneet, että häirintään oli liittynyt sirinää/sihinää. Niinpä yritettiin väittää, että ovat vaan heinäsirkkoja kuunnelleet. Ei siitä voi aivovaurioita.
Minua on viime herätetty vähän väliä sihinällä/sirinällä. Menin silti uimaan. Johan rynnättiin paikalle jollakin autonromulla, jonka suttuisesti luki jotakin kaupunki-sanaa.Omat rytkyt oli jätkillä päällä. Oli kuitenkin avain lukkoon. Saivat puomin auki.
Ei näköjään saa päivälläkään nukkua. Kotiin tultua yritin ottaa tirsat. Kaamealla sirinällä herätettiin. - Ja minä olen luullut, etteivät vanhat ihmiset pysty enää kuulemaan heinäsirkkojen ääntä. Ja vielä sisätiloissa. - Anonyymi
JUHANNUSPERVO KIMPUSSANI kuka on, kertokaa nimi. Siis alapään kimpussa. On semmoista energiaa, mihin liittyy korvien sirinä. - Eikö se vajakki pysty hankkimaan oikeaa naista itselleen.
- Anonyymi
Joskus aamuyön puolella kohdistettiin pistelyä aiheuttavaa energiaa kovalla teholla polviin, sääriin ja käsivarsiin.
ynnä muuta
- Anonyymi
YHTEENVETO pitäisi kirjoittaa. Kirjoitan nykytilanteen.
E-häirintä on päällä koko vuorokauden. Päivisin se aiheuttaa sen, etten pysy hereillä. Löydän itseni useaan kertaan sängyn päältä. Olen nukkunut puoli tuntia/tunnin. Sängyssä ollessa kohdistuu kehoon samaa häirintää kuin yöllä. -Öisin on nykyään vaihtelevaa. Viime aikoina raajojen tuhoamista, varsinkin polvien. Nytkin polvet kihelmöivät, "kirvelevät" ja särkevät. Päällepäin näkyy vaikutuksia. Ihoon kohdistuu jotakin, joka saa aikaan "kuivaa" kihelmöintiä, koko kehon alueella. Otsaa tekisi mieli raapia. - Hengittäminen on vaikeutunutta.- Anonyymi
Kävin lenkillä, söin pienen annoksen lounasta ja sitten. Avasin kuivaskaapin oven , ojensin kättä ylöspäin lasia kohtia. Vähän ehdin koskettaa, kun se lensi sirpaleina alla olevaan tiskialtaaseen. Pieniäkin sirpaleita ja ympäri allasta.
Kokeilin jonkinajan päästä. Panin samanlaisen lasin samaan paikkaan.Tipautin sen siitä alas tiskialtaaseen. Pysyi ehjänä.
Että kellä se eka ammuttiin. Suora sihti siihen kohtaan on vastapäisen rivarin B 13 pesuhuoneen ikkunasta. (sieltä Ari pulliaisen aikana ammuttiin paljon,)
- Anonyymi
Äsken heräsin hyvin voimakkaaseen, kipua tuottavaan e-kohdstukseen polviin, sääriin, käsivarsiin ja alapäästä sisään niin syvälle, että jo tuntui. Koko kehokin sai osansa.
Tuttu tilanne: kun jotenkin pääsin sängystä ylös. Käytävässä käveltiin, ulko-ovi auki ja kiinni. Hetken perästä ajettiin autolla. -Jaetaanko minun tuhoamiseni niin monelle, ettei voi syyttää laumaa.- Anonyymi
mitäs kaupunginjohtaja ajattelee tämmöisestä?
- Anonyymi
Kuka oli asialla. Kai teillä on työkirjanpito, että osaatte palkita hirviöt.
- Anonyymi
Koko iltayö herätys puolentunnin välein sihinällä korviin. Sitten onnistuin nukkumaan. Aikan pian herätys korviin sattuvalla metallikihinällä ja jälkikuvat silmiin. Joskus taas nukahdin. Kolmen aikoini iskettiin kaulaan . Ja korvat on sihissyt jatkuvasti ainakin vuorokauden. - Minkähän takia päivällä pitää olla rättiväsynyt? Eli huomenna kait maassa makaavan potkimista?
- Anonyymi
Jälkikuvat heti silmiin, ei heijastuksena etäämpänä olevaan vaaleaan pintaan.
- Anonyymi
Viime yönäkin häirintää oli. Yli 10 tuntia sängyssä, paino laski puoli kiloa. Jos saa kunnolla nukkua, laskee kilon.
Minulla on ollut raajojen tuhoamista. Täysillä jotakin, olisiko radiotaajuutta pintaan, mutta ei tuntohermoihin. Toissayö oli kauhea. Olin väsynyt aamupäivän.Koko päivän olin koko kropalta kipeä, kuin olisi hakattu. Sisällä ei voinut olla häirinnän takia. Vähän väliä sammuin sänkyyn ja heti oli raajojen hajoitus käynnissä. Lähdi Hirvijärvelle. Hei alussa päätin, etten mene uimaan, ellei olo kohene huomattavasti. -Hirvijärven uimaranta täynnä hahen kakkapötköjä-ketjussa kertomusta. - Anonyymi
kyse on teidän skitsofreniasta
- Anonyymi
Joka yö ollut häirintää ja päivisinkin on päällä. Välillä niin voimakkaana, että olen monta kertaa löytänyt itseni heräämässä sängyn päältä.
Yhden tapauksen mainitsen. Oli vähän kostea ilma. Siksi puuhailin läppärillä. Hain esille erään artikkelin otsikkoa tarkistuksen vuoksi. Kun se tuli esille, voihkaisin: minua ammuttiin sydämeen. Ei ihan siihen elimeen, mutta lähelle. Kipuja, kipuja, nopessti sängyn päälle, en voinut siellä olla, kun vasemmalle puolelle sattui. Lähdin sammuttamaan tietokonetta. Kun tulin läppärin eteen, sen artikkelin sihtiin, tuli taas voimakkaat kivut. Kansi kiinni. ---lähdin kotoa pois --en kerro tarkempia oireita.- Anonyymi
Joko oli niin tarkka, että osasi väistää sydämen tai niin tumpelo, ettei osunut.
- Anonyymi
Kumma juttu, on poistettu aamulla kirjoittamani viesti. Kerroin siinä puolen/tunninvälein tapahtuneesta sisinä läimäytyksestä korviin ja päähän , jolla herätettiin ja korvat jäivät sihisemään. Puolelta öin oli kihinäisku päähän. Heräsin kahdelta. Kun ei uni tullut, klo 03 join aamukahvit. Ja sen jälkeen pätkiä nukuin.
Viestissä en kertonut, että raajoihin, varsinkin polviin kohdistettiin säteilytystä. Olin kaameassa kunnossa koko päivän.
Onko poistettu siltä varalta, että olisin joutunut vaikka sairaalaan tai kupsahtanut.
Kävin kaupassa. Väsytti niin, että menin kahvioon. Siellä???- Anonyymi
Sellainen leveä sihinä.millä herätetään, oli korvissa koko päivän. Jalat eivät kunnolla kannattaneet.
Viime yönä sihinää koko yö, Ei selkeitä valvomisjaksoja, mutta unen laadusta en tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen leveä sihinä.millä herätetään, oli korvissa koko päivän. Jalat eivät kunnolla kannattaneet.
Viime yönä sihinää koko yö, Ei selkeitä valvomisjaksoja, mutta unen laadusta en tiedä.DURACEL-PUPU -efekti, mikä se on.
Aamulla oli herätys sellainen pommi, että duracel-pupuna lähdin lammelle uimaan. Siellä sattui olemaan mies ison koiranpennun kanssa. Todistajana näki, että olin hyväntuulinen ja pirteä. Juttelin koiran kanssa.
Kotiin. Vähän kummallisia ilmiötä tapahtui. "Apua, mitä tää on."
Kävin marketissa. Sujui vielä. Oli tarkoitus tehdä metsälenkki. Siitä jouduin luopumaan. Kotiin. Ja täällä lysähdin. Tunnin verran nukuin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
DURACEL-PUPU -efekti, mikä se on.
Aamulla oli herätys sellainen pommi, että duracel-pupuna lähdin lammelle uimaan. Siellä sattui olemaan mies ison koiranpennun kanssa. Todistajana näki, että olin hyväntuulinen ja pirteä. Juttelin koiran kanssa.
Kotiin. Vähän kummallisia ilmiötä tapahtui. "Apua, mitä tää on."
Kävin marketissa. Sujui vielä. Oli tarkoitus tehdä metsälenkki. Siitä jouduin luopumaan. Kotiin. Ja täällä lysähdin. Tunnin verran nukuin.SIIS: pommi päähän herätys - tasan kolmen tunnin pirteys - sitten lyyhistyminen kuin olisi töpseli otettu pois pistorasiasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SIIS: pommi päähän herätys - tasan kolmen tunnin pirteys - sitten lyyhistyminen kuin olisi töpseli otettu pois pistorasiasta
klo 03 korvat vaan helisi pommista päähän ja jälkikuvat ikkunaverhoista tuli silmiin? Pitää kai teipata lisää hiiliteräpullapeltejä ikkunaan, tuliko minusta nyt duracelpupu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
klo 03 korvat vaan helisi pommista päähän ja jälkikuvat ikkunaverhoista tuli silmiin? Pitää kai teipata lisää hiiliteräpullapeltejä ikkunaan, tuliko minusta nyt duracelpupu?
Ei tullut, pommi päähän ei ollut tarpeeksi voimakas. Sadisti sai sitten kiksejä, kun pökkyrästä sihautteli minua hereille.
- Anonyymi
YHTEENVETOA NYKYTILANTEESTA:
PÄIVÄHÄIRINTÄ. Jo vuosien ajan on ollut jatkuva päivähäirintä. En ole nyt tarkkoja aikoja tarkistanut, mutta se on ollut niin, että klo 8-00 alkaa ja 15.45 loppuu. Se tarkoitti sitä, että verenpaine nousi, samoin syke ja sitten taas laski. Jonkinlaista korvien sihinää lähes jatkuvasti. Joskus taukoja. - Toimintakyky aleni. Alkuun oli voimakkaita väsymyskohtauksia, on niitä nytkin. Jos pakenen ulos väsymyksen alkaessa, siellä vireystila normalisoituu.
Esimerkki tältä iltapäivältä. Väsymyksen iskiessä olen mennyt sängyn päälle. Heräsin joskus tunnin päästä voimakkaaseen sihinään, "zizinään". Kehon pinta värisi, raajat oikein voimakkaasti, polvet vapisivat. Kun pystyin nousemaan ylös, otsa värisi, silmäluomet vapisivat. Korvissa sihinä oli lähes sieämätöntä. Vähitellen selvisin ulos. Siellä sihinä vaimeni. Menin penkille istumaan. - Nyt tämä kohdistus oli ravallista voimakkaampaa.
Erillisiä kohdistuksia voidaan tehdä nk. ampuminen sydämen lähelle.- Anonyymi
Todella tuore esimerkki. Polvet vielä vapisi, mutta sehän ei kirjoittamista häirinnyt. Elektronista päivähäirintää jonkinlaisen on ollut reilut 15 vuotta. Nyt kun asennukset on tehty ja automaatit kunnossa, se sujuu automaattisestikin.
- Anonyymi
ELEKTRONINEN HÄIRINTÄ LIITTYY JOHONKIN VAINOSSA. SILLÄ ON PUITTEET JA TAVOITTEET. Se ei ole ilkimysten mielijohteesta tekemää kiusaa yleensä, vaikka sitäkin voi jkv.esiintyä.
YÖHÄIRINTÄÄN KUULUU AINA UNIVAJEEN YLLÄPITO. Siihen on helppo liittää KIDUTUS. Mikä on kidutuksen tavoite? (Esim. e-häirinnän tavoitteeksi ilmoitetaan: seuranta, häirintä, KIDUTUS ja mielenhallinta.)
SEURAAVAN PÄIVÄN TOIMINTAKYKYYN VAIKUTTAMINEN on tavallinen tavoite.
Usein yöhäirintä kuuluu johonkin isompaan stalkkauskokonaisuuteen. - Anonyymi
TÄYTYY KIRJOITTAA, VAIKKA STALKKERIT VOIVAT KÄYTTÄÄ TÄTÄ KETJUA ANSIOLUETTELONAAN.
Nyt on jonkin aikaa "sattunut" tapahtumia, joita muuten harvoin sattuu, paitsi minulle. Pari kertaa vuorokaudessa.
Nyt meneillään vasemman polveni tuhoaminen, Näytin tänään parille ihmiselle. minkä näköinen on. Aamuyöllä siihen kohdistettiin tuntemuksista ja jäljistä päätellen mikroaaltoa. - Väsyneenä kaaduin sänkyyn äskettäin ja nukahdin. Heräsin siihen, että oltiin jo polven kimpussa.
KUKA TÄSTÄKIN VASTAA, KUKA SUOJELEE NÄITÄ RIKOKSENTEKIJÖITÄ?- Anonyymi
Minulla on teräspullapelti peiton päällä, muta ei pysy paikoillaan Kumpikin polvi on symmetrisesti turvotettu ja jalat kihiseen kokonaan muutenkin (radiotaajuuttakin), päähän osuus, että missähän kunnossa aamulla olen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on teräspullapelti peiton päällä, muta ei pysy paikoillaan Kumpikin polvi on symmetrisesti turvotettu ja jalat kihiseen kokonaan muutenkin (radiotaajuuttakin), päähän osuus, että missähän kunnossa aamulla olen.
Viimeksi iskettiin alapäähän. Ihan on alapää grillattu punaiseksi nk.ennen ja syvälle sisään, millä säteella kun tunnoton tuntee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimeksi iskettiin alapäähän. Ihan on alapää grillattu punaiseksi nk.ennen ja syvälle sisään, millä säteella kun tunnoton tuntee.
Jouduin viemään patjan olohuoneen lattialle. Hetken sain olla rauhassa, hyvin pian yleistä pistelyä.Sammuin eli sammutettiin. Aamulla kun heräsin, kohdistettiin polveen niin, että sattui.
- Anonyymi
Mulla Tinnitus , öisin jos ei vaimolla uni maistu pitää sängyssä tietsikkaa ohjelmineen ,nuku ny siinä sitten ?
Gubbe 74 - Anonyymi
Vähän uinahdin ennen klo 21tä. Iskettiin piikki oikeaan isoon varpaaseen, syvälle sattui. Sitten alapäätä ronkkaistiin, vasen polvi alkoi kihelmöidä,( siirryin olohuoneeseen), oikeakin jonkin verran. Oikean polven ulkoreuna on kuuma. Oireet jatkuu, vaikka poistuin sängystä.
Että jokohan henki lähtee.- Anonyymi
Nyt en muista kellon aikaa, joskus tunti ehkä puoltoista sitten sihinä loppui. Joku meni ulko-ovesta ulos. Menin sänkyyn. Kai tunnin verran nukuin, sihinä pamahti päälle ja ulkona kuului auton ääni, Polvet alkoivat kihistä, varsinkin vasen. Ja pääkin vähän kihisee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt en muista kellon aikaa, joskus tunti ehkä puoltoista sitten sihinä loppui. Joku meni ulko-ovesta ulos. Menin sänkyyn. Kai tunnin verran nukuin, sihinä pamahti päälle ja ulkona kuului auton ääni, Polvet alkoivat kihistä, varsinkin vasen. Ja pääkin vähän kihisee.
. Tilannehan oli se, että kirjoittelin palstalle ja huutelin myös. Mitä huutelin, sekin on jätetty pois. Kerroin, että häirintä loppui siihen. Kuului askelten äänet ja ulko-ovesta meni joku , mutta en rynnännyt ikkunaan katsomaan, kuka. -Pihalla kun kerroin tästä, minulle herra x sanoi, että olisi voinut olla tuttu. - Kyllä täällä tiedetään stalkkerit.
- Anonyymi
jäi kesken kirjoittelut viime yöstä. aamulla otin valokuvia polvesta, jalasta: punainen paloarpi on edelleen voimakas, mustelmat tummuneet.
Iltapävällä pihalla näytin jalkaa ja sittä, että oli muuttunut monin paikoin keltaiseksi. myöhemmin otin kuvan , oli taas mustelmainen
joskus kuuden jälkeen alkoi väsyttää, en jaksanut olla ylhäällä, sihinääkin alkoi kuulua, sammuin sänkyyn, heräsin äsken, myös oikeaa polvea "kaiverretaan" ja vasempaan sattui paloarven kohdalle. - Anonyymi
En ole viitsinyt kirjoittaa. Stalkkerithan voisivat panna tämän liitteeksi ansioluetteloonsa.
- Anonyymi
Kirjoitan vain, että häirintä jatkuu JOKA YÖ, KELEKELE
kenekään ei ole pakko lukea tästä palstaa!
Senkun kirjoitatte tänne, mieluummin jotakin fiksua.- Anonyymi
eikö nouse
- Anonyymi
Eilen illalla nostelin muiden ketjuja sivun verran omieni eteen. Senkö takia herätettiin lievemmällä sihinällä, mutta heräteltiin kumminkin.
- Anonyymi
nostan ylös, jos vaikka viitsisin aamulla kirjoittaa
sihisee, sihisee tietenkin ja herätellään- Anonyymi
ehkä vartti sitten iskettiin terävällä sihinällä päähän ,ehkä silloin polviinkin. Ne kihisevät kivuliaasti edelleen. Kun heräsin ja olin vielä pökkyrässä, joku käveli hyvin nopeasti ulos.
Kun joskus kyttäilin ikkunasta näihin aikoihin, näon lehden jakajan ulkona.
Keskellä yötä, kun tämä tehdään ja joku painelee ulos, ei voi olla lehden jakaja.
Vasenta jalkaa tuhotaan edelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ehkä vartti sitten iskettiin terävällä sihinällä päähän ,ehkä silloin polviinkin. Ne kihisevät kivuliaasti edelleen. Kun heräsin ja olin vielä pökkyrässä, joku käveli hyvin nopeasti ulos.
Kun joskus kyttäilin ikkunasta näihin aikoihin, näon lehden jakajan ulkona.
Keskellä yötä, kun tämä tehdään ja joku painelee ulos, ei voi olla lehden jakaja.
Vasenta jalkaa tuhotaan edelleen.Vasenta jalkaa tuhotaan edelleen.Molempiin polviin kohdistettu jotakin niin, että on huomattava kipu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasenta jalkaa tuhotaan edelleen.Molempiin polviin kohdistettu jotakin niin, että on huomattava kipu.
Vähän aikaa sitten iskettiin päähän ja korviin voimalla. Korvat helisivät, nyt on vaihtunut sihinään. Silmiin tuli heti jälkikikuvat. Muistuttivat verhon kuviota, mutta oli yksinkertaisempi ja paksumpi viiva. Ennen jälkikuvat näkyivät hämärässä , vaalealla pohjalla..
- Anonyymi
Eilen päivällä ja illalla oli hiljaista. Joskus iltayöstä yhtäkkiä alkoi sihinä korvissa. On tullut isompaa pommia päähän, ihan aamullakin niin, että oli pakko nousta ylös.
- Anonyymi
IS: RKP:n ministerin puolison perheyritys vienyt tuotteita Venäjälle
- Anonyymi
Kyllä on yö toisensa jälkeen sihissyt ja kihissyt, läiskitty korviin ja pommia päähän. Jalat ovat olleet erityiskohteena. Polvet särkee viime yön jäljilta. Ei olu normaalia kolotusta, vaan pinnalta sisäänpäin tuntuvaa.
- Anonyymi
Nythän sinun ongelmiisi on ratkaisu, kun menet Oulun yliopistolliseen sairaalaan, jonne on juuri hankittu ultraäänellä toimiva aivojen pesulaite. Sinultahan sitä pesemistä löytyy, ja kannattaa ottaa linkous samalla kertaa.
- Anonyymi
Kuule stalkkerit pystyy järjestämään linkoustakin . Viime kesänä, kun minut melkein tapettiin, olil linkousta ja linkousta ja linkousta....
Muistisairautta potevien aivoja pestään. Kiitos muistan edelleen turhankin hyvin.
ja erkeleen ultraääntä on käytetty yli sietokyvyn jo nyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule stalkkerit pystyy järjestämään linkoustakin . Viime kesänä, kun minut melkein tapettiin, olil linkousta ja linkousta ja linkousta....
Muistisairautta potevien aivoja pestään. Kiitos muistan edelleen turhankin hyvin.
ja erkeleen ultraääntä on käytetty yli sietokyvyn jo nyt.Joka yö on e-häirintää,joka vähintäänki aiheuttaa unihäirintää: huonoa laatua ja määrällisesti unta liian vähän. Yltää kidutuksen luokkaan . Yksityisyyden luokkausta.
Ovat tehneet yhteistä ylhäällä asuvan noita-akan kanssa.
- Anonyymi
tästä ketjusta voi löytyä selitystä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17794459/psykotrooniset-aseet-ja.muu-mielenhallinta - Anonyymi
Kaameaa e-häirintää. Nukuin selälläni jalat suorina. Heräsin siihen, että heilun ja yritän suojata alapäätäni. Sitten vintti pimeäksi.
Heräsin siihen, että jalkoja pommitettiin, varsinkin polvia. Lähdin pois. Tässä kun istun, ovat vielä kuumat ja kihisevät.
Tämä on kyllä lainvastaista.- Anonyymi
Niin, en viitsi yksityiskohtaisemmin kuvata e-häirinnän elimistöön aiheuttamia vaikutuksia. Niitä oli. Ei ollut mikään harha/tai uni.
Kirjoitin tuo edellisen muistiksi itselleni. Että muistaisin kysyä, kuka iljetys oli tuolloin "töissä.". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, en viitsi yksityiskohtaisemmin kuvata e-häirinnän elimistöön aiheuttamia vaikutuksia. Niitä oli. Ei ollut mikään harha/tai uni.
Kirjoitin tuo edellisen muistiksi itselleni. Että muistaisin kysyä, kuka iljetys oli tuolloin "töissä.".Lyhyesti: olen a-seksuaalinen. Libidon häviämisen huomasin v.2010 alussa. Nimim. Hellariystäväsi on vastuulleen sen, että kesällä v.2018 alapääni silvottiin. 2023.9.20 viestissä kuvaamani teko oli yksityisyyden loukkaamista. Hermotuhon ulkopuolisille alueille kohdistettua e-häirintää pystyn huomaamaan.
- Anonyymi
On ollut kihinäherätyksiä, niin että pää pomppaa.
Kun kerran mainitsin, ettei hermotuhoalueella tunnu miltään, on sitten viime yönä
grillattu huomaamattani mustanpunaiseksi.
En voi olla kovin syöpäaltis tyyppi, kun alapäätä on sädetetty, aallotettu, grillattu 6-t vuotta, eikä ole vielä syöpää ilmaantunut. - Anonyymi
kylläpäs ketjusta poistetaan sääntöjennvastaisia
äsken taas eli klo oo.oo pommipäähän entiseen tyyliin, jalat ovat olleet kohteena pidempää, polvet vaan kihisee
poliisikin tämän tietää ja kaupunginjohto
päivällä jos nukahdan,sihinäpommilla herätetään- Anonyymi
Kävin pienellä lenkillä. Normaali vireystila ja hyväntuulinenkin oli. Kotona lamaannun. Ja sitten löydän itseni sängystä.
Äsken taas olin "nukahtanut", Ja herätys sihinäpamautuksella niin, että kroppa pompahti ylöspäin. Korviin jäi voimakas sihinä ja käsivarsiin ja sääriin kihinä, jotka jatkuvat. Pääsin lopulta sängystä pois. Käsivarsiin sattui niin, että katsoin niitä. Valkoiset käsivarret täynnä teerenpilkkuja! Kun hieroskelin käsivarsia, väri tasaantui. Ehkä oli vain kesärusketusta jäljellä.
ETTÄ TÄMMÖISTÄ NORMAALIELÄMÄ KOTONA PÄIVÄLLÄ.
- Anonyymi
SIRU VASEMMAN JALAN PÄKIÄSSÄ?
Ehkä parin päivää sitten huomasin jotakin, kaiken muun häirinnän seassa.. VERTAUS: kun kännykästä ääni on suljettu ja tulee puhelu. kuuluu ja näkyy matalavärisevä pööppäys -tauko-pööppäys--- Samanlainen hälytys tuntui vasemman jalan päkiässä poikittain. Tarkistin, ettei ärsyke tulon ulkopuolelta, vaan ilmiö tapahtuu päkiän sisällä. Sitä ennen piti olla kosketus lattiaan. - Sitten häytys siirtyi isonvarpaan alle pystysuoraan.
Kerron lisää, kun systemaattisesti kokeilen.
MIKÄ ON TAVOITE?- Anonyymi
Kas kummaa. Loppui, kun kirjoitin tänne. Siru on tietenkin tallella. Ruvettiinko vahingossa soittelemaan päkiäsiruun, vai miksi se aktivoitui.
Vai oliko vastine vanhusten älylattialle, joka ei lähetä viestiä, jos vanhus ei kävele. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kas kummaa. Loppui, kun kirjoitin tänne. Siru on tietenkin tallella. Ruvettiinko vahingossa soittelemaan päkiäsiruun, vai miksi se aktivoitui.
Vai oliko vastine vanhusten älylattialle, joka ei lähetä viestiä, jos vanhus ei kävele.p-skat! Näytettiinkö kerran oikein kunnolla, että toiminta on tallella vai aiotaanko jatkaa.
- Anonyymi
KORJAUS/KUNNOSTUSMIEHET VASTAPÄISEN RIVINTALON KATOLLA as.13. (Omistaa Pulliainen)
Ensin nostettiin kansi "varauloskäynnin" päältä, Sitten tuotiin pussillinen suljetun sylinterintapaisia kansia katolla pystyssä olevien putkien päälle . -Olen ne arvioinut e-häirinnän lähteiksi.
Seuraan mahdollisia muutoksia. - Anonyymi
Alakerrassa tapahtuu. Jonakin iltana ihmettelin ääniä ulkona ja katsoin parvekkeelta. Siellä oli auton perässä perävaunu avoinna. Kauneushoitolan ovi avoinna. Arvelin, että tavaraa viedään ulos tai sisään. Aamulla huomasin, että parvekkeeltani on rikottu yksi lasi.
Liikehdintää on nyt päivälläkin. Selvästi remontti meneillään.
Tuo esipuhe sen takia, että e-häirintääno on tullut muutoksia samalla. On herännyt kysymys, eikö remontin takia voi käyttää vakituisia yöhäirintälaitteita, jotka ehkä ovat sijainneet siellä.
Seuraan ja kerron tuloksia myöhemmin.- Anonyymi
Kyllä on entisiä vehkeitä kunnossa. Kyllä on kihinää ja sihinää. Oli ihan perusteltua, ottaa asia esille.
Kun 2013 putkiremppa oli ohi, liiketilaan tuli virolainen peitefirma, jonka paljastin. Heillä oli omanlaistaan häirintää, joka loppui, kun poistuivat.
Sitten tuli espoolainen antiikkimaalausfirma, jolla en nähnyt mitään liiketoimintaa, mutta omanlainen kehittyneempi häirintä oli, joka loppui, kun lähtivät. Oli vähän aikaa ihan häiriötöntä,
Kun kauneuspulju ilmaantui, sieltä tuli mm. häirintää, jota tässä pihalla muistelin. Nyt kun taas siellä remppa, oli perusteltua kirjoittaa edellinen viesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on entisiä vehkeitä kunnossa. Kyllä on kihinää ja sihinää. Oli ihan perusteltua, ottaa asia esille.
Kun 2013 putkiremppa oli ohi, liiketilaan tuli virolainen peitefirma, jonka paljastin. Heillä oli omanlaistaan häirintää, joka loppui, kun poistuivat.
Sitten tuli espoolainen antiikkimaalausfirma, jolla en nähnyt mitään liiketoimintaa, mutta omanlainen kehittyneempi häirintä oli, joka loppui, kun lähtivät. Oli vähän aikaa ihan häiriötöntä,
Kun kauneuspulju ilmaantui, sieltä tuli mm. häirintää, jota tässä pihalla muistelin. Nyt kun taas siellä remppa, oli perusteltua kirjoittaa edellinen viesti.Oletko tietoinen, että jauhelihassa olevat valkoiset osat ovat sitä varten, että kun ihminen syö niitä, niin sitten voidaan ihmistä seurata ja häiritä elektronisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko tietoinen, että jauhelihassa olevat valkoiset osat ovat sitä varten, että kun ihminen syö niitä, niin sitten voidaan ihmistä seurata ja häiritä elektronisesti.
En ole syönyt jauhelihaa vuosikausiin.
- Anonyymi
Päivällä oli erilainenkidutus kuin ennen. Nukahdin lenkin jälkeen tai nukutettiin. Koko vartalo käsittely ja päänahkakin, Herättyä taisin huutaa ja voihkia.
Äsken entiseen tyyllin pommia päähän ja korviinkin ja ovi kävi. Käykö joku hoitamassa pamautksen vai halutaanko minun luulevantalon ulkopuolisen olevan kyseessä.
KIDUTUSTA, KIDUTUSTA. MIKSI EN TEE ITSARIA?- Anonyymi
Paras keinohan selvittää onko kukaan perässäsi on yöllä lähteä paikkaan missä ei ole ihmisiä ja seurata mitä tapahtuu, mutta jos asut isossa kaupungissa tuo ei välttämättä auta. Parin päivän "tiedustelu retki" teltan kanssa metsässä niin selviää monta asiaa. Mutta tuo pitäisi tehdä useamman kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paras keinohan selvittää onko kukaan perässäsi on yöllä lähteä paikkaan missä ei ole ihmisiä ja seurata mitä tapahtuu, mutta jos asut isossa kaupungissa tuo ei välttämättä auta. Parin päivän "tiedustelu retki" teltan kanssa metsässä niin selviää monta asiaa. Mutta tuo pitäisi tehdä useamman kerran.
Nyt et tiedä, kenelle kirjoitat tai jos tiedät, on huono vitsi. Lue vaikka ketju Koko suomi vainoo https://keskustelu.suomi24.fi/t/17501324/koko-suomi-vainoo
tai https://keskustelu.suomi24.fi/t/14414447/mita-lainrikkomuksia-voi-riksussa-vapaasti-tehda#comment-122814830 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt et tiedä, kenelle kirjoitat tai jos tiedät, on huono vitsi. Lue vaikka ketju Koko suomi vainoo https://keskustelu.suomi24.fi/t/17501324/koko-suomi-vainoo
tai https://keskustelu.suomi24.fi/t/14414447/mita-lainrikkomuksia-voi-riksussa-vapaasti-tehda#comment-122814830kirjoita hakusana ELEKTRONINEN HÄIRINTÄ kohtaan Etsi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kirjoita hakusana ELEKTRONINEN HÄIRINTÄ kohtaan Etsi
Lännessä tuota kutsutaan "electronic harassment". Paljon viedoita siitäkin. Myrkytykset ovat myös todellisia, olipa se sitten ruuan kautta tai ilman kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lännessä tuota kutsutaan "electronic harassment". Paljon viedoita siitäkin. Myrkytykset ovat myös todellisia, olipa se sitten ruuan kautta tai ilman kautta.
On myrkyllä aiheutettuja myrkytyksiä, huumeella huumaamisia ja oikeita jonkun aineen aiheuttamia esim. vatsakipuja. Koettu on.
Mutta rupes lentään veri nenästä-- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On myrkyllä aiheutettuja myrkytyksiä, huumeella huumaamisia ja oikeita jonkun aineen aiheuttamia esim. vatsakipuja. Koettu on.
Mutta rupes lentään veri nenästä--(Rupesi veri lentään nenästä. Piti lopettaa kirjoittaminen.)
Mutta ---jatkuu---elektronisella häirinnällä voi auheuttaa äkillisiä vatsakipuja. Eli että kun join avatusta vichypllosta (jääkaapissa) ja sen jälkeen iskivät kovat vatsakivut, en tiennyt kummastako oli kyse.
- Anonyymi
Sirisee, sihisee korvissa ja koko kehokin värisee. Ei kai ole otettu infraääntä käyttöön. Luultavasti yöllä on mikroaaltokäytössä, kun alapää on sisuksen lisäksi. Reisien sisäpuolet. Takapuolessa ns. istuinkyhmyjen kohdalla isot punaiset laikut. jne, jne.
Ja kun pelti päällä ei auta. Tuleeko patjan läpi?- Anonyymi
Siis alapää on punaiseksi grillattu.
Nyt olen puhissut niin paljon, että kääntyy itseäni vastaan. KIRJALLINEN ILMOITUS: RUPEAN TEKEMÄÄN MUISTIINPANOT TÄNNE KETJUUN.
- Anonyymi
En viitsinyt viimeyöstä kirjoitella tänne, mutta nyt on pakko.
Olin niin väsynyt, että kaaduin sänkyyn ja varmaan puolisen tuntia nukuin. Heräsin voimakkaaseen suonen vetoon koko oikeassa jalassa. Auto lähti tuosta edestä ja huomasin, että sänky on ruvennut värisemään, samoin koko keho, pääkin tässä tärisee miltei eikä jalkoja voi pitää lattialla. - Taitaa mennä kurkku umpeen, hoh.
ETTÄ INFRAÄÄNTÄKO ON. Mistä voisi ostaa mittarin.
- Eilinen ilta yö oli herättelyä ja erilaista kutinaa ja värinää.- Anonyymi
Olen pökerryksissä kirjoittanut edellistä viestiä: se on siis tältä illalta. Vain viimeinen lause on edelliseltä yöltä .
Oli tappomeininki. Vissiin saatu ohjeet, mikä kohta aivoista pitäisi tuhota.
On näköjään ihan rikollisia joka puolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen pökerryksissä kirjoittanut edellistä viestiä: se on siis tältä illalta. Vain viimeinen lause on edelliseltä yöltä .
Oli tappomeininki. Vissiin saatu ohjeet, mikä kohta aivoista pitäisi tuhota.
On näköjään ihan rikollisia joka puolella.Seksipervosadistirikollinen ilmeisesti hoitelee e-häirintää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksipervosadistirikollinen ilmeisesti hoitelee e-häirintää.
Tämä ei ollut haukkumasanastoa, vaan kokemani härinnän perusteella tehty arvio.
- Anonyymi
Nyt on pyöveli asialla. On ilmeisesti taattu suojelu. En nyt ihan tapettu, oliko enää kaukana. Jälkivaikutuksia tässä poden.
- Anonyymi
Kun v.2015 minulle kerrottiin, että olen gs-vainon ja e-häirinnän kohteena, osasin ruveta tekemään huomioita. Olen ollut ammatiltani laillistettu psykologi. Nyt huomasin, että niitä keinoja, joita olin käyttänyt ihmisten auttamiseen ,siis positiivisella tavalla, käytetään minuun pahan aikaan saamiseksi.
Kun luin art on healingin kotisivut, että niin on teidänkin ammatillisten taitojen kohdalla. IHAN AVOIMESTI EPÄILEN TEITÄ.
E-häirintäni on muuttunut niin, että toteuttajan/toteuttajien korvien väli on erilainen kuin entisten.
IHAN TURHA POISTAA TÄTÄ KETJUA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun v.2015 minulle kerrottiin, että olen gs-vainon ja e-häirinnän kohteena, osasin ruveta tekemään huomioita. Olen ollut ammatiltani laillistettu psykologi. Nyt huomasin, että niitä keinoja, joita olin käyttänyt ihmisten auttamiseen ,siis positiivisella tavalla, käytetään minuun pahan aikaan saamiseksi.
Kun luin art on healingin kotisivut, että niin on teidänkin ammatillisten taitojen kohdalla. IHAN AVOIMESTI EPÄILEN TEITÄ.
E-häirintäni on muuttunut niin, että toteuttajan/toteuttajien korvien väli on erilainen kuin entisten.
IHAN TURHA POISTAA TÄTÄ KETJUA.NIIN EIKÄ EDES VIESTIÄ NK.ALUNPERIN TARKOITIN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NIIN EIKÄ EDES VIESTIÄ NK.ALUNPERIN TARKOITIN.
"ihan avoimesti epäilen teitä"
Kun tapahtuu rikos, poliisi ottaa kiinni useita epäiltyjä. Tutkii heitä. Päästää sitä mukaa vapaaksi, kun heidän syyttömyytensä todetaan. Toivottavasti syyllinen paljastuu.
POLIISIA EI VÄITETÄ VAINOHARHAISEKSI.
- Anonyymi
Eilen illalla ja viime yönä oli pienemmät tehot, mutta häirintä oli päällä monin tavoin. Kyllä voihkimaan jouduin.
ELEKTRONINEN HÄIRINTÄNI ON AIVAN OLENNAISESTI MUUTTUNUT.
En rupea selostamaan tänne.- Anonyymi
Päivällä tapahtuneen voin selostaa, kun se kumminkin on ollut kaikkien kuultavissa ja puhelimen näytöltä nähtävissäkin.
Olin mennyt itse päikkäreille tai tainnutettu sinne. Herätessä korviin tuli sietämättönän korkea ja voimakas sirinä ja kokon värinä. Siinä jo huusin itsemurhastsa. Olin valmis tappamaan itseni päästäkseni piinasta. TÄSTÄ LÄHTIEN JUOKSEN ULOS, on sitten vaatteita päällä tai ei.
Kova äijä.Sai aikaiseksi sellaisen stressin, että yöllä saman kehon voimien kuluttamiseen olisi tarvottu paljon pidempi aika.
- Mitäs mieltä "ihmiset"/ihmiset olette tällaisesta? Ja siitä, että se oli kaikkien kuultavissa ja nähtävissä.?? no, ammattilainen asialla. -Mitähän Lauerma sanoisi tämän tyypin mielenterveydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivällä tapahtuneen voin selostaa, kun se kumminkin on ollut kaikkien kuultavissa ja puhelimen näytöltä nähtävissäkin.
Olin mennyt itse päikkäreille tai tainnutettu sinne. Herätessä korviin tuli sietämättönän korkea ja voimakas sirinä ja kokon värinä. Siinä jo huusin itsemurhastsa. Olin valmis tappamaan itseni päästäkseni piinasta. TÄSTÄ LÄHTIEN JUOKSEN ULOS, on sitten vaatteita päällä tai ei.
Kova äijä.Sai aikaiseksi sellaisen stressin, että yöllä saman kehon voimien kuluttamiseen olisi tarvottu paljon pidempi aika.
- Mitäs mieltä "ihmiset"/ihmiset olette tällaisesta? Ja siitä, että se oli kaikkien kuultavissa ja nähtävissä.?? no, ammattilainen asialla. -Mitähän Lauerma sanoisi tämän tyypin mielenterveydestä.korjaus:kehon värinä
RIIHIMÄKI ON RIKOLLINEN PAIKKA, ei mikään uutinen
- Anonyymi
Tässä on esimerkkiä, millä tarkkuudella rupean analysoimaan e-häirintääni.
Tämä on lainaus :
Elektroninen häirintä tuottaa ihmiskehoon monelaisia tuntemuksia.
1. KIPU ON YLEISTÄ. Sitä tuotetaan pistelemällä ja sähköiskunomaisina sykkivinä tai muuten pistelemällä niveliin,korviin, silmiin, lihaksiin, aistinsoluihin, hermoihin ja kaikkialle niihin kohtiin kehoa, jotka häirintää tekevät ovat saaneet selville, olevan ihmisille kivuliaita kohtia.
Sinä aikana, jolla arvelen e-häirintäni muuttuneen, on kaikkia näitä ilmennyt, MIKÄ ON MUUTTUNIUT TILANNE. Minulla on pitkään ollut automaattiohjelmia. Nyt jonkin aikaa iltayöstä on joku ollut tekemässä häirintää, sitten mennyt automaattisesti. - En ole tehnyt muistiinpanoja, eli muistinvaraisesti.- Anonyymi
Viime yö eli 3.-4.11.2023.
Otin nokosia pitkin päivää ulkona oltuani. Illalla väsyin aikaisin. Iltayö oli torkahtelua. HILJAISTA ensin. Sitten sihinöitä vähän väliä -Muistan huonosti.- Puolen yön jälkeen, koko aamuyön oltiin alapääni kimpussa voimakkaasti, kipua tunnottoman alueen ympärille, taaksekin. - Suojautuminen teräksellä ei onnistunut. -pitää pohtia.
lainaus:
"4. Häirinnässä on seksuaalisten alueiden ärsyttäminen yksi tärkeimmistä."
Minulla ei saa mitään seksuaalista reaktiota päässäni eikä alapäässäni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime yö eli 3.-4.11.2023.
Otin nokosia pitkin päivää ulkona oltuani. Illalla väsyin aikaisin. Iltayö oli torkahtelua. HILJAISTA ensin. Sitten sihinöitä vähän väliä -Muistan huonosti.- Puolen yön jälkeen, koko aamuyön oltiin alapääni kimpussa voimakkaasti, kipua tunnottoman alueen ympärille, taaksekin. - Suojautuminen teräksellä ei onnistunut. -pitää pohtia.
lainaus:
"4. Häirinnässä on seksuaalisten alueiden ärsyttäminen yksi tärkeimmistä."
Minulla ei saa mitään seksuaalista reaktiota päässäni eikä alapäässäni.Alapään kimpussa ollaan. Jotakin muuta kuin mikroaaltoa. Edellisessäviestissää "taaksekin", nyt ollaankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alapään kimpussa ollaan. Jotakin muuta kuin mikroaaltoa. Edellisessäviestissää "taaksekin", nyt ollaankin.
Edellistä viestiä on muutettu. Olin kirjoittanut , että voin kirjoittaa:"eteenkin päin".
Tarkemmin sanoa vähän yläviistoon. Oliko kohteena virtsarakko vai paksuoli.
Viime yönä oli alapaahän käytössä ja kurkun alaosaan mikroaalto.En tiedä, mitä ja päähän tuli.
Olen jo kauan ajatellut Navalnyä. On minulla kuitenkin helpompaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellistä viestiä on muutettu. Olin kirjoittanut , että voin kirjoittaa:"eteenkin päin".
Tarkemmin sanoa vähän yläviistoon. Oliko kohteena virtsarakko vai paksuoli.
Viime yönä oli alapaahän käytössä ja kurkun alaosaan mikroaalto.En tiedä, mitä ja päähän tuli.
Olen jo kauan ajatellut Navalnyä. On minulla kuitenkin helpompaa.Naapuripalstalla arvioitiin riihimäkeläistä hullua näyttelijää. Onko Riihimäellä keskimäärin enemmän hulluja, kuin muilla paikkakunnilla? Heitä kuulemma riittää joka junaan. Osa ei mahdu koko kyytiin, joten heitä jää myös asemalle, kerrotaan.
Ovatko nuo sihinä-hurina -umpihullut kasaantuneet Riihimäelle? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naapuripalstalla arvioitiin riihimäkeläistä hullua näyttelijää. Onko Riihimäellä keskimäärin enemmän hulluja, kuin muilla paikkakunnilla? Heitä kuulemma riittää joka junaan. Osa ei mahdu koko kyytiin, joten heitä jää myös asemalle, kerrotaan.
Ovatko nuo sihinä-hurina -umpihullut kasaantuneet Riihimäelle?Ehkä vastaan omalta osaltani sinulle antamalla linkin, kun en tiedä , missä tätä ketjua olet lukenut.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17501324/koko-suomi-vainoo
- Anonyymi
Sihinä-hurina-umpihullut iskivät. Olin jo noussut ylös joskus kuuden aikaan. Äsken kuitenkin havahduin voimakkaaseen sirinään korvissa ja käsivarret ja sääret vapisevat .
- Anonyymi
TAISI PALJASTUA ASENNUKSIA ALAPUOLEN LIIKETILASTA MAKKARIINI.
Varmaankin kaikki e-häirintää.
-Eilen taas olin klo 18 aikoihin väsynyt ja toimintakyvytön häirinnän takia. Menin sänkyyn pötkölleen.
-Sain vähän olla rauhassa. Sitten alkoi kehon häirintä. MINÄ SELOSTIN ÄÄNEEN, MITÄ TAPAHTUU JA ON ILMEISESTI KUULUNUT MYÖS ALAKERTAAN, JOSSA ON SAATTANUT OLLA ASIAKAS. Ihan suomeksi selostin alapäätä, tyynyn paikan vaihdosta, ettei pääse tunkeutumään sisään, jne ja pellillä suojauduin ja pelti liikahti paikoiltaan, mihin kohtaan vittua osui häirintä, jne.
- Sitten nukahdinkin kevyesti. HERÄSIN POMMITUKSEN/RÄJÄHDYKSEN VOIMALLA TULEVAAN MOOTTORIN ÄÄNEEN. Vielä vähän pamautuksiakin "vasaralla" seinään.- On täytynyt mikrowaveheraring vahvistusta tai vastaavaa, että vain minä kuulin ja IHAN TYYNYN ALAPUOLELTA.
JAAHA, SAINPA IDEAN !!! - Anonyymi
Mitähän Navalnylle kuuluu. Yritän olla vaipumatta itsesääliin, kun ajattelen, että on minulla helpompaa vaikka onkin kauheaa.
Tänään jo kaksi hyvin voimakasta hyökkäystä, ehkä radiotaajuudella.- Anonyymi
KIDUTUSTA, KIDUTUSTA, KIDUTUSTA
- Anonyymi
viime yönä vähän klo 00 pamautettiin "vaaleanharmaa" vähelisevä pommi koko päähän ja kroppaankin. Metallisen oloinen. Ennen semmoisia on tullut vain ikkunan kautta. - Oli tullut rakoja peltien väleihin. 3 tunnin valvominen. Ehdin hetken nukkua, kun tuli lievempänä sama pommi. -Sihinöilläkin heräteltiin. KYLLÄ TÄMÄKIN KIDUTUKSESTA KÄY.
Olen tänään vähän kirjoitellut havaintoja ja muistoja. Arvelin, että kostetaan. Taisi äsken alkaa. Olen jo ollut sängyssä ja nukahtanutkin. Olen niin väsynyt. Pullapelti oli liukunut jalkovälin päältä pois. Sinne iskettiin. Sihinää,sihinää.
ETTÄ TÄMMÖISTÄ SAA RIKSUSSA VAPAASTI TEHDÄ. - Anonyymi
Kaksi kauppareissua kassia vetäen, pyörät alla tietty. Sen jälkeen mindcontrollilla vähän väliä pantii käymään pikku reissu ulkona. -Ihan rättiväsyneenä sänkyyn, jossa jatkuva e-häirintä. Kihisee. sihisee, pistelee.
Että mitkähän nistit on asialla.- Anonyymi
Karmeaa kidutusta. Kudosvaurioita äsken yritettiin.
Maailma on sekaisin jo meidän rajan tuntumassa. Täällä sitä vaan keskitytään henkihievärissä olevan mummun kiduttamiseen.
- Anonyymi
Kidututusta oli viime yö jo sillä perusteella, että tunnin välein herätys ja kauheaakin korvan vinguttamista sykkeen mukaan.
Pakko lopettaa. alkoi taas yläkerrasta niin kova mikroaallotus vasemman puolen lekoihin naanaa, korvaan, päähän. äskewn jouduin juoksemaan ulos karkuun.- Anonyymi
En uskalla kertoa aamupäivästä. Voitaisiin järjestää helvetti yöksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En uskalla kertoa aamupäivästä. Voitaisiin järjestää helvetti yöksi.
Ehkävähän lisää. Asiaan liittyi se, että yläkerran akka istui paljaan ikkunan edessä(?) vai olko vain hahmo, jota lähes poikittain käännetty pöytälamppu valaisi häikäisevästi.
Sisällä olessani vasemman korvan sihinä voimistui. Vasemmalla ala- ja yläleuassa hampaat alkoivat särkeä. Särky nousi poskipäähän, ohimoon, vasemmalle puolelle päätä. Ei ollut siellä ylempänä särkyä vaan sietämätöntä paineista kipua. Sietämättömän voimakasta.
Otin käyttöön uunipeltejä ja teräksisen kattilan kannen. En kerro suojausyrityksistä enempää, mutta selväksi kävi, että ylhäältä päin tuli. - Lähes pökertyneenä lähdin ulos. Siellä loppui heti. Kun palasin sisään alkoi taas hitaasti voimistumalla. - Ulos. Loppui.-Sisään alkoi taas.
Sitten olin joniin rasittunut, että lopetettiin.
Leuat, hampaat ja tarkasti vasen puoli päästä. Kuka osaa anatomian . Mengelen apulainen hammaslääkäri. Noita-akan kotia käytettiin.
- Anonyymi
Klo 8.00 alkoi korvissa korkea sirinä.
- Anonyymi
Kuka rikollinen täräytti äsken, ehkä jo klo 01.45 korviini kammottavan metallisen/sähköisen sirinän. Melkein aivotkin kramppas, koko keho kumminkin. Kuka on hänen käskijänsä, kuka on määrännyt käyttämään tuota energiaa, missä on laite?
- Anonyymi
Täällä muuallakin on kaikenlaista sirinää ja pörinää. Viime yönä heräsin kurisevaan ääneen, ja outoihin turahduksiin. Kun valpastuin ja aloin tarkkailla liittyikö noihin ääniin tuskatiloja tai kipuja, niin selviskin, että äänet tulivat eukostani joka väittää ettei kuorsaa. Osa äänistä johtui eilispäivänä syödystä Jalostaja hernekeitosta. Myös hajuefekti oli mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä muuallakin on kaikenlaista sirinää ja pörinää. Viime yönä heräsin kurisevaan ääneen, ja outoihin turahduksiin. Kun valpastuin ja aloin tarkkailla liittyikö noihin ääniin tuskatiloja tai kipuja, niin selviskin, että äänet tulivat eukostani joka väittää ettei kuorsaa. Osa äänistä johtui eilispäivänä syödystä Jalostaja hernekeitosta. Myös hajuefekti oli mukana.
huono vitsi
en viitsi antaa e-häiritsijöille palautetta loppuyöstä, mutta olin aika kurjassa kunnossa aamulla. Vissiin näytettiin, että e-häirinnällä saa aikaan monenlaisia ruumiillisia oireita.
On vuosien varrelta niin tuttua, etten luullut sairastuneeni mihinkään.
- Anonyymi
Ei tarvi kuvitella minkäänlaista vieressä nukkujaa.
Koko kehon läjäytyksellä herätettiin. pää mukaan lukien.Korvat sihisee ja kihisee, varsinkin raajoja pistelee. Kun tässä istun ohssa, lattia on taas niin "sähköinen", ettei voi jalkoja sen päällä pitää tai kun on pakko "sähköisyys" siirtyy raajoja pitkin. paskat ja perseet sinulle.- Anonyymi
joskus puoli kahden aikaan oliedellisen kaltainen pommiläjäys. Pistely oli voimakasta joka puolella kehoa ja päätä.
- Anonyymi
klo 23 aikoihin alkoi peltejä tippua 2-3 kerrallaan, sisäpuolen. Ennen on e-ammuttu teippejä ikkunalasista irti. Ja haisi!!! Nyt vasta tajusin, että ehkä mikroaallolla niitä lämmitetty. -Laitoin uudet teipit. Hetken päästä tippui taas. -Ihmettely: olisko joku päivällä käynyt irrottelemassa osittain.
En viitsi kertoa muusta. Mutta meneillään on vaikka mitä. Muutenkin. - Anonyymi
VIIME YÖ oli sen verran kammottava ja terveyttäkin tuhoava (hengenvaarallinenkin tämän kuntoiselle vanhukselle), että kerron. Kerron vain kaavan, en kuvaile.
Olen joutunut olemaan paljon kotona sisällä kylmän sään ja autottomuuden takia. Täällä on päivisin koko ajan häirintä päällä. Laskee toimintakykyä ja minut voidaan saada tunniksi sammumaan, koska vaan.
Illalla olin ihan väsynyt jo ennen klo 19 :ta. Nukahdin. Heräsin hyvin epämiellyttävään,kovaan ja osin korkeaankin vinkunaan, sirinään. Sammuin . Taas herätettiin korvien soimisella. Ja aika pian nukautettiin. Että voitiin taas herättää.
En jaksanut seurata kellosta oliko mukana 15 min.välein herätystäkin. Puolen yön jälkeen tuli niin raju herätys, että valvoin jonkin aikaa, kolmen aikoihin taas herätys. Nukautettiin. Herätettiin joskus viiden tienoilla korvien soittamisella.
Mitähän neurologi sanoisi, mitä uneen erikoistunut lääkäri, sisätautilääkäri. Rikospoliisi. - Jaa niin, minähän olen lainsuojaton.
KUKA/KETKÄ TÄLLAISESTA KIDUTUKSESTA PÄÄTTIVÄT, KETKÄ TOTEUTTIVAT. Ja mikä oli motiivi. Jonkun hullun pervon kosto voisi olla.- Anonyymi
Tällaiseen sarjakäsittelyyn on tullut jatkoakin, mutta en uskalla kertoa siitä, vielä ainakaan. Tavoitteen tiedän.
- Anonyymi
Tässä on yhteenvetoa suojautumisen tutkailusta ja toteuttamisesta alkaen v.2016 ja hiiliteräspullapellit käytössä edelleen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18178016/hiiliteraspullapelti-suojaa-mikroaaltokohdistukselta- Anonyymi
Sinne on tullut lisää viestejä, asiaa ja trollausta.
Paras asia on googlaamalla löytäni julkaisu.
Janne Rinne
MATERIAALIEN ATTENUAATIO
kandidaattityö
Tampereen teknillinen yliopisto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinne on tullut lisää viestejä, asiaa ja trollausta.
Paras asia on googlaamalla löytäni julkaisu.
Janne Rinne
MATERIAALIEN ATTENUAATIO
kandidaattityö
Tampereen teknillinen yliopistoKirjoitan tänne yhden lainauksen:
"Mikroaalloilta suojaamiseen käytetään erityisesti kuparia. Muita vaihtoehtoja ovat alumiini, teräs, tina ja sinkki. --Teräs on paljon käytetty rakennusmateriaali ja yksi parhaista materiaaleista yli 1 GHz taajuuksien torjumiseen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitan tänne yhden lainauksen:
"Mikroaalloilta suojaamiseen käytetään erityisesti kuparia. Muita vaihtoehtoja ovat alumiini, teräs, tina ja sinkki. --Teräs on paljon käytetty rakennusmateriaali ja yksi parhaista materiaaleista yli 1 GHz taajuuksien torjumiseen."Trollit ovat sotkeneet ketjun ja toisenkin ketjun, johon kirjoitin linkin tähän hiiliteräsketjuun. Se suojaa parhaiten mikroaallotusta vastaan. Eihän sitä saa paljastaa.
- Anonyymi
mulle laitettiin takahampaaseen paikka venäjällä
ja nyt se surisee joka yö
pitääkö olla huolissaan
joskus siitä kuulu KGB miesten juttuja- Anonyymi
En osaa sanoa. Kysy riksun punikeilta, tietävät venäjän vainot.
Suomessa ennen asenneltiin hampaisiin. Nykyään on kehittyneempi teknologia käytössä. Jos olet siitä kiinnostunut niin NWOvainon kohteiden verkosto Facebuukissa on jatkuvasti artikkeleita. En muista linkkiä, googlaa joukkovaino tai gang stalking niin löytyy.
- Anonyymi
KYLLÄ HÄIRINTÄ ON JATKUNUT KOKO VUOROKAUDEN JOKA VUOROKAUSI. En ole viitsynyt kirjoittaa, kun jokainen viesti nostaa ketjun paikkakunnan palstalla ylös. Ja kun olen jo vuosia kirjoittanut. Ja kun nykyään tiedetään niin paljon, ettei minun kokemuksilla ole yleisempää merkitystä
- Anonyymi
Minähän en saa päättää. Nyt kun päätin, etten viitsi kirjoittaa tänne, ilmeni tilanne, että on tarpeen kirjoittaa. OLin päättänyt olla kirjoittamatta siitä, että puheeni kuullaan. Aamulla aloitin ketjun joukkovaino-yksityisyys ja sinne sitten kirjoitin. Kerroin myös näistä kihinä/sihinä huudattamisista, jolloin mm. haukun ja solvaan ja paljastelen. Nyt oli kohteena hampulit.
Osaasin pelätä, että kostetaan. Voi olla elimistössä kemikaalia, mutta tämä e-häirintä on ainakin käytössä. Tuossa aiemmin alkoi väsyttää. Kävin pesemässä naamani. Kun rupesin kuivaamaan, verta levisi käsiin ja naamaan ja lavuaarin. Tuli klimppeinä nenästä ja suun kauttakin ulos, Sitten mittasin verenpaineen. Noussut tavanomaisesta. Syke oli vain 61. Sänkyyn kun meni, alkoi häirintä, Mm. muassa rankka suonenveto vasempaan jalkaan. Sänkyyn ja ylös. Äsken verenpaine oli noussut : alapaine 90 yläpaine 180. - Netti hukassa. Jne. -Kyllä tämän e-häirinnällä aikaiseksi saa. - Anonyymi
AVASIN INFRAÄÄNI ketjun, häirintää alakerrasta nk. ennenkin. On poistettu.
Äsken verenpaine 190/90 syke 61. Värinät sun muut tuttuja.- Anonyymi
Nyt avasin Infraäänen häirintäkäyttö---joukkovainossa -ketjun. Ilmestyi Kanta-Hämeessä, ei Riksun palstalla
Loppujen lopuksi en kirjoittanut omista häirintäkokemuksista, vaan yleisistä tuulivoiman käyttääottamisista.
En halua muistella traumaattisia ( sietokyvyn ylittäneistä) kokemuksia. Mutta häirinnästä tästä eteenpäin puhun suureen ääneen ja kirjoitan tännekin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt avasin Infraäänen häirintäkäyttö---joukkovainossa -ketjun. Ilmestyi Kanta-Hämeessä, ei Riksun palstalla
Loppujen lopuksi en kirjoittanut omista häirintäkokemuksista, vaan yleisistä tuulivoiman käyttääottamisista.
En halua muistella traumaattisia ( sietokyvyn ylittäneistä) kokemuksia. Mutta häirinnästä tästä eteenpäin puhun suureen ääneen ja kirjoitan tännekin.kirjoitin linkin, viesti on poistettu
kirjoittakaa ylälaitaan kohtaan etsi: INFRAÄÄNI
sieltä sekin ketju tulee esille
meinaan: äänetön tappaja
- Anonyymi
mittasin verenpaineen klo 16.30
80/159 syke 68
vähän turhan korkea, mutta tavallinenkin häirintä nostaa sitä
klo 18 tuli korviin voimakas sihinää inhottavampi ääni
mittasin 81/160 syke63
klo 16.15
81/190 syke64
sen jälkeen pienin välein
89/196 syke60
102/197 syke 62
klo 18.30
89/195 68 olen vähän liikkunut sihinä on vähentynyt, olen kylmissäni- Anonyymi
klo 18.50
91/168 syke 62 se inhottava voimakas sirinä on laantunut, muuta suhinaa ja oikeassa korvassa mikroaalto tikitys
menin sänkyyn sisävaatteet päällä kahden peiton alle, lämpenin, mutta suu muuttui sisäpoulelta kylmäksi, värinöitä on - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
klo 18.50
91/168 syke 62 se inhottava voimakas sirinä on laantunut, muuta suhinaa ja oikeassa korvassa mikroaalto tikitys
menin sänkyyn sisävaatteet päällä kahden peiton alle, lämpenin, mutta suu muuttui sisäpoulelta kylmäksi, värinöitä ontuolla aiemmin klo 16.15 tarkoittaa 18.15
klo 19
89/160 syke 62
kylmä on, ikenet kylmät, tumman sinistä alahuulen ulkoreunassa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuolla aiemmin klo 16.15 tarkoittaa 18.15
klo 19
89/160 syke 62
kylmä on, ikenet kylmät, tumman sinistä alahuulen ulkoreunassajaaha, viesti poistettu sääntöjen vastaisena
kirjoittelin useamman mittauksen tulokset, onko stalkkereiden mittauksissa näkynyt eri tulkokset? Minä minulle elektromagneettinen säteily saattaa muuttaa mittareiden tuloksia.
kuitenkin
klo 20.40
89/169
klo 21 (vähän liikuin)
92/193
klo 22.25
81/153
klo04.40
77/148
klo 05.30
72/126
onkohan tässä taas sääntöjen vastaista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jaaha, viesti poistettu sääntöjen vastaisena
kirjoittelin useamman mittauksen tulokset, onko stalkkereiden mittauksissa näkynyt eri tulkokset? Minä minulle elektromagneettinen säteily saattaa muuttaa mittareiden tuloksia.
kuitenkin
klo 20.40
89/169
klo 21 (vähän liikuin)
92/193
klo 22.25
81/153
klo04.40
77/148
klo 05.30
72/126
onkohan tässä taas sääntöjen vastaista?klo 08 tuli korviin sihinä/kihinä pamaus joka siitä vähän hiljeni, mutta jatkuu.
klo 8.15
73/156 64
illalla puhuin pidin liveseloststa. Mietin, että alapuolelta tulee, kuka sieltä ja miksi, useita syitä tappaa minut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
klo 08 tuli korviin sihinä/kihinä pamaus joka siitä vähän hiljeni, mutta jatkuu.
klo 8.15
73/156 64
illalla puhuin pidin liveseloststa. Mietin, että alapuolelta tulee, kuka sieltä ja miksi, useita syitä tappaa minut.Nyt en tiedä, mitä viimeksi on poistettu.
- Anonyymi
VÄHÄN yhteenvetoja:
TINNITUS alkoi, aloitettiin kesällä 2015. Tehtiin silloin kuulemma ultraäänellä.
Sen jälkeen on ollut monenlaisia. Yleensä ilmennyt vain kotona. Loppunut heti ulosmentyä tai hiljentynyt vähitellen.
Tällainen tasainen ääni, pitkää erilaista äänijuovaa voi olla erilaisia nk. nyt. Epämiellyttävä kuin ikkunalasin pintaa vedettäisiin jollakin. Heikompana, vahvempana ja nyt hyvin voimakkaana pamauksena ja suht. pian vaimentuvana. -Paremmilla keleillä olen lähtenyt ulos. Nyt talvipakkasilla en voi, varsinkaan rynnätä sängystä pihalle. - On tullut epämiellyttävä olo. Suorassukainen tulkintani: on niin inottava ääni, että aiheuttaa inhottavaa oloa.- Anonyymi
Verenpainetta olen viime aikoinakin joskus mittaillut, kun on päässä puristanut ja ollut heikko olo. Korkea veranpaine ja matala syke. Mistähän johtuu. - Minulla oli reilut pari vuotta aktiiviranneke. Hukkui. En ole juuri sen jälkeen mittaillut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verenpainetta olen viime aikoinakin joskus mittaillut, kun on päässä puristanut ja ollut heikko olo. Korkea veranpaine ja matala syke. Mistähän johtuu. - Minulla oli reilut pari vuotta aktiiviranneke. Hukkui. En ole juuri sen jälkeen mittaillut.
Alkuun tein havaintoja vaikutuksista ja niiden perusteella päättelin, minkä nimisestä energiasta on kyse. Enää en viitsi.
Sellainen huomio, että tietyn kohdistuksen jälkeen olen vähän viluisena värissyt. Menee ohi, olen ajattelut. Sormien, raajan puutumista on tapahtunut ja siinä myös viilenevät. MUTTA tälläistä kylmenemistä, kehon kylmyyttä kuin nyt, en ole ennen kokenut.
- Anonyymi
Rupesi väsyttämään eli ruvettiin väsyttämään. Menin sänkyyn vaatteet päällä. Vähitellen voimistuva sihinä korviin. Alkaa olla joi aika inhottavaa. Nousin ylös. Menin istumaan. Jalkoja ei voinut pitää lattialla, oli niin sähköinen ja värinä nousee jalkoja myöten.
Mittasin kolme kertaa n.klo 17
94/131 syke 68
73/153 66
70/145
kerran vielä
81/170
kylmyys iski jo tuossa aikasemmin - Anonyymi
On tänään jo ollut ääni korvissa, kohonnut verenpaine ja jääkylmä lattia.
Senkun tapatte. Olisi helpotus minulle ja läheisilleni ja muillekin. - Anonyymi
Pitäisiköhän hakea apua mielenterveyspalveluista tai avautua näistä keloista vaikka lääkärille?
- Anonyymi
JAAHA, MKIELENTERVEYSTROLLI ON TULLUT TÄNNEKIN. Tai luultavasti vainopuolen tyyppi kertoo, että halutaan puhdistaa Riihimäen maine minut hulluksi julistamalla. Tai sitten sen pankin lakimiehen, jonka nimen olen unohtanut. Ennen ihan yleisesti tämä minun kohtaloni tiedettiin. Nyt on se minua vanhempi sukupolvi kuollut. Oma ikäluokka on 80 kymppistä. Muistavat vain jotakin itselleen/eliitille sopivaa.
- Anonyymi
on riksussa varmastikin-
satanisti-kulttipöljät tuollasta tekee-
että mahdollisesti esim vapaamuurarija- eikäs tämä Iiro Viinanen ole sieltä ja ainoita harvoja joka kertoi iltalehille että on vapaamuurari... mitä tuokin oli?...
..ööö.. riksu... ööö ...?
myöh venäläishuoran kanssa jne...?
Muuta tuo Laardottihan on venäläis-kakara ja RKP-läinen että sopii tuonne ylempänä oleviin kommentteihin?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11594511/mkultra-suomessa
https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=joukkovaino- Anonyymi
Riksun vainottu ei ole kirjoittanut ylläolevaa kommenttia.
Riksun viime yö oli kauheaa rääkkäämistä/pahoinpitelyä ihan kidutuksen kriteerit täyttävää.
- Anonyymi
Viime aikoina on tehty juttuja, joita ei ennen ole tehty ainakaan yö toisensa jälkeen . En anna stalkkereille palautetta.
Mutta yksi juttu jäi vaivaamaan. Kun äsken ulkona jutteli toisen osapuolen kanssa ja "kaikki" sen kuuli, voinen nyt pohtia sitä.
Pari päivää sitten kaupan kassalla huomasin, etten olekaan ottanut pankkikorttia mukaan. Lähdin hakemaan sitä kotoa. Jätin huoneiston oven auki, kun oli niin nopea toimitus. Ovella näin rapuissa ihmishahmon, joka yht'äkkiä putosi alaspäin näkymättömiin. Menin katsomaan. Yläpuolen Jaana istui rapulla asentamassa tossujen pohjiin liukuesteitä. Mainitsin, että tulin hakemaan unohtunutta pankkikorttia. Sitten päähäni tuli voimakkaat ajatukset: "Jaana on sitten kaunis ja älykäs ihminen eikä nyt paljon mitään minulle tehnyt." Melkein liitelin iloisena ulko-ovelle. Kävelin HYVIN NOPEASTI JA PUHUIN AINA VAAN NOPEAMMIN KORKEALLA ÄÄNELLÄ (onhan eläkeläisellä aikaa sun muuta).
Jälkeenpäin arvioin, että lauseet saattoivat olla kybertorturea, vaikka tavallista voimakkaammat. Mutta se korkea , nopeutuva puhe ääni ja käveleminen? Mikä sen aiheutti? Minähän kävelen ja puhun hitaasti matalalla äänellä. - Jos nyt päättäisin toimia kuin pari päivää sitten, ei onnistuisi.
SORRY JAANA, mieleeni jäi kysymyus, pystyyköö tuonkin nykyään tekemään kännykällä.- Anonyymi
Tarkennuksia: Minä siis puhuin voimakkaalla ja korkealla äänellä nämä Lauseet: "Jaana on on hyvännäköinen ja älykäs eikä nyt palon mitään minulle tehnyt". oikein iloisesti.
Jaana oli istahtanut keskelle rappuja, piiloon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennuksia: Minä siis puhuin voimakkaalla ja korkealla äänellä nämä Lauseet: "Jaana on on hyvännäköinen ja älykäs eikä nyt palon mitään minulle tehnyt". oikein iloisesti.
Jaana oli istahtanut keskelle rappuja, piiloon.Kaikki mitä kuuluu jonnekin ja menee levitykseen, niinpä kun kaupankassalla ilmoitin lähteväni hakemaan pankkikortin kotona, on sen Jaanakin kuullut ja pystynyt ajoittamaan "kohtaamisemme" eli tulla vaikka e-aseen kanssa tai pyytää jotakuta muuta hoitamaan minut. Tämän sanoinkin hänelle. - Mutta ei jaksa kiinnostaa.
Tämän kännykkäasian toin esille eräässä Facebookissa. Nuorempien kannattaisi otta selvää.
- Anonyymi
KYLPYHUONEESSA KÄYNTI AIHEUTTAA VAIKUTUKSIA/OIREITA
On vielä sekasortoinen käsitys asiasta. Jotakin vähän erittelen.
Verenvuoto nenästä.
Jokin aika sitten kiinnitin huomiota siihen, että nenäliinaan tuli muutamia Vaalean/punaisia länttejä, kun tunsin tarvetta vähän kuivata.
Sitten joskus vähän vuotikin. Piti painaa sierainta. Ja HUOMASIN, että tämä tapahtui, kun palasin kylppärissä/vessassa käynniltä. Ihmettelin.
SITTEN joskus viime viikolla (?) vuosinkin oikein runsaasti. Nenäliina toisensa jälkeen kastui punaiseksi. Ja VERI EI KOAGULOITUNUT, vaan pysyi vetisen ohuena. Ihan pari pientä liuskaa paksuni. Lopulta loppui. Oli naama veressä, kädet veressä. Heikotti, varsinkin jaloissa. Mittasin verenpaineen: pikkuisen korkeampi kuin tavallisesti. Päätä kivisti. Oli kuin baskerinmuotoinen alue olisi ollut puutunut. Siitä se sitten pieneni. Olin vähänjärkyttynyt.
Otin Cornet mittarin. Keltaisella olevaa mikroaaltoa oli.
Tumman/kirkkaan punaisena syöksyili ylöspäin "vuorenhuippuja. Efield (ELF mode)- Anonyymi
Siis kävin kylpyhuoneessa mittaamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis kävin kylpyhuoneessa mittaamassa.
Ei julkaistu äskeistä viestiäni eli että kaikki verenvuoto on loppunut, pienetkin. Muu jäljellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei julkaistu äskeistä viestiäni eli että kaikki verenvuoto on loppunut, pienetkin. Muu jäljellä.
mummun huudattamiset ketjuun kirjoitin linkin Gang stalking- kaikki estetään.Siellä on tarkempi ja pidempi kuvaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mummun huudattamiset ketjuun kirjoitin linkin Gang stalking- kaikki estetään.Siellä on tarkempi ja pidempi kuvaus.
lyhyempi haku
kirjoita kohtaan Etsi sana gang stalking. Pääset listaan, jossa yllä mainittu ketju on
- Anonyymi
KUKA VIIME YÖNÄ KESKIYÖLLÄ OLI KIMPUSSANI. Yläpäässä entiseen tyyliin, alapää joutui seksaalisen väkivaltaisen raivon kohteeksi. Heräsin siihen , että jalkoväliin pitkälle iskettiin pölkkyä, niin leveää, että varmasti tuntui laidoilla ainakin.
Ei ole ennen tällaista tehty. -Ensin heräsin, sitten pökerryin. En ole peilaillut alapäätä.
SIIS TÄMÄ "IHMINEN" ON VAARALLINEN PERVO.- Anonyymi
Siis kyse oli elektronisen häirinnän" pölkystä". Äsken peilillä katsoin alapäätä. Kauhean näköinen edelleen. On varottu rikkomasta pintaa, ettei veri ole vuotanut. Pinnan alla on vielä 12 tunnin päästä hyvin tummanpunaisia kudosvaurioita. Kun vähän sormilla koskin ja levittelin, niin nyt sitten ko.paikka särkee.
RIIHIMÄELLÄ ON TURVALLISTA JA YLEMPIEN SUOJASSA TEHDÄ RIKOKSIA MINUA KOHTAAN.
Näihin e-laitteisiin ei kuka tahansa pääse käsiksi, SIIS KUKA OLI TÄMÄ RAIVOHULLU. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis kyse oli elektronisen häirinnän" pölkystä". Äsken peilillä katsoin alapäätä. Kauhean näköinen edelleen. On varottu rikkomasta pintaa, ettei veri ole vuotanut. Pinnan alla on vielä 12 tunnin päästä hyvin tummanpunaisia kudosvaurioita. Kun vähän sormilla koskin ja levittelin, niin nyt sitten ko.paikka särkee.
RIIHIMÄELLÄ ON TURVALLISTA JA YLEMPIEN SUOJASSA TEHDÄ RIKOKSIA MINUA KOHTAAN.
Näihin e-laitteisiin ei kuka tahansa pääse käsiksi, SIIS KUKA OLI TÄMÄ RAIVOHULLU.12 tunnin päästä oli vielä tummansinisiä alueita (mustelmia=?). Kyllä sinine myöhemmin lähti pois ja tuli tummanpunaista tilalle.) RYHJEITA, MUSTELMIA JA SEKSUAALINEN HÄPÄISY. -No sitähän sattuu tässä maailmassa. Juuri oli uutinenkin.
- Anonyymi
TÄSSÄ ON ILMISELVÄSTIN KYSE AHEELISESTA LUULOTAUDISTA. SE LIITTYY AIVAN NORMAALIIN SUOMALAISEEN, KAIKKIIN SUOMALAISIIN VIHREISIIN TAISTOLAISIIN.
- Anonyymi
Menee kertoiluksi.
1. Alkuillasta taas iski väsymys. Se tehdään jatkuvasti päällä olevan e-häirinnän avulla. Tehoa hetkeksi lisää. Ollut pitkään käytössä.
2. Uinailin jo vuoteessa, kun huomasin, että jalkoväliin hyökätään. Siis herätys. Nousin ylös hakemaan tyynyliinan sisällä olevan hiiliteräspullapellin. Nyt mikroaallotuksella aiheutettiin levotonta liikehdintää. Vaivalloista pitää peltiä oikealla paikalla. Puoliunessa siinä olin.
3. heräsin siihen, että TV pamahti auki ja alkoi kuulua keskustelua. Päässäni oli selkeää tekstiä, mikä minun kuuluisin kirjoittaa Riksun palstalle. (Koski ELSOKI:a, Defenceä ja kenraaki eeveepeetä. Ylös vaan.- Teksi oli cybertorturella päähäni pantu.
4. suljin TV:n. Touhuilin jotakin ja meni kirjoituspakko ohi. Unohdin tekstin. Vahingoniloisena hetken aikaa toistelin kolmea kirosanaani ja uhkailin kenraalia.
5. Uudestaan nukkumaan. Pelti jalkovälin päälle. Nukahdin. Heräsin pellin putoamiseen lattialle. Oli jotenkin "päässyt" pois tyynyliinan sisältä . Tässä kun olen kirjoitellut, on TV mennyt kaksi kertaa itsestään päälle. -Rääpien huutelin, etten ole dementti. Älyän kyllä irrottaa töpselin pistorasiasta yöksi.
Olikohan tässä kaikki herätykset. -Kyllä kaikki edellinen e-häirintään liittyy.- Anonyymi
Osa teksistä, joka minun olisi pitänyt kirjoittaa. ELSOK, DEFENCE ja evp.kenraali olisivat Riksussa, vaikka minua ei olisi olemassa. joopa, joo. (Jos joku murhaisi minut, hänkin olisi ollut olemassa, vaikka en olisi koskaan syntynyt -tämä on oman pään tuotantoa.)
- Anonyymi
En nyt viitsi kertoa yötä vasten, ettei kosteta nukkuma-aikaan. Nyt kyllä ituttaa. Ehkä en aamulla välitä.
On nimitys: vainotalot. Ehkä sitäkin selitän. - Anonyymi
LOPPU, LIPPU, LAPPU
Jos haluatte tietoja e-häirinnästäni, kysykää stalkkereilta.
Isosta Maailmasta olen jo vuosia sitten saanut tietoja, että e-häirintä on jatkunut syöpähoitojen ja saattohoidon aikana.
Vainooni on sotkettu sukulaisianikin. Myös e-häirinnän kohteeksi joutuneita on. - Anonyymi
Täytyy kai kirjoittaa raporttia jonkin aikaa.
Äskettäin sihinäpommi päähän. Saa nähdä kauanko joudun valvomaan. Silmiin oli kohdistettu. Nyt kun istun tässä olkkarin pöydän edessä, polviin kohdistetaan.
Joka ainoa yö on ollut häirintää ja herätyksiä. On pitänyt ottaa pullapelti käyttöön ja panna jalkovälin päälle.- Anonyymi
Kolmisen tuntia valvoin. Sitten vajaan tunnin nukuin. Oli pakko nousta sängystä pois. Oli koko vartalokohdistusta ja inhottavan voimakasa sihinä korvissa. - Kun sihinä on vähän laantunut, olen mennyt sänkyyn takaisin. Pikkuisen torkahtanut, sihinä iskenyt taas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolmisen tuntia valvoin. Sitten vajaan tunnin nukuin. Oli pakko nousta sängystä pois. Oli koko vartalokohdistusta ja inhottavan voimakasa sihinä korvissa. - Kun sihinä on vähän laantunut, olen mennyt sänkyyn takaisin. Pikkuisen torkahtanut, sihinä iskenyt taas.
Olen käynyt aamupäivällä uimassa ja kaupassa. Lounas. Vähän ehdin lojua sängyllä ja nukahtaa, kunsihinät pamahti korviin ja värinän kehoon, varsinkin jalkoihin. Oli pakko nousta pois. - On ilmeisesti ajastettu niin , että heti kun nukahda, herätetään.
PIDETÄÄN VÄSYNEENÄ.
- Anonyymi
Olen saanut nukahtaa joskus jo iltayöstä. Em muista herättelyjä, muuta kuin , että 00.30 taisi tulla isompi ja klo 02. Ei pitkää valvomista, Mutta unen pätkimisiä on ollut, kunnes 05.30 suunnilleen tuli pakkoylösnousu. Ja korvat sihisee.
- Anonyymi
On jatkunut kidutusteholla joka yö ja yhteenlasketut unipätkät taitavat jäädä alle kuuden tunnin.
- Anonyymi
Univajetta, kidutusta, aivojen tuhoamista tämä "häirintä" tietää.
Ketju nousee ylös muuallakin, ei vain riksun palstalla. - Anonyymi
Kidutus jatkuu joka vuorokausi.
- Anonyymi
Kidutusta koko ilta jo.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481208Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127988
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
- 39812