Maaginen ajattelu versus evoluutio

Usein 'vääräkin' selitys on valaiseva, koska ajattelutapamme on pitkän evoluution mukana saanut evolutiivisen sopeuman, joka ei ole 'oikea', mutta evolutiivisesti HYÖDYLLINEN.

Tunnettu esimerkki on maaginen ajattelu. Vaikka se on 'väärä' ja nykyaika kuvaa sen tarkasti biologian pohjalta, se on erottamaton osa meidän psyykeämme, jonka EVOLUUTIO on luonut.

Vahvin esimerkki maagisesta ajattelusta on miehen tuntemus naisen kauneudesta ja sen tiivistymisestä EDUSTUSMAGIAN mukaisesti naisen KAIKKEIN KAUNEIMPAAN eli sukupuolielimiin.

Osa miehistä Gaußin käyrän mukaisesti tuntee näin vain heikosti, osa ei ollenkaan, mutta suurin osa selvästi. Vastaavasti naiset panevat merkittävää painoa miehen komeudelle, vaikka faktorit jakaantuvatkin laajemmin.

Maagista ajattelua on myös tuntemus - voitaneen selittää sekä kontingentti- että edustusmagian mukaiseksi 'virheeksi' ajattelussa - että musiikki avaa kanavat toiseen, korkeampaan maailmaan. Todellisuudessa siinäkin on kyse evolutiivisen kehityksen tästä vaiheesta. Se lopulta vain tukee lisääntymistä, evoluution ainoaa mittaa, päämäärätöntä kehitystä.

Eittäin maaginen kokemus oli, kun 60-luvulla usein oli tapana tyttöjen kanssa jutellessa pitää sormea heidän emättimessään. Sekä itse että tytöt tunsivat, miten helppoa oli tulla ymmäretyksi, ikään kuin nykykielellä ilmaistuna olisi avautunut laajakaistayhteys.

Eikö tässäkin ole jotakin yhteensulautumiskokemuksesta, joka viime kädessä on evolutiivisen kehityksen tuote? Lopulta voimme, kuten antiikissa, selittää kaiken kauneuden kautta, vaikka tiedämmekin nyt, että takana on vain EVOLUUTION SOKEA AUTOMATIIKKA. 🌹👀

7

80

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Edustusmagia 😂😂😂. Kynis keksii uusia sanoja samalla kun suoltaa muutenkin täyttä potaskaa aloitus toisensa perään.

      Disse on parempi ja pidetympi kuin sinä, usko jo. Et pärjää.

      • Anonyymi

        Ja laajakaistayhteyskin on avattu


      • Anonyymi

        Vihreitä, vasemmistoa, kommunismia, kasvissyöntiä, feminismiä yms roskaväen asioita kannattamallako täällä jotain suosiota on tarkoitus hakea🤣
        Sisäsiittoisen sisäpiirin puheita😁



    • Anonyymi

      Jos tyttöjen aivot tekevät hassua hauskoja ajatuksia, peräti viihdyttäviä ja iloisiakin.

      Hyvä tyttöjen eli naisten agentti elokuva vanha: Deadlier Than The Male (1967)
      - Jos joku kirjoittaisi väärin että: Deaqdlier than the Mail, eli tappavampaa kuin kirjekuori, no se siitä vitsistä..

      3 naista korvaa yhden 070:n 007:n.

      Hyvä sanonta tytöiltä elokuvassa kun laittoivat myrkkyä ukkelille: et voi nyt liikkua mutta tajuat kaiken ja näet, eikö ollutkin ovelaa meiltä?


      Vaikka nyt olen lähes läpikäynyt Charles Bronsonin juttuja, joissa tapahtuu ja paukkuu, eikä kysytä kahta kertaa että kerrotko salaisuuden?

      Arthur Bishop - eliittipalkkamurhaanan sanonta operaatioista on: "Parempi olla kuoleman varma että operaatio onnistuu, muuten olen kuollut."

      JA Paul Kersey, arkkitehti vastustaa väkivaltaa yhä kovemmalla väkivallalla.

    • Anonyymi

      Sä tunnet sitten paljon jotain wiccalaisia tai vastaavia. No kivat sulle siitäkin.

    • Anonyymi

      Ei no saatan tuntea, ehkä joskus baarissa tullut oltua Wiccalaisten kanssa mutta on aikaa..

      Tarkoitin tuossa agenttielokuva-jutussa, joka on vanha sellaista etä: kun mones dään jotain parodioita missä tytöt ovat jotenkin hölmojä, niin TUO EI OLE SELLAINEN.

      Vaan tuo on ihan tosiverinen vakava jutt tuo agentti elokuva, alkaa jo lentokoneen räjäytyksellä ja salamurhista harppuunalla:

      Deadlier.Than.the.Male.1967.1080p.BluRay

      Deadlier.Than.the.Male.1967.1080p.BluRay

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe