Tässä allaoleva "Naisen vastuu" aloitus toi mieleeni tämän tarinan erään naisen vastuusta.
Vuosia sitten eräs ystävättäreni (suomalainen) kertoi minulle, kuinka hänen isänsä oli sairastunut vakavasti. Tytär otti kovin raskaasti isän sairauden ja häntä oli vaikea siinä tilanteessa lohduttaa.
Sairaus ei kuitenkaan näyttänyt olevan pitkä ja kuolemasta tiedotettiin hänelle jo aika ajoissa.
Kun hän sitten erään kerran meni isänsä luokse, isä kertoi, että oli sinnitellyt niin, koska halusi kertoa tyttärelleen asian, jonka vaimonsa (ystävätterni äiti) oli päiviä aiemmin hänen kuolinvuoteellaan kertonut: hän ei ole isä muille kuin pojalleen.
Isä kuoli samana päivänä ja tytär jäi mietteisiinsä. Äiti oli kieltänyt kertomasta tyttärelle ja vaatinut miestä jättämään koko omaisuuden tällä perusteella ainoalle pojalleen. Isä ei suostunut.
Alkoi vuosia kestänyt taisto äidin ja tyttären välillä. Äiti ei halunnut kertoa oikean isän nimeä. Hän sanoi, että isä ei edes tiedä olevansa isä.
Vuosia myöhemmin äitikin sairastui. Tytär kävi uskollisesti joka viikko äitinsä luona ja aneli totuutta, sitä koskaan kuulematta. Äiti pysyi vaiti.
Ystävättäreni soitti tässä erään kerran ja sanoi, että äitinsä on nyt kuollut. Ensin häneltä meni isä, sitten mies jota hän piti koko ikänsä isänään ja nyt äiti, vieden sen tiedon mukanaan, jonka hän olisi halunnut kuulla...Kuka on isä? Missä ovat hänen juurensa?
Samantyyppisiä elämäntarinoita on varmasti hyvin monia tässä maassa. Kuinka oikein sitten on valita isäksi muu kuin se, joka on aviomies? Kuinka oikein se on vielä salata kaikilta osapuolilta?
Eikö meillä jokaisella olisi oikeus saada tietää alkuperämme, olivat he sitten keitä tahansa? ja miksi automaattisesti joku merkitään siäksi, sitä mitenkään toteamatta?
Eniten olen ihmetellyt sitä, kuika joku saattaa elää valheessa koko aikuiselämänsä!?
Vuosia sitten eräs ystävättäreni (suomalainen) kertoi minulle, kuinka hänen isänsä oli sairastunut vakavasti. Tytär otti kovin raskaasti isän sairauden ja häntä oli vaikea siinä tilanteessa lohduttaa.
Sairaus ei kuitenkaan näyttänyt olevan pitkä ja kuolemasta tiedotettiin hänelle jo aika ajoissa.
Kun hän sitten erään kerran meni isänsä luokse, isä kertoi, että oli sinnitellyt niin, koska halusi kertoa tyttärelleen asian, jonka vaimonsa (ystävätterni äiti) oli päiviä aiemmin hänen kuolinvuoteellaan kertonut: hän ei ole isä muille kuin pojalleen.
Isä kuoli samana päivänä ja tytär jäi mietteisiinsä. Äiti oli kieltänyt kertomasta tyttärelle ja vaatinut miestä jättämään koko omaisuuden tällä perusteella ainoalle pojalleen. Isä ei suostunut.
Alkoi vuosia kestänyt taisto äidin ja tyttären välillä. Äiti ei halunnut kertoa oikean isän nimeä. Hän sanoi, että isä ei edes tiedä olevansa isä.
Vuosia myöhemmin äitikin sairastui. Tytär kävi uskollisesti joka viikko äitinsä luona ja aneli totuutta, sitä koskaan kuulematta. Äiti pysyi vaiti.
Ystävättäreni soitti tässä erään kerran ja sanoi, että äitinsä on nyt kuollut. Ensin häneltä meni isä, sitten mies jota hän piti koko ikänsä isänään ja nyt äiti, vieden sen tiedon mukanaan, jonka hän olisi halunnut kuulla...Kuka on isä? Missä ovat hänen juurensa?
Samantyyppisiä elämäntarinoita on varmasti hyvin monia tässä maassa. Kuinka oikein sitten on valita isäksi muu kuin se, joka on aviomies? Kuinka oikein se on vielä salata kaikilta osapuolilta?
Eikö meillä jokaisella olisi oikeus saada tietää alkuperämme, olivat he sitten keitä tahansa? ja miksi automaattisesti joku merkitään siäksi, sitä mitenkään toteamatta?
Eniten olen ihmetellyt sitä, kuika joku saattaa elää valheessa koko aikuiselämänsä!?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.