Ihmisoikeuksista on tultava totta

Suurimmassa osassa maailmaa seksuaalisesti 'poikkeavia', vallankin homoja, edelleen vainotaan, vedetään oikeuteen, häpäistään ja halveksitaan.

Näin oli meilläkin vain 50 vuotta sitten. Oikeusistuimet kokoontuivat rankaisemaan 'poikkeavia' ja tuomiokapitulit jakamaan määräaikaisia erottamisia papeille, jotka olivat rikkoneet lakia.

Vielä tänään, kun seksuaaliset suuntaukset ovat tulleet sallituiksi, oikeusistuimet kokoontuvat tutkimaan, ovatko 'poikkeavuuden' äänekkäät vastustajat syyllistyneet niin voimakkaaseen kieleen ja toimeen, että ovat rikkoneet lakia, joka kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan.

Luulisi, että hiiskauskin siihen suuntaan olisi kansanryhmää vastaan kiihottamista, mutta oikeusistuimilla on oma käsityksensä.

Sivistyneeseen ajatteluun kuuluu, että jokaisella on rajoittamaton oikeus luoda sellaisia suhteita, kuin itse haluaa, jos ei painosta toista, eikä tuota muutakaan vahinkoa. Raiskaus ja pedofilia tulee pysyvästi olla rangaistavia, samoin ihmiskauppa ja paritus.

Kirkko, joka oli ennen rankaisuhimoisten johdossa, antaa nykyisin selkeän kannatuksensa seksuaaliselle vapaudelle, myös tulevalle Pride-marssille. 🌹👀

30

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko kiihotus kansanryhmää vastaan viety lakiin vai onko se edelleen pelkkä lentävä lause? - cu-

      • Anonyymi

        On pelkkä lentävä lause.

      • On jo ikivanha laki vuodelta 1889.

        Wikipedia määrittelee: "Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiihotus_kansanryhmää_vastaan

        🌹👀

      • kynä.mi kirjoitti:

        On jo ikivanha laki vuodelta 1889.

        On taas merkillistä viitteen katkaisua ja joutumista toisaalle, siis ota haku >> Kiihotus kansanryhmää vastaan <<. 🌹👀

      • kynä.mi kirjoitti:

        On jo ikivanha laki vuodelta 1889.

        Wikipedia määrittelee: "Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiihotus_kansanryhmää_vastaan

        🌹👀

        Itse olen ajatellut, että omalla kohdalla tuollainen kohteeksi joutuminen aiheuttaa ja aiheuttaisi lähinnä vain kovempaa vastarintaa minussa. Jos en saa olla rauhassa mitä olen, niin hyppään kiivaammin vaan inhoajien silmille, enkä väistele.

        Oikeus olla siinä missä muillakin. Vähemmistöä tahi ei.

      • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

        Siis kun tuollainen pilkkaaminen, ilkkuminen ja kiihkoiluhan vaan ei auta mitään, se vaan alleviiva näiden möykkääjien typeryyttä. Joten niille voi nauraa ja tehdä Karitat. Fuck off assholes. :)

    • Maailmaan mahtuu mielin määrin ihmisyyden vastaisia tekoja ja jopa ryhmittymiä, korruptiota. Aina on niitä, jotka ei arvosta kuin omia oikeuksiaan ja niitä jotka vastakkainasettelee omat ja toisten oikeudet.

      En tiedä nähdäänkö ihmisotusten elinaikana ihmettä, että kaikki saisi elää ihmismäisesti, inhimillisesti. Tuskin. Mutta kellä kantti riittää pitää puolensa. Ja puolustaa niitä joita alas poljetaan. Loputon työnsarka, mutta sitähän elämä on.

      • Siis loppuunsa asti.

    • Keskityn nyt Seksinovellit palstalle, jolle olen jo ennestään usein kirjoittanut, koska tykkään herttailusta, jota ei liiaksi palstalla näy. Täytän siis aukkoa, jota muut ovat vähemmän täyttäneet.

      Tosin nyt ei ole minulta sinnekään uutta, mutta katsotaan. Tällekin palstalle kirjoitan, jos asiaa ilmenee, mutta toistaiseksi hyvää kesää! Minulle on liian kuumaa. Menee huohottaessa ja ilmastointivempaimia plaratessa. 🌹👀

      Niin, ja terveisiä myös hyvältä ystävältäni Kynäkyöpeliltä! 👻

    • Anonyymi

      Myrkylliset eläimet pienet ja suuret aika jäniä.

    • Anonyymi

      Jos mies haluaa kairata toista miestä ahteriin, niin kukaan ei nykyään uskalla sanoa, ettei se nyt ihan tervettäkään ole.

      Ei minulla sinäänsä ole mitään homoja vastaan.

      Ihmetyttää vaan tämä massapsykoosi, jossa mitään ei saa kyseenalaistaa.

      • Anonyymi

        Nykyään onkin vallalla aate, että avohoitopotilaistakin pyritään tekemään joitain kansallissankareita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään onkin vallalla aate, että avohoitopotilaistakin pyritään tekemään joitain kansallissankareita.

        Jos joku normaali heteromies ei nyt kauheasti fanita homoutta, niin onhan se myös lisääntymisen kannalta tosi ok. Senhän takia me täällä lähinnä ollaan..

        Älä muuta mielipidettäsi ryhmäpaineen takia.

        Meillä on tässä suvaitsevaisessa maassa oikeus olla eri mieltä kuin muut. Ei kaikesta tarvitse pitää.

      • Vaan eipä se naisenkaan perseen kairaaminen sen fiksumpaa ole. Ei tuu lasta, mutta paskaa voip tulla.

      • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

        Vaan eipä se naisenkaan perseen kairaaminen sen fiksumpaa ole. Ei tuu lasta, mutta paskaa voip tulla.

        Taikka oman perseensä tapittaminen anustapein. Jos tästä näkökulmasta perse on yök lähestytään asiaa. Rakkaus ei ole yös, ei edes homojen kesken. Vai?

      • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

        Taikka oman perseensä tapittaminen anustapein. Jos tästä näkökulmasta perse on yök lähestytään asiaa. Rakkaus ei ole yös, ei edes homojen kesken. Vai?

        Yök siis. Ja itseasiassa toisin kun moni luulee, ei kaikki homot koske toisen miehen persereikään ollenkaan. Suukin on keksitty, kädet ja lelut.

      • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

        Yök siis. Ja itseasiassa toisin kun moni luulee, ei kaikki homot koske toisen miehen persereikään ollenkaan. Suukin on keksitty, kädet ja lelut.

        Moni nk. heteromies silti on ihan täpinöissään kun pääsee persereikään survomaan. Että se tervettä näkökulma jälleen tässä heittää huutomerkin.

      • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

        Moni nk. heteromies silti on ihan täpinöissään kun pääsee persereikään survomaan. Että se tervettä näkökulma jälleen tässä heittää huutomerkin.

        Pitäiskö kunnon heteroille jakaa naisen käyttöopas. Että ymmärtävät mihin sitä mulkkua työnnetään, jos pädetään normaalilla lisääntymistä edistävällä toiminnalla? Moni ei tunnu tajuuvan kuin irstailla persereikään törkkien, ettei niitä lapsukaisia sieltä päästä lähde syntymään eikä sitä reikää kuulu siementää. Kunnon hurskas lisääntymistä kannattsva hetero luulis tämän tajuavan aivan kuten senkin, että suuseksikin on vaan irstailua. Eikä tuu lapsukaisia suunkaan kautta.

      • Anonyymi
        PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

        Miksi et samaa opasta jaa naisille? Menneessä elämässäni on ollut kaksikin naista jotka halusivat enemmän peppuseksiä kuin pimpan kairaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et samaa opasta jaa naisille? Menneessä elämässäni on ollut kaksikin naista jotka halusivat enemmän peppuseksiä kuin pimpan kairaamista.

        Kaksi? Yhden kanssa olen ajatellut seksiä, en kenenkään muun kanssa.

    • Anonyymi

      Nosto nosto :))))

    • Anonyymi

      Nyt et saa ykkösfaniltasi peukkua.

      • Anonyymi

        Kuka on hänen ykkösfani? Montako kertaa meinasit poistaa kysymykseni? Tämä oli varmaan kymmenes. 😆

    • Anonyymi

      Siitä vain keräämään armeijaa ja hyökkäämään Afganistaniin. Sitten talebaneille luu kurkkuun ja ihmisoikeudet kaikille, mutta kuinkas sitten kävikään?

    • Anonyymi

      Puuttumisella ei ketään ole vedetty, välinpitämättömyydellä enemmän.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      auringonpaisteessa myös on tärkeä UV-suojatut aurinkolasit.

      Mutta itse olen kyllä joo aika iloinen kun pystyn liikuttamaan nilkkaa, käveleminen ollut vaikee noin vuoden ajankin..

    • Anonyymi

      Hyvä olisikin kai sitten lähteä harrastelemaan vaqikka jotain vuoristokiipeilyä kun jalka ei kunnolla parantunut vielä mutta kohta se on :D

    • Anonyymi

      Ihmisoikeudet kuuluu kaikille, myös naisille, mutta liian monet tällä palstallakin ovat yhä niitä vastaan. Sen vuoksi pitää säätää uusia lakeja. Lainsäädäntö matelee, onhan kyse "vain" naisten syrjinnästä ja oikeuksista.

      "Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (naisten oikeuksien sopimus) on hyväksytty vuonna 1979. Sopimus on tullut Suomessa voimaan vuonna 1986. Naisten oikeuksien sopimusta on vuonna 1992 täydennetty suosituksella, jonka mukaan syrjinnän käsite sisältää myös naisiin kohdistuvan väkivallan. Sopimuksen valinnainen lisäpöytäkirja on astunut voimaan vuonna 1999." < h-i-d-a-s-t-a.

      SETA vähemmistöjen syrjintä perustuu naisten syrjintään. Homoja ei pidetä oikeana miehenä, kuten ei transmiehiäkään. Lesboja ei hyväksytä, koska eivät ole miesten "käytettävissä". Ei lähellekään aina hyväksytä edes heteromiestä, jolla on hiuksissa vaaleanpunainen pinni; tästäkin saattaa nousta älämölö.

      Kirkko saa edelleen syrjiä naispappeja, homopareja, ja antaa tukea homojen "eheytyshoidoille". Pelkkä Pride kulkueeseen osallistuminen ei riitä ☝!

      - Sheena

    • Anonyymi

      Pekka solmi liiton....

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2783
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      270
      2402
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1456
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      116
      1144
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      99
      1099
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      982
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      886
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      854
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      291
      847
    Aihe