Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Junannuksena viimein tapahtui pitkään toivottu

Terve ja pahoittelut etten ole mikään kirjoittelun osaaja. 59v kaupungin työntekijä vaan. Mutta oma huvila on keski suomessa ollut jo muutamia vuosia. Usein sinne matka viekin ja nyt ei jo aikuiset lapset ole enää mukana joten vaimon kanssa kahdestaan huilitaan ja veden äärellä nuokutaan vaimo ruskeana kun tykkää hankkia melanoomaa 61v ikäisenä ja yhä mini bikinit asuna ellei ole nakuna ohimeneviä veneilijöitä kauhistuttamassa. Eipä silti on oikein hyväkuntoisena pysynyt eikä ole ”mummuuntunut” onneksi! Tässä olen syksystä lähtien ehdotellut että haluan jonkun vieraan miehen hieman katsomaan mukaan seksi puuhaan ja arvaten on vastaan otto ollut jyrkkä ei. Alkuun oletin että nyt vanhemmiten jo ei yllättäisi vaimoa mikään kun pukeutuminenkin on aina ollut hyvin naisellista ja rohkeahkoakin muihin normi naisiin verrattuna ja taas onneksi. Joulu meni ja alkukeväästä jo vaimo alkoi lämmetä jatkuviin vonkauksiini ja viimein kuulin toivomani sanat ”no jos se noin tärkeää on niin kerta kokeilu sitten” olin kuin pikkupoika jouluna. Eipä vaimo tiennyt että olin jo puoli vuotta etsiskellyt ukkelia ja kirjautunut pariin eri paikkaan etsimään. Löytyi pääsiäisen aikaan hyvän tuntuinen 40 kymppinen mies ja kerran abc kahvilla käytiin miehen kanssa ensi kontakti siis ei vaimo tiennyt mitään tästä. Oikein hyvä ensivaikutelma vahvistui vaan. Mies kun olen en pikkupippelistä ihme uhoajaa vaimon kimppuun päästä ja todiste sen koosta mittanauha kuvassa piti esittää ja kyllä vaan puheet piti 19cm ja 5cm peittyi mitan alle paksuudesta. Ja nyt asiaan. Kerroin päivää ennen mökille lähtöä vaimolle että mökille tulee 1vieras mies vierailulle ja nyt saat kahdelta mällit sisään. Vaimo häkeltyi sekunniksi ja hymyili perään jolloin minunkin jännitys helpotti,salaisuutta kun on vaikea puolisolta pitää. Perjantain päivä tuli ja torstaina iltasella oltiin itse menty jo mökille. Vaimo oli oikein hyvällä päällä jo torstaina ja perjantaina puolilta päivin pihaan ajoikin auto ja menin vastaan. Vaimo otti bikineissään aurinkoa ja laiturilla johon miehen kanssa asteltiin. Hetki juteltiin niitä näitä vaimon lähinnä kuunnellessa ja mies kohteliaan siististi katsoi vaimoa ja kehaisi rusketusta. Ehdotin että kävästään kastautumassa hiet pois ja niin kaikki käytiin vedessä ja huomasi myös vaimo että miehen bokserit pullotti jo selvästi ja vaimoa nauratti sanoen että vesi ei ollutkaan kylmää. Mies vain hymyili ymmärtäen lohkaisun. Itse olin ottanut sinisen pillerin aiemmin. Pyysin miestä rannan suojissa että kuivataan pyyhkeeseen vaimoa ja niin oltiin koskettelemassa pyyhkeen läpi yhdessä vaimoa. Se oli jo kiihottavaa vaimollekkin ja seisoi kahden miehen välissä antaen meidän kuivata joka kohtaa. Miehen bokserit oli ihan koholla. Mentiin sisälle ja nyt meni pikavaihde päälle. Pudotin omat speedot ja pyysin miehen myös ottamaan bokserinsa pois ja kyllä vaimo tuijotti suoraan kun esiin ponnahti iso kalu. Vaimo katsoi minua ja silmistä näki että tykkäsi tilanteesta. Otin vaimon bikinit pois ja pyytelin miestä tissejä hyväilemään ja niin oli ensikosketus paljaalle iholle. Mies puristeli himoissaan tissejä ja vaimolle sanoin että koeta kalua ja niin vaimo otti tottuneesti kaluun kiinni ja sanoi että ei sormet yllä eikä ihme kun vaimo on 160cm eli pieni käsikin. Hetken katoin ja viimein se toiveeni toteutui kun näin vaimon vetelevän isoa kalua miehen leipoessa rintoja selvästi himoissaan. Ja sitten suoraan asiaan. Jo alkuun olin toiveeni kertonut ennakkoon vaimolle että ison pöydän ääressä nojaat peppu pystyssä raskaaseen penkkiin ja otat vastaan kalua kahdelta. Sanoin vaimolle että tuleppa tähän ja niin työnnyin vaimoon suoraan ja nyt olikin kostean liukas pillu heti valmiina. Avasin liukkaaksi hetken pannen ja mies odotti vieressä katsoen. Nyt vetäisin hieman pienemmän kaluni vaimosta ja mies pyytämättä astui vaimon taakse ja katsoin ensimmäistä kertaa kun vieras asetti ison kalun vaimon likukkaille huulille ja työntyi vaimoon hyvin rauhallisen hitaasti vaimoon ja olihan se kiihottavaa nähtävää ja kuultavaakin kun vaimo pyllisti ja suusta kuului huuuiiii kun sitä kalua vain tuli syvemmälle ja myöhemmin jutellessa kahden sanoikin kiristävän alkuun kun oli niin paksu. Mies pani pitkillä vedoilla ja sanoin että älä laukea vielä ja vaihdettiin paikkoja muutama kerta ja niin itse päästin sisään ja vieras heti perään vaimon oikein päästellessä hyvää tekevää ääntä. Ei se kauaa kestänyt tämä alku sessio ja lähdettiin ulos hetkeksi kolmistaan vaimo saunatakki päällä ja kaikki tuntui olevan hyvin iloisella päällä. Siinä juteltiin ja mies kehui miten hyvää teki ja helpotti paineita mutta vaimo sanoi että kalusi ei ole samaa mieltä kun oli bokserit edelleen koholla kovasti. Hetki siinä ulkosalla ja sanoin että mennään nyt sisälle kun sisällä on viileämpääkin ja kuumissaan oltiin kaikki veren virratessa kiimasta. Nyt peti vuoteeseen päiväpeiton päälle komensin vaimoa joka menikin heti ja laskeuduin päälle ja panin litisevää pillua ja miehelle sanoi että tuo vaimon kät
61553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jaha+loppui+kirjoitus+tila+no+jatkan.+Vaimon+käteen+kalusi+johon+mies+notkeasti+tulikin+kyljelleen+mutta+vaimo+veti+miltei+väkivalloin+nopeaa+jalat+levällään+minun+pannessa+spermaa+valuvaa+pilluaan+miehen+kalua+suuhunsa+ja+imi,nuoli,imi+hyvin+himoissaan+mitä+en+ollut+nähnyt+enää+vuosiin+puristaen+kalua+runkaten+ja+imien+kuin+pornoelokuvien+naiset.+Hyvin+kiihottavaa+nähtävää+lähi+etäisyydeltä.+Nyt+näki+että+tämä+kokemus+on+myös+vaimon+mieleen.+Kyllä+teki+hyvää+tämmöinen+paneminen+vaimon+oikein+imiessä+kaluani+pilluunsa+lanteita+liikutellen.+Hetki+meni+ja+alkoi+tuntua+että+pian+tulee+ja+niin+nousin+vaimon+vastustellessa+hieman+pois+vetoani+mutta+sanoin+miehelle+että+tule+jatkamaan+ja+niin+mies+laskeutui+vaimoon+isolla+kalullaan+vaimon+voihkaistessa+kuuluvasti+kun+kalu+upposin+koko+mitaltaan+mutta+nyt+meni+nopeaa+koska+vaimo+vetäisi+miehen+persauksesta+itseensä+ja+lantio+pyöritti+keinumisliikettä+kokoajan.+Vaimo+oli+suunnattoman+himoissaan.+Itse+asetuin+kyljelle+ja+vaimo+veti+kalun+suuhunsa+vaikka+kalu+oli+sperman+liukastama+mutta+nyt+oli+himot+siinä+tilassa+että+kaikki+oli+mahdollista.+Vaimo+imi+ja+nuoli+ja+imi+nopeaa+runkaten+ja+niin+lähti+mällit+vaimon+suuhun+ei+voinut+mitään.+Mies+pani+rauhalliseen+tahtiin+kun+arvaten+meinasi+tulla+mutta+yritti+pidätellä+nautintoaan+pidempään+selvästi+ja+vaimo+ei+tehnyt+asiaa+helpommaksi+lantio+nykimisellään+jonka+tiedän+imevän+kalua+voimakkaasti+ja+isompaa+kalua+varmaan+vielä+kovemmin+kait.+Nyt+käännyin+ja+laitoin+käden+vaimon+perseen+väliin+ja+tuntui+kiveksien+liike+kädessä+mutta+en+antanut+sen+häiritä+100%+hetero+miestä+vaan+työnsin+kaksi+sormea+vaimon+anukseen+helpolla+kun+oli+liukasta+ja+kyllä+oli+pehmeää+anuksen+puristus+ja+niin+laitoin+kolme+sormea+niin+syvään+kun+meni+ja+myötäilin+vaimon+lanneliikettä+ja+tuntui+tiukemmalta+kun+oli+iso+kalukin+liikkumassa+pillussa+mutta+nyt+oli+vaimo+niin+kiimassa+etten+muista+pitkään+aikaan+näin+kovaa+menoa+olleen.+Vaimon+hengitys+kiihtyi+lisää+ja+tiedän+että+pian+tulee+iso+orgasmi+,vaimo+alkoi+jännittyä+sormet+puristui+vaimon+anuksessa+ja+sitten+alkoi+vatkata+lantio+vaimo+huusi+ja+mies+alkoi+rynkyttää+spermaa+pilluun+ja+sormet+sai+puristusta+ja+liikuttelin+anuksessa+minkä+ehdin.+Orgasmi+kesti+pitkään+vaimolla+ja+mies+nousi+pois+ja+oli+kiihottavaa+nähdä+kun+pillu+jäi+hetkeksi+avoimeksi+isosta+kalusta+ja+nousin+heti+itse+töyttömään+reiän+uudestaan.+Vaimo+hymyili+hikisenä+suuteli+minua+ja+huulet+maistui+pillulle.+Pillu+nytkähteli+kalussani+joka+oli+sen+verran+jäykkä+että+meni+kuumaan+reikään+helpolla.+Makasin+vaimossa+ja+mies+keräsi+bokserin+jalkaansa+ja+kehui+vuolaasti+mahtavaa+naista.+Mies+lähti+kuten+oli+sovittu+ja+jäin+vaimoon+ja+raukeana+vaimo+kertoi+miten+teki+hyvää.+En+sanonut+vielä+että+otettaisiinko+uusiksi+joskus+mutta+arvaan+että+nyt+on+vain+ilmoitus+asia+ja+sopii.+Mutta+nyt+kun+olin+vaimossa+ja+kalu+alkoi+osoittaa+jäykkenemistä+pyysin+vaimoa+kontilleen+ja+niin+vaimo+kääntyi+ja+sanattomasti+otti+seläntaakse+käteensä+kaluni+ja+ohjasi+anukseensa+mitä+halusinkin.+Ja+vaimo+kutitteli+itseään+sormilla+vielä+hetken+ja+minä+panin+anusta+hikisen+naisen+päällä.+Oli+parasta+seksiä+pitkiin+aikoihin+ja+jatkoa+seuraa+mitä+ilmeisemmin.+Vaimo+on+ollut+hyvin+hyvällä+päällä+mitä+on+muutenkin+mutta+nyt+on+extra+hyvää+mieltä+lisänä.

Äänestä

Kiinostaisi tulla mukaan, M18

Äänestä

On sulla kova into kirjoitella näitä pötkötekstejä.

Äänestä

Mahtava juhannus teillä😁. Siitä se lähtee, kun alkuun pääsitte.

Äänestä

Ihanaa. Olisipa minullakin tuollainen kimppaseksiä vonkaava mies. Heti suostuisin. Tai ehkä olisi viisasta ensin vähän vastustella.😂

Äänestä

Mukava tarina ja kivasti kirjoitettu!
Meilläkin alkoi kolmen kimpasta, mutta sitten siirryttiin parinvaihtoon. Mieskin halusi vierasta ja onhan se kiihottavaa katsoa, kun hän panee vierasta pimpsaa. Ja kyllä hän sitä ahnaasti paneekin. Minulla ei kyllä mitään valittamista, sillä saan ihan riittävästi.
Olemme kokeilleet myös kahta miestä yhtä aikaa. Aluksi oli vähän säätämistä, mutta nyt sujuu jo hyvin sekä pyllyyn että pimpsaan. En niin hirveästi siitä pidä, mutta kokeilen aina välillä oppiakseni naittimaan, kun tuo pariskunnan vaimo on siihen niin ihastunut ja saa valtavia orgasmeja. Minulla vähän liian ahdasta, mikä vaikeuttaa orgasmin saamista. Ihan kiihottavaa kyllä.
Parista tuli myös pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa aika ei tule pitkäksi. Juttu luistaa kuten seksikin.
Luotettava pari, jonka kanssa ei kumeja käytetä. Tavataan säännöllisen epäsäännöllisesti.
Älä unohda itseäsi.❤️

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Terve ja pahoittelut etten ole mikään kirjoittelun osaaja. 59v kaupungin työntekijä vaan. Mutta oma huvila on keski suomessa ollut jo muutamia vuosia. Usein sinne matka viekin ja nyt ei jo aikuiset lapset ole enää mukana joten vaimon kanssa kahdestaan huilitaan ja veden äärellä nuokutaan vaimo ruskeana kun tykkää hankkia melanoomaa 61v ikäisenä ja yhä mini bikinit asuna ellei ole nakuna ohimeneviä veneilijöitä kauhistuttamassa. Eipä silti on oikein hyväkuntoisena pysynyt eikä ole ”mummuuntunut” onneksi! Tässä olen syksystä lähtien ehdotellut että haluan jonkun vieraan miehen hieman katsomaan mukaan seksi puuhaan ja arvaten on vastaan otto ollut jyrkkä ei. Alkuun oletin että nyt vanhemmiten jo ei yllättäisi vaimoa mikään kun pukeutuminenkin on aina ollut hyvin naisellista ja rohkeahkoakin muihin normi naisiin verrattuna ja taas onneksi. Joulu meni ja alkukeväästä jo vaimo alkoi lämmetä jatkuviin vonkauksiini ja viimein kuulin toivomani sanat ”no jos se noin tärkeää on niin kerta kokeilu sitten” olin kuin pikkupoika jouluna. Eipä vaimo tiennyt että olin jo puoli vuotta etsiskellyt ukkelia ja kirjautunut pariin eri paikkaan etsimään. Löytyi pääsiäisen aikaan hyvän tuntuinen 40 kymppinen mies ja kerran abc kahvilla käytiin miehen kanssa ensi kontakti siis ei vaimo tiennyt mitään tästä. Oikein hyvä ensivaikutelma vahvistui vaan. Mies kun olen en pikkupippelistä ihme uhoajaa vaimon kimppuun päästä ja todiste sen koosta mittanauha kuvassa piti esittää ja kyllä vaan puheet piti 19cm ja 5cm peittyi mitan alle paksuudesta. Ja nyt asiaan. Kerroin päivää ennen mökille lähtöä vaimolle että mökille tulee 1vieras mies vierailulle ja nyt saat kahdelta mällit sisään. Vaimo häkeltyi sekunniksi ja hymyili perään jolloin minunkin jännitys helpotti,salaisuutta kun on vaikea puolisolta pitää. Perjantain päivä tuli ja torstaina iltasella oltiin itse menty jo mökille. Vaimo oli oikein hyvällä päällä jo torstaina ja perjantaina puolilta päivin pihaan ajoikin auto ja menin vastaan. Vaimo otti bikineissään aurinkoa ja laiturilla johon miehen kanssa asteltiin. Hetki juteltiin niitä näitä vaimon lähinnä kuunnellessa ja mies kohteliaan siististi katsoi vaimoa ja kehaisi rusketusta. Ehdotin että kävästään kastautumassa hiet pois ja niin kaikki käytiin vedessä ja huomasi myös vaimo että miehen bokserit pullotti jo selvästi ja vaimoa nauratti sanoen että vesi ei ollutkaan kylmää. Mies vain hymyili ymmärtäen lohkaisun. Itse olin ottanut sinisen pillerin aiemmin. Pyysin miestä rannan suojissa että kuivataan pyyhkeeseen vaimoa ja niin oltiin koskettelemassa pyyhkeen läpi yhdessä vaimoa. Se oli jo kiihottavaa vaimollekkin ja seisoi kahden miehen välissä antaen meidän kuivata joka kohtaa. Miehen bokserit oli ihan koholla. Mentiin sisälle ja nyt meni pikavaihde päälle. Pudotin omat speedot ja pyysin miehen myös ottamaan bokserinsa pois ja kyllä vaimo tuijotti suoraan kun esiin ponnahti iso kalu. Vaimo katsoi minua ja silmistä näki että tykkäsi tilanteesta. Otin vaimon bikinit pois ja pyytelin miestä tissejä hyväilemään ja niin oli ensikosketus paljaalle iholle. Mies puristeli himoissaan tissejä ja vaimolle sanoin että koeta kalua ja niin vaimo otti tottuneesti kaluun kiinni ja sanoi että ei sormet yllä eikä ihme kun vaimo on 160cm eli pieni käsikin. Hetken katoin ja viimein se toiveeni toteutui kun näin vaimon vetelevän isoa kalua miehen leipoessa rintoja selvästi himoissaan. Ja sitten suoraan asiaan. Jo alkuun olin toiveeni kertonut ennakkoon vaimolle että ison pöydän ääressä nojaat peppu pystyssä raskaaseen penkkiin ja otat vastaan kalua kahdelta. Sanoin vaimolle että tuleppa tähän ja niin työnnyin vaimoon suoraan ja nyt olikin kostean liukas pillu heti valmiina. Avasin liukkaaksi hetken pannen ja mies odotti vieressä katsoen. Nyt vetäisin hieman pienemmän kaluni vaimosta ja mies pyytämättä astui vaimon taakse ja katsoin ensimmäistä kertaa kun vieras asetti ison kalun vaimon likukkaille huulille ja työntyi vaimoon hyvin rauhallisen hitaasti vaimoon ja olihan se kiihottavaa nähtävää ja kuultavaakin kun vaimo pyllisti ja suusta kuului huuuiiii kun sitä kalua vain tuli syvemmälle ja myöhemmin jutellessa kahden sanoikin kiristävän alkuun kun oli niin paksu. Mies pani pitkillä vedoilla ja sanoin että älä laukea vielä ja vaihdettiin paikkoja muutama kerta ja niin itse päästin sisään ja vieras heti perään vaimon oikein päästellessä hyvää tekevää ääntä. Ei se kauaa kestänyt tämä alku sessio ja lähdettiin ulos hetkeksi kolmistaan vaimo saunatakki päällä ja kaikki tuntui olevan hyvin iloisella päällä. Siinä juteltiin ja mies kehui miten hyvää teki ja helpotti paineita mutta vaimo sanoi että kalusi ei ole samaa mieltä kun oli bokserit edelleen koholla kovasti. Hetki siinä ulkosalla ja sanoin että mennään nyt sisälle kun sisällä on viileämpääkin ja kuumissaan oltiin kaikki veren virratessa kiimasta. Nyt peti vuoteeseen päiväpeiton päälle komensin vaimoa joka menikin heti ja laskeuduin päälle ja panin litisevää pillua ja miehelle sanoi että tuo vaimon kät

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu