Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on huolissaan

Suomen valtion velan otosta, vasemmisto/keskusta on perustelunsa antanut koko hallitus ajan , että kun tuo korko on halpaa, niin velkaa kannattaa ottaa, myös kokoomus on valmis ottamaan lisää velkaa, jotta voimme laskea hyvä tuloisten verotusta, edessä on syvä lama, eikä julkista taloutta olla edelleenkään saatu sille tasolle jolla sen pitäisi olla.
16102
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka ei ollut huolissaan Suomen valtion velan otosta edellisen hallituksen aikana.

Äänestä

Persut ei ymmärrä kansantaloudesta hölkäyksen pöläystä! Typrää öyhötystä. Suomi ei ole mitenkään suuresti velkaantunut. Velka-aste Saksan tasoa.
Persut voisi lakata öyhöttämöstä asiasta, josta eivät ymmärrä mitään.
Persutolloja ei kannata äänestää. Eivöt osaa eivätkä tiedä.

Äänestä
  • Eipä tunnu olevan sinunkaan ymmärryksesi asiasta kovinkaan suurta.

    Äänestä

Manu toivo persuihminen pelasta soomi tama vihervasari kynsista ja esta etta ei tule enempa mahamutijaine. Kaiki tyopaika loppu muuten.

Äänestä

Perussuomalaiset ovat myös ainoa puolue, jolla on ratkaisu velanoton lopettamiseen.

Kehitysavun lopettaminen!

Sillä ratkeavat kaikki ongelmat.

Kehitysapuun menee vuosittain suunnattoman järjettömän tolkuton määrä rahaa. Ainakin ziljoona euroa.

Ja mikä törkeintä, raha annetaan vääränlaisille ihmisille. Täysin vääränlaisille. Ei laisinkaan suomalaisen näköisille ihmisille!

Äänestä
  • Höpö, höpö. Todistit väitteen, et6ä persu ei ymmärrä kansantaloudesta mitään, todeksi.

    Äänestä

  • Se ei ratkaise kaikkea, mutta olisi alku ja osoitus, että jos tuo raha panostetaan, siis velkaraha panostettaisiin suomalaisiin - näoöstä viis, antaisi se edes vihdoinkin vaikutelman että hallitus, politiikot olisivat edes kiinnostuneet suomesta ja suomalaisista, niiden hyvinvoinnista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se ei ratkaise kaikkea, mutta olisi alku ja osoitus, että jos tuo raha panostetaan, siis velkaraha panostettaisiin suomalaisiin - näoöstä viis, antaisi se edes vihdoinkin vaikutelman että hallitus, politiikot olisivat edes kiinnostuneet suomesta ja suomalaisista, niiden hyvinvoinnista.

    Jos+valtio+käyttää+99%+verorahoista+suomalaisiin+kohteisiin,+niin+se+on+persun+mielestä+rikollista+ulkomaalaisten+suosimista.+Luvun+pitäisi+olla+100+%.

    Äänestä

Punavihreät haluaa paljon mamuja äänestäjikseen.

Äänestä
  • Persujen ainoa saavutus 2015 - 35 000. Mutta onko siinä mitään kehumista? Eikö teille persuille mikään mamumäärä riitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen ainoa saavutus 2015 - 35 000. Mutta onko siinä mitään kehumista? Eikö teille persuille mikään mamumäärä riitä?

    Et ole hokemasi suhteen tainnut paljoa faktoja tarkistella? Kuten et yleensäkään hullujen juttujesi toistojen kanssa. Mutta antipersu on mikä on, suuri valehtelija ja typerys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole hokemasi suhteen tainnut paljoa faktoja tarkistella? Kuten et yleensäkään hullujen juttujesi toistojen kanssa. Mutta antipersu on mikä on, suuri valehtelija ja typerys.

    Anteeksi, oikea luku on 32 500. Kiitos faktantarkistuksesta.

    Eivät persutkaan sentään niin hulluja ole, että ottaisivat maahan 35 000 epämääräistä turvapaikanhakijaa. Kyllä 32 500 riittää.

    Äänestä

jeesustelijat ei suostuneet antamaan velkaa, jonka maksan kuoltuani korkoineen jeesukselle 🤣🤣🤣

Äänestä

Persut ovat huolissaan velasta, mutteivät olleet yhtään huolissaan Suomesta, kun pandemia-aalto iski Suomeen kaikin tunnetuin lieveilmiöineen. Eli persut olisivat noudattaneet "viisasta" talouspolitiikkaansa ja olisivat torpanneet velanoton vaikka seurauksena olisi ollut konkurssiaalto ja massatyöttömyys.

Eli persut parempi pudota suonsilmäkkeeseen kuin pyytää apua ylittää suo?

Äänestä

Kun ostat 50 eurolla tankkiin menovettä, niin 35 euroa on veroa ja hallituksen mielestä kaikki johtuu maailman markkina hinnasta, tätä Lintilä on toistellut Saarikon kanssa aina, kun keskustelu siirtyy bensan hintaan, tie ovat tämän vuosituhannen surkeamassa kunnossa Harakan ministeri aikana.

Äänestä

Ostovoima pois kansalaisilta, sillä saadaan talous nousuun, Helsinki on suomen muuttotappioisin kaupunki, Vantaa seuraa perässä, Kela suurin vuokrien maksaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen valtion velan otosta, vasemmisto/keskusta on perustelunsa antanut koko hallitus ajan , että kun tuo korko on halpaa, niin velkaa kannattaa ottaa, myös kokoomus on valmis ottamaan lisää velkaa, jotta voimme laskea hyvä tuloisten verotusta, edessä on syvä lama, eikä julkista taloutta olla edelleenkään saatu sille tasolle jolla sen pitäisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu