Suomen, Ruotsin ja Turkin kolmikantasopimus on siinä mielessä merkityksellinen, että siihen vedoten on Turkin kodalla Suomen ja Ruotsin ratifiointia ennen mahdollisuus estää näiden maiden lopullinen pääsy NATOon. Siksi Putin suhtautuu rauhallisesti liityntäprosessin alun onnistumisiin. Hän odottaa Erdoganin lopussa estävän liittymiset, mutta tietää, että jos 29 muuta NATO-maata ovat ratifioineet liittymissopimuksen, näyttäisi perin kummalliselta, jos Turkki ei tekisi samoin.
Suomi on tehnyt ratkaisunsa ja oikein. Suuri kiitos asioiden onnellisesta kulusta kuuluu Suomen johdolle ja muille, jotka osallistuivat neuvotteluihin, unohtamatta muiden NATO-maiden jihdon antamaa tukea.
Suomi teki oikein, koska Putin ei ole voinut koskaan antaa Neuvostoliiton johdolle anteeksi sen puolokasosuuden hajoamista itsenäisiksi kansallisiksi valtioiksi. Hänen elämäntehtävänsä koostuu näiden kansojen palauttaminen joko läheisiksi liittolaisiksi ja talousalueeksi tai sotilaallisin ponnistuksin liitettäväksi Venäjän valtioon. 2010-luvun alun tiivis kanssakäyminen EU-maiden ja NATOn kanssa oli vain historiallista lumetta kerätä niin paljon kuin mahdollista vakoilutietoa länsimaiden järjestelmistä tulevaa käyttöä varten, varsinkin heikkouksista. Venäjällä on usetita jäätyneitä konflikteja, joita tullaan saattamaan jossain vaiheessa loppuun asti. Ukraina oli koepallo, josta opitaan tekemään valloitukset oikein. Ydinsota on mahdoton, joten ydinpelote aiheuttaa vain tavanomaisen sodan tavanomaisilla aseilla. Koska Venäjällä tiedetään, ettei yksikään maa yksin voi voittaa Venäjää sen maantieteellisen suuruuden ja aseistuksen suuruuden vuoksi, konfliktiosapuoli tietää, pääsevänsä ainoastaan jonkinlaiseen neuvottelutulokseen, jossa häviää rutkasti, sodan lopettamiseksi. Koska Venäjän kansa myös luottaa Venäjän voittamattomuuteen, se tuntee myös suurta turvallisuutta sodan aikana ja luottaa tätä kautta johtoonsa. Pitkä kulutussota voi vain lannistaa Venäjän pyrkimykset ko. maassa ja Venäjän kulutettua sotilaallisen voimansa, se joutuu väkisinkin perääntymään omille alueilleen. Sen ainoa toivo on saada jokin muukin valtio osallistumaan sotaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.