Pankkien maksuliikennehäiriö myöhästyttää eläkkeitä
Osalla Ilmarisen eläkkeensaajista heinäkuun eläke ei ole tänä aamuna 1.7. näkynyt pankkitilillä. Syynä on ongelma pankkien välisessä maksuliikenteessä.
PRKL sählärit pankeissa
4
71
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta täsmälleen samanlainen virhetilanne oli myös 1.6.2022, ja nimenomaan Ilmarisen kohdalla.
Eläkerahaa ei näkynyt noin viikkoon tulleeksi saajan tilille. Sitten myöhemmin se maksu sinne ilmaantui, ja tiliotteeseen maksupäiväksi kirjaantui 1.6.2022.- Anonyymi
Ilmarinen pitää niitä omilla pankki tilillään, jotta saavat korot itselleen. Nämä korot jaetaan ylemmän johtajiston kesken.
Hallituksen jäseniä unohtamatta. - Anonyymi
Nollakorkojen aikaan edes herroja ei kiinnostanut koettaa kähmiä viikonvaihteen yli makuutettujen rahojen korkoja itsellensä. Nollasta oli niin paha ottaa.
Nyt on korot nousseet niin paljon, että eläkeyhtiöitten pomot alkaa taas ketkuilla, kuinka saa viikon myöhästettyä eläkelläisten maksuja. Ottaa siltä ajalta korkohyödyt omalle tililleen, omaan fickaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nollakorkojen aikaan edes herroja ei kiinnostanut koettaa kähmiä viikonvaihteen yli makuutettujen rahojen korkoja itsellensä. Nollasta oli niin paha ottaa.
Nyt on korot nousseet niin paljon, että eläkeyhtiöitten pomot alkaa taas ketkuilla, kuinka saa viikon myöhästettyä eläkelläisten maksuja. Ottaa siltä ajalta korkohyödyt omalle tililleen, omaan fickaan.Voi teitä onnettomia jälkiviisaita miksi syytätte miksi syytätte NORDEAA sehän oli teknillinen vika.
Teidän rahojannehan siinä suojeltiin. Olkaa tyytyväisiä että meillä on myös Ilmarinen.
On turha aina valittaa.
Hyvää kesän jatkoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683031
- 922845
- 492067
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201535- 151329
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51308Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131291Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131243Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241212- 181210