Näin unen Venäjän valtavasta invaasiosta

Sen muistan, että invaasio oli massiivinen, läpi vyöryvä. Sitä tuli idästä ja ylhäältä. Joitain hidastetaisteluja käytiin, mutta pian venäläiset olivat saavuttaneet tavoitteensa. He näyttivät voitokkailta ja hymyilivät.
Heillä ei osalla ollut normaaleja sotilasasuja, vaan toisenlaiset, kuin jonkinlainen suojapanssari tms. Näin muutamilla merkin hihassa, jota en ennen ollut nähnyt - uusi joukko-osasto?

He tulivat, ja näyttivät olevan melkein mielissään, että "mitäs nyt teette? Päästiin tänne, jota ette odottaneet." Rakennus, jossa asuin, siellä kaapissa oli ollut kristallitavaraa, mutta kun katsoin uudelleen, ne olivat kadonneet. Vain muovikipot olivat jäljellä. Osan oli vienyt mukanaan pakenijat, osan tiettävästi venäläisten perässä tulleet keräysjoukot.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, että hädintuskin ehdin itsekään tehdä mitään muuta, kun katsella hämmästyneenä ympärilleni, kun kaikkialla tapahtui. Työssä saatoimme kuitenkin käydä, invaasio ei sitä estänyt, ja hallitus muistaakseni kehotti itsekin jatkamaan arkea (meidän vai Venäjän?).

He eivät vahingoittaneet asukkaita, ainakaan siellä, missä itse olin. He keskittyivät tehtäviensä hoitamiseen. Lopulta tapahtui kuitenkin jotain, että jonkin ajan päästä he joutuivat lähtemään. Se näytti olevan vapaaehtoinen poistuminen, eikä johtunut tastelutappioista.
Mutta se, josta osa tuntui olevan kuin läjässä savuava musta kansa, olivat PV:n eräät joukot. Sen tiesin, että Suomen PV:n ymmärtämättömyys ja kuulemattomuus (kovakorvaisuus) koitui heidän onnettomuudekseen. He sentään tajusivat perääntyä ajoissa.

PV pystyi kyllä pidättelemään, mutta miksi? Se oli vanhalta ajalta opttu kaava, joka olisi pitänyt korvata uudella olosuhteiden mukaan. Vanhaa vettä ei voi juoda. Siinä kävi niin, he haistamatta joivat, ja joutuivat sylkemään sen pois ja kaatamaan maahan. "Uusi vesi" oli haettava matkan päästä. Mutta pois marssijat saivat mennä. Tavoitteena ei ollut Suomen rampauttaminen, vaan perseelleen tönäisy. Venäjä oli moraalisesti korkeammalla tasolla, kuin eräät läntiset tahot kuten USA.

Tapatuma yleensäkin oli niin mahtava, että osa suomalaisista hurrasi, osa juoksi pakoon. Hurraajat pitivät hyökkääjää vapauttajana, jota se periaatteessa olikin, koska Suomen koko laajeni yhtä suureksi, kuin Venäjä. Mutta vain hetken aikaa.
Osa ihmisistä tajusi tilaisuuden, ja käytti kaikki likenevät edut hyödyksi, ja saivat voittoja. Osa paheksui heidän tekoaan, mutta ennemminkin kateudesta, koska eivät uskoneet omiin mahdollisuuksiinsa.

Vaikka useampi Suomen jääkiekon MM voitto olisi yhdistetty, ei meininkiä olisi voinut sittenkään kuvata tarpeaksi hyvin. Hyvä puoli asiassa oli se, että monet vakuuttuivat kokemastaan niin, että hyväksyivät Jeesuksen ja kirkossa käynnin takaisin elämäänsä, sekä kristilliset perinteet ja moraalin.

Arvelen, että saattaisi käydä pahemminkin. Mutta siitä ei päätä Venäjä, vaan meidän oma armeija, aivan kuten myös Neuvostoliitossa kävi.