Jeesus pelasti minut kuoli minun puolestani

Olen 38v nuori nainen jonka koti oli uskovainen. Äitininoli helluntailainen isäni vapaakirkosta. Nuorena olin herätyskristillisyydessä mutta olin epävarma. Törmäsin nuoren pastorin kautta tulppaanioppiin. Jumala on edeltä käsin valinnut minut ja muun oman joukkonsa jotka pelastuvat. Jeesus on kuollut minun syntieni ja niiden edeltävalittujen syntien takia ja pääsen taivaaseen. Jeesus pitää meistä kiinni. Kerran pelastettu aina pelastettu. Jeesus pitää tästä ennaltavalitudta joukosta huolta. Tämä osoittaa Jumalan suurta rakkautta.
6124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei se niin ole että pelkästään teidän uskon lahkossa olevat pelastuvat. Raamatussa ilmoitetaan että ihmisiä tulee pelastumaan monista eri heimoista ei yhdestä pelkästään.

Äänestä

"ennalta määrätty"

"Ja hän on meidän syntiemme sovitus, eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman
syntien" 1 Joh: 2: 2

Jumalan suunnitelma koko luomakunnalle on kirjoitettu jo "aikojen alussa"

"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille"
Tiit: 2: 11

Äänestä
  • Jos juna-aikataulut on kirjoitettu esiin kaikille ihmisille, se on ilmestynyt tiedoksi, että on mahdollisuus matkustaa aikataulun mukaiseen paikkaan.
    Eli se ilmoitus on jokaiselle - tietona.
    Mutta, jos haluaa mennä, on mentävä siihen junaan. Eli aikataulu on kaikille, matkustushalukkuus on matkustajalla. Juna on avoin halullisille, ja ilmestyy aikataulun mukaan ottamaan matkustajat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos juna-aikataulut on kirjoitettu esiin kaikille ihmisille, se on ilmestynyt tiedoksi, että on mahdollisuus matkustaa aikataulun mukaiseen paikkaan.
    Eli se ilmoitus on jokaiselle - tietona.
    Mutta, jos haluaa mennä, on mentävä siihen junaan. Eli aikataulu on kaikille, matkustushalukkuus on matkustajalla. Juna on avoin halullisille, ja ilmestyy aikataulun mukaan ottamaan matkustajat.

    "Juma on avoinhalullisille"

    Raamatussa on n. 750 000 sanaa, eikä yhtään peräkkän "vapaa / ratkaisu"

    "Sillä niin JUMALA on MAAILMAA rakastanut, että HÄN antoi Ainokaisen Poikansa, ettei
    yksikään, joka HÄNEEN uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä"
    Joh: 3: 16

    "Hänen uskoo" > siis HÄNEEN, ei OMAAN uskoon, vaan H Ä N E E N.

    Äänestä

Trolololololli. Huonosti tehty sellainen vieläpä.

Äänestä

Ihana todistus

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen 38v nuori nainen jonka koti oli uskovainen. Äitininoli helluntailainen isäni vapaakirkosta. Nuorena olin herätyskristillisyydessä mutta olin epävarma. Törmäsin nuoren pastorin kautta tulppaanioppiin. Jumala on edeltä käsin valinnut minut ja muun oman joukkonsa jotka pelastuvat. Jeesus on kuollut minun syntieni ja niiden edeltävalittujen syntien takia ja pääsen taivaaseen. Jeesus pitää meistä kiinni. Kerran pelastettu aina pelastettu. Jeesus pitää tästä ennaltavalitudta joukosta huolta. Tämä osoittaa Jumalan suurta rakkautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu