Helluntailaiset naiset kävelevät veden päällä !

Ensimmäiset tiedot helluntailiikkeestä Suomesta ovat vuodelta 1907. Ensimmäisiin helluntaiherätyksen edustajiin luetaan ruotsalaiset "saarnaajasisaret" Greta Andersson ja Anne Blom, jotka tulivat pienen ryhmän kanssa Etelä-Suomeen vuonna 1907. Vuoden 1908 alussa he siirtyivät ruotsinkieliselle Pohjanmaalle ja toimivat pääasiassa Vaasan seudulla.[2] Blomin ja Anderssonin toiminta päättyi kuitenkin vuonna 1909 onnettomuuteen rukousviikolla, jolloin saarnaaja yritti kävellä vetten päällä ja hukkui.[1][3]
34102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Jeesus sanookin viisaasti; Joka ei tee samoja tekoja kuin hän, älkää uskoko heitä.

Matkijoita ja jäljittelijöitä raamatun aikaisille tapahtumille piisaa vaikka kuinka paljon ja hengillä on helppo eksyttää, koska kukaan ei ole mitään henkiä koskaan nähnyt Raamatun aikojen jälkeen.

Äänestä

Jeesus+paransi+kaikki+sairaat+oli+kyse+mistä+sairaudesta++tahansa.Helluntailaisen+Ylivainion+kokouksissa+ei+kukaan+parantunut+yhtään+mistään,+kun+oikea+lääkäri,+lääk.tri+M.+Miettinen+tutki+kaikki+väitetyt+paranemisväitteet+lääk.trin+väitöskirjaansa+varten+ja+teki+samalla+psykologisia+testejä+ja+totesi,+että+vain+20%+oli+enää+"normaaleja".

Äänestä
  • Luuk. 6:19

    Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luuk. 6:19

    Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.

    Ylivainion käsistä lähtenyt kundaliini- eli kaatovoima ei parantunut ketään, päinvastoin monet taudit pahenivat ja kun herkkäuskoiset ihmiset luulivat parantuneensa ihmeellisesti he jättivät lääkkeet ottamatta, niin noutaja saapui nopeasti. Tutkiva lääkäri kertoo joutuneensa pyytämään omaisilta luvan potilastietojen saamiseksi, koska ihmeiden kokija oli kadonnut ihmeellisesti jonnekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luuk. 6:19

    Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.

    Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.

    Ylivainio..voi juma..sama kuin ihmiset otti sikapiikin ja sitten tuli narkolepsia.
    En oikein voi ymmärtää,amerikkasta tulleita lahkoja?
    En ole koskaan kokenut heissä mitään pyhää,ihmisiä viedään kuin lammasta ja he menevät kuin katraat,kun heille joku osaa puhua/määkiä.
    Lauma on aina lauma ja se on jo eläimisellä asteella ollut.
    Kaikissa lahkoissa joku johtaa ja vituksihan se menee..
    Jos ihminen ei itse koe vaan uskoo lauman johtajaan,niin sayonara!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luuk. 6:19

    Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.

    Ylivainiota??

    Äänestä

Hurmoslahkoissa villitsevien henkien kosketuksen voimasta ihminen menettää todellisen identiteettinsä ja yhteyden reaalimaailmaan ihmisenä olemisen tilan ja muuttuu henkivalloissa vaeltavaksi tzombiksi.

Äänestä
  • Kirjoitit omasta kokemuksestasi...

    Äänestä

  • Villitsevien henkien jatkuvat kosketukset ja kasteet saa ihmisen muuttumaan peruuttamattomasti hurmoshenkiseksi olennoksi.

    Jer. 29:26

    'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

    Juud. 8

    Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoitit omasta kokemuksestasi...

    Helluntailainen Herzooki opetti kuinka hän tekee niitä trippejä henkiruumiina paikasta toiseen kristittyjä kiusatakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helluntailainen Herzooki opetti kuinka hän tekee niitä trippejä henkiruumiina paikasta toiseen kristittyjä kiusatakseen.

    Eikös joissakin hurmoslahkoissa harjoiteta jo levitointia, eli ilmassa leijumista.

    Henkien nostattaminen näyttäytymään on jo tuttu asia ja merkkien pyytäminen hengiltä niiden läsnäolosta ilmestymistä paikalle on ihan käytössä monessa karismaattisessa liikkeessä. Sitä tavoitellaan erilaisilla ympyröillä ja musiikilla, jossa heilutellaan värikkäitä lippuja ja viuhkoja, joilla niitä henkiä houkutellaan paikalle.

    Raamatun mukaan väärät henget eivät puhu selkeästi, vaan epäselvästi supisten ja mutisten ja sekavalla hurmoskielellä yrittävät ottaa yhteyttä ihmisten maailmaan ihmisten äänielimien avulla, niitä henkiä mainitaan olevan tietäjähenget, vainajahenget, kielihenget, hurmoshenget, valheen henget, villitsevät henget, henkimaailmassa niitä erilaisia henkiä lienee useita miljoonia erilaisia henkiä, voimia, energioita, joihin hurmostila avaa ihmiselle pääsyn sisälle.

    Jesaja:
    28:11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jesaja:
    28:11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,

    1. Kun. 22:22

    Henki vastasi: 'Minä lähden sinne ja menen valheen henkenä jokaisen hänen profeettansa suuhun.' Silloin Herra sanoi: 'Eksytä sinä hänet, sinä pystyt siihen. Mene ja tee niin.'

    Helluntailaisten oppeihin ja henkiin ei kannata luottaa.

    2. Tess. 2:11

    "Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen"

    Ylivainion tiedetään käyneen kysymässä neuvoa Kathryn Kulmanin haudalla.

    Jes. 8:19

    Te kuulette sanottavan: "Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat." Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa?

    henkimaailmassa on tuhansia erilaisia henkiä, jotka matkivat Raamatun tapahtumia ja ilmiöitä, eksyttääkseen ihmisiä pois lapsen uskosta ja kasteen armosta ja vaihtamaan esikoisoikeutensa villitsevien henkien harhoihin ja eksytyksiin.

    Ilm. 16:13

    Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista.

    Ilm. 12:17

    Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita LAPSIA VASTAAN, niitä, jotka ovat uskollisia JUMALAN KÄSKYILLE ja JEESUKSEN TODISTUKSELLE.

    Helluntailaisen harhaopin keskeisiä keinoja on estää lapsien kastaminen kristityiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös joissakin hurmoslahkoissa harjoiteta jo levitointia, eli ilmassa leijumista.

    Henkien nostattaminen näyttäytymään on jo tuttu asia ja merkkien pyytäminen hengiltä niiden läsnäolosta ilmestymistä paikalle on ihan käytössä monessa karismaattisessa liikkeessä. Sitä tavoitellaan erilaisilla ympyröillä ja musiikilla, jossa heilutellaan värikkäitä lippuja ja viuhkoja, joilla niitä henkiä houkutellaan paikalle.

    Eikös joissakin hurmoslahkoissa harjoiteta jo levitointia, eli ilmassa leijumista.

    Itse sanon tähän,että se on mielen hallintaan..ei ole lahko.

    Äänestä

Kaikki Jumalan ihmeet tapahtuvat sen ihmeen tarpeesta. Ihmeet eivät ole harrastus. Niitä ei voi rukoilla tai uskoa ihan vain huvin vuoksi.

Varmasti joku uskova on saattanut myös kävellä veden päällä, mutta vain, jos siihen on ollut nimenomainen tarve: esim. laiva / vene uponnut ja rantaan liian pitkä uintimatka.

Tällaisia, erilaisia ihmeitä tapahtuu paljon.

Äänestä
  • Jumalan ei tarvitse mitenkään todistaa olemassaoloaan ihmiselle. Jumala on. Minä olen se, mikä minä olen. Eikä Jumalan tarvitse kertoa nimeään kenellekään.

    Usko on luja luottamus siihen mikä ei näy ja ojentautumista eli sanan tottelemista.

    Matt. 16:4

    Tämä häijy ja huorintekijä sukukunta etsii merkkiä, ja ei hänelle pidä merkkiä annettaman, vaan Jonan prophetan merkki. Ja hän jätti heidät, ja meni pois.

    Henkien manaajat pyytävät henkiä antamaan merkejä paikalla olostaan. On tietäjähenkeä, kielihenkeä, ennustajahenkeä, valheen henkiä, villitseviä henkiä, irtohenkiä, kaatohenkiä, ties mitä henkiä se henkimaailman täynnä.

    1. Joh. 4:1

    Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalan ei tarvitse mitenkään todistaa olemassaoloaan ihmiselle. Jumala on. Minä olen se, mikä minä olen. Eikä Jumalan tarvitse kertoa nimeään kenellekään.

    Usko on luja luottamus siihen mikä ei näy ja ojentautumista eli sanan tottelemista.

    Matt. 16:4

    Tämä häijy ja huorintekijä sukukunta etsii merkkiä, ja ei hänelle pidä merkkiä annettaman, vaan Jonan prophetan merkki. Ja hän jätti heidät, ja meni pois.

    Henkien manaajat pyytävät henkiä antamaan merkejä paikalla olostaan. On tietäjähenkeä, kielihenkeä, ennustajahenkeä, valheen henkiä, villitseviä henkiä, irtohenkiä, kaatohenkiä, ties mitä henkiä se henkimaailman täynnä.

    1. Joh. 4:1

    Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan.

    Ensin on Jeesuksen kohtaamisen ilta ja sen jälkeen opetetaan testamentin tekemistä,
    päälle kahvitarjoilu.

    "Teille sanotaan silloin: 'Hän on tuolla', ja: 'Hän on täällä', mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensin on Jeesuksen kohtaamisen ilta ja sen jälkeen opetetaan testamentin tekemistä,
    päälle kahvitarjoilu.

    "Teille sanotaan silloin: 'Hän on tuolla', ja: 'Hän on täällä', mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä."

    Pelkkä ihmisten kokoontuminen ja Jeesuksen nimen hokeminen ei tuo taivaassa olevaa Jeesusta paikalle. Matt.7:22-23

    Raamatun mukaan Jeesus on paikalla kasteessa ja ehtoollisessa ihmisen syntiongelman vuoksi. Ei pidä luulla, että Jeesuksen valtuutus omille opetuslapsille maan päällä tarkoittaisi tätä aikaa. Silloin Jeesus valtuutti määrätyt opetuslapset toimimaan hänen sijaisenaan Jerusalemissa antamassa syntejä anteeksi sen ajan kun Jeesus kuoli ja vasta helluntaina saapui Hengen välityksellä antamaan kasteeseen synteä anteeksi "vedestä ja Hengestä". Miehet ja miesten lapset piti heti kastaa saman päivän aikana. Niin tapahtui kun 3000 kastettiin vedellä ja Hengellä hellunaina kristityiksi.

    Raamatun mukaan Jeesus on joka päivä Matteuksen evankeliumin kastekäskyä tottelevien kanssa joka päivä mukana kastamassa (Jeesus kastaa). Ihmisen tehtävä kasteessa on se veden osuuus, Jeesus huolehtii varmasti siitä Hengen osuudesta kasteessa. "vedestä ja Hengestä" kaste on .

    Äänestä

Täällä "opettavat" vauvakastetut pride-kirkon jäsenet, jotka ovat saaneet oppinsa lesbopapeilta. Heidän kirjoituksensa ovat satuja.

Äänestä
  • Helluntailiikkeen perustajien eli sen liikkeen "ylipappien" teot ovat niin rivoja tekoja, että niitä ei voi edes ääneen lausua, on ne niin syvältä lähtöisin ja tähän maailmaan lasketut opit ja henget kyseessä. Kaukaa pitää kiertää, ettei vaan tule niistä osalliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helluntailiikkeen perustajien eli sen liikkeen "ylipappien" teot ovat niin rivoja tekoja, että niitä ei voi edes ääneen lausua, on ne niin syvältä lähtöisin ja tähän maailmaan lasketut opit ja henget kyseessä. Kaukaa pitää kiertää, ettei vaan tule niistä osalliseksi.

    Sinun vauvakastetun pride-kirkon teot ovat rivoja tänä päivänä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun vauvakastetun pride-kirkon teot ovat rivoja tänä päivänä!

    kristinuskon kirkot on kristinuskon kirkkoja, eikä niinkuin helluntailaisuus;

    = 1900 -luvulla, "vihollisen MYÖHEMMIN kylvämää lustetta"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kristinuskon kirkot on kristinuskon kirkkoja, eikä niinkuin helluntailaisuus;

    = 1900 -luvulla, "vihollisen MYÖHEMMIN kylvämää lustetta"

    Paha henki puhalsi voimakkaasti ja käynnisti Amerikassa monta eksytyslahkoa 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa. Sieltä niitä harhaoppeja ja henkiä on tänne kuljetettu Suomeenkin asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paha henki puhalsi voimakkaasti ja käynnisti Amerikassa monta eksytyslahkoa 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa. Sieltä niitä harhaoppeja ja henkiä on tänne kuljetettu Suomeenkin asti.

    Paha henki puhaltaa NYT voimakkaasti Luterilaisessa pride-kirkossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paha henki puhaltaa NYT voimakkaasti Luterilaisessa pride-kirkossa.

    Taitaa helluntaikirkko olla prideä kun ette muusta puhu

    Äänestä

Niilo kävi hakemassa sen kaatovoiman Australian matkallaan aboroginaalien opissa, jonka jälkeen Suomeen eksytykseen tuli mukaan kaatojonot. Niilo laski kokouten kaatoprosentit. Jos puhui synnistä jotakin, niin kukaan ei kaatunut.
Jos puhui, että kymmenenkin käskyä on jo kumottu, eikä perisyntiä ole olemassakaan, riittää vaan kun rakastaa toisiaan, niin porukka meni heti rähmälleen lahkosaarnaajan jalkojen juureen. Rakkaus kun peittää syntien paljoudenkin.

Äänestä

Jeesus varoittaa, jos saarnamiesten tekemät ihmeet eivät ole saman tasoisia ihmeitä, kuin Jeesuksen tekemät ihmeet, niin silloin saarnamiehiin ei pidä uskoa, he ovat eksyttäjiä. Helluntailaisten oppeihin ja henkeen ei pidä uskoa.

Äänestä
  • "älkää uskoko" helluntailaisia

    Äänestä

Valheiden kertominen totena kuten ihmeiden markkinointi totena, vaikka mitään ihmettä ei ole oikeasti tapahtunut, sen tekee saarnamiehessä oleva valheen henki.

Lääk.tri M.Miettinen tutki kaikki Ylivainion kokouksissa helluntailaisten väittämät 1403 paranemisihmettä ja totesi, että yhtään todellista ihmeparanemista ei ollut tapahtunut.

Niillä tarinoilla eli kampanjalla houkuteltiin lahkoon noin 6000 uutta jäsensä.

Äänestä

Jeesuskin sanoi tekemiensä ihmeiden olevan Jumalan ihmeiden kanssa ihan samoja, joita vain Jumala pystyy tekemään. Alemman tason ihmeisiin ja pelkkiin helluntailaisten vapeparenenemisiin ja muihin valeihmeisiin ei pidä tietenkään uskoa.

Helluntailaisten valeparantamiset ja ihmisten kaatamiset selälleen ja hurmoskokemukset, kielten puhumisen matkimiset jne. tulevat ihan muusta lähteestä kuin taivaasta.

Älä anna eksyttää itseäsi.

Äänestä
  • Jeesus ei todellakaan ole hiippailemassa missään rukoushuoneiden penkeillä valkoiset kaavut yllään. Ne on antikristuksia, mitkä siellä ihmisiä kaataa ja eksyttää lahkokellareiden hämyssä.

    Mark. 13:21

    "Jos joku sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Katso, Messias on tuolla', älkää uskoko. [Luuk. 17:23]

    Joh. 10:37

    Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.

    Äänestä

Helluntailaiset menevät liittoon Parhamin hengen kanssa, mikä on Antikristuksen henki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ensimmäiset tiedot helluntailiikkeestä Suomesta ovat vuodelta 1907. Ensimmäisiin helluntaiherätyksen edustajiin luetaan ruotsalaiset "saarnaajasisaret" Greta Andersson ja Anne Blom, jotka tulivat pienen ryhmän kanssa Etelä-Suomeen vuonna 1907. Vuoden 1908 alussa he siirtyivät ruotsinkieliselle Pohjanmaalle ja toimivat pääasiassa Vaasan seudulla.[2] Blomin ja Anderssonin toiminta päättyi kuitenkin vuonna 1909 onnettomuuteen rukousviikolla, jolloin saarnaaja yritti kävellä vetten päällä ja hukkui.[1][3]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu