Autoilija ajoi Stop-merkin takaa suoraan motoristin eteen kohtalokkain seurauksin.
https://poliisi.fi/-/kuhmoisissa-kuolemaan-johtanut-tieliikenneonnettomuus-maanantaina-4.7.2022
Tuskin se motoristi näkymätön oli, joten vielä ei tiedetä, miksi autoilija teki niin kuin teki.
Autoilija aiheutti motoristin kuoleman
56
983
Vastaukset
- Anonyymi
Moottoripyörät (ja mopot) ovat kapeita ja pienempiä ajoneuvoja ja niillä on esim. vaara joutua silmän sokeaan pisteeseen helpommin kuin isommat ajoneuvot. Tähän kun lisätään vielä nopeus, niin moottoripyörällä ajaminen on tältä kantilta katsottuna joskus vaarallista puuhaa.
Ei ole ensimmäinen kerta kun moottoripyöräilijää ei huomata liikenteessä ja valitettavasti tuskin oli viimeinenkään kerta. Tämä ei ole autoilijan puolustus millään tapaa, vaan toteamus, että mistä on voinut johtua.- Anonyymi
Ja juuri tuon takia pitää väistämisvelvollisena katsoa todella tarkkaan, ettei tilanteessa ole ketään väistettävää. Ja sitten katsoa vielä uudelleen ja tarkemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja juuri tuon takia pitää väistämisvelvollisena katsoa todella tarkkaan, ettei tilanteessa ole ketään väistettävää. Ja sitten katsoa vielä uudelleen ja tarkemmin.
Näinhän asia on, mutta niitä kädettömiä ja osaamattomia kuskeja on liikenteen seassa, jotka ovat jollain konstin ajo-oikeuden itsellensä saamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja juuri tuon takia pitää väistämisvelvollisena katsoa todella tarkkaan, ettei tilanteessa ole ketään väistettävää. Ja sitten katsoa vielä uudelleen ja tarkemmin.
Tarkkana pitää todellakin olla. Hosumisella ja kiireellä ei tule kuin sutta ja sekundaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän asia on, mutta niitä kädettömiä ja osaamattomia kuskeja on liikenteen seassa, jotka ovat jollain konstin ajo-oikeuden itsellensä saamaan.
Täällä näitä luomakunnan kynttilöiden mielipiteitä riittää. Kuten kaikki tiedämme, 99% autoilijoista haluaa ajaa turvallisesti, eikä ainakaan ajaa kenenkään päälle tai eteen. Kuten edellä joku jo kertoi, auton rakenteesta johtuen kuljettajalla vaan on tiettyjä katveita, joihin näkemiseksi vaaditaan teräsmiehen laser-katse. Suomessa oli hyvä lakimuutos, että ajoneuvoissa pitää olla ajovalot päällä ja valtaosa motoristeistakin tätä noudattaa, jotkut motoristi ajavat siksi "pitkät päällä" (hyvä tapa), näkyäkseen varmasti. Autoilijat kun ovat nykyään niin kiireisiä ja risteykseen saapuessaan "etsivät" katseellaan vain saapuvaa autoa, niin silloin (todella usein ylinopeutta ajava) kapea pimeä moottoripyörä jää ilman huomiota. En väitä, että tässä surullisessa tapauksessa olisi käynyt noin. Jokainen tapaus, jossa ihmishenki menetetään on liikaa. Kun kesä taas kohta koittaa ja motoristit lähtevät taas innoissaan liikkeelle, laittakaa ne pitkät päälle, jotta erotutte paremmin. Ajelkaahan kaikki turvallisesti liikenteessä ja jättäkää se "koheltaminen" muulta liikenteeltä suljetuille alueille.
- Anonyymi
Autoilijoille ei opeteta autokouluissa tarpeeksi.
Tässä hyvä opetus: https://www.youtube.com/watch?v=doSDfIo61r0 - Anonyymi
Poliisi kertoo, että autoa ajoi iäkkäämpi nainen. Mitä/ketä iäkkäämpi hän on ?
- Anonyymi
Itseään nuorempia iäkkäämpi hän on.
- Anonyymi
Akan nimi joka aiheutti kaverini kuoleman.Vittu kaikilta vanhoilta Ämmiltä kortit pois eikä asiaa auton rattiin.Nyt kohdallen sattunut jo kolmas tappo.Itse olen myös motoristi.Miksi pitää olla lähes vainoharhainen kun lähestyy risteystä vaikka auto on pysähtynyt niin saattaa silti kimmota eteen.täst edes jos kohdalleni tulee näin ja vältän törmäyksen seuraan aiheuttajan perään vaikka koti ovelle asti ja sitten selvitellään mitä tuli tehtyä..
- Anonyymi
Joskus mietin että jos se sua noin ahdistaa niin ihan itse riskisi otat ja antaudut sille.
Yksi syy omalla kohtaa kun tuolla on kaikenlaista kevyempää pommittajaa kuten moottoripyörät että autoni tulee jenkeistä ja painaa senverran että kestää pikku törmäilyt. Kuolkoon heikommat sehän on luonnonlaki - Anonyymi
Älä uhoo ollenkaan, vahinkoja sattuu. Vaikka tämä motoristi on voinut ajaa rajoitusten mukaan niin suurin osa motoreista vähät välittää mistään säännöistä tai nopeusrajoituksista.
Kolareita sattuu liikenteessä ja valitettavasti jollekin käy aina huonosti.
Ajele rauhassa vaan ja noudata sääntöjä sillä voit parhaiten säilyä hengissä liikenteessä.
Turha alkaa poliisiksi ja alkaa seurailla ketää kotiovelle asti. Sun ei tarvitse olla neuvomassa muita liikenteessä. Noudata sääntöjä ja pysy hengissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus mietin että jos se sua noin ahdistaa niin ihan itse riskisi otat ja antaudut sille.
Yksi syy omalla kohtaa kun tuolla on kaikenlaista kevyempää pommittajaa kuten moottoripyörät että autoni tulee jenkeistä ja painaa senverran että kestää pikku törmäilyt. Kuolkoon heikommat sehän on luonnonlakiKusipäitä ja taitamattomia on jonkin verran liikenteessä, ehkä joka 160. kuuluu heihin
Moottoripyörällä kun liikkuu, kannattaa risteyksen kohdalla hieman hiljentää , jos Tässä vaiheessa huomaa ajoneuvon liikennesääntöjen vastaisesti tulevan tien yli, niin ei mitään jarruttelua vaan takakautta on pyrittävä vast otteella väistämään ajoneuvo.
Jarruttelulla vastaotteeseen ei saada riittävää nopeutta, jotta maksimaalinen Väistö takaa voidaan tehdä.
Vastaotetta kannattaa välillä kulkiessaan harjoitella, jotta jää hyvin reaktiomuistiin.
- Anonyymi
Auto tuli sivutieltä moottoripyörän eteen. Suojaton on pyörämies.
- Anonyymi
Näin on. Peltilehmän sisällä on enemmän turvassa. "Suojaamaton" ihminen jää melko usein kakkoseksi, jos sattuu kolahtamaan.
- Anonyymi
Jälleen tätä samaa typerää kliseeraus muotiterminologiaa:
Näin se kuuluu oikeasti uutisoida:
Paikkatutkinnan perusteella tilanteessa ei uskota olleen ylinopeutta.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa kuulustelemalla todistajia sekä selvittämällä oliko moottoripyörän kuljettajan veressä alkoholia tai muuta vastaavaa. Henkilöauton kuljettaja puhalsi nollat.
Poliisi on selvittänyt henkilöauton kuljettajan syyllistyneen liikennevahingon aiheuttamiseen ja sen seurauksena kuolemantuottamukseen.- Anonyymi
Jaksat sitten "viisaiden" ihmisen päälle ajanut epäillään jäsen tuota naurettavuuksiin yltävää trollaustasi varsin usealla palstalle suoltaa. Yrittäisit edes hankkia ihan oman elämän, vaikka toki on epäiltävissä sen olevan sinulle varsin haasteellista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaksat sitten "viisaiden" ihmisen päälle ajanut epäillään jäsen tuota naurettavuuksiin yltävää trollaustasi varsin usealla palstalle suoltaa. Yrittäisit edes hankkia ihan oman elämän, vaikka toki on epäiltävissä sen olevan sinulle varsin haasteellista.
Sinulla sitä omaa elämää ei todellakaan näytä olevan, vaan kaikki elämä on täälläLiikenneonnettomuudet palstalla, jossa elämäsi suola on saada toistaa samaa typerää levyä, kun oikeasti pitäisi kommentoida tässäkin avauksessa vakavaa asiaa, kun autoilija aiheutti motoristin kuoleman. Sinä paskat välität liikennekuolemista, vaan ainoa ilon aiheesi on saada valhetella muita kirjoittajia vääristelemällä, sekä nimittelemällä ajo kyvyttömiksi, vaikka he pyrkivät kaikin tavoin hyvillä neuvoillaan opastamaan muita turvallisiin ajotapoihin.

Olet nyt varsin pahoin väärässä. Kerro tai näytä miten epäillään trolli on vastaamassani kommentissaan kommentoinut esittämääsi vakavaa asiaa?
Kertonet mitä hyviä neuvoja ihmisen päälle ajanut epäillään trolli kommentissaan esittää ja millä tavoin hyvillä neuvoillaan opastaa turvallisiin ajotapoihin?
Onko ihmisen päälle ajanut epäillään trolli se liikennekuolemista kaltaiseni tavallisen tallaajan tavoin vakavaa huolta kantava yksilö? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet nyt varsin pahoin väärässä. Kerro tai näytä miten epäillään trolli on vastaamassani kommentissaan kommentoinut esittämääsi vakavaa asiaa?
Kertonet mitä hyviä neuvoja ihmisen päälle ajanut epäillään trolli kommentissaan esittää ja millä tavoin hyvillä neuvoillaan opastaa turvallisiin ajotapoihin?
Onko ihmisen päälle ajanut epäillään trolli se liikennekuolemista kaltaiseni tavallisen tallaajan tavoin vakavaa huolta kantava yksilö?Lopeta jo typerä trollaaja nuo iänikuiset samat kliseet vanhoista jutuista. Täällä on joka päivälle uusia onnettomuuksia tarkjolla, joten vosit niihin joskuskaan kommenttisi antaa, etkä vaan samaa levyä pyöritä.
Autoilija aiheutti motoristin kuoleman
-tästä sinun pitää kommentoida, ei jostain ikivanhasta jutusta, joka lienee käsitelty jo aika päiviä sitten loppuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta jo typerä trollaaja nuo iänikuiset samat kliseet vanhoista jutuista. Täällä on joka päivälle uusia onnettomuuksia tarkjolla, joten vosit niihin joskuskaan kommenttisi antaa, etkä vaan samaa levyä pyöritä.
Autoilija aiheutti motoristin kuoleman
-tästä sinun pitää kommentoida, ei jostain ikivanhasta jutusta, joka lienee käsitelty jo aika päiviä sitten loppuun.Mitäs iänikuista noissa esittämissäni kysymyksissä on?
Mitä tarkoittaa tarkjolla ja vosit ja joskuskaan olevat ilmaisusi? Saanko arvata, kirjoittelet näitä saman oloisia kommenttejasi varsin useaa ketjuun enemmän tai vähemmän humalassa, olenko oikeassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs iänikuista noissa esittämissäni kysymyksissä on?
Mitä tarkoittaa tarkjolla ja vosit ja joskuskaan olevat ilmaisusi? Saanko arvata, kirjoittelet näitä saman oloisia kommenttejasi varsin useaa ketjuun enemmän tai vähemmän humalassa, olenko oikeassa?Olet hölmö, koska et kykene kommentoimaan palstan aihetta, vaan sorrut aina vaan saman paskalevyn pyörittämiseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet hölmö, koska et kykene kommentoimaan palstan aihetta, vaan sorrut aina vaan saman paskalevyn pyörittämiseen
Et sitten kuitenkaan halua vastata mitä tarkoittaa nuo, todennäköisesti humalassa kirjoittamasi ilmaisut.
Kertonet myös miten palstan aiheeseen liittyy nuo mainitut jorinasi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet hölmö, koska et kykene kommentoimaan palstan aihetta, vaan sorrut aina vaan saman paskalevyn pyörittämiseen
Tuolla kaverilla on pakonomainen väittelemisen tarve.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla kaverilla on pakonomainen väittelemisen tarve.
Lisäksi on pakko käyttää törkeää kieltä väärää mieltä olevia kohtaan. Ikävän tyypillinen esimerkki ihmisestä, jolla ei jostain kumman syystä ole yhtä ainutta kaveria. Tuntuu voivan todella pahoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten kuitenkaan halua vastata mitä tarkoittaa nuo, todennäköisesti humalassa kirjoittamasi ilmaisut.
Kertonet myös miten palstan aiheeseen liittyy nuo mainitut jorinasi?Pyöritä vaan sitä samaa paska levyäsi, kun ethän muuhun kykene eli kommentoimaan aidosti palstan aiheita, kuten miksi liikenneonnettomuuksia tapahtuu ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyöritä vaan sitä samaa paska levyäsi, kun ethän muuhun kykene eli kommentoimaan aidosti palstan aiheita, kuten miksi liikenneonnettomuuksia tapahtuu ?
Ja kommenttisi liittyy mainitsemaasi palstan aiheeseen, miten?
Et sitten kuitenkaan halua vastata varsin selkeään kysymykseen, edes nyt kun näyttää siltä, että olisit humalastasi jo jonkin verran selvinnyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kommenttisi liittyy mainitsemaasi palstan aiheeseen, miten?
Et sitten kuitenkaan halua vastata varsin selkeään kysymykseen, edes nyt kun näyttää siltä, että olisit humalastasi jo jonkin verran selvinnyt?Pakko sanoa tuollaiselle ukkopahalle : Vedä v...ttu päähäs..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kommenttisi liittyy mainitsemaasi palstan aiheeseen, miten?
Et sitten kuitenkaan halua vastata varsin selkeään kysymykseen, edes nyt kun näyttää siltä, että olisit humalastasi jo jonkin verran selvinnyt?Sinun se pitää joskus kommentoida itse aihetta, kyllä muut täällä sitä tekee, mutta välistä on pakko moittia sinua, joka et koskaan sitä tee. Vähäiset kykysi kun eivät sellaiseen pysty eli kun on lusikalla saanut, ei voi kauhalla vaatia.
Tuommoiset humala piikittelyt antaa kyllä kuvan, ettei kirjoittajalla ole kaikki ruuvit päässä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun se pitää joskus kommentoida itse aihetta, kyllä muut täällä sitä tekee, mutta välistä on pakko moittia sinua, joka et koskaan sitä tee. Vähäiset kykysi kun eivät sellaiseen pysty eli kun on lusikalla saanut, ei voi kauhalla vaatia.
Tuommoiset humala piikittelyt antaa kyllä kuvan, ettei kirjoittajalla ole kaikki ruuvit päässäNiin, aiheen kommentoinnin sijaan sinä katsot aiheelliseksi moittia kirjoittajaa joka varsin viattomasti esittää kysymyksen siitä, että miksi sinun tapaasi vähämielinen katsoo oikeaksi pyydetyn vastauksen sijaan haukkua toista kirjoittajaa mm. kommentin 2022-11-01 20:17:01. tapaan.
Tuo humalassa kirjoittamisen mainitseminen ei ollut mitään piikittelyä vaan asiallinen kysymys johtuen kyseisen kirjoittajan aikaisemmista kommenteista joita ei oikein selvinpäin kirjoitetuiksi voinut arvioida.
Niin, varsin ruuvittoman pääsi tuottama kommentti ansaitsee kysymyksen, että miten kiinteästi oma henkilöön kohdistuva haukkumisesi liittyy ketjun aiheeseen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, aiheen kommentoinnin sijaan sinä katsot aiheelliseksi moittia kirjoittajaa joka varsin viattomasti esittää kysymyksen siitä, että miksi sinun tapaasi vähämielinen katsoo oikeaksi pyydetyn vastauksen sijaan haukkua toista kirjoittajaa mm. kommentin 2022-11-01 20:17:01. tapaan.
Tuo humalassa kirjoittamisen mainitseminen ei ollut mitään piikittelyä vaan asiallinen kysymys johtuen kyseisen kirjoittajan aikaisemmista kommenteista joita ei oikein selvinpäin kirjoitetuiksi voinut arvioida.
Niin, varsin ruuvittoman pääsi tuottama kommentti ansaitsee kysymyksen, että miten kiinteästi oma henkilöön kohdistuva haukkumisesi liittyy ketjun aiheeseen?Alahan jo ukon keuna kommentoimaan tuota mororistille aiheutettua kuolemaa ja miten se olisi ollout estettävissä konkreettisesti. Huomaa, KONKREETTISESTI !
- Anonyymi
Tunsin läheisesti kaksi jotka ajoivat moottoripyörällä ja auto tuli pihasta eteen.
Toinen oli 30v ja toinen 60v. Molemmille ei käynyt pahemmin, mutta joka vuosi oli seurantaa, Mutta koska molemmat olivat kimpaantuneet järjestivät aivan sivullisen varattoman tekemään vuosikymmeniä, tihutöitä autoilijoille. kukaan ei vaan pystynyt todistamaan asiaa.', koska hän lähetti tuntemattomalle rahaa ja sanoi että toinen samanlainen summa tulee kun homma on hoidettu. - Anonyymi
..ja sama tappaja saa jatkaa harrastustaan, eli ei missään nimessä korttia pois, näin se tässä maassa menee.
- Anonyymi
Kyllä vaan, tämmöinen pöhkö laki tässä matoisessa maassa on, eli suorin sanoin; Auto on Pyhä Lehmä, jolla saa tappaa, mutta tappoväline on lailla suojattu. Näitä autolla itsensä ja muita tappavia on pilvin pimein liikenteessä ja jo ennakkoon pitää olla psykologista silmää liikennettä valvovilla, keltä nämä tappovälineet voi korjata jo ennen onnettomuutta parempaan talteen.

Eikös asia ole niin, että sinulle ei vähä-älyisyytesi takia, kiihkeästä halustasi huolimatta, ole koskaan myönnetty ajo-oikeutta, josta koko merkityksettömän luuserimaisen elämäsi ajan olet ollut ja edelleen olet kaikille varsin katkera.

Olet rikollisten vankkumaton puolustaja, eli hyökkäät joka kommentissasi juurikin näitten oikeitten asioitten puolesta puhuvien kimppuun häikäilemättömään tyyliin nimittämällä heitä rikollisiksi ja vähä älyisiksi, mutta jätät aina kommentoimatta itse asiaa, eli avauksen aiheen: " Autoilija aiheutti motoristin kuoleman!"
Huomaatko, miten tyhmä itse asiassa olet, kun et kommentoi tuota autoilijaa, joka aiheutti motoristin kuoleman. Kyllä se Luuseri olet sinä itse, ei tänne asiaa liikenneturvallisuutta kirjoittavat.
Katkera olet SINÄ, kun karkeroidut muitten kirjotusta aina halveeraamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet rikollisten vankkumaton puolustaja, eli hyökkäät joka kommentissasi juurikin näitten oikeitten asioitten puolesta puhuvien kimppuun häikäilemättömään tyyliin nimittämällä heitä rikollisiksi ja vähä älyisiksi, mutta jätät aina kommentoimatta itse asiaa, eli avauksen aiheen: " Autoilija aiheutti motoristin kuoleman!"
Huomaatko, miten tyhmä itse asiassa olet, kun et kommentoi tuota autoilijaa, joka aiheutti motoristin kuoleman. Kyllä se Luuseri olet sinä itse, ei tänne asiaa liikenneturvallisuutta kirjoittavat.
Katkera olet SINÄ, kun karkeroidut muitten kirjotusta aina halveeraamaan.Mitäpä rikollisten puolustamista ja oikeaa asiaa puhuvaa kohtaan hyökkäämistä näet siinä arviossa, ettei rikollisella mielenlaadulla varustetuttu mahdollisesti ajo-oikeudeton henkilö on varsin katkera kaikille itseään paremmin pärjänneille.
Tuosta tyhmyydestä, mitä suurta järjenkäyttöä kuvittelet edustavasi minua aiheettomasti haukkumalla kun et itse sanallakaan kommentoi mainittua aihetta?
Sitten katkeruudestasi puheen ollen, varsin suurtahan se taholtasi kohtaani täytyy olla kun tänäänkin useammalla palstalla olet tuota esiin tuonut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä rikollisten puolustamista ja oikeaa asiaa puhuvaa kohtaan hyökkäämistä näet siinä arviossa, ettei rikollisella mielenlaadulla varustetuttu mahdollisesti ajo-oikeudeton henkilö on varsin katkera kaikille itseään paremmin pärjänneille.
Tuosta tyhmyydestä, mitä suurta järjenkäyttöä kuvittelet edustavasi minua aiheettomasti haukkumalla kun et itse sanallakaan kommentoi mainittua aihetta?
Sitten katkeruudestasi puheen ollen, varsin suurtahan se taholtasi kohtaani täytyy olla kun tänäänkin useammalla palstalla olet tuota esiin tuonut.Tässä tätä kommenttia tulee....
Kuhmoisissa tapahtui tien 24 ja Harmoistentien risteyksessä maanantaina 4.7.2022 kello 13.00 jälkeen kuolemaan johtanut tieliikenneonnettomuus, missä osallisina olivat henkilöauto ja moottoripyörä.
Poliisin suorittamassa paikkatutkinnassa selvisi, että moottoripyörää kuljettanut vanhempi mies oli ajanut tietä 24 Jämsän suunnasta kohti Lahtea. Harmoistentien risteyksessä pysähdyksissä ollut henkilöauto lähti ylittämään tietä Harmoistentien suunnasta. Henkilöautoa kuljetti iäkkäämpi nainen. Harmoistentien risteyksessä on pakollinen pysäyttäminen liikennemerkki, kansankielellä STOP-merkki.
Jämsän suunnasta tullut moottoripyöräilijä törmäsi jarrutuksesta huolimatta tietä ylittäneen henkilöauton vasempaan kylkeen. Moottoripyörän kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle. Tapahtumapaikalla on 80 km/h nopeusrajoitus. Paikkatutkinnan perusteella tilanteessa ei tiedetä olleen ylinopeutta.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa kuulustelemalla todistajia sekä selvittämällä oliko moottoripyörän kuljettajan veressä alkoholia tai muuta vastaavaa. Henkilöauton kuljettaja puhalsi nollat.
Poliisi on selvittänyt henkilöauton kuljettajan syyllistyneen liikennevahingon aiheuttamiseen ja kuolemantuottamukseen. Asiasta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä tätä kommenttia tulee....
Kuhmoisissa tapahtui tien 24 ja Harmoistentien risteyksessä maanantaina 4.7.2022 kello 13.00 jälkeen kuolemaan johtanut tieliikenneonnettomuus, missä osallisina olivat henkilöauto ja moottoripyörä.
Poliisin suorittamassa paikkatutkinnassa selvisi, että moottoripyörää kuljettanut vanhempi mies oli ajanut tietä 24 Jämsän suunnasta kohti Lahtea. Harmoistentien risteyksessä pysähdyksissä ollut henkilöauto lähti ylittämään tietä Harmoistentien suunnasta. Henkilöautoa kuljetti iäkkäämpi nainen. Harmoistentien risteyksessä on pakollinen pysäyttäminen liikennemerkki, kansankielellä STOP-merkki.
Jämsän suunnasta tullut moottoripyöräilijä törmäsi jarrutuksesta huolimatta tietä ylittäneen henkilöauton vasempaan kylkeen. Moottoripyörän kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle. Tapahtumapaikalla on 80 km/h nopeusrajoitus. Paikkatutkinnan perusteella tilanteessa ei tiedetä olleen ylinopeutta.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa kuulustelemalla todistajia sekä selvittämällä oliko moottoripyörän kuljettajan veressä alkoholia tai muuta vastaavaa. Henkilöauton kuljettaja puhalsi nollat.
Poliisi on selvittänyt henkilöauton kuljettajan syyllistyneen liikennevahingon aiheuttamiseen ja kuolemantuottamukseen. Asiasta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää."Poliisi on selvittänyt henkilöauton kuljettajan syyllistyneen liikennevahingon aiheuttamiseen ja kuolemantuottamukseen. Asiasta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää."
Noinhan uutisessa ei lukenut. Mitä kiksejä tuollaisella valheiden kirjoittamisella saat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Poliisi on selvittänyt henkilöauton kuljettajan syyllistyneen liikennevahingon aiheuttamiseen ja kuolemantuottamukseen. Asiasta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää."
Noinhan uutisessa ei lukenut. Mitä kiksejä tuollaisella valheiden kirjoittamisella saat?Vaikka ei olisi lukenutkaan, mutta ainahan niitä hölmöillä tavoilla suollettuja juttuja pitää oikoa järkeviin sanamuotoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä rikollisten puolustamista ja oikeaa asiaa puhuvaa kohtaan hyökkäämistä näet siinä arviossa, ettei rikollisella mielenlaadulla varustetuttu mahdollisesti ajo-oikeudeton henkilö on varsin katkera kaikille itseään paremmin pärjänneille.
Tuosta tyhmyydestä, mitä suurta järjenkäyttöä kuvittelet edustavasi minua aiheettomasti haukkumalla kun et itse sanallakaan kommentoi mainittua aihetta?
Sitten katkeruudestasi puheen ollen, varsin suurtahan se taholtasi kohtaani täytyy olla kun tänäänkin useammalla palstalla olet tuota esiin tuonut.Sää oot kuule liikennerikollisten puolustaja, älä yhtää yritä säveltää.. ja trollari myös, joka koetat muitten kirjoittajien oikeat asiat vääntää kieroudeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös asia ole niin, että sinulle ei vähä-älyisyytesi takia, kiihkeästä halustasi huolimatta, ole koskaan myönnetty ajo-oikeutta, josta koko merkityksettömän luuserimaisen elämäsi ajan olet ollut ja edelleen olet kaikille varsin katkera.
Oletpa tosi hölmöläinen. Joka Iikka joka vaan tahtoo, saa ajo-oikeuden. Harmi vaan, kun niissä ajo-oikeuksia myöntävissä yksityisissä kouluissa ei ole psykologeja, jotka pystyisi analysoimaan, voiko kuskille sellaista myöntää eli onko täysissä sielun ja ruumiin voinnissa. Ampuma-aselupaa haettaessa poliisi katsoo vähän psykologisin silmin tyyppiä, voisko tuollaiselle antaa. Sama homma pitäisi olla autokoulussa, kun sieltä pääsee niin paljon läpi tyyppejä, jotka aiheuttavat vakavia liikennevahinkoja ja joita sitten kaiken kukkuraksi pitää vielä syvän kunnioituksen vuoksi epäillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Poliisi on selvittänyt henkilöauton kuljettajan syyllistyneen liikennevahingon aiheuttamiseen ja kuolemantuottamukseen. Asiasta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää."
Noinhan uutisessa ei lukenut. Mitä kiksejä tuollaisella valheiden kirjoittamisella saat?Ei tietenkään lukenut, koska julkinen Media ei saa asioista suora sanaisesti kirjoittaa, vaan rikollisia kunnioittavaan epäillään sävyyn säveltäen.
Jonkunhan pitääa nämä asiat tuoda päivänvaloon kertomalla niistä oikeilla nimikkeillä, kun se julkinen sana ei niin saa tehdä. Me kuitenkin saamme tällä vielä vapaalla foorumilla sanoa asiat suoraryhtisesti ilman näitä hapatus kliseitä. Esim. lehtien yleisö osastoilla on ollut jo pidempään tiukka seula, joka karsii kaikki yleisen mielipiteen vastaiset sanamuodot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä rikollisten puolustamista ja oikeaa asiaa puhuvaa kohtaan hyökkäämistä näet siinä arviossa, ettei rikollisella mielenlaadulla varustetuttu mahdollisesti ajo-oikeudeton henkilö on varsin katkera kaikille itseään paremmin pärjänneille.
Tuosta tyhmyydestä, mitä suurta järjenkäyttöä kuvittelet edustavasi minua aiheettomasti haukkumalla kun et itse sanallakaan kommentoi mainittua aihetta?
Sitten katkeruudestasi puheen ollen, varsin suurtahan se taholtasi kohtaani täytyy olla kun tänäänkin useammalla palstalla olet tuota esiin tuonut.Niin juuri, samat sanat sinulle liikennerikollisten aktivisti puolustustaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään lukenut, koska julkinen Media ei saa asioista suora sanaisesti kirjoittaa, vaan rikollisia kunnioittavaan epäillään sävyyn säveltäen.
Jonkunhan pitääa nämä asiat tuoda päivänvaloon kertomalla niistä oikeilla nimikkeillä, kun se julkinen sana ei niin saa tehdä. Me kuitenkin saamme tällä vielä vapaalla foorumilla sanoa asiat suoraryhtisesti ilman näitä hapatus kliseitä. Esim. lehtien yleisö osastoilla on ollut jo pidempään tiukka seula, joka karsii kaikki yleisen mielipiteen vastaiset sanamuodot.Siis mielestäsi vähämielinen mölinäsi olisi ja on virallista median käyttämää kieltä oikeellisempi?
Sulla on varsin vakava tuo salaliittoteorioihin sotkeutuminen/uskominen.
Eikös se ole aivan oikein, että yleisön osastoilla kaikkein vähämielisimmät, kuten sinun esittämät, mielipiteet jätetään julkaisematta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri, samat sanat sinulle liikennerikollisten aktivisti puolustustaja
Ei oman ymmärtämättömyytesi projisoiminen minuun asioiden todellisuutta miksikään muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oman ymmärtämättömyytesi projisoiminen minuun asioiden todellisuutta miksikään muuta.
Sinä elät omissa fantasia maailmassasi ja niin myös Media elää siihen velvoitettuna. Ymmärräk sää sitä, et se virallinen tapa toimia ei suinkaan ole oikea, kuten Venäjällä, Kiinassa ym. diktatuurimaissa on vallalla.
Herjaat muita kirjoittajia ymmärtämättömiksi vain sillä hataralla perusteella, et heil on oma näkemys asioista. Virallinen tapa toimia ei siten ole ainoa oikea, kuten aiemmin on tullut näissä kirjoituksissa luettua. Kunnioitat epäillään lorusanaa, mutta anna vapaus toisille olla sitä kunnioittamatta ilman rääkymistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä elät omissa fantasia maailmassasi ja niin myös Media elää siihen velvoitettuna. Ymmärräk sää sitä, et se virallinen tapa toimia ei suinkaan ole oikea, kuten Venäjällä, Kiinassa ym. diktatuurimaissa on vallalla.
Herjaat muita kirjoittajia ymmärtämättömiksi vain sillä hataralla perusteella, et heil on oma näkemys asioista. Virallinen tapa toimia ei siten ole ainoa oikea, kuten aiemmin on tullut näissä kirjoituksissa luettua. Kunnioitat epäillään lorusanaa, mutta anna vapaus toisille olla sitä kunnioittamatta ilman rääkymistä.Minulla ei ole, sinusta poiketen mitään fantasioita maailman menosta sen paremmin kuin medialla joka tapaani toimii lakien ja hyvientapojen mukaisesti.
Se millaiset tavat missäkin diktatuurissa vallitsee tai on käytössä ei vaikuta mitenkään siihen tosiasiaan, että meillä nyt käytössä oleva uutisointitapa on laillinen ja mikä parasta, kansalaisten oikeaksi hyväksymä, paria kolmea tärähtänyttä hihhulia lukuun ottamatta.
Eikö mielestäsi esim. palstalla tyhmyyttään esittelevä epäillään trolli ole varsin ymmärtämätön tuon iänikuisen täyttä paskaa olevan huutonsa kanssa epäillään sanasta?
Tässä nimenomaisessa tapauksessa se virallinen tapa, ollessaan lainmukainen, on varsin oikeaksi luokiteltava, varsinkin kun vastaehdotus on sanalla sanoen vähämielisen pään tuotokseksi ymmärrettävä.
Ensinnä, kunhan joskus ehkä tulet ymmärtämään epäillään sanan oikean merkityksen uutiskielessä, niin jopa sinulla on mahdollisuus, toki varsin pieni, mutta mahdollisuus kuitenkin, liittyä siihen valtavaan enemmistöön kansalaisista joille tuo(kin) sana on vain sana muiden joukossa, ilman mitään lorusanaksi haukkumista tai muuten nyt nähdyn tavoin muutamille varsin suurta ymmärtämättömyyttä aiheuttamatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei ole, sinusta poiketen mitään fantasioita maailman menosta sen paremmin kuin medialla joka tapaani toimii lakien ja hyvientapojen mukaisesti.
Se millaiset tavat missäkin diktatuurissa vallitsee tai on käytössä ei vaikuta mitenkään siihen tosiasiaan, että meillä nyt käytössä oleva uutisointitapa on laillinen ja mikä parasta, kansalaisten oikeaksi hyväksymä, paria kolmea tärähtänyttä hihhulia lukuun ottamatta.
Eikö mielestäsi esim. palstalla tyhmyyttään esittelevä epäillään trolli ole varsin ymmärtämätön tuon iänikuisen täyttä paskaa olevan huutonsa kanssa epäillään sanasta?
Tässä nimenomaisessa tapauksessa se virallinen tapa, ollessaan lainmukainen, on varsin oikeaksi luokiteltava, varsinkin kun vastaehdotus on sanalla sanoen vähämielisen pään tuotokseksi ymmärrettävä.
Ensinnä, kunhan joskus ehkä tulet ymmärtämään epäillään sanan oikean merkityksen uutiskielessä, niin jopa sinulla on mahdollisuus, toki varsin pieni, mutta mahdollisuus kuitenkin, liittyä siihen valtavaan enemmistöön kansalaisista joille tuo(kin) sana on vain sana muiden joukossa, ilman mitään lorusanaksi haukkumista tai muuten nyt nähdyn tavoin muutamille varsin suurta ymmärtämättömyyttä aiheuttamatta.Fanaatikko, juuri sitä sinä olet. Kirjoituksesi ovat fanaattisia. En näe muitten kirjoituksissa fanaattisia piirteitä kuin sinun. Mitä fanaattista se muka on, kun jotkut kirjoittajat tuo selväpiirteisesti esiin konkretiaa liikenteen saralta ?
Olet jäänyt koukkuun ja pahasti tuon epäillään sanasi jumaloimisessa. Mitä virallisuutten tulee, niin hyvän esimerkin virallisuuden valhemaailmasta löydät Venäjältä ja Venäjän pähkähulluista johtajista. Virallisuus ei suinkaan aina ole ainoa oikea totuus täälläkään, mutta sitä kunnioitetaan ja niihin muotitapoihin on totuttu niin vankasti, ettei muunlaista kerronta tapaa osata enää käyttää.
Kunhan joskus tulet ymmärtämään toivon mukaa epäillään ja ylipäätään, sekä vaarantaminen sanojen oikeat merkitykset, lakkaat potkimasta tutkainta ja tuulimyllyjä vastaan. Tiedoksi sulle, että täällä jatketaan mieliharmiksesi oikeitten liikenneturva-asioitten esillä pitämistä, vaikka kuinka raivoaisit ja paskaa kylväisit 😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fanaatikko, juuri sitä sinä olet. Kirjoituksesi ovat fanaattisia. En näe muitten kirjoituksissa fanaattisia piirteitä kuin sinun. Mitä fanaattista se muka on, kun jotkut kirjoittajat tuo selväpiirteisesti esiin konkretiaa liikenteen saralta ?
Olet jäänyt koukkuun ja pahasti tuon epäillään sanasi jumaloimisessa. Mitä virallisuutten tulee, niin hyvän esimerkin virallisuuden valhemaailmasta löydät Venäjältä ja Venäjän pähkähulluista johtajista. Virallisuus ei suinkaan aina ole ainoa oikea totuus täälläkään, mutta sitä kunnioitetaan ja niihin muotitapoihin on totuttu niin vankasti, ettei muunlaista kerronta tapaa osata enää käyttää.
Kunhan joskus tulet ymmärtämään toivon mukaa epäillään ja ylipäätään, sekä vaarantaminen sanojen oikeat merkitykset, lakkaat potkimasta tutkainta ja tuulimyllyjä vastaan. Tiedoksi sulle, että täällä jatketaan mieliharmiksesi oikeitten liikenneturva-asioitten esillä pitämistä, vaikka kuinka raivoaisit ja paskaa kylväisit 😁Tuo liikenteensaralta joidenkin kirjoittajien esiin tuoma suoranainen paska ei ole luokiteltavissa miksikään muuksi kuin fanaattiseksi hölynpölyksi.
Mitään jumaloimista ei ole siinä, että tietää ja tunnustaa sen tosiasian, että epäillään sana median ja jopa poliisin käyttämässä tiedotuskielessä on nykyisten lakien ja hyvientapojen mukaista. Vai oletko eri mieltä? Rikotaanko median tai viranomaiskielessä jotain lain pykälää vastaan?
Se mikä mielestäsi ja minunkin mielestä on Venäjällä valheellisuutta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se ko. massa olisi siellä olevien lakien mukaan valheellista , joten meidänkään lakien mukainen mukainen tiedottaminen ei meidän lakien mukaan ole valheellista.
Varsin hyvin ymmärrän lakien mukaisen epäillään ja vaarantamis sanojen merkityksen ja käytön, jotka sinulle ei vielä ole auenneet, joten niiden käyttöä sinusta poikkeavana täyspäisenä kansalaisena kannatan.
Sen toki tiedän ja ymmärrän, että sinä kera vähä-älyisten kaveriesi kansaa aina vaan jaksatte, täydellistä ymmärryksen puutetta olevaa kommentointia liikenteestä esillä pitää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo liikenteensaralta joidenkin kirjoittajien esiin tuoma suoranainen paska ei ole luokiteltavissa miksikään muuksi kuin fanaattiseksi hölynpölyksi.
Mitään jumaloimista ei ole siinä, että tietää ja tunnustaa sen tosiasian, että epäillään sana median ja jopa poliisin käyttämässä tiedotuskielessä on nykyisten lakien ja hyvientapojen mukaista. Vai oletko eri mieltä? Rikotaanko median tai viranomaiskielessä jotain lain pykälää vastaan?
Se mikä mielestäsi ja minunkin mielestä on Venäjällä valheellisuutta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se ko. massa olisi siellä olevien lakien mukaan valheellista , joten meidänkään lakien mukainen mukainen tiedottaminen ei meidän lakien mukaan ole valheellista.
Varsin hyvin ymmärrän lakien mukaisen epäillään ja vaarantamis sanojen merkityksen ja käytön, jotka sinulle ei vielä ole auenneet, joten niiden käyttöä sinusta poikkeavana täyspäisenä kansalaisena kannatan.
Sen toki tiedän ja ymmärrän, että sinä kera vähä-älyisten kaveriesi kansaa aina vaan jaksatte, täydellistä ymmärryksen puutetta olevaa kommentointia liikenteestä esillä pitää.Vastaa, älä kiemurtele ja luikertele kuin käärme.
> Varsin hyvin ymmärrän lakien mukaisen epäillään ja vaarantamis sanojen merkityksen <
---- siis mitä se epäillään tarkoittaa syvällisesti? Kyllä se tiedetään, mutta olis jännä nähdä, pystytkö sinä sanaa mitenkään analysoimaan ?
Olisi varsin selkeää ja oikeamielistä, kun uutinen kerrottaisiin ytimekkäästi näin: "poliisi tutkii tapahtunutta liikennesääntöjen rikkomisena ja liikennevahingon aiheuttamisena."
Ei sitä epäilemistä valheellisuudeksi ole täällä kukaan nimttänyt, vaan kysymys on yksinkertaisesti turhasta sekä tarpeettomasta veruke sanan käytöstä, johon ei suoranaista pakkoa eikä velvollisuutta ole. Se on vaan muotiasia, joka sinulle on henki ja elämä samoinkuin liikenneturvallisuuden vaarantaminen tapauksessa, jossa on tullut kolari. Lakia vastaan ei suinkaan rikota sillä, ettei käytä mokomia hölynpöly sanoja.
Eli saat tottua siihen, ettei täällä kunnioiteta mokomia turhake sanoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaa, älä kiemurtele ja luikertele kuin käärme.
> Varsin hyvin ymmärrän lakien mukaisen epäillään ja vaarantamis sanojen merkityksen <
---- siis mitä se epäillään tarkoittaa syvällisesti? Kyllä se tiedetään, mutta olis jännä nähdä, pystytkö sinä sanaa mitenkään analysoimaan ?
Olisi varsin selkeää ja oikeamielistä, kun uutinen kerrottaisiin ytimekkäästi näin: "poliisi tutkii tapahtunutta liikennesääntöjen rikkomisena ja liikennevahingon aiheuttamisena."
Ei sitä epäilemistä valheellisuudeksi ole täällä kukaan nimttänyt, vaan kysymys on yksinkertaisesti turhasta sekä tarpeettomasta veruke sanan käytöstä, johon ei suoranaista pakkoa eikä velvollisuutta ole. Se on vaan muotiasia, joka sinulle on henki ja elämä samoinkuin liikenneturvallisuuden vaarantaminen tapauksessa, jossa on tullut kolari. Lakia vastaan ei suinkaan rikota sillä, ettei käytä mokomia hölynpöly sanoja.
Eli saat tottua siihen, ettei täällä kunnioiteta mokomia turhake sanoja.Se epäillään sanan merkitys niin uutiskielessä kuin poliisikin käyttämänä määräytyy esitutkintalaista, joka on näillekin palstoille muutamaan kertaan kopioitu. Se ettet sinä trollina ole sitä sisäistänyt vaan jatkat tuota vähä-älyistä mölinääsi jostain turhasta, tarpeettomasta muka veruke sanasta osoittaa vain, että laista paskat välittävänä luuserina olet varsin tyhmä yksilö.
Kyse ei siis ole mistään muotiasiasta ei minua sen paremmin kuin ketään muutakaan täispäistä lain mukaiset sanamuodot häiritse.
Sinulle rikollisena sen sijaan on muodostunut tyhjään päähäsi pinttymä, että lainrikkominen mielesi mukaisesti olisi suotavaa.
Saat siis tottua siihen, että täyttä hölynpölyä oleviin vähämielisiin lakia rikkoviin kommentteihisi varsin usein joku täysjärkinen niitä oikoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se epäillään sanan merkitys niin uutiskielessä kuin poliisikin käyttämänä määräytyy esitutkintalaista, joka on näillekin palstoille muutamaan kertaan kopioitu. Se ettet sinä trollina ole sitä sisäistänyt vaan jatkat tuota vähä-älyistä mölinääsi jostain turhasta, tarpeettomasta muka veruke sanasta osoittaa vain, että laista paskat välittävänä luuserina olet varsin tyhmä yksilö.

Saat siis tottua siihen, että täyttä hölynpölyä oleviin vähämielisiin lakia rikkoviin kommentteihisi varsin usein joku täysjärkinen niitä oikoo.Kaverilla taitaa olla henkinen pahoinvointi, kun muuta elämää ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se epäillään sanan merkitys niin uutiskielessä kuin poliisikin käyttämänä määräytyy esitutkintalaista, joka on näillekin palstoille muutamaan kertaan kopioitu. Se ettet sinä trollina ole sitä sisäistänyt vaan jatkat tuota vähä-älyistä mölinääsi jostain turhasta, tarpeettomasta muka veruke sanasta osoittaa vain, että laista paskat välittävänä luuserina olet varsin tyhmä yksilö.
Kyse ei siis ole mistään muotiasiasta ei minua sen paremmin kuin ketään muutakaan täispäistä lain mukaiset sanamuodot häiritse.
Sinulle rikollisena sen sijaan on muodostunut tyhjään päähäsi pinttymä, että lainrikkominen mielesi mukaisesti olisi suotavaa.
Saat siis tottua siihen, että täyttä hölynpölyä oleviin vähämielisiin lakia rikkoviin kommentteihisi varsin usein joku täysjärkinen niitä oikoo.Kerropa, kun rakastat niin kovasti tuota epäillään mölinääsi, että mitä se oikein sanatarkasti tahtoo kertoa ? Et osaa, koska se on liian vaikea sinulle ja monille tajuttavaksi.
Epäillään on turhakesana, tarpeeton sana, epävarmuutta osoittava sana, kunnioitussana, epäuskoa osoittava sana, muotitermi sana..jne..
Laki ei sano, että sitä on pakko käyttää,joten sen turhake sanan voi niin halutessaan jättää pois uutis klipistäja kukaan ei tule heristelemään nyrkkiä eikä ole koskaan tullutkaan, vaikka aina silloin tällöin klipeissä ei näekkään tuota epäillään veruketta.
Se ei puusilmä ole mitään lain rikkomista jättää joku yksittäinen höpösana pois. Eihän kukaan täälläkään ala tutkimaan, et kuka pentele kehtaa olla kunnioittamatta tätä
korkea arvoista EPÄILLÄÄN miete lausetta 😁🤣😂
Samanlaisia höpö sanoja viljellään muitakin, kuten liikenteen vaarantaminen tapauksessa, jossa se ei sitä enää ole laisinkaan.
Hassujakin sanoja ovat YLIPÄÄTÄÄN, HAASTAVAA, firman pyörittäminen, puhaltaa yhteen hiileen jne...
Mitään rikollista ei ole näitten turhake sanojen käyttämättä jättämiset, joten voit unohtaa rikolliseksi haukkumiset.
Saat siis tottua siihen, että täyttä hölynpölyä oleviin vähämielisiin kommentteihisi varsin usein joku täysjärkinen niitä oikoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropa, kun rakastat niin kovasti tuota epäillään mölinääsi, että mitä se oikein sanatarkasti tahtoo kertoa ? Et osaa, koska se on liian vaikea sinulle ja monille tajuttavaksi.
Epäillään on turhakesana, tarpeeton sana, epävarmuutta osoittava sana, kunnioitussana, epäuskoa osoittava sana, muotitermi sana..jne..
Laki ei sano, että sitä on pakko käyttää,joten sen turhake sanan voi niin halutessaan jättää pois uutis klipistäja kukaan ei tule heristelemään nyrkkiä eikä ole koskaan tullutkaan, vaikka aina silloin tällöin klipeissä ei näekkään tuota epäillään veruketta.
Se ei puusilmä ole mitään lain rikkomista jättää joku yksittäinen höpösana pois. Eihän kukaan täälläkään ala tutkimaan, et kuka pentele kehtaa olla kunnioittamatta tätä
korkea arvoista EPÄILLÄÄN miete lausetta 😁🤣😂
Samanlaisia höpö sanoja viljellään muitakin, kuten liikenteen vaarantaminen tapauksessa, jossa se ei sitä enää ole laisinkaan.
Hassujakin sanoja ovat YLIPÄÄTÄÄN, HAASTAVAA, firman pyörittäminen, puhaltaa yhteen hiileen jne...
Mitään rikollista ei ole näitten turhake sanojen käyttämättä jättämiset, joten voit unohtaa rikolliseksi haukkumiset.
Saat siis tottua siihen, että täyttä hölynpölyä oleviin vähämielisiin kommentteihisi varsin usein joku täysjärkinen niitä oikoo.Et sitten epäillään trolli osaa lukea, etkä ainakaan lukemaasi ymmärrä.
Kas kun se epäillään sana ei uutisoinnissa tarkoita yhtäkään noista luettelemistasi vaihtoehdoista. Esitutkintalaissa puhutaan epäilemisestä. Yksi tai useampi esitutkinnan osapuoli on rikoksesta epäilty.
Vaikka näinkin yksinkertainen totuus on sinulle rikolliselle ylipäätään varsin haastavaa ymmärtää, niin tervejärkisille asia on näyttäytyy varsin yksinkertaisena ymmärtää.
Saat siis tottua siihen, että täyttä hölynpölyä oleviin vähämielisiin lakia rikkoviin kommentteihisi varsin usein joku täysjärkinen niitä oikoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten epäillään trolli osaa lukea, etkä ainakaan lukemaasi ymmärrä.
Kas kun se epäillään sana ei uutisoinnissa tarkoita yhtäkään noista luettelemistasi vaihtoehdoista. Esitutkintalaissa puhutaan epäilemisestä. Yksi tai useampi esitutkinnan osapuoli on rikoksesta epäilty.
Vaikka näinkin yksinkertainen totuus on sinulle rikolliselle ylipäätään varsin haastavaa ymmärtää, niin tervejärkisille asia on näyttäytyy varsin yksinkertaisena ymmärtää.
Saat siis tottua siihen, että täyttä hölynpölyä oleviin vähämielisiin lakia rikkoviin kommentteihisi varsin usein joku täysjärkinen niitä oikoo.Nimittelet vapaan mielipiteen lausuvia rikollisiksi. Miksi ? Olet tunnettu epäilijä, niin epäiletkö kirjoittajia, jotka uskaltavat kirjoittaa asioista selkokielellä vai uskotko. Kumpaa vaihtoehtoa edustat ?
Älä vastaisuudessa enää nimittele totuuden puhujia trolleiksi ja epäilijöiksi, koska sitähän he eivät nimenomaan ole, vaan yksin sinä, joka huutelet tämän epäkurantin epäily sanan puolesta, kuin se olisi sinulle henki elämä.
Kun et osaa perustella tuon epäily sanan merkitystä, niin sitten kannattaa olla hiljaa. Aikoinansa eräällä matematiikan oppilaallani oli tapana kirjoittaa vaan pelkkä vastaus ilman näkyvää laskutoimitusta ja siksi en voinut sitä hyväksyä. Hänen perusteli kuitenkin menettely tapaansa sillä, ettei hänen tarvitse, koska osaa päässä laskea. Oli pakko jatkossa hyväksyä hänen perustelunsa, kun sentään osasi jotenkin perustella.
Välillä hiipi arvelus, että kopsaa vastauksen kaveriltaan. Mutta ei siitä tullu näyttöä.
Sinun koulu sivistyksesi on puutteellinen ja en koskaan tule hyväksmään tuota hokemaasi liikennesääntöjen mukaan, koska siinä ei ole mitään perusteluita, ei pienintäkään. Miten tässä on lakeja rikottu, niinkuin kirjoitat ? Ei sananvapauden käyttäminen ole ensinkään mitään lakien rikkomista, joten työnnähän takaisin suuhusi nuo törkeydet, mitä nytkin komentissasi syljit ulos.Nimittelet vapaan mielipiteen lausuvia rikollisiksi. Miksi ? Olet tunnettu epäilijä, niin epäiletkö kirjoittajia, jotka uskaltavat kirjoittaa asioista selkokielellä vai uskotko. Kumpaa vaihtoehtoa edustat ?

Sinun koulu sivistyksesi on puutteellinen ja en koskaan tule hyväksmään tuota hokemaasi liikennesääntöjen mukaan, koska siinä ei ole mitään perusteluita, ei pienintäkään. Miten tässä on lakeja rikottu, niinkuin kirjoitat ? Ei sananvapauden käyttäminen ole ensinkään mitään lakien rikkomista, joten työnnähän takaisin suuhusi nuo törkeydet, mitä nytkin komentissasi syljit ulos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimittelet vapaan mielipiteen lausuvia rikollisiksi. Miksi ? Olet tunnettu epäilijä, niin epäiletkö kirjoittajia, jotka uskaltavat kirjoittaa asioista selkokielellä vai uskotko. Kumpaa vaihtoehtoa edustat ?
Älä vastaisuudessa enää nimittele totuuden puhujia trolleiksi ja epäilijöiksi, koska sitähän he eivät nimenomaan ole, vaan yksin sinä, joka huutelet tämän epäkurantin epäily sanan puolesta, kuin se olisi sinulle henki elämä.
Kun et osaa perustella tuon epäily sanan merkitystä, niin sitten kannattaa olla hiljaa. Aikoinansa eräällä matematiikan oppilaallani oli tapana kirjoittaa vaan pelkkä vastaus ilman näkyvää laskutoimitusta ja siksi en voinut sitä hyväksyä. Hänen perusteli kuitenkin menettely tapaansa sillä, ettei hänen tarvitse, koska osaa päässä laskea. Oli pakko jatkossa hyväksyä hänen perustelunsa, kun sentään osasi jotenkin perustella.
Välillä hiipi arvelus, että kopsaa vastauksen kaveriltaan. Mutta ei siitä tullu näyttöä.
Sinun koulu sivistyksesi on puutteellinen ja en koskaan tule hyväksmään tuota hokemaasi liikennesääntöjen mukaan, koska siinä ei ole mitään perusteluita, ei pienintäkään. Miten tässä on lakeja rikottu, niinkuin kirjoitat ? Ei sananvapauden käyttäminen ole ensinkään mitään lakien rikkomista, joten työnnähän takaisin suuhusi nuo törkeydet, mitä nytkin komentissasi syljit ulos.Nimittelet vapaan mielipiteen lausuvia rikollisiksi. Miksi ? Olet tunnettu epäilijä, niin epäiletkö kirjoittajia, jotka uskaltavat kirjoittaa asioista selkokielellä vai uskotko. Kumpaa vaihtoehtoa edustat ?
Älä vastaisuudessa enää nimittele totuuden puhujia trolleiksi ja epäilijöiksi, koska sitähän he eivät nimenomaan ole, vaan yksin sinä, joka huutelet tämän epäkurantin epäily sanan puolesta, kuin se olisi sinulle henki elämä.
Kun et osaa perustella tuon epäily sanan merkitystä, niin sitten kannattaa olla hiljaa. Aikoinansa eräällä matematiikan oppilaallani oli tapana kirjoittaa vaan pelkkä vastaus ilman näkyvää laskutoimitusta ja siksi en voinut sitä hyväksyä. Hänen perusteli kuitenkin menettely tapaansa sillä, ettei hänen tarvitse, koska osaa päässä laskea. Oli pakko jatkossa hyväksyä hänen perustelunsa, kun sentään osasi jotenkin perustella.
Välillä hiipi arvelus, että kopsaa vastauksen kaveriltaan. Mutta ei siitä tullu näyttöä.
Sinun koulu sivistyksesi on puutteellinen ja en koskaan tule hyväksmään tuota hokemaasi liikennesääntöjen mukaan, koska siinä ei ole mitään perusteluita, ei pienintäkään. Miten tässä on lakeja rikottu, niinkuin kirjoitat ? Ei sananvapauden käyttäminen ole ensinkään mitään lakien rikkomista, joten työnnähän takaisin suuhusi nuo törkeydet, mitä nytkin komentissasi syljit ulos.Ei mene kovin hyvin dementoituneella entisellä kansankynttilällä kun rikollisen epäillään trollin puolustajaksi ilmoittautuu.
Ei epäillään trolli, sen paremmin kuin sinäkään mikään totuuden puhuja ole vaan kyse on paremminkin varsin vähäisellä ymmärryksellä varustetun hölynpölyn jauhajasta, Minulle epäillään sana ei ole sen paremmin henki ja elämä kuin epäkurantti sanakaan. On vain ja ainoataan varsin oikeellinen sana median ja poliisin käyttämässä uutisoinnissa niin liikenneonnettomuuksien kuin rikosasioidenkin uutisoinnissa.
Se mitä dementoitunut entinen kansankynttilä hyväksyy tai on hyväksymättä on käytännössä kaikille varsin yhdentekevää.
Ei siihen mitään harhaanjohtavia perusteluja tarvita tai on täysjärkiselle tarpeen, kun sanotaan liikennesääntöjen mukaan liikkumisen olevan perusta kaikkien turvalliselle liikkumiselle liikenteessä.
Arvoisa trollin alku, saman hölynpölyn kirjoittaminen samaan kommenttiin, samoin sanoin kolmeen kertaan, antaa aiheen epäillä, että sillä yliskamarissasi on jotain peruuttamattomasti vialla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181016Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071010Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk299908- 42899
- 72875