Pitikö Jumala aurinkoa, kuuta ja tähtiä elävinä olentoina?

Jumala loi kaksi suurta valoa hallitsemaan päivää ja yötä.

16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet.

Näissä hallita -sana (memshalah) ei ole vertauskuvallinen vaan se esiintyy muualla Raamatussa konkreettisesti esimerkiksi kuninkaan hallintona. Tämä viittaa selvästi siihen, että kirjoittaja piti näitä elävinä olentoina. Miksi he pitivät aurinkoa, kuuta ja tähtiä elävinä olentoina?

Animismia havaitaan ihan kaikissa luonnonkansojen uskonnoissa. Sitä voisi sanoa alkeellisimmaksi uskonnon muodoksi, tai ei se ole edes mikään uskonto vaan yksi uskomus. Animismi on yksinkertaisesti sitä, että johonkin entiteettiin liitetään elinvoima tai sitä siis pidetään elävänä. Tämä kyky on olemassa jo alkeellisillakin eläimillä. Liikkuva entiteetti on yleensä saalis, saalistaja, lajitoveri (kilpailija, parittelukumppani tai lähisukulainen) tai eläin, josta ei ole haittaa tai hyötyä. On tärkeä kyetä reagoimaan nopeasti kaikkiin liikkuviin entiteetteihin koska usemmissa tapauksissa ne ratkaisi koko eläimen kohtalon. Siksi ihmisilläkin on korostunut taipumus luokitella liikkuvat kohteet eläviksi.

Luonnonkansoilla lähes kaikki entiteetit ovat olleet eläviä - tuulessa huojuvat puut, purot, lähteet, tunturit, joiden rinteiltä vierii kiviä jne. Toki moni luokittelu osuu myös oikeaan ja entiteetti on oikeasti elävä, mutta paljon menee myös harhaan ja elottomille olennoille annettiin elävän olennon ominaisuuksia.

Onko mahdollista, että Raamatun kirjoittaja on pitänyt aurinkoa, kuuta ja tähtiä elävinä? Nehän liikkuvat itsestään taivaan kannessa tiettyjä ratoja pitkin. Totta kai ne ovat eläviä. Eikä olisi mitään järkeä, että Jumala antoi ne palvottaviksi muille kansoille. Mitä järkeä on palvoa elotonta?

Tohtori, rabbi ja Raamatun syvällinen asiantuntija Zev Farber on myös sitä mieltä, että kirjoittaja piti aurinkoa, kuuta ja tähtiä elävinä. Mitä mieltä sinä olet?

We think of stars and planets as inanimate objects, but the ancients thought of them as sentient beings—they move in consistent patterns so how could they not be?—and generally worshiped them as gods. By describing the sun, moon, and stars as created objects, the Torah denies their divinity, but this does not mean that the author of Genesis one did not share the idea that they were alive and powerful beings, perhaps part of God's heavenly court. Thus, the Torah seems to mean what it says when it writes that the sun and moon were created to dominate or rule (מ.ש.ל) the day and the night.

https://www.thetorah.com/article/if-the-sun-is-created-on-day-4-what-is-the-light-on-day-1

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      tietekii, taskulamppu on vain sitte lisävalo

    • Anonyymi

      Uskonnoissa oli näin ennen vanhaan.
      Planeetat olivat jumalia.
      Jahve on aurinko joka julistautui yksinvaltaiseksi.
      Egyptissä oli sellainen vallankumous sitä ennen mutta se torjuttiin myöhemmin.
      😁

      • Anonyymi

        Islamissa Jahve Allahin silmä on aurinko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Islamissa Jahve Allahin silmä on aurinko.

        Dollarin setelissä ja Ruusuritarilaisissa avoimesti.


    • Anonyymi

      Kyllä piti. Vertaisarvioitu tieteellinen julkaisu vahvistaa asian. Siistiä.

      • Näinpä, linkkaamani artikkeli ei täida ihan täyttää tieteellisen julkaisun kriteerejä, vaikka kirjoittajat näyttää olevan pääsääntöisesti professoreita, mutta viitteistettyä tekstiä käytetään ja tosiaan tuossa kohdassa viitataan sitten Richard Elliot Friedmanin kirjaan, Commentary on the Torah, joka taitaa olla enemmänkin fakta- kuin fiktiokirja.


      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Näinpä, linkkaamani artikkeli ei täida ihan täyttää tieteellisen julkaisun kriteerejä, vaikka kirjoittajat näyttää olevan pääsääntöisesti professoreita, mutta viitteistettyä tekstiä käytetään ja tosiaan tuossa kohdassa viitataan sitten Richard Elliot Friedmanin kirjaan, Commentary on the Torah, joka taitaa olla enemmänkin fakta- kuin fiktiokirja.

        Olet jälleen kerran oikeassa, kuomaseni. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      336
      7412
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4769
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3225
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3117
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      76
      2016
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1896
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      220
      1841
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1597
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1558
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1478
    Aihe