Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Median koronauutisoinnista

Anonyymi

Luin eilen illalla Iltasanomien koronauutisia kommentteineen ja kas kummaa, voisin vaikka vannoa, että yön aikana uutisesta hävisi pätkä.

Alkuperäisessä uutisessa haastateltu THL: n asiantuntija sanoi ettei pidä paikkaansa, että rokotukset olisivat hiipuneet eikä niistä olisi enää suojaa vakavaa tautia vastaan ja että sellaisen väitteen levittäminen kuulostaa disinformaatiolta tai vähintään huomattavalta liioittelulta.
Muutamaa riviä myöhemmin hän kuitenkin totesi, että ei kannata antaa neljänsiä rokotteita nyt, koska niiden teho hiipuu eikä niillä saisi siten enää suojaa koronaa vastaan talvella.

Juurikin tämä jälkimmäinen maininta katosi mielestäni yön aikana, mutta säilyi onneksi kommenttiosion keskusteluissa.

Eli samanaikaisesti väitettiin ettei rokotteiden teho voi hiipua ja heti perään väitettiin, että teho hiipuu. Onhan tämä melko ristiriitaista uutisointia.

18

563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun agendana on piikittää kaikki yli 60-vuotiaat ja katsoa jälkeenpäin, montako selvisi hengissä 3 vuotta niiden jälkeen, niin täytyyhän kaikki sitä vastaan sotivat kommentit poistaa. Onneksi monet osaavat sen verran vieraita kieliä, että eivät ole pelkästään Suomen propagandan varassa. Katsokaa tilastot Afrikan maista. Niissä on maailman alhaisimmat rokotekattavuudet ja kaikkein vähiten koronakuolemia ja niiden haittavaikutuksia. Intiassa vain muutama prosentti rokotetiin ja kansa hoidettiin niillä "tappavilla myrkkylääkkeillä", joita muutaman maan johtajat suosittelivat ja hoitivat myös itsensä niillä kuntoon. Eikä Intia ole lähelläkään EU:n kuolintilastoja koronaan.
      Ranskan oikeus totesi piikin oton olevan itsemurha, eikä vakuutusyhtiö joutunut maksamaan omaisille henkivakuutuksen korvausta. Ei kerro meidän media tästä Suomalaisille. Miksi?

      • Anonyymi

        Se on nyt kuitenkin median uutisoinnissa positiivista, että uutisoidaan noista "asiantuntijoiden" erimielisyyksistä piikityksien suhteen (Lehtonen, Broas, Salminen, Nohynek).
        Puoli vuotta takaperin kaikki olivat yksimielisiä rokotteiden erinomaisuudesta.
        Mutta mihihin on Rämet kadonnut?
        Hänhän halusi piikittää kaikki 6 kuukauden iästä alkaen.


      • Anonyymi

        Koronaan liittyvissä tilastoinnissa mikään ei pidä paikkaansa liittyvät tähän PCR-testiin mikä itsessään on kelvoton diagnosointivälineenä. Testillä etsitään ns. oletettua "viruksesta" peräisin olevaa rna sekvenssiä ja kun testi ajetaan tarpeeksi monella monistus syklillä niin kyseistä sekvenssiä löytyy ihan kaikesta elollisesta eikä sen löytyminen kerro mitään siitä onko ihminen sairas tai ei.

        Kannattaa etsiä PCR-testin keksijän Kary Mullisin haastattelu jossa hän kertoo selkeästi PCR-testin olevan soveltumaton mihinkään tautien diagnosointiin , koska se löytää niin pienestä määrästä jotain mitä halutaan etsiä, että sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään.

        Toinen mielenkiintoinen Kary Mullisin Haastattelu jossa hän sai tehtäväkseen kirjoittaa HIV on aidsin aiheuttaja artikkelin, mutta hän ei voinut kirjoittaa sitä, kun mistään ei löytynyt tieteellistä dokumenttia, josta olisi voinut vahvistaa asian olevan niin.

        Suurella todennäköisyydellä koko virologia on tullut tiensä päähän ja ainoat jotka haluavat pitää tätä harhaista mielikuvaa yllä ovat rokotteiden avulla taloudellisia voittoja tahkoavat tahot. Lääkeyhtiöt toimivat bisnes periaatteella jossa ihmisten terveys ei juuri mitään merkitse. Rokotteiden ja lääkkeiden hyödyt perustuvat juurikin näiden yhtiöiden tuulesta temmatuille väitteille ja teorioille joilla tieteellisyyden kanssa ei ole mitään tekemistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on nyt kuitenkin median uutisoinnissa positiivista, että uutisoidaan noista "asiantuntijoiden" erimielisyyksistä piikityksien suhteen (Lehtonen, Broas, Salminen, Nohynek).
        Puoli vuotta takaperin kaikki olivat yksimielisiä rokotteiden erinomaisuudesta.
        Mutta mihihin on Rämet kadonnut?
        Hänhän halusi piikittää kaikki 6 kuukauden iästä alkaen.

        No saavathan nämä piikitysjohtajat tietenkin uusimmat tutkimukset ja tulokset aiheeseen liittyen.
        Piikitykset ovat tappavia.
        Yrittävät nyt pestä käsiään tästä kansanmurhasta, kun totuus selvisi.


    • Anonyymi

      Nuo kertomasi otteet olivat eri henkilöiden kertomia. Voi olla että toinen halusi lausumansa pois uutisesta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suomalaiset ovat mestareita keksimään selityksiä.

        Italiassa remontoidaan taloja ja tehdään asfalttiteitä suomalaisten rahoilla, sekin touhu on hallituksen mielestä oikein hieno juttu kun hoidetaan koronaa.


    • Anonyymi

      Herätkää jo! Piikki on paljon vaarallisempi kuin korona. Näkeehän sen jo tästä uutisoinnista, sen verran kiimaisesti halutaan tuo piikki kaikille, että siinä on jotain mätää 100% varmuudella.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse olla kovinkaan älykäs ettei sitä tiedä jo et on tosi mätä juttu meneillään


    • Anonyymi

      Aika paljon suhteessa aikaisempiin vuosiin oli viime talvena sellasia 50 vuotiaita ja vähän päälle kuollu paikallisen seurakunnan ilmoitusten mukaan. Nyt näyttää tilanne olevan enempi normaali. Jospa se sitten taas syksyllä toistuu sama kuvio.

    • Anonyymi

      Kumma juttu, englannissa lopettivat koronaan kuolleiden rokotusstatuksen ilmoittamisen kun 75 % oli kolmasti rokotettuja.

      • Anonyymi

        tietysti, eihän ihmisten sovi tietää totuutta, muuten menee kaikki perseelleen.


      • Anonyymi

        Tämä on jo aikaa sitten muuttunut rokotettujen pandemiaksi.


    • Anonyymi

      Nyt nuo piikejä myyneet yrittävät väittää, että he eivät koskaan sanoneet, että piikit antavat täyden suojan: Tuosta löytyy kuitenkin heidän totuutensa:
      https://t.me/AmericanExceptionalism/33891
      Kaikki samat valheet on sanottu ympäri maailman. Onhan tämä bieoase saman pienen ryhmän pitkäaikaisen projektin tulos.

    • Anonyymi

      Propellihatut olivat taas oikeassa PCR-testeistä. Nyt alkaa mediakin maailmalla todeta, että ne testit eivät oleet tarkoitettu taudin löytämiseen eikä niiden tarkkuus ole siihen soveltuva: https://t.me/AmericanExceptionalism/34223
      NÄinhän siinä on aina käynyt. Ensin ne kieltävät ja dumppaavat oikeaa tietoa jakavat ja lopulta pitkän ajan päästä tunnustavat, että olitte aivan alusta asti oikeassa. Valitettavasti vain niitä turhia kuolemia ei voi enää perua, eikä niitä vielä tulevia, jotka ovat kypsymässä ehkäpä vuosiakin, ennen kuin tappavat rokotetun.

    • Anonyymi

      Neljättä rokotetta oli antamassa pelkkiä muslimeja Vantaalla. Ehkäpä niiden tavoite on saada kantaväestö pois tieltä, varsinkin järkevät vanhemmat, jotka muistavat millainen Suomi oli ennen muslimi-invaasiota ja osaavat vaatia Suomea takaisin.

    • Anonyymi

      Rokotetut selvästi enemmistönä näissä koronajutuissa, tartunnoissa, sairaalahoidossa ja kuolemissa. Media, THL, STM ja muut tahot vaikenevat tästä kuin muuri.

      • Anonyymi

        Myös WHO vaikenee.
        Katsoin eilisen WHO:n tiedotustilaisuuden, minkä Reuters lähetti. WHO vastasi kysymyksiin koronasta. Huomasi, että kysymykset oli WHO:n tai lääkefirmojen itsensä laatimat. Koko kysy/vastaa osio oli niin läpinäkyvää piikkipropagandaa että kuulijalle syntyi myötähäpeä.

        Esim. vanhusten on elintärkeää ottaa kaikki piikit ja boosterit. Itse olisin kysynyt, mistä johtuu vanhusten ennennäkemättömät joukkokuolemat eniten rokotetuissa länsimaissa, sen sijaan että olisin vain hymyillyt ja nyökytellyt.

        Nyt WHO on huolissaan Afrikasta, missä rokotekattavuus on olematon ja ihmisiä kuolee koronaan. paitsi ettei kuole. Tilastojen mukaan korona on mennyt jo aikapäiviä ohi ja Afrikan polttavin ongelma on, kuten ennenkin tuberkuloosi, kolera ja malaria.
        En kuitenkaan rokottamattomana vielä keulisi, Me emme tiedä varmasti, on vain epäilyjä, että ne nuorten urheilijoiden kuolemat johtuu rokotteista, mutta myös koronan piikkiproteiinit voivat aiheuttaa niitä. En tiedä, onko niin varmaa, etteikö myös koronan lievänäkin sairastanut rokotestatuksesta riippumatta, ole saanut osumaa sydämeen, mikä myöhemmin aiheuttaa äkkikuoleman.
        Se huolestuttaa, että näitä asioita pimitetään. Kunnon tohtori John Campbell, joka on koko ajan julkaissut tilastotietoja youtubessa ja kannustanut ihmisiä rokotuksiin, on joutunut sensuroiduksi ärähdettyään siitä, miksi mitään virallisia seurantatutkimuksia rokotetuista ei löydy länsimaista. Yksikään länsimaa ei ole tehnyt minkäänlaista tilastoa rokotehaitoista ym. Tämä on järkyttävän piittaamatonta ja on noloa, että hänkin joutui analysoimaan thaimaalaista tutkimusta, joka oli hyvin laadittu, vaikka otos oli pienehkö mutta riittävä ja antoi tarpeeksi evidenssiä, että rokote ei ole tarpeeksi turvallinen nuorelle pojalle.
        Hän myös ihmetteli, miksi tätä tutkimusta ei julkaistu yhdessäkään valtamediassa kissankokoisin kirjaimin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1400
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1307
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1273
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe