Shinzo Abe oli konservatiivinen ja kansallismielinen japanilainen, joka raukkamaisesti murhattiin. Nyt kun tämän jälkeen miehen politiikkaa on tuotu julki ja arvioitu myös Suomessa, niin sieltähän paljastui kansallismielisyys sekä konservatiivisuus. Oli jopa valmis haalaamaan ydinaseita Japaniin.
Kuulostaako tutulta?
Shinzo Abe Japanin persu
5
132
Vastaukset
- Anonyymi
Toistoksi menee, kaikkihan sinulle on persuja, milloin minkäkin maan persuja. Kuitenkaan sellaisia ei ole, vain suomessa voi olla perussuomalaisia, toki ovat voineet maailmalle lähteä, mutta yksikään palstalla nimeämistäsi, ei sellainen ole ollut.
- Anonyymi
Taas sitä mennään, samaa sekavaa toistoa, syyttelyä ja valhetta kopioina.
Nyt et ihan ymmärrä mihin viitataan kun puhutaan persusta. Kun joku kirjoituksessaan ajattelee persua, persuuntumista tai persulaisuutta, on kyse abstraktiosta eli käsitteistä mitkä liittyvät persuun.
Toisin sanoen persusta on tullut yleiskäsite ahdasmielisyydelle, tietämättömyydelle, moukkamaisuudelle ja oman navan tuijottamiselle.
- Anonyymi
Liberaalidemokraatit voittivat Japanissa. Persuille harmittava päivä tuli tästä.
- Anonyymi
Abe vietiin todistajansuojeluohjelmaan piiloon. Katso paikalta otetuista kuvista, miten veripussi (teatteri) on sijoitettu oikean hauiksen kohdalle ja sieltä letku hartioiden kautta vasemmalle sydämen puolelle.
https://t.me/QAnonMap/17110
Seuraava liike maailmalla tulee olemaan Taiwanin puhdistus ja Venäjän liike Atlannilla. Ranska ja Englannin sukellusveneet ovat jo valmiina Skotlannin rannikolla.
Tämä on sitä ydinsodan kaltaista herätystä, jolla nuo nukkuvat lampaat heratetään maailmamme todellisuuteen.
Kuten usein on sanottu: mikään, mitä meille on opetettu ei pidä paikkansa. Jokainen julkaistu tieteellinen kirja on potaskaa, koska tieteen perusteet ovat väärät.
Jos haluat tutustua oikeasti maailmaan, jossa elämme, aloita se lukemalla Nikola Teslan julkaisut. Myös postuumit.
Magnetismi, värähtely ja sähköenergia ovat tämän 3D-ulottuvuuden perusta. Katsokaa Matrix uudestaan ja uudestaan. Ehkäpä se helpottaa asian oivaltamista.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031044
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581005Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103581Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90567- 78541
- 53537
- 39528