Toisaalla, pääasiassa helluntailaisten hallitsemalla foorumilla kyselin kaiketi sopimattomia, kun siellä joku väitti, että vain valitut pelastuvat, eivätkä tarvitse pelätä tuomioita, koska Paavali ei ole puhunut mitään Jumalan ennaltamääräämisestä, vaan: "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat",(Rm.8:1).
Mielestäni Ef.1:9,10 kertoo, että ennen Jumalan armotalousajan päättymistä Jumala toteuttaa oman hyvän tahtonsa salaisuuden ja "yhdistää Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä." Paavalin määritelmän mukaan siihen mennessä kaikki ovat siis Kristuksessa!
Ja Kol.1:16; "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia ja herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17. ja hän on ennen kaikkia ja hänessä pysyy kaikki voimassa."
Kehotin häntä lukemaan Rm.8:29 "Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
30. mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
31. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?"
Lisäksi muistutin häntä Ef.1:4,5 kirjoitetusta Jumalan tahdosta, jonka hän toteuttaa Kristuksen kautta;
4. "niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa. 5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan."
Kysyin heiltä, että koskeeko tämä määräys kaikkia ihmisiä, vai onko Jumala puolueellinen toisten hyväksi toisia vastaan ja tehnyt ennaltamääräyksen myös jumalatttomista sekä minunkaltaisistani, palstanvalvojille kiusallisia kysymyksiä tekevistä ja tottelemattomista sekä määrännyt meidät olemaan sellaisia kuin olemme?
Lisäksi muistutin, että Ilm. 13:8 ja 17:8 mukaan pelastettujen nimet on kirjoitettu elämän kirjaan jo "ennen maailman perustamista", joten on perusteltua kysellä onko Jumala määrännyt osan ihmisistä elämään pyhinä ja nuhteettomina, ja osan ihmisistä jumalattomasti?
Koko kirjoitukseni hävisi palstalta alle parissa minutissa. Kysyn nyt, että mitä sopimatonta siinä oli, että se piti poistaa?
Mal.2:7; "Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja." Näin pitäisi olla, mutta monet helluntaipapit ovat tylyjä herjaajia ja kyselijöiden pilkkaajia.
Mielestäni Ef.1:9,10 kertoo, että ennen Jumalan armotalousajan päättymistä Jumala toteuttaa oman hyvän tahtonsa salaisuuden ja "yhdistää Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä." Paavalin määritelmän mukaan siihen mennessä kaikki ovat siis Kristuksessa!
Ja Kol.1:16; "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia ja herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17. ja hän on ennen kaikkia ja hänessä pysyy kaikki voimassa."
Kehotin häntä lukemaan Rm.8:29 "Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
30. mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
31. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?"
Lisäksi muistutin häntä Ef.1:4,5 kirjoitetusta Jumalan tahdosta, jonka hän toteuttaa Kristuksen kautta;
4. "niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa. 5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan."
Kysyin heiltä, että koskeeko tämä määräys kaikkia ihmisiä, vai onko Jumala puolueellinen toisten hyväksi toisia vastaan ja tehnyt ennaltamääräyksen myös jumalatttomista sekä minunkaltaisistani, palstanvalvojille kiusallisia kysymyksiä tekevistä ja tottelemattomista sekä määrännyt meidät olemaan sellaisia kuin olemme?
Lisäksi muistutin, että Ilm. 13:8 ja 17:8 mukaan pelastettujen nimet on kirjoitettu elämän kirjaan jo "ennen maailman perustamista", joten on perusteltua kysellä onko Jumala määrännyt osan ihmisistä elämään pyhinä ja nuhteettomina, ja osan ihmisistä jumalattomasti?
Koko kirjoitukseni hävisi palstalta alle parissa minutissa. Kysyn nyt, että mitä sopimatonta siinä oli, että se piti poistaa?
Mal.2:7; "Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja." Näin pitäisi olla, mutta monet helluntaipapit ovat tylyjä herjaajia ja kyselijöiden pilkkaajia.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Sinä kyllä et nyt ole saanut ihan oikeaa käsitystä siitä,kenelle sinä luulet,että Paavali tuossa puhuu,noissa siteeramisissasi Raamatun kohdissa?
Paavali ei puhu koko ihmiskunalle,eikä edes kaikille juutalaisille,vaan hän puhuu uskovaisille,pelastuneille,maailmasta eronneille,seurakunalle eri puolilla eurooppaa.
Eihän tarkoita jokaikistä ihmistä,vaan hän opettaa seurakuntalaisiaan.
Niitä,jotka jo ovat sisäpuolella,ja ymmärtävät hengelliset hengellisesti!
että esitit kysymyksesi h-laisten johtajille,mutta ei se mitään.vaikka en olekkaan johtaja,tunnen asiat niinkuin johtjatkin,vaikka en johdakkaan !
"Niitä,jotka jo ovat sisäpuolella,ja ymmärtävät hengelliset hengellisesti!"
Ehkä hiukan ohi alkuperäisestä aiheesta, mutta, uskovaisethan aina höpöttävät että raamattua ei voi ymmärtää oikein jos ei ole uudesti syntynyt kristitty. Tämä on hyvin usein vastaus jos joku maallikko kysyy jonkun vaikean kysymyksen raamatusta. Miksi siis nekin jotka ovat sisällä( siis uudestisyntyneitä ), ymmärtävät jatkuvasti raamatun paikat aivan eri tavoin? Eikö se pitäisi olla sama henki mikä teitä ohjaa? Eivätkö esimerkiksi ne jotka ymmärtävät raamattua eri tavoin kuin sinä, enään olekkaan sisäpuolella?
Tavaapas vielä kerran Kol.1:16. "sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, KAIKKI ON LUOTU HÄNEN KAUTTANSA JA HÄNEEN, 17. JA HÄN ON ENNEN KAIKKIA JA HÄNESSÄ PYSYY KAIKKI VOIMASSA."
Ja Ef.1:10; "siitä armotaloudesta, minkä hän AIKOJEN TÄYTTYESSÄ aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä KRISTUKSESSA YHDEKSI KAIKKI, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä."
Kummalla meistä nyt käsityskyky heittää? Onko täällä suomenkielen tulkitsijaa, joka auttaisi minua ymmärtämään? Onko minuun iskenyt sanasokeus, kuten Ritari009 vihjailee minulta puuttuvan käsityskykyä?
Minun käsityskykyni mukaan Paavali on yrittänyt opettaa, että kaikki mikä on luotu Kristuksessa, kaikki myös tulevat Kristuksessa pelastumaan, koska: "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa." (Rm.8:1).
kyllä ne kaikki sisäpuolella ovat, mutta hengellisiä asioita katsellaan "sydämen silmillä", siis ymmärryksellä, (Ef.1:18). Mutta kaikilta "uudestisyntyneiltäkään" ei ole vielä "sydämen silmät" avautuneet. Ne ähkyröivät ja imevät niin kuin vastasyntyneet ja sokeat kissanpojat toisiaan tönien emon tisua etsiessään!
Miksi sitten esimerkiksi Ritarin sydämen silmät eivät ole avautuneet samalla tavalla kuin sinulla vaikka lienee ollut uskossa jo melkoisen kauan? Miksi luterilaisten ja helluntalaisten silmät eivät aukene samalla tavalla vaikkapa tässä kaste asiassa vaikka molemmat yleisesti nyky käsityksen mukaan ovat uskovaisia? Ilmeisesti hengellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä ja kyse on vain normaalista asian ymmärryksestä ja siitä miten asian haluaa ymmärtää. Taitaa olla turhaa puhetta se että "raamattua ei voi ymmärtää jos ei ole sisäistä Jeesuksen tuntemusta". Yhtä ristiriitaisesti uskovaiset sitä itsekkin silti tulkitsevat. "Sydämmen silmät" katsovat asioita juuri niin kuin ihmisen sydän haluaa, eli jokainen eri tavalla.
Että ekivaarin avatessa silmänsä,hän varmaan säikähti,ja siksi meni asiat Raamtun ilmoitukseen nähden sillai käänteisiksi ,ja kokonaisuus katosi sinne sekamelskaan !
Kun tämä toteutuu,niin silloinen tulevaisuus kaikkineen,ketä siellä sitten onkin,ja ketä sitten on kadotuksessa ?
Tuomiot on silloin käyty,ja voist lukea Ilmestysk. viimeist kolme lukua,niin selviää aika tavalla asioita !
Kuka missäkin on !
ja kaikki kirjoituksen lukijat! Tarkistakaapa, kumpi meistä, Ritari vai minä, kirjoitamme Raamatun ilmoituksen mukaan. Minä tuolla jo kerran vastasin hepulle, että sydämen silmien avaaminen on Jumalan työ, (Ef.1:17,18).
Mutta Ritari kirjoitti, "Että ekivaarin avatessa silmänsä hän säikähti ja meni asiat käänteiseksi ja kokonaisuus katosi sinne sekamelskaan!" Ei ekivaari ole sydämensä silmiä avannut, SEN JUMALA TEKI, mikä on ihmisille mahdotonta. Heppukin näyttää näkevän paremmin sydämensä silmillä Kuin Ritari009!
Koko tämän asian erimielisyys johtuu siitä, että Ritari & hänen kanssaan samanmieliset kumppanit eivät hyväksy uskoa ja pelastustusta kokonaan Jumalan työksi, vaan haluavat siitä kunnian itselleen!
Ritari009! Olen lukenut ne luvut ja niistä yhdessäkään ei kerrota, että helvetissä olisi yhtäkään ihmistä, vaan Ilmestyskirja on kirjoitettu siihen muotoon, että "joka ei ollut jo ennen maailman perustamista elämänkirjaan kirjoitettu, heitetään tuliseen järveen."
Minä ilmoitan sinulle, rakas Ritari009, ettei siihen elämänkirjaan ole kirjoitettu yhdenkään lihan mukaan syntyneen ihmisen, kastetun tai kastamattoman nimeä, sillä "mikään liha tai veri ei voi periä taivasten valtakuntaa" (1.Kor.15:50). Siihen elämänkirjaan on kirjoitettu VAIN YKSI NIMI; KRISTUS JEESUS, Jumalan Poika, joka on "AINOA nimi, missä meidän tulee pelastua."
Rm.8:1; "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." Ja Ef.1:10 sekä Kol.1:16,17, jakeissa Paavali eittämättä todistaa, että jos joku on lipsunutkin pois Kristuksesta, niin viimeistään ennen armotalouskauden päättymistä Jumala on yhdistänyt Kristuksessa YHDEKSI KAIKKI näkyväiset ja näkymättömät, hallitukset, vallat, voimat ja kaikki herraudet kaikkialla taivaissa, maan päällä ja maan alla.
"Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi," (Kol.1:19).
Eihän tässä nyt kukaan sellaista ole sanonut,eikä edes olettanut semmoisia?
Kymyshän on vain siitä,että Ekivaarin mielstä pelastuu loppujen lopuksi kaikki,hyvä ettei saatana itsekkin,eikö sekin kuulu siihen "ekivaarin" käsittämään teoriaan,kun KAIKKI tenhdään yhdeksi Kristuksessa,miksei sitten saatana ja hänen enkelinsäkin kuulu siihen kastiin ? Sinun teoriasi ontuu !
että ovat esimerkiksi NM;ssä yrittäneet monen monta kertaa langettaa minut tuomitsemaan saatanaa, mutta en ole siihen langennut, koska ei edes "ylienkeli Miikaelkaan, joka riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, ei rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: »Rangaiskoon sinua Herra!»" (Juuda 9 ).
Ja 2.Pt.2:10; "Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
11. vaikka enkelitkään, vaikka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä."
Te vaaditte, että pelastuakseen ihmisen pitää uskoa. Mutta ihmisten tekemänä se on uskottelua eikä pelastavaa uskoa. Uskoivathan Jumalaan kirjanoppineetkin, mutta eivät totelleet Jumalaa, vaikka kiivailivat Jumalan puolesta!
Johannes 6:29; "Jeesus vastasi ja sanoi heille: »Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.»"
Te kerskaatte Jumalan teoilla niin kuin omina tekoinanne ja ansioinanne!
Nyt kun kerran otit kirjanoppineet puheeksi, niin mitähän Jeesus mahtoi tarkoittaa varoittaessaan farieuksia Pyhänhengen pilkasta jota ei voi saada anteeksi tässä eikä tulevassa elämässä? Jos kaikki pelastuvat, niin miten kaikki eivät sitten saa anteeksi?
Anteeksihan voi saada monellakin tavalla. Lainan-antaja voi antaa lainan anteeksi ja kuitata velan maksetuksi tai sitten joku velallisen hyvä ystävä voi maksaa velan pois tämän puolesta jne.
Mutta jos on kovin kova ja armoton kaveri, joka kovuudellaan herättää pahennusta ystäväpiirissä, menettää viimein viimeisetkin auttavat ystävänsä, kuten kävi Mt.18:23 -> Jeesuksen kertomassa vertauksessa;
Suurvelallinen oli saanut oman velkansa anteeksi, mutta sen jälkeen meni kiristämään kanssapalvelijaansa maksattamaan heti paikalla sadan denarin velka. Tätä paheksui koko ympäristö, ja kun se tuli kuninkaan tietoon, peruutti hän anteeksiantonsa ja pani suurvelallisen tyrmään, kunnes tämä maksaisi kaiken, mitä oli hänelle velkaa.
Mutta onhan siinä lohtuna vielä se, että saa siellä tyrmässä miettiä, miten tyhmä ja anteeksiantamaton tuli oltua ja mistä saisi ne kymmenentuhatta leiviskää velan maksuun? Minulla on sisimmässäni sellainen kutina, että hyvin suurella osalla meistä nykykristityistä on aiheetonta vaatimusta kanssapalvelijoitaan kohtaan!
Voi meitä! Puolet meistä elää maailmallisesti ja toinen puoli tuomitsee ne maailmallisesti eläjät.
Kumpikaan puoli ei saa kiitosta Jumalalta.
Miten muka voi saada anteeksi monella tavalla kun Jeesus itse sanoo että sitä syntiä EI VOI saada anteeksi, ei tässä elämässä, eikä tulevassa elämässä.
Kovin kova ja armoton kaveri taitaa olla Jeesuskin;)
kunnes "he kaikki tulevat Jumalan opettamiksi", (Jh.6:45). Jossakin Jeesus opetti, että "sieltä tyrmästä et pääse ennen kuin maksat viimeisenkin rovon."
Avain tämän ymmärtämiseen on 3.Ms.26:40,41 jakeissa, joissa Herra puhuu syntiensä seurauksena "riutuvista" (J.39.) ihmisistä:
40. "Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen, että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan,
41. ...Silloin heidän ympärileikkaamaton sydämensä nöyrtyy, ja silloin he sovittavat syntivelkansa."
Jumalalle kelpaa sovitusmaksuksi, (ei siis anteeksisaamisena vaan maksuna), sydämen nöyrtyminen myöntämään, että on ollut suhteessa lähimmäisiään kohtaan kovempi kuin mitä armoa on itse saanut Jumalalta.
Ei Jumala meiltä mitään uhria tai antia tarvitse tai kaipaa. "Laupeutta minä tahdon enkä uhria", on Jumala sanonut. Lk.6:37 sanoo: "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."
""(1.Kor.15:50). Siihen elämänkirjaan on kirjoitettu VAIN YKSI NIMI; KRISTUS JEESUS, Jumalan Poika, joka on "AINOA nimi, missä meidän tulee pelastua.""
Mitä elämänkirjaa sinä nyt tarkoitat?
Ilmk. 20:14,15. "Kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema,tulinen järvi.
Ja jos jonkun nimeä ei löytynyt elämän kirjaan kirjoitettuna,hänet heitettiin tuliseen järveen .""
Tämä Raamatunkohta puhuu siis TOISESTA kuolemasta, ja Jeesukseen uskovat eivät ole tässä mukana lainkaan,koska heillä oli osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa.
Kristuksessa kuolleet nousivat ensimmäisessä ylösnousemuksessa Kristusta vastaan,ja siksipä Paavali juuri kirjoittaa tuon Room.8:1. "Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille,jotka Jeesuksessa Ristuksessa ovat."
Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa,koska ovat JO,taivaassa Jeesuksen luona,ennen tätä toista kuolemaa ja tuomiota,jossa kirjat avattiin.
Siispä on totta se,että ei ole taivaan alla toista nimeä,jossa me voisimme pelastua. Jeesus nimessä me pelastumme,ja Hänen ansiostaan,uskon kautta Häneen,meidänkin nimemme on kirjoitettuna elämän kirjassa,jokaisen uskovaisen nimi on siellä ,Jumalan kirjanpito on varmaan täydellinen,sieltä ei jää yksikään pois,joka on täällä ajassa uskonut Jeesuksen nimessä ja verssä syntinsä anteeksi. Ei siihen elämän kirjaan kirjoiteta yhtäkään atesia,eikä peilkkaajaa eikä huorintekijää eikä avionrikkojaa,elleivät tee parannusta,ja tunnusta syntejään Jeesukselle Kristukselle.
Vain ja ainoastaan he,jotka tunnustavat täällä ajassa Jeesuksen ,heidätkin tunnustetaan taivaassa Jumalan ja enkelien edssä,muuten ei,sinne ei syntisenä mennä,siksi on sulamahdottomuus,että kaikki pelastuu.
Kristuksen kieltäjät ja pelkurit,jotka ei uskalla tunnustaa Jeesusta täällä ajassa,ei voi päästä Kristusken valtakuntaan.
Vain ja ainoastaan Jeeuskeen uskovat,jotka ovat uskoneet tuohon yhteen ainoaan nimeen,Jeesukseen,he pelastuvat,ja ne jotka tuhatvuotisen valtakunnan aikana uskovat evankeliumin,tai eivät kiellä Jeesuksen nimeä,vaan anatvat henkensä marttyyreina,he virkoavat eollon ensimmäisessä ylösnousemuksessa myös,ja liittyvät kirkastettuun seurakuntaan vaivanajan lopulla,kun Krstus perustaa tuhatvuotisen valtakuntansa.ja he hallitsevat Kristuksen kanssa ne tuhannen vuotta.
Jonka jälkeen sitten luodaan uusimaa ja uusitaivas,jonne uusi Jerusalm lasketaan alas taivaasta !
Silloin täyttyy Jumalan sunnitelma,täydellisyys voi alkaa !
nähtävästi odotat ensimmäisen ylösnousemuksen olevan vasta joskus tulevaisuudessa? Minulle joka päivä, minkä olen Kristuksessa, on ensimmäistä ylösnousemusta, sillä Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" Jh.11:25
Efesolaisille Paavali opetti, että "Laupeudesta rikas Jumala on suuren rakkautensa tähden ...on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, on tehnyt meidät eläviksi Kristuksen kanssa...ja YHDESSÄ HÄNEN KANSSAAN ASETTANUT MEIDÄT TAIVAALLISIIN KRISTUKSESSA JEESUKSESSA. (2:4-6).
Eikö tätä kaikkea voi sanoa ensimmäiseksi ylösnousemukseksi, Ritari009?
Kysyit: "Mitä elämänkirjaa sinä nyt tarkoitat?"
Tarkoitin Ilm. 13:8 ja 17:8 mainittua elämän kirjaa, "joka ennen maailman perustamista on kirjoitettu."
>"Ilmk. 20:14,15. "Kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema,tulinen järvi."<
Oletko huomioinut, rakas Ritari, että tuossa mainitut Kuolema ja Tuonela ennen tuliseen järveen heittämistä tyhjennettiin ihmisistä, jotka sitten "tuomittiin kukin tekojensa mukaan"?
"Jumala on juonikas, mutta pahanilkinen hän ei ole", oli sanonut juutalaissyntyinen tiedemies Albert Einstein. Olen samaa mieltä A.E;n kanssa. Olisiko hyvä sinullekin tehdä sama huomio?
Siinä se ehto onkin, "kaikki jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat" pelastuvat, mutta taitaapa löytyä miljoonia, jotka eivät halua pelastua, vaikka ovatkin luodut samoin kuin uskovatkin.
Usko Jeesukseen on se, joka pelastaa. Joka ei usko, se on jo kadotettu, vaikka vielä tässä maailmassa eläisikin, sillä pakolla ei Jumala ketään täältä mukaansa ota. Tulijärvi on niiden kohtalo, jotka eivät usko Jeesuksen uhriin puolestaan. Eivät he myöskään viihtyisi Jeesuksen kanssa uudessa maassa, sillä heillä ei ole mitään yhteistä hänen kanssaan.
Jumala on rakkaus, joten rakastava Jumala odottaa kansalaisiltaan myös vastarakkautta. Pakko ei ole rakkautta. Siksi Jumalamme antaa jokaisen valita, miten haluaa tehdä.
"">Siinä se ehto onkin, "kaikki jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat" pelastuvat, mutta taitaapa löytyä miljoonia, jotka eivät halua pelastua, vaikka ovatkin luodut samoin kuin uskovatkin."<
----------------------
Raamattu näyttää useissa kohdissa toteen, että "kaikki ovat Kristuksessa", mutta kaikki eivät sitä vielä tiedä. Jeesus itse todisti, että "he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi", (Jh.6:45, 10:16), mutta "he kaikki" eivät tätä VIELÄ usko. Et näytä sinäkään, Annu, sitä vielä uskovan!
Minä olen monen monta kertaa näillä palstoilla selostanut, mitä Jeesus tarkoitti "he kaikki"- sanaparilla. Hän ei tarkoittanut yhtään eikä kenenkään fyysistä kehoa, sillä "mikään liha" ei rakasta Jumalaa eikä voi uskoa siihen, koska "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, eikä se voi ottaa vastaan mitään, mikä Jumalan Hengen on." Sen tähden se ei myöskään voi pelastua, (1.Kor.15:50).
Mutta: "Myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä", (Saarn.3:11). Tämä on se, josta Paavali kirjoitti 1.Kor.8:3, "mutta joka RAKASTAA Jumalaa, SEN JUMALA TUNTEE", sillä se on sama "Jumalan siemen", josta heprealaisille joku on kirjoittanut, 2:11; "sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat alkuisin yhdestä, sen tähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi."
Tämä Jumalan ennaltamääräys, predestination, on selvästi ilmaistu Paavalin kirjeessä roomalaisille (8:29,30), ja joka alkaa: "Sillä ne, jotka hän on EDELTÄTUNTENUT ne hän on myös EDELTÄMÄÄRÄNNYT Poikansa kuvan kaltaisiksi...
30. mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös KUTSUNUT; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös VANHURSKAUTTANUT; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös KIRKASTANUT."
"Joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee", sillä sitä ei tarvitse "pakottaa" rakastamaan Jumalaa, sillä se rakastaa häntä luonnostaan. Sitä ei voi pakottaa myöskään syntiä tekemään, koska "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt", (1.Jh.3:9).
Kun olen kirjoittanut, että uskon kaikkien pelastuvan, olen tarkoittanut tässä mainittua "Jumalan siementä", joka on se yksi ja sama henki, josta Raamattu sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan," (Jk.4:5). Se rakastaa Jumalaa ja Jumala rakastaa sitä!
"taitaapa löytyä miljoonia, jotka eivät halua pelastua, vaikka ovatkin luodut samoin kuin uskovatkin."
Hehheh ja höpölöpö! Lienet varmaan vielä aika nuori kun noin ajattelet. Totta kai kaikki haluavat pelastua, ei kai kukaan nyt helvettiin halua joutua,( paitsi ehkä saatanan palvojat jotka ajattelevat koko jutun nurinkurisesti).
Ongelma on siinä että ihmiset eivät joko usko koko juttuun, tai sitten he uskovat väärään juttuun tai sitten he eivät tiedä mihin juttuun uskoa. Eihän ihmisillä ole mitään takeita tai todisteita siitä että juuri sinun uskosi on se oikea. Ei siinä ole halusta kiinni, vaan epävarmuudesta, uskonpuutteesta, liiasta järkevydestä, uskosta johonkin muuhun, jne...
"uskovaisista" on kasvanut kiinni johonkin hengelliseen opettajaansa tai saarnamieheen, eikä Kristukseen. Niilo Y-V;oon kiinni kasvaneita tuntuu vieläkin löytyvän jos vaikka kuinka paljon.
Profeetta Jeremia oli Jeesuksenkin tunnustama Jumalan mies, mutta Jeremia ei tykännyt siitä, että häneen kiinni kasvetaan eikä tykännyt imartelusta, vaan sanoi suoraan häneltä esirukouksia pyytämään tulleille juutalaisille: Jer.42:20; "Te eksytitte itsenne kun lähetitte minut Herran, Jumalanne, tykö sanoen: »Rukoile puolestamme Herraa, meidän Jumalaamme; ja kaikki, mitä Herra, meidän Jumalamme sanoo, ilmoita meille, niin me teemme sen."
Jeesus yritti ohjata ihmisiä omakohtaiseen Jumalan tuntemiseen: "Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?" Monet agnostikot ja ateistit näyttävät tuntevan Jumalan useita uskovaisia paremmin. Niin älyttömiä ja tunteisiin perustuvia väitteitä täällä saa lukea Jumalan puolesta kiivailevien kirjoituksista.
Samaa täyttä luottamusta Pyhän Hengen opetukselle vakuutetaan esim. 1.Jh.2:27, "Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa, vaan niin kuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta, eikä ole valhetta; ja niin kuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä."
Sen sijaan eräät helluntailaiset nykypastorit suoraan sanoen pelkäävät ja vapiset kaiken raamatullisen aiheen esilleottamista ja toppuuttelevat, ettei sa muuten kuin heidän valvonnan alla "Raamatusta irti revittyjä" raamatunlauseita esittää. En toki ole tahallani yhtään lehteä Raaamatusta irti repinyt, joskin muutamia Raamattuja on mennyt lähes yhtä pehmeiksi kuin itsekin olen.
kun aamusella nouseskelen sängystä,se on aina ensimmäinen ylös nousu,sitten kun meen päivällä pötköttämään,niin sitten noustessa on jo toinen nouseminen. Ehkä vielä illemmalla saatan nukahtaa vielä kerran,sitten se onkin jo kolmas nouseminen !
Kasteen haudasta myös noustaan uuteen ylösnousemus elämään,jos olemme Kristuksessa,ei se pelkkä kaste vielä sitä takaa,pitää olla kasteen hautaan mennessä uudestisyntynyt,ja sitä kautta liitetty jo,Jeesukseen !
Mutta kuolleista noustaan siinä vaiheessa ensimmäiseen ylösnousemukseen kun Jeesus tulee noutamaan omansa täältä.
Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, ja sitten me,jos olemme silloin elossa,temmataan siihen samaan morsius joukkoon, ja mennään taivalliseen Jerusalemiin,jonne Jeesus meni tekemään meille sijaa,kun lähti täältä ensimmäiseltä vierailultaan.
Vaivanajan lopussa,kun Jeesus tulee perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa,virkoaa antikristuksen tappamat marttyyrit eloon,jotka sitten hallitsevat Jeesuksen kanssa ne tuhannen vuotta !
tärkeämmästä ylösnousemuksesta kuin sinun luettelemista, sängystä ylös kapuamista jne.
Paavali kirjoitti: "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne." (Ef.2:1-6, Kol.2:13). Nuo sinun luettelemat ylösnousut eivät anna toiseen ylösnousemukseen oikeuttavaa pyhyyttä, niin kuin Paavalin luettelema herääminen ja ylösnouseminen nouseminen "synnistä poiskuolleina." (Ilm.20:6).
Uskoisit nyt Pyhän Hengen ilmoitusta, että tuhat vuotta on menneen ajan symboli eikä tulevaisen!
"Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niin kuin EILINEN PÄIVÄ, JOKA MENI OHITSE",(Ps.90:4, Job 8:9). Tämä näyttää olevan Raamatun alun perin tarkoittama ohje tuolle tuhannen vuoden säännölle, vaikka se on Pietarin käsittelyssä hieman muuttunut. Pidän kuitenkin alkuperäistä psalminkohtaa tärkeimpänä!
Meidän oma ymmärryksemme on tietämätön mistään tulkintasäännöistä, jos emme ota vaarin PH;n avaamasta tiedosta, "eikä yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä", (2.Pt.1:20). Muistutan vielä "tietämättömyydestä johtuvasta" ja Hep.2:1 mainitusta ohikulkeutumisen vaarasta; "Sen tähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse."
Oletko miettinyt, jalo Ritari009, mitä Jeesus tarkoitti aikansa kirjanoppineiden opetuksesta odottaa ja odottaa taivasten valtakuntaa maan päälle? Jos sinne oli avoin ovi jo silloin, miksi Jeesus moitti heitä siitä, että he "itse ovat sulkemassa sitä, eivät mene sisälle eivätkä salli meneväisten sisälle mennä?"
Miksi et perustele väitteitäsi perusteellisemmin?
Eikö muilla aposteleilla ja profeetoilla ole sijaa? Olen kuullut, että Helluntalaiset pitävät joitakin aposteleita vääräoppisina. Miten se on mahdollista kun Raamatusta ei piirtoakaan saa ottaa pois?
Kaikki apostolit ja profeetat ovat yhtä "rakkaita" ja suuria opettajia !
on useitakin kohtia, joista helluntaipastorit eivät mielellään keskustele. Yksi on tämä Ap.t.17:30 jakeessa Paavalin mainitsema lause Jumalan tahdosta, "että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus." Kaikkialla -sanan kun Paavali tarkentaa toisaalla tarkoittavan "kaikkialla taivaissa, maan päällä ja maan alla."
Toinen on Paavalin mainostama jumaluuden ja kaiken maailmankaikkeuden "kaikkiyhtenäisyys", jolla "Jumala on Kristuksessa yhdistävä yhdeksi kaikki, mikä on taivaissa ja mikä on maan päällä ja maan alla", koska se oppi ei sovellu ihmistekoiseen kolminaisuusoppiin eikä helvettiin. Jos he myöntäisivät Raamatun ilmoittaman kaikkiyhtenäisyyden, niin missäs se helvetti olisi, niin kuin he luulevat sen olevan erillään Jumalasta?
Paavali on jättänyt laajimman opetuskirjeiden joukon muihin apostoleihin nähden. Ehkä kymmenen kertaa muita apostoleita enemmän. Olen huomannut eräiden helluntaisaarnaajien karttavan muutamia Paavalin opetuksia, tai selittävät niitä nurinkurisesti.
Ei Paavali sallinut itsensä palvontaa, sanoi sitä synniksi, kun eräät polvistuivat hänen edessään ja yrittivät jopa uhrata härkiä hänelle. (Ap.t.14:15).
polvistu ihmisten edessä,syntisiä he ovat niinkuin muutkin kuolevaiset,Paavali sanoo olevansa vieläpä suurin syntisitä,varmaankin sen takia kun vainosi kristittyjä ennen uskoon tuloaan !
Mutta opettajana ja apostolina heitä tulee kunnioittaa ja pitää kaksinkertaisen kunnian ansainneina !
jotka kaikki ovat tasaveroisia Jumalan edessä, "Sillä Jumala ei katso henkilöön", (Rm.2:11).
Mutta paljon on nykyisinkin evankeliumin varjolla toimivia, mieleltään turmeltuneita turhanpuhujia, jotka eivät itsekään ymmärrä mitä puhuvat, ja minkä varmaksi väittävät, mutta silti tekeytyvät Kristuksen lähettiläiksi. (1.Tim.1:7).
Ihmistekoinen kolminaisuusoppi on juuri tuon Paavalin määrittelemän mukainen oppi, jota sen tekijät ja lähettiläät itsekään eivät sano ymmärtävänsä! Raamatun omilla ohjeilla toimiva opetus on loogisesti tervettä opetusta, jonka kaltaista Jeesus ja apostolit seuraajilleen suosittelivat, mutta useimmat helluntailaiset saarnamiehet sitä tunnetusta syystä pelkäävät ja vieroksuvat.
... ovat Kutsuttuja, mutta vain Harvat Valittuja.
Predestinaatio on harhaoppia.
tunnettu pataässä, mustamaalaaja, voitko perustella väitteesi loogisesti, Raamatusta saatavalla totuudella?
Harvat valitut tarkoittavat vain pois poikenneita, ei Kristuksessa olevia. Eihän tuhlaajapojan isäkään tarvinnut valita kotona olevaa poikaansa!
tänä aamuna vastaamassa eräälle palstanvalvojalle hänen erääseen lauseeseensa, jota luulin huuleksi. Heti vastattuani siihen se hänen kirjoituksensa sisältö muuttuikin toiseksi alkuperäisestä, joten minun vastaukseni jäi niin kuin minun kannaltani epäedulliseen valoon, josta he nyt minua paheksuvat.
Nyt kävin nettipalstalla lukemassa, mitä ne minusta kirjoittavat, ja näkyvät kyllä panettelevan. Olivat sulkeneet palstani, niin että olisi pitänyt kerjätä heiltä uutta salasanaa. Entinen on toiminut hyvin sinne kirjautumisestani lähtien noin vuoden ajan!
En viitsi asiaa sen enempää repostella, koska se yllättäen näyttäisi liikuttavan kolmattakin osapuolta. Jotakin pelättävää hänellä tuntuu minua kohtaan olevan, kun vanha ja luotettava salasana sinne palstalle ei enää kelpaa, joten joudutte kärsimään minun kirjoituksiani täällä eniron palstoilla sitäkin enemmän.
Herra on nähnyt kaiken!