Putin toivoisi Venäjän väkiluvun kasvavan.

Sotiin tarvittaisiin tykinruokaa.Venäläinen juo 95% viinaa ja kusee 40 volttista.
Tuo lisääntyminen ei ehkä lähivuosina näytä parantuvan..
Ja köyhyys iskemässä lekan lailla tulevina vuosina...Sitä saa mitä tilaa..
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Putte-setä ei liene paras kokki soppaansa.

Äänestä

Venäjän väestö on maan virallisiin tilastoihin perustuvan analyysin mukaan vähentynyt viimeisen vuoden kuluessa enemmän kuin koskaan ennen rauhan oloissa, kertoo sanomalehti The Moscow Times.

Maan luonnollinen väestönmuutos – tunnusluku, joka ottaa huomioon rekisteröidyt syntymät ja kuolemat, mutta ei muuttoliikettä – oli lokakuusta 2020 syyskuuhun 2021 saakka 997 000 asukkaan verran negatiivinen, laskee väestötieteilijä Aleksei Rakša.

Lehti muistuttaa historiallisen jyrkän väkiluvun romahduksen ajoittuvan ajankohtaan, jolloin koronapandemian aiheuttamien kuolemantapausten määrä on Venäjällä maailman suurimpia, eikä loppua ole näkyvissä. Virallisten tilastojen mukaan covid-19 on vaatinut maassa jo ainakin 660 000 kuolonuhria. Todellinen luku on lännessä arvioitu merkittävästi korkeammaksi.

Venäjän noin 145-miljoonainen kokonaisväkiluku on alhaisempi kuin presidentti Vladimir Putinin noustessa vuonna 2000 valtaan, vaikka vuonna 2014 tapahtunut Krimin valtaus lisäsi kaksi miljoonaa asukasta virallisiin väestötilastoihin, The Moscow Times huomauttaa.

Samankaltainen romahdus koettiin lehden mukaan viimeksi 1990-luvulla, jolloin Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen köyhyys ja alkoholismi vaativat raskaan veronsa

Äänestä

Taitaa siltikin selvitä paremmin kuin EU....se asia on jokseenkin satavarma.eipä tienneet idiootit että alkoi oman oksan sahaaminen tyhjänpäiväisillä pakotteilla jotka ei operaation suuntaa kääntänyt suuntaan eikä toiseen

Äänestä
  • "Taitaa siltikin selvitä paremmin kuin EU"

    No eipä taida. Lapsikin ymmärtää, että yhteistyöhön, sopimuksiin ja kaupankäyntiin perustuva monipuoliset resurssit omaava läntinen maailma on monin tavoin vahvempi selviämään kriisitilanteista kuin staattinen raaka-ainevarasto Venäjä. Kai ne sielläkin hengissä pysyy, mutta talous ei kehity ja elintaso laskee. Tosin eipä ne välitä, kunhan vodkaa riittää.

    Äänestä

Tiltu ole huoletta...kyllä pakotteet
purevat.
Ei ole ilmaisia sotia!

Äänestä
  • Puree puree....kyllä eu kyykähtää.siitä ei ole epäilystäkään.sitten vielä aletaan rakennuttaa ukrainaa uudelleen kunhan zele antaa myllyttää sitä ennen koko maan tasalle

    Äänestä

Perus r..ä oppi teettämään työt Neuvostoliiton aikana orjilla.
Nyt uusien orjien hankintaretki on iskeytynyt kiveen.
Perus r..ä on armottoman laiska.
Pelkkä ajattelu vie jo voimat.Niitä ei synny tunnetusti paljon!
Venäjän kansalaisilta puuttuu sama ahkeruus mikä löytyy esim.Kiinalaisilta.Venäjä ei toivu sodasta kuin erittäin hitaasti.
Vauhditti maailman ja euroopan siirtymistä uusiutuvaan enerkiaan.
Uskomaton tyhmyys..aivan uskomaton!
Maa joka jo maailman suurin maa lähtee valloittamaan uusia alueita
saavuttamatta mitään!
Aivan aivotonta toimintaa!
Venäjä on takapajulan Äiti!

Äänestä

Parhaat miehet on sodassa ja tiltut määrätty pitämään huolta väestön kasvusta.
Käy niinkuin aina: Vetävät rohkaisua liikaa ja sammuvat kadunkulmaan kulkukoirien kusitolpaksi.

Äänestä

Suomen vodka turistit villiintyvät edullisesta juomasta ja konttaavat kotiin?🐷🐷

Äänestä
  • Turismi lännestä Venäjälle on tyystin loppunut! Turha muistella menneitä!

    Äänestä

Venäjä röhkii nesteessään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sotiin tarvittaisiin tykinruokaa.Venäläinen juo 95% viinaa ja kusee 40 volttista.
Tuo lisääntyminen ei ehkä lähivuosina näytä parantuvan..
Ja köyhyys iskemässä lekan lailla tulevina vuosina...Sitä saa mitä tilaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu