Kelan touhuihin vuokrineen ei voi mitään. Yksin asyuva työtön saa 1000 eur eikä sitä kukaan kadehdi.
Näitä juttuja täällä ei ole pakko lukea
Anonyymi
256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei niin. Nuo katkerat ihmiet ei itsekkään ole duunissa ja silti haukkuu muita. Muuten ei täällä olisi aamust ailtaan.
Eduskunta on täynnä yhteiskuntaa hyväksikäyttäviä, ensin pitää heidät saada ymmärtämään realiteetit raha suhteen, siellä he vetelevät veroitta kaikki palkkansa ja käyttää julkisia liikennevälineitä ilmaseksi, asuu ilmaseksi ja vetlee asumistukia saunoista ja jalasmökeistä. Joten viis katkerien sanokisista, itseään he mollaavat samalla, eivät vaan tajua sitä että ovat ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin.
Jos minä olisin työtön ja tuloton niin Kelan laskurin mukaan
saisin tukea 1166 €, mikä on järkyttävän suuri summa rahaa.
Tarkoittaa käytännössä sitä, että pienipalkkaisen ei kannata
lainkaan käydä töissä kun hän saisi vähemmän käteen.
Mutta loiset vaan asuu luksusasunnoissa veronmaksajien piikkiin
ja saavat vielä toimeentuloonsakin tukea hillittömästi.