Olla maksa jo ihan lopussa?
Vastaukset 2
- Anonyymi
Eiköhän ihan lopussa oleva maksa jo anna merkkejä. Mutta rasvamaksa kehittyy pitkään huomaamatta, kun muu osa maksasta toimii ja rasvoittunut osa lakkaa toimimasta. Elimellä on kyky pyrkiä itse parantumaan ja jatkamaan toimintaa. Kun rasvoittuminen on tarpeeksi laajan osan maksasta lamauttanut, se huomataan ainakin ihon keltaisuutena ja sitten on myöhäistä. Maksan kovettuminen pitäisi tuntua kun painaa oikean kylkikaaren alta, pitäisi tuntua kova möykky. Kokeilin itseltäni, ihan pehmeää on pitkälle, ei ole makkaroita tiellä. Näin olen kuullut, en missään nimessä ole asiantuntija. Senkin olen kuullut että maksan vähäiset vauriot on vaikea tutkia ja huomata, en tiedä näkyvätkö magneettikuvauksessa. Rauhaa sinulle, varmasti asia painaa mieltäsi.
- Anonyymi
Maksa ei useinkaan painelemalla edes tunnu, jos ei ole jo reilusti suurentunut.
Pelkkä rasva maksassa ei aiheuta ihon keltaisuutta.
Jos rasvamaksa etenee, tulee tulehdusta ja alkaa muodostua sidekudosta, silloin on jo pahempi tilanne.
Kirroosi tulee juurikin siitä, kun sidekudos, arpeutuminen täyttää maksaa.
Maksan piobsia, eli koepala, antaa parhaan kuvan maksan kunnosta.
Oireilu alkaa ehkä ensin oudolla tuntemuksella vatsassa ja kyljessä maksan kohdilla, saattaa ilmaantua kutinaa eri puolilla kehoa.
Keltaisuus tulee siinä vaiheessa, kun elimistöön alkaa kertyä liikaa bilirubiini-nimistä ainetta.
Usein kellastuvat ensin silmän valkuaiset ja sen jälkeen vasta iho. Iho saattaa muuttaa väriään niinkin, että näyttäisi kuin olisi saanut aurinkoa, eli ruskettunut.
Maksa pystyy menemään aika huonoon kuntoon, ihmisen tietämättä siitä mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051730
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441237Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23980Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS44903Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172829Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13780Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713- 46699
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14672Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40626