. . .todistaa Raamatulla, ettei 1000 vuoden rauhan valtakunnassa ole mitään ylösnousemuksia, vaan ainoastaan Jeesuksen tulemuksen yhteydessä, ylösnousemus no:1 ja 1000 vuoden jälkeen ylösnousemus no:2.
Siinä välissä ei ole minkään sortin ylösnousemuksia.
Mutta nyt laiskottaa niin, että olkoon.
Tekis niin mieleni. . .
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tässähän se sanotaan ihan suoraan:
Ilm. 20:4
Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
5 Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
Vasta tuhatvuotiskauden jälkeen mainitaan "kuolleet, suuret ja pienet" siten, että sen voi ajatella tarkoittavan kaikkia kuolleita.
12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.- Anonyymi
Kiitos sinulle.
Laiskotti niin kovin, että en ehtinyt kirjoittaa noita jakeita.
Siis: Jeesuksen tulemuksessa saa ylösnousemuksen Jeesuksen omat. Sitten 1000 vuoden tauko ja sitten muut.
1000 vuotta on rauhan aika, koska Jeesuksen omat ei tappele. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sinulle.
Laiskotti niin kovin, että en ehtinyt kirjoittaa noita jakeita.
Siis: Jeesuksen tulemuksessa saa ylösnousemuksen Jeesuksen omat. Sitten 1000 vuoden tauko ja sitten muut.
1000 vuotta on rauhan aika, koska Jeesuksen omat ei tappele.Vartiotornin opetus eroaa Raamatun opetuksesta myös siinä, että Vt-seuran mukaan ihminen tuomitaan vasta tuhatvuotiskauden tekojen ja loppukoetuksen perusteella, vaikka Raamattu selvästi sanoo, että tuomio perustuu ihmisten eläessään tekemiin tekoihin.
Joh. 5:29 He nousevat haudoistaan -- hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.
Ilm. 20:12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sinulle.
Laiskotti niin kovin, että en ehtinyt kirjoittaa noita jakeita.
Siis: Jeesuksen tulemuksessa saa ylösnousemuksen Jeesuksen omat. Sitten 1000 vuoden tauko ja sitten muut.
1000 vuotta on rauhan aika, koska Jeesuksen omat ei tappele."koska Jeesuksen omat ei tappele"
Buahhahhaaa 🙄😁
Parituhatta vuotta ovat tapelleet millon missäkin, eikä loppua näy 😎 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"koska Jeesuksen omat ei tappele"
Buahhahhaaa 🙄😁
Parituhatta vuotta ovat tapelleet millon missäkin, eikä loppua näy 😎He eivät ole uudestisyntyneitä Jeesuksen omia.
On eri asia olla nimikristitty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He eivät ole uudestisyntyneitä Jeesuksen omia.
On eri asia olla nimikristitty.Aina voi väittää, ettei joku oman uskonnon edustaja ole "oikea" edustaja. Mikä tahansa uskonto voi tehdä tätä.
- Anonyymi
Jos pommit heittää ruumiit kirkon hautuumaalta se ei ole ylösnousemus vaan sota Jos papit porvarit luopuvat ihmisten vahingoittamisesta se on oikein silloin väkivallattomatkin saa elää
- Anonyymi
Entä tämä, onko se ylösnousemus?
Matt. 27:51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat,
52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.
53 He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä tämä, onko se ylösnousemus?
Matt. 27:51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat,
52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.
53 He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monilleNämä eivät saaneet ylösnousemusta ruumiina.
He olivat henkiä, niinkuin Jeesuksen vieressä ollut pahantekijä kuolemansa jälkeen.
Tai sitten se oli vain luiden näyttäytyminen, koska maa vavahteli, eli oli maanjäristys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä eivät saaneet ylösnousemusta ruumiina.
He olivat henkiä, niinkuin Jeesuksen vieressä ollut pahantekijä kuolemansa jälkeen.
Tai sitten se oli vain luiden näyttäytyminen, koska maa vavahteli, eli oli maanjäristys."Tai sitten se oli vain luiden näyttäytyminen, koska maa vavahteli, eli oli maanjäristys."
Tämä on aika kaukaa haettu selitys, kun Raamatun teksti kuitenkin sanoo "he lähtivät haudoistaan -- ja näyttäytyivät siellä monille". Kuinka esiin tulleet luut voisivat näin tehdä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tai sitten se oli vain luiden näyttäytyminen, koska maa vavahteli, eli oli maanjäristys."
Tämä on aika kaukaa haettu selitys, kun Raamatun teksti kuitenkin sanoo "he lähtivät haudoistaan -- ja näyttäytyivät siellä monille". Kuinka esiin tulleet luut voisivat näin tehdä?Tai sitten Matteuksen tarinointi oli mennyt vähän överiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten Matteuksen tarinointi oli mennyt vähän överiksi.
Tuo on tosiaan niin kummallinen kertomus, että taitaa olla aika reippaasti legendaa seassa. Ei tuota varmasti todesta otetakaan muuten kuin fundamentalismissa, jossa siihenkin on pakko uskoa vaikka hampaat irvessä, koska koetaan, että muuten koko rakennelmalta putoaisi pohja pois.
- Anonyymi
Ja se väkivallaton istuin on Mannerheimintie ja eduskuntatalon portaat jos eivät tee itsemurhaa
- Anonyymi
Ei saisi mennä armeijaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357714Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834586Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673231- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080