Syödäkö lihaa vai eikö syödä, siinä vasta pulma

Anonyymi

Eläinoikeusaktivistit ovat jo jonkin aikaa mainostaneet, kuinka moraalitonta tappamista lihansyönti on. Lihansyöjiä kutsutaan niissä piireissä murhaajiksi.

Täsmällisempi termi tosin lienee murhan rahoittaja, koska ei lihansyöjä itse niitä eläimiä tapa.

Toisaalta asialla on toinenkin moraalinen puoli. Jos kaikki lopettaisivat lihansyönnin nyt, kaikki tuotantoeläimet muuttuisivat hetkessä tarpeettomiksi, minkä takia ne pitäisi lopettaa. Kaikki tuotantoeläimet siis tapettaisiin, jos rupeaisimme kaikki hetkessä vegaaneiksi.

Eläinoikeusliikkeessä ajatellaankin näin ollen niitä eläimiä, jotka eivät ole vielä syntyneet, koska niiden elämä on kärsimystä. Asian toinen puoli tosin on, että jos kaikki tuotantoeläimet lopetetaan, ei tulevaisuuden lihakarjalla ole elämää lainkaan. Siinä vegaani voi punnita kumpi onkaan tärkeämpää, oikeus syntyä ja elää vai oikeus elää ilman kärsimystä.

Toinen keskeinen kysymys tietenkin on, että minkä vuoksi ihminen alunperin alkoi syödä lihaa? Polveudumme kasvissyöjä-apinoista. Jonkun syyn takia aloimme kuitenkin jo ennen kivikautta syödä lihaa. Omasta mielestäni tämä kertoo sen, että lihansyönnistä on ollut evolutiivista hyötyä ihmisille, koska tämä taipumus on säilynyt kivikaudelta tähän päivään asti.

Asiasta on esitetty monia teorioita. Yksi uskottavimmista oli, että kypsennetty liha on selvästi energiapitoisempaa ja helpompi pureskella kuin kasvikset. Tämän takia lihaa syövät ihmiset pystyivät tulemaan toimeen pienemmillä leuoilla kuin kasvissyöjät, joka puolestaan helpotti puheen tuottamista ja aivojen kehittymistä suuremmiksi. Aivojen kehitystä tukee myös niiden suuri energian kulutus sekä lihassa olevat B-tyypin vitamiinit, jotka ovat aivoille hyödyksi, mutta joita ei voi saada kasviksista.

Oli alkuperäinen syy lihansyöntiin mikä tahansa, jostain syystä lihansyönti yleistyi alkuihmisten joukossa ja on säilynyt tähän päivään asti. Tämä on hyvin mielenkiintoista, koska kasvissyöntiä usein puolletaan kasvisruokavalion oletetulla terveellisyydellä, mutta jos lihansyönti tappaisi ihmisiä kasvissyöntiin verrattuna, tuskin se olisi aikanaan yleistynyt. Evoluutio kun suosii lajin säilymistä.

Kolmas oleellinen kysymys liittyy yksilönvapauteen. Jos kaikkien pitäisi nyt ruveta kasvissyöjiksi, olisiko meillä silloin oikeus valita se ruoka, jota omaan kehoomme laitamme? Kasvissyöntipakko aiheuttaisi ongelmia esimerkiksi niille, joilla on keliakia. Lisäksi se voisi olla epämieluisaa niille, joilla on herkkä vatsa tai joiden elimistö ei osaa sulattaa kasviksia hyvin.

Entä jos joku haluaa pitää kiinni kotimaansa perinteisestä ruokavaliosta, johon kuuluu liha. Onko hänellä oikeus ylläpitää tätä ruokavaliota vai pitääkö hänen luopua perinteistään. Onko ylipäätään oikein puuttua sellaisiin intiimeihin asioihin kuten mitä kukin meistä haluaa suuhunsa pistää? Yksilönvapautta tämä ainakin rajoittaisi. Moni ihminen tykkää lihasta, sen mausta, ja assosioi sen aikaisempiin elämänkokemuksiinsa, kuten lapsuuteen.

Mitä jos eläimiä kasvatetaan vapaana laitumella ja tapetaan nopeasti ilman kärsimystä? Saako niiden lihaa silloin syödä? Entä laboratoriossa kasvatettua keinolihaa? Osa intohimoisimmista kasvisruuan kannattajista nimittäin ei salli edes laboratoriossa kasvatettua keinolihaa, vaikka sellainen ei vaadi yhdenkään eläimen kärsimystä eikä niiden tappamista.

Mitä eläimiä saa syödä ja mitä ei? Saako hyönteisiä syödä? Entä kaloja? Entä lintuja? Mihin vedetään punainen viiva, jonka jälkeen ei saa enää tappaa? Mutta jos hyönteisiä ja rottia ei saa syödä ruuaksi, saako niitä muutenkaan tappaa, vai pitääkö niiden antaa estotta lisääntyä?

On ristiriitaista vaatia ilmastotekoja syntymättömien lasten takia ja samaan aikaan vastustaa lihansyöntiä sen takia, että nykyiset tuotantoeläimet ajetaan sukupuuttoon. Tämä kun nimenomaan estää syntymättömien eläinten mahdollisuuden tulla eloon ja kokea tämä elämänsä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

        Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
        Terveys
        318
        7464
      2. Viiimeinen viesti

        Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
        Suhteet
        66
        2156
      3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

        Tarinan kertovan elokuvan nimi?
        Ikävä
        175
        1827
      4. epäonnen perjantain rikos yritys

        onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
        Kajaani
        16
        1372
      5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

        vedätettävissä?
        Ikävä
        112
        1277
      6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

        Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
        Suomalaiset julkkikset
        9
        1241
      7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

        - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
        Maailman menoa
        169
        1220
      8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

        Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
        Puolanka
        55
        1151
      9. Kirjoitin sinulle koska

        tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
        Ikävä
        41
        1081
      10. Martina pääsee upeisiin häihin

        Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        290
        1019
      Aihe