Hoitajapulako syynä ?

Anonyymi

Suomessa on uutisoitu jo pitkään hoitajapulasta ja samaan aikaan kuolleisuuskäyrät ovat lähteneet kasvuun, puhutaan ylikuolleisuudesta. Jäävätköhän ihmiset ilman asianmukaista hoitoa terveyskeskuksissa, sairaaloissa, hoitolaitoksissa ja kotihoidossa ?

Monissa paikoissa on supistettu toimintaa ja siitä on tullut uusi normaali, josta taas lähdetään supistamaan lisää. Tuskin voi Suomea enää kutsua hyvinvointivaltioksi tässä tilanteessa. Ja koko ajan homma pahenee.

3

201

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos ja kun joutuu käyttämään julkista terveydenhoitoa, mahdollisuudet vaikuttaa omaan sairaudenhoitoon ovat vähäiset. Itse olen ollut terve noin suurinpiirtein viimeiset 10 vuotta, ja nyt sitten eläkeikään ehtineenä kävin terveyskeskuksessa muutaman pikkuasian tähden. Yllätys oli, että ikäni 65 oli syy jättää mm. selkävaivat tutkimatta. Toki vaiva on jo vanha sekin, mutta rappeumasairaus kuitenkin jossa on halvaantumisen vaara myös todellinen. Sain reseptin Buranaa ja ohjeen alkaa liikkua enemmän. Ok, sitä teenkin ja tiedän lihasten vahvistamisen tärkeyden. Lääkäri moitti ruokavaliotani, joka on perusmalli. Kalaa pitäisi ostaa enemmän. Juu, kyllä ostaisin mutta hinta alkaa tulla vastaan.

      Jotenkin käynnistä jäi kummallinen olo. Asun yksin maaseudulla ja olen perheetön. Nämä tulevat vuodet ovat alkaneet pelottaa, tuskinpa saan mitään hoitoja enää, koska ikäni on vääränlainen. Paikallinen palvelutalo odottaa uutta verta, asiakasvirtaa ja eläkerahojani kieli pitkällä. Sinne vaan sitten makoilemaan vaipoissako... Noup! Muistisairautta pelkään nykyisin eniten, koska sitten olen todella siirreltävä tahdoton säkki ilman yhtään puolustajaa. Eutanasiapilleriä haluavat nuoret meille ihmisroskille vissiin kun liian vaikeiksi tulemme.

    • Anonyymi

      Jos noin kovasti huolestuttaa, niin mene ihmeessä sinne hoitolaitoksiin pesemään ja ruokkimaan vanhuksia. Ei ne kuolemantapaukset ainakaan täällä vouhottamalla yhtään vähene.

    • Anonyymi

      Ei ollut hoitaja eikä lääkäri pulaa, olin mutta niin MULTIOPERAATIO, eli montaa kerralla kuten joku niin viisauden poisto (paha viisaus hammas),,, ja seikkailuja sairaalan käytävillä, urheilua sinänsä rollaatirin kanssa mennä etsiä paikkoja.

      Ja totta joo enkyin vahintossa hoitajien pukuhuone3eseenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2087
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1269
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      28
      1149
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      147
      897
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      102
      853
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      726
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe