Valtio korottaa etuuksia hintojen nousun takia. Toimeentulotuen asumisnormia ei todennäköisesti muuteta. Vuokrat kuitenkin nousee. Toimeentulotuen saajalla on enimmäismäärä asunnon vuokralle. Vuokra määrä perustuu siihen kuinka monta henkilöä on taloudessa. Vuokran määrä on kuntakohtainen. Nykyisellä vuokrasumman määrällä ei yksi
henkilö saa minkään laista asuntoa.
Toimeentulotuki ja asumismenot.
41
1879
Vastaukset
- Anonyymi
Totta. Kela ei ole päivittänyt toimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen rajojaan aikoihin. Viime vuodesta Kela nosti kohtuullisten asumismenojen rajojaan vain kymmenessä kunnassa. Miksi? Ne olisi pitänyt päivittää kaikissa kunnissa.
Vuokrat nousevat joka vuosi ja kohtuurajat täyttäviä asuntoja ei yksinkertaisesti enää löydy mistään. Ei ole kohtuullista myöskään vaatia toimeentulotuella kitkuttavia muuttamaan parin vuoden välein halvempaan asuntoon koska käteen jäävällä rahamäärällä ei enää pärjää koska vuokran kohtuurajan ylittävä osuus vähennetään toimeentulotuen perusosasta.
Vuokralaisia syytetään liian kalliista asumisesta vaikkaongelma ovat vuokranantajat jotka eivät välitä hevon vattua muusta kuin vuokratuloistaan. Vuokralainen elää täysin vuokranantajien armoilla.
https://beta.kela.fi/documents/20124/410315/asumismenojen-rajat-toimeentulotuessa-2021-suomi.pdf/f7f9ac3a-88a6-17b3-076d-ceb11ffe1fe2
https://beta.kela.fi/documents/20124/410315/asumismenojen-rajat-toimeentulotuessa-2022.pdf/20f83a4f-a153-0f2e-12d4-63be1d1ff837?t=1638954038707
Kelan keskustelufoorumilla oli järkyttäviä tapauksia siitä millaisiin tilanteisiin toimeentulotuella elävä voi joutua ihan vain tämän vuokraperseilyn takia. Koko ajan asunnottomuuden uhka päällä. Muuttaminen ei ole halpaa lystiä sekään. Ja Kelan myöntämät harkinnanvaraiset tuet muuttokustannuksiin ja törkyhintaisiin vuokravakuuksiin näyttävät riippuvan täysin siitä harkitsijasta. Nyt Kelan foorumi on lopetettu eikä siellä voi enää keskustella. Vaikea ymmärtää miksi tämäkin lopetettiin.
Köyhien toimeentulotukikerjäläisten elämästä tehdään koko ajan mahdottomampaa. Asunto on ihmisen perustarve. Ei tällaisella asialla pitäisi leikkiä.
https://www.kela.fi/kysy-kelasta- Anonyymi
Esimerkiksi Ruovedeltä voi nyt vuokrata rivitaloyksiön omalla saunalla. Vuokra 358 e/kk ja vesimaksu 17 e/kk.
https://www.vuokraovi.com/vuokra-asunto/ruovesi/ritoniemi/rivitalo/1293266
Onko kohtuutonta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi Ruovedeltä voi nyt vuokrata rivitaloyksiön omalla saunalla. Vuokra 358 e/kk ja vesimaksu 17 e/kk.
https://www.vuokraovi.com/vuokra-asunto/ruovesi/ritoniemi/rivitalo/1293266
Onko kohtuutonta?Ja siinä olikin sitten kaikki vuokra- asunnot joita Ruovedeltä löytyy. Kokonaista yksi.
- Anonyymi
Olen keskustelun aloittaja. Olen samaa mieltä. Vain yhden kerran on kohtuullista vaatia muuttoa liian kalliin vuokran vuoksi. Ei kukaan jaksaa muuttaa kahden vuoden välein. Miksi ei puututa asumistukiin. Tulisi isommat säästöt. Varmasti moni asumistuen saaja asuu liian leveästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi Ruovedeltä voi nyt vuokrata rivitaloyksiön omalla saunalla. Vuokra 358 e/kk ja vesimaksu 17 e/kk.
https://www.vuokraovi.com/vuokra-asunto/ruovesi/ritoniemi/rivitalo/1293266
Onko kohtuutonta?Kuka helvetti muuttaa johonkin kuolevaan Ruoveteen???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi Ruovedeltä voi nyt vuokrata rivitaloyksiön omalla saunalla. Vuokra 358 e/kk ja vesimaksu 17 e/kk.
https://www.vuokraovi.com/vuokra-asunto/ruovesi/ritoniemi/rivitalo/1293266
Onko kohtuutonta?Onpahan melkoinen vuokra yksiöstä Ruovedellä. Huh huh.
En muuttaisi ilmaiseksikaan tuollaiseen huumehörhöjen asumukseen.
- Anonyymi
Eihän kukaan voi vaatia että Kela kustantaisi heidän asumisensa täysimääräisesti.
Asunnon lisäksi vielä sähkö ja lääkärinkulut sekä vesi tekee jo tonnin kuussa.
Ne kulut pitää kattaa menemällä työhön eikä loisimalla kotona.- Anonyymi
Yksinkertaisille ihmisille kaikki on niin kovin yksinkertaista. Kuten se että oletusarvoisesti kaikki vain menevät töihin halutessaan. Ja että töitä tekemällä saa myös riittävän toimeentulon. Näinhän asia ei ole. Eikä ole ollut enää pitkään aikaan.
Sosiaaliturvariippuvainen ei ole etuoikeutettu, vaan kerjäläinen. Täysin systeemin armoilla elävä orja. Sosiaaliturvajärjestelmä jos menisi alta, koko elämältä lähtisi pohja pois. Sitäkö sinä toivot? Olisiko nautinnollista vahingoniloa? Ihan oikein lusmuille?
Miksipä et itse kokeilisi toimeentulotukikerjäläisen asemaa? Ole 5-10 vuotta työttömänä, ja yritä sitten mennä töihin.
Jos sinulla on tarjota pitkäaikaistyöttömille töitä palkalla jolla pystyy elämään, pistäpä sitten kiireesti ilmoitusta vaikkapa tänne palstalle. Varmasti kelpuutat kenet tahansa pitkäaikaistyöttömän jolta puuttuu kokonaan työhistoria normaalista työelämästä? Et? No sitä minäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinkertaisille ihmisille kaikki on niin kovin yksinkertaista. Kuten se että oletusarvoisesti kaikki vain menevät töihin halutessaan. Ja että töitä tekemällä saa myös riittävän toimeentulon. Näinhän asia ei ole. Eikä ole ollut enää pitkään aikaan.
Sosiaaliturvariippuvainen ei ole etuoikeutettu, vaan kerjäläinen. Täysin systeemin armoilla elävä orja. Sosiaaliturvajärjestelmä jos menisi alta, koko elämältä lähtisi pohja pois. Sitäkö sinä toivot? Olisiko nautinnollista vahingoniloa? Ihan oikein lusmuille?
Miksipä et itse kokeilisi toimeentulotukikerjäläisen asemaa? Ole 5-10 vuotta työttömänä, ja yritä sitten mennä töihin.
Jos sinulla on tarjota pitkäaikaistyöttömille töitä palkalla jolla pystyy elämään, pistäpä sitten kiireesti ilmoitusta vaikkapa tänne palstalle. Varmasti kelpuutat kenet tahansa pitkäaikaistyöttömän jolta puuttuu kokonaan työhistoria normaalista työelämästä? Et? No sitä minäkin.Siihen lopous myös kuntouttavat työt
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinkertaisille ihmisille kaikki on niin kovin yksinkertaista. Kuten se että oletusarvoisesti kaikki vain menevät töihin halutessaan. Ja että töitä tekemällä saa myös riittävän toimeentulon. Näinhän asia ei ole. Eikä ole ollut enää pitkään aikaan.
Sosiaaliturvariippuvainen ei ole etuoikeutettu, vaan kerjäläinen. Täysin systeemin armoilla elävä orja. Sosiaaliturvajärjestelmä jos menisi alta, koko elämältä lähtisi pohja pois. Sitäkö sinä toivot? Olisiko nautinnollista vahingoniloa? Ihan oikein lusmuille?
Miksipä et itse kokeilisi toimeentulotukikerjäläisen asemaa? Ole 5-10 vuotta työttömänä, ja yritä sitten mennä töihin.
Jos sinulla on tarjota pitkäaikaistyöttömille töitä palkalla jolla pystyy elämään, pistäpä sitten kiireesti ilmoitusta vaikkapa tänne palstalle. Varmasti kelpuutat kenet tahansa pitkäaikaistyöttömän jolta puuttuu kokonaan työhistoria normaalista työelämästä? Et? No sitä minäkin.Pitkäaikaistyöttömän pitää vain kouluttautua uuteen ammattiin, jos entisestä ei
löydy minkäänlaista työtä. Niin minäkin olen tehnyt ja kohtuullisella menestyksellä.
Töitä riitti hyvin 35 vuodeksi ja sen jälkeen saakin jo nauttia eläkkeestä.
- Anonyymi
Asumisenmenot saa varmaan olon köyhäksi saakka?
- Anonyymi
Ei ne asumismenot tunnu paljoa haittaavan. Tilava 4h k maksaa kuussa vain 330 €.
- Anonyymi
On ne umpi tyhmiä. Korottaa korottaa kun ei osaa asioita. Laskisivat nyt.
- Anonyymi
Aloitus on pelkkää paskapuhetta, ainakin pk-seudulla. Täällä yksityisomisteisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat olleet laskussa, välillä jopa syksyssä, viimeiset kaksi vuotta. Mutta tänä päivänä saat Kampista remontoidun yksiön tai noin 25 % alemmalla vuokralla kun vuonna 2019. Vuokrankorotuksia ei kukaan järkevä vuokranantaja ole edes yrittänyt tehdä, vuokranalennuksia sen sijaan on hyville vuokralaisille myönnetty kunhan eivät vain muuta pois.
Tosin pitää muistaa, että hyvä vuokralainen on työssä käyvä, vaikka samalla opiskelisikin, luottotiedot kunnossa ja vuokravakuus omalla rahalla maksettu.
Huonot vuokralaiset kokevat siis ongelma, silloin joutuu kommunistien riistämäksi!!- Anonyymi
Kukaan täysipäinen ei mene yksityisen vuokanantajan armoille asumaan. Ne voivat olla aivan millaisia tahansa. Hankala vuokranantaja voi tehdä vuokralaisen elämästä helvettiä.
- Anonyymi
"Tosin pitää muistaa, että hyvä vuokralainen on työssä käyvä, vaikka samalla opiskelisikin, luottotiedot kunnossa ja vuokravakuus omalla rahalla maksettu."
Millä tavalla on oleellista vuokranantajan kannalta mistä se vuokraraha hänen tililleen herahtaa? Eikö pääasia ole että herahtaa?
Luottotiedot voi menettää täysin ilman omaa syytä. Vaikkapa perinnöstä tulleiden ongelmien vuoksi. Luottotiedottomuus ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. Eikä se että kuuluu omistavaan osaa yhteiskuntaa tee kenestäkään hyvää ihmistä. Mulkut pärjäävät tässä maailmassa, hyvät ihmiset eivät. Niin se vain on. - Anonyymi
Olen ketjun aloittaja. Asuntoja on,mutta väärässä paikassa. Nyt on vapaa 2 asuntoa,mutta työmatka olisi 7 kilometriä. En omista autoa eikå ole julkista liikennettä. Liian pitkä matka polkupyörällä ajaa varsinkin,kun tulee vaikeat talvikelit.
- Anonyymi
Ei näyttäny mitenkään huonolta nuo määrät , ei toki uuteen asuntoon pääse mutta tuskin sitä nyt pystyy edes vaatimaan tai sallimaankaan , ihan yhtä heikoilla on paljon pientuloisita kansaa tässä maassa jotka sentään itse maksavat palkastaan asumisensa , en valittaisi.
- Anonyymi
Useampi ihminen yhteen asuntoon, niin ongelma ratkeaa ja tulee kaikille halvemmaksi. Köyhät tuilla eläjät voivat myös muuttaa maalle tyhjillään oleviin asuntoihin. Ja kas ongelma ratkaistu. Näin myös isommissa kaupungeissa vapautuu edullisia asuntoja pienellä palkalla töitä tekeville.
- Anonyymi
Ne, jotka saa asumistukea, niin heille kimppa-asuminen tulisi paljon kalliimmaksi, kun kaikkien asujien tulot lasketaan mukaan, niin silloin yleensä tapahtuu, että asumistukea ei silloin tipu tämmöiselle yhteistaloudelle.
Kun taas semmoiset, jotka eivät saisi asumistukea tulojensa puolesta, niin heillehän sopii kimppa-asuminen, kun heillä pienenee se määrä mitä joutuvat asumisestaan maksamaan, jos asuisivat yhteistaloudessa.
Tämä on niin väärin pienituloisia kohtaan, jotka joutuvat hakemaan asumistukea, kun heille ei mahdollisteta kimppa-asumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne, jotka saa asumistukea, niin heille kimppa-asuminen tulisi paljon kalliimmaksi, kun kaikkien asujien tulot lasketaan mukaan, niin silloin yleensä tapahtuu, että asumistukea ei silloin tipu tämmöiselle yhteistaloudelle.
Kun taas semmoiset, jotka eivät saisi asumistukea tulojensa puolesta, niin heillehän sopii kimppa-asuminen, kun heillä pienenee se määrä mitä joutuvat asumisestaan maksamaan, jos asuisivat yhteistaloudessa.
Tämä on niin väärin pienituloisia kohtaan, jotka joutuvat hakemaan asumistukea, kun heille ei mahdollisteta kimppa-asumista.Sää mitään siellä määräile että köyhien pitää muuttaa johonkin kimppakivaa- asumiskommuuniin. Kaikki eivät ole kommunisteja.
- Anonyymi
Toimeentulo ja asumisongelmat koskettavat lähinnä miehiä ei hedelmällisessä tilassa olevaa naista joka voi aina hankkia lapsia jos on taloudellisia huolia. On monta kikkaa jolla saadaan seuralaiselta se vahinko syntymään.
- Anonyymi
Toimeentulo- ja asumisongelmat koskettavat aivan yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. Lapsia ei ensinnäkään pidä tehdä aikuisten tarpeita täyttämään. Ja se lapsi pitää myös elättää. Totta tietenkin että lapsia tehdään paljon juuri siksi koska lapsen kanssa pääsee kaikkien jonojen ohi etuajo- oikeudella. Mutta asia ei ole ollenkaan noin yksinkertainen. Ja lapsettomia naisia on vaikka kuinka paljon.

Mutta yksinäinen mies jää aina asuntojonojen hännille.
Onko se sitä tasa-arvoa ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta yksinäinen mies jää aina asuntojonojen hännille.
Onko se sitä tasa-arvoa ?Miten niin. Tunnen tälläkin hetkellä kaksi aivan normaalia nuorta sinkkunaista jotka ovat asunnottomina. Millä tavoin miehet ovat tässä altavastaajia? Ihme ulinaa. Naisia ei kohdella yhtään helläkätisemmin tässä asiassa jos heillä ei ole lapsia. Ja jos miehellä on lapsia, myös hän pääsee asuntojonoissa ja kaikkialla jonojen ohi.
Olin itsekin asuntoa vailla pari vuotta sitten. Se kesti tosin vain viikon ja nukuin iäkkään äitini sohvalla sen ajan. Mutta sen takia jouduin hankkiutumaan kaikista huonekaluista ja tavaroistani eroon. Kaikki jouduin aloittamaan tyhjästä kun muutin taas uuteen asuntoon. Petarilla lattialla nukuin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin. Tunnen tälläkin hetkellä kaksi aivan normaalia nuorta sinkkunaista jotka ovat asunnottomina. Millä tavoin miehet ovat tässä altavastaajia? Ihme ulinaa. Naisia ei kohdella yhtään helläkätisemmin tässä asiassa jos heillä ei ole lapsia. Ja jos miehellä on lapsia, myös hän pääsee asuntojonoissa ja kaikkialla jonojen ohi.
Olin itsekin asuntoa vailla pari vuotta sitten. Se kesti tosin vain viikon ja nukuin iäkkään äitini sohvalla sen ajan. Mutta sen takia jouduin hankkiutumaan kaikista huonekaluista ja tavaroistani eroon. Kaikki jouduin aloittamaan tyhjästä kun muutin taas uuteen asuntoon. Petarilla lattialla nukuin.Jotenkin tuntuu tutulta. Kun muutin kauan sitten kaupunkiin työhön, niin
kalusteina oli vain keittiöjakkara ja patja, mutta niilläkin pärjäsi.
Muutaman tilin jälkeen tilanne alkoi jo selkeästi muuttua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin tuntuu tutulta. Kun muutin kauan sitten kaupunkiin työhön, niin
kalusteina oli vain keittiöjakkara ja patja, mutta niilläkin pärjäsi.
Muutaman tilin jälkeen tilanne alkoi jo selkeästi muuttua.Minkä tilin? Luuletko että kaikille on jotain tiliä tarjolla?
Mitä helvettiä se edes tarkoittaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin tuntuu tutulta. Kun muutin kauan sitten kaupunkiin työhön, niin
kalusteina oli vain keittiöjakkara ja patja, mutta niilläkin pärjäsi.
Muutaman tilin jälkeen tilanne alkoi jo selkeästi muuttua.Niin. Nuorena tällaiset tilanteet ovat suhteellisen normaaleja. Sitä kun muutettiin teini- ikäisenä pois kotoa ja nukuttiin lattialla, aloitettiin kaikki pisteestä nolla. Sitä muistellaan myöhemmällä iällä vain hauskana seikkailuna. Lähtöpisteenä mistä elämä alkoi.
Köyhän elämä ei edisty siitä tilanteesta mihinkään. Keski- iässä kun joutuu koko ajan aloittamaan kaiken alusta, se ei ole enää hauskaa.
Köyhyys- keskustelu on saatananmoista hurskastelua teiltä jotka ette tajua koko asiasta mitään. Joten voisit ehkä vain pitää sen turpasi kiinni ja keskittyä siihen omaan elämääsi kun sinulla kaiketi sellainen on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä tilin? Luuletko että kaikille on jotain tiliä tarjolla?
Mitä helvettiä se edes tarkoittaa?Niin ei sitä voi tiliksi kutsua, kun Kela suorastaan syytää tukiaisia.
Mutta jos haluaa parantaa elinolosuhteitaan, niin se onnistuu ansioilla.
Mutta apaattiselle betonibunkkerin asukille mikään ei ole tarpeeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta yksinäinen mies jää aina asuntojonojen hännille.
Onko se sitä tasa-arvoa ?Näin on todellisuudessa , toisten on vaan vaikea sitä myöntää , tasa-arvo on sanahelinää tässä maassa kuten on nähty jo kauan monessa asiassa ja miehet häviäjiä , paitsi palkassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Nuorena tällaiset tilanteet ovat suhteellisen normaaleja. Sitä kun muutettiin teini- ikäisenä pois kotoa ja nukuttiin lattialla, aloitettiin kaikki pisteestä nolla. Sitä muistellaan myöhemmällä iällä vain hauskana seikkailuna. Lähtöpisteenä mistä elämä alkoi.
Köyhän elämä ei edisty siitä tilanteesta mihinkään. Keski- iässä kun joutuu koko ajan aloittamaan kaiken alusta, se ei ole enää hauskaa.
Köyhyys- keskustelu on saatananmoista hurskastelua teiltä jotka ette tajua koko asiasta mitään. Joten voisit ehkä vain pitää sen turpasi kiinni ja keskittyä siihen omaan elämääsi kun sinulla kaiketi sellainen on.Koetin kyllä päästä lähemmäs sitä köyhyyden ja vähävaraisuuden ydintä ja
hämmästyin sitä että ihmisiltä todellakin puuttuu kaikenlaista.
Omasta nuoruudesta muista kyllä, että vanhemmat ei aina antaneet sitä taskurahaa
kun sitä ei varmaankaan ollut , mutta muistikuvat ovat pahasti haalistuneet.
Vähän aikaa sitten vaihtelimme taloteen erilaisia välineitä uudemmiksi vaikka ne
entisetkin olivat ehjiä. No laitettiin ne vanhat sinne netin "roskalavalle" jonkun
toisen mahdolliseksi iloksi . Todettiin että ihmiset suorastaan päivystää siellä.
Vaivaisen 5:den minuutin kuluttua tuli ensimmäinen soitto ja eka kodinkone lähti
ja jo tunnin kuluttua oli se toinenkin löytänyt uuden omistajan.
Kyllä siinä ällistyy tuota tarpeen suuruutta eli ihmiset tarvii halpaa tavaraa.
Kaikilla ei pelimerkit aivan riitä uuden hankintaan tai sitten ne on sellaisia esim. opiskelijoita, jotka opiskelun loputtuya heittävät kaiken roskiin ja lähtevät pelkän matkalaukun kanssa takaisin kotikonnuille. Keilläkin näet kerrostalon roskikset täyttyvät aina kun joku muuttaa pois. Voi sitä isojen jätesäkkien määrää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Nuorena tällaiset tilanteet ovat suhteellisen normaaleja. Sitä kun muutettiin teini- ikäisenä pois kotoa ja nukuttiin lattialla, aloitettiin kaikki pisteestä nolla. Sitä muistellaan myöhemmällä iällä vain hauskana seikkailuna. Lähtöpisteenä mistä elämä alkoi.
Köyhän elämä ei edisty siitä tilanteesta mihinkään. Keski- iässä kun joutuu koko ajan aloittamaan kaiken alusta, se ei ole enää hauskaa.
Köyhyys- keskustelu on saatananmoista hurskastelua teiltä jotka ette tajua koko asiasta mitään. Joten voisit ehkä vain pitää sen turpasi kiinni ja keskittyä siihen omaan elämääsi kun sinulla kaiketi sellainen on.Miten se vanha kansanviisaus olikaan ? Köyhyys pitää ansaita, mutta katkeruus
tulee ihan ilmaiseksi. Tuntuukin olevan täällä vallalla melko laajalti.
( kai sitä nyt vähän sarkasmia sallitaan) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä tilin? Luuletko että kaikille on jotain tiliä tarjolla?
Mitä helvettiä se edes tarkoittaa?Kun armeijan jälkeen kävi heti kyselemässä muutamasta paikasta töitä,
niin tärppäsi ainakin kahdessa paikassa. Tiedoksi siis kaikille tietämättömille
että ne maksaa työntekijöille ihan palkkaa, eikä kuntoutustukea.
- Anonyymi
Kyllä te pärjäätte kun lopetatte alkoholin juomisen ja tupakan polton.
- Anonyymi
Kun hylkäsi alkoholin jo nuorena ja tupakanpolttoa ei tullut edes aloitettua, niin oli ihan mukava havaita, että tuhansien savukeaskien rahat kertyi tilille töitä tehden.
Niitä sitten voi käyttää vaikka asunnon ostoon käsirahaksi.
Onhan se paljon mukavampaa maksaa omasta 200 € vastiketta kun 600 € vuokraa.
Kun on saanut pienen asunnon maksettua, niin siitä on helppoa pinnistaa
kohtuullisen pienellä välirahalla suurempaa tai saman kokoiseen uudempaan.
- Anonyymi
Kaverilla kävi joskus niin että Kela ei suostunut antamaan päätöstä vuokravakuuksien maksusta ennen kuin vuokrasopimus oli allekirjoitettu. Sopimus piti ensin lähettää kelaan allekirjoitettuna hakemuksen liitteeksi ennen kuin kela suostui tekemään päätöksen vakuuksista. Hän joutui allekirjoittamaan vuokrasopimuksen tietämättä saako vakuusrahoja.
Kun sopimus oli allekirjoitettu Kela ei myöntänytkään vuokravakuusrahoja koska asunto oli kalliimpi kuin edellinen. Ei voinutkaan muuttaa, ja joutii perumaan vuokrasopparin. Mutta sitten vuokranantaja vaatikin vuokravakuusrahoja sakkomaksuksi vuokrasopimuksen purusta. Joutui menemään kiireellisenä tapuksena kunnan sosiaalitoimeen kerjuulle. Sielläkin joutui itkemään ja parkumaan että mitä tehdä. Jokatapauksessa vakuusraha tulee hänen maksettavakseen. Lopulta sosiaalitäti heltyi. Tämä perustui ajatukseen, että kaveri halusi mukavuussyistä muuttaa entistä kalliimpaan asuntoon, vaikka ongelma oli ettei hän saanut kohtuuhintaista.- Anonyymi
Harkinnanvaraista hakiessaan ongelma oli muuten ensin se, että tämä kaveri oli liian hyvinvoivan näköinen. Urheilullinen itsestään huolta pitävä ihminen joka ei ollut sosiaalitätin mielestä ulkoiselta olemukseltaan uskottavasti harkinnanvaraisen tuen tarpeessa. Vasta kun sosiaalitoimen asiakkaana hänet hajotettiin kappaleiksi ja alkoi itkeä ja valittaa toivottamana kun ei enää tiedä mitä tehdä, vasta silloin vakuusraha heltisi.
Köyhän tukiriippuvaisen on siis oltava huonovointinen, sairas ja moniongelmainen muuten ei toimeentulotukea tipu. Siitä ettei pidä itsestään huolta ja voi huonosti palkitaan helpommin saatavalla harkinnanvaraisella sosiaaliturvalla. Köyhälle on siis haitallista pitää huolta itsestään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harkinnanvaraista hakiessaan ongelma oli muuten ensin se, että tämä kaveri oli liian hyvinvoivan näköinen. Urheilullinen itsestään huolta pitävä ihminen joka ei ollut sosiaalitätin mielestä ulkoiselta olemukseltaan uskottavasti harkinnanvaraisen tuen tarpeessa. Vasta kun sosiaalitoimen asiakkaana hänet hajotettiin kappaleiksi ja alkoi itkeä ja valittaa toivottamana kun ei enää tiedä mitä tehdä, vasta silloin vakuusraha heltisi.
Köyhän tukiriippuvaisen on siis oltava huonovointinen, sairas ja moniongelmainen muuten ei toimeentulotukea tipu. Siitä ettei pidä itsestään huolta ja voi huonosti palkitaan helpommin saatavalla harkinnanvaraisella sosiaaliturvalla. Köyhälle on siis haitallista pitää huolta itsestään.Niin, tuli toikin tapaus mieleen kun itselleni kävi samoin kauan kauan aikaa sitten.
Vuosia sitten jouduin tilanteeseen jossa vuokraisäntäni poika muutti asuntoon ja minä jouduin ulos. Uuden asunnon vuokranantaja vaati kahden kuun vuokravakuudet, ja vanhan asunnon vuokranantaja vaati vuokran vielä samalta kuulta. Jouduin siis maksamaan kahdesta asunnosta vuokrat ja vakuudet usealta kuulta ja olin kusi sukassa.
Jouduin kerjuulle sosiaalitoimeen. Sosiaalitäti uteli kaikki mahdolliset muut keinot saada vakuudet mm sukulaisilta ja kavereilta lainaksi. Vaikutti hyvin epäuskoiselta kun kerroin tilanteeni. Kauheasti piti todistella ja perustella miksi en pysty itse maksamaan vakuuksia ja vuokria. Epäilen tämän johtuneen vain siitä etten ollut ulkoiselta olemukseltani sosiaalitapauksen näköinen. Siistit kuteet päällä, terve, hampaat valkoiset ja haisen hyvältä. Myös tämä täti sai minut lopulta itkemään. Olin lopulta aivan paniikissa että mitä tehdä.
Sitten sosiaalitäti alkoi lässyttää minulle kuin lapselle tunteellisesti ja kysyi "kuinka voit?". Hän siis käytti tällaista psykologista painostusta ensin hajottaakseen minut kappaleiksi henkisesti jotta saisi syyn keksiä minulle jotain "mielenterveyshäiriöitä" vaikka ongelmani oli silloinkin ihan vain köyhyys, ja asunnottomuuden uhka. Ihan vitunmoisia kiusaajia ovat noikin paikat täynnä.
Jos joudutte hakemaan harkinnanvaraista kunnan sosiaalitoimelta kannattaa jättää viikon suihkut käymättä, meikkaamatta, ja pistää jätesäkki päälle ja näyttää mahdollisimman kärsivältä. Siisti ja terve habitus riskeeraa oikeutesi toimeentulotukeen. Köyhää katsotaan kieroon kaikkialla jos olet liian terve, siisti ja asiasi hyvin hoitava lainkuuliainen kansalainen. Köyhyyden pitää virallisen narratiivin mukaan johtua siitä että köyhä on itse "sössinyt" asiansa koska elämänhallinta.
- Anonyymi
Muistaako kukaan koska viimeksi on norstettu toim.tt.vuokrarajoja viimeksi?
Ei ainakaan vuosina 2021 eikä 2022.
Oma vuokra samassa asunnossa noussut joka vuosi reilu 50e.
Ja asun hekan asunnossa eli pitäisi olla ns.edullinen.- Anonyymi
Mutta työeläkeläisen tulo nousee sen 150 €/kk heti vuoden alusta, joten mitään
ongelmia ei vuoranmaksussa eikä varsinkaan vastikkeen maksussa synny.
Pitää vaan muuttaa jonkinlaiseen kimppakämppään, niin pääsee todella halvalla,
kun kulut jaetaan usean henkilön kesken, niin pärjää pelkillä tukiaisilläkin.
Esim. 4h+k kämpässä voi helposti asua 3 "pariskuntaa" ilman ongelmia.
- Anonyymi
Pitäisikö toimeentulotuella pystyä maksamaan jotakin kallista kaupunkiasuntoa ?
Eikö toimeentulotuella voisi asua jossakin halvalla esikaupunkialueella:
Näin ne työssä käyvät tai muuten enemmän tienaavat voisivat asua lähellä
työpaikkoja ja samalla yhteiskunta säästäisi avustusrahoja.
Valtiontalouden tervehdyttämiseksi tuet pitää jäädyttää 10 vuodeksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502234Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖24889- 68863
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51831Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me118819Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9753Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22733