Tonnikalat

Tonnikaloja on monia eri makuja. Mitä niistä kannattaisi kokeilla?
15842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ne reilummin maustetut ovat hyviä kuten paprika tai chili.
Myös currykastike maistuu hyvältä tonnikalan kanssa.

Äänestä

Varmaan jotkut ovat hyviä, mutta halpoja eivät mitkään ole olleet tällä vuosituhannella.

Äänestä

raha tekekee ihmisistä alkoholisteja eli kaikilta pankkiireitäa pitää voistaa varallisuus jotta yhteiskunta paranee.

Äänestä

Tomaatti-basilika on ainakin aika hyvä ja perusvarma makuvaihtoehto.

Äänestä

On vaan kalliita. Köyhtyy. Mutta chilituna vois olla hyvä. Yleensä silloin kun ostin, ostin ihan perustonnikalaa öljyssä. Parasta

Hitto kun sais särkeä. Särki on suomen tonnikala. PurkitetTUNA se vasta kallista onkin.

Äänestä
  • Kaveri purkittaa särkeä myyntiin Järki Särki, hyviä ovat!
    Minä purkittelen itse omat särkisaaliit, kun keväällä tulee kutuaikaan hyvin särkeä. Netistä löytyy hyvät ohjeet purkitukseen, ei maksa mahdottomia koko vuoden särkisäilykkeet itse tehtynä.
    Ja voihan sitä ahventakin purkittaa samalla lailla, hyvää siitäkin tulee!

    Tonnikala on kallista Suomessa purkitettuna tavan kaupoissa, ellei osta vakuutusyhtiön myynnistä isommassa erässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaveri purkittaa särkeä myyntiin Järki Särki, hyviä ovat!

    Mutta Tokmannilta saa melko halvalla sitä Priima-merkkistä tonnikalaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta Tokmannilta saa melko halvalla sitä Priima-merkkistä tonnikalaa.

    Kyllä ei ole halpaa sekään tonnikala. Kova on kilohinta! Jostain verkkokaupasta on joskus myyty tonnikalaa sopivalla hinnalla, kun päiväys lähestymässä. Vakuutusyhtiöllä halvimmat tonnikalat, kun myyvät kuljetusvahingoista lunastettuja laatikkokaupalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaveri purkittaa särkeä myyntiin Järki Särki, hyviä ovat!
    Minä purkittelen itse omat särkisaaliit, kun keväällä tulee kutuaikaan hyvin särkeä. Netistä löytyy hyvät ohjeet purkitukseen, ei maksa mahdottomia koko vuoden särkisäilykkeet itse tehtynä.
    Ja voihan sitä ahventakin purkittaa samalla lailla, hyvää siitäkin tulee!

    Tonnikala on kallista Suomessa purkitettuna tavan kaupoissa, ellei osta vakuutusyhtiön myynnistä isommassa erässä.

    No tätä järkisärkeä olenkin katsonut mutta tyyriiltä vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ei ole halpaa sekään tonnikala. Kova on kilohinta! Jostain verkkokaupasta on joskus myyty tonnikalaa sopivalla hinnalla, kun päiväys lähestymässä. Vakuutusyhtiöllä halvimmat tonnikalat, kun myyvät kuljetusvahingoista lunastettuja laatikkokaupalla.

    Kerroppas vakuutusyhtiön osoite ja nimi ynnä infoo. Aika jännä vaan että vakuutusyhtiö myy elintarvikkeita.

    Äänestä

  • jeejees kirjoitti:

    Kerroppas vakuutusyhtiön osoite ja nimi ynnä infoo. Aika jännä vaan että vakuutusyhtiö myy elintarvikkeita.

    Myy vakuutusyhtiöt elintarvikkeita, kuten juuri säilykkeitä tai jostain kuivatavaraa, kuten keksejä. Olen ostanut vuosia ruokaa vakuutusyhtiöltä. Onhan sitä muutakin myynnissä, mitä menee vahingoissa lunastukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myy vakuutusyhtiöt elintarvikkeita, kuten juuri säilykkeitä tai jostain kuivatavaraa, kuten keksejä. Olen ostanut vuosia ruokaa vakuutusyhtiöltä. Onhan sitä muutakin myynnissä, mitä menee vahingoissa lunastukseen.

    TH-market vantaa? vahinkotavaraliike??

    Äänestä

Maustetut tonnikalapurkit(kin) ovat pienentyneet mutta hinta noussut.Lientä liikaa ja syömistä vähän jos on muutakin kuin tonnikalaa.
Tillitonnikalasta pidän ja tavallisesta. ostan ne lidlistä.

Äänestä

Calvon pieni purkki on juuri sopiva yksinasuvalle. Toki niitäkin on monia lajeja, toisissa auringonkukkaöljyä ja toisissa vettä.

Sitten on vielä joku sertifikaatti juttu, joka ymmärtääkseni takaa kalastuksen delfinejä suojelevasti (mitä ikinä se tarkoittaakin). Joka tapauksessa tämä sertifikaatti tai sen puuttuminen vaikuttaa purkin hintaan ratkaisevasti.

Äänestä
  • Kallista on silti, ei kummoisia kykyjä vaadita, kun voi kalastaa vaikka mato-ongella sen verran kalaa, mitä yhdessä purkissa on kalaa. Eikä tarvitse kantaa huolta delfiineistä!
    Nytkin kesällä saa muutamassa minuutissa mato-ongella ruokakalat vedestä nostettua, kun käy onkimassa jossain sillalla taikka laiturilla.
    Pienistä ahvenista saa hyvät täytteet pizzaan taikka paistaa pannulla. Kalakeitto tulee myös hyvä onkikaloista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tonnikaloja on monia eri makuja. Mitä niistä kannattaisi kokeilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu