Siis oikeasti puolikuuro ja rytmitajuton, naiset ovat sen kertoneet, että kädenalitanssijat ovat tuhonneet lavatanssikulttuurin?
Mihin sitten perustuu se, että tanssit, joihin kädenalitanssijat eivät tule, ovat täysin vähäväkisiä eli konkurssikypsiä? Miksi pitää valittaa, vaikka siellä on runsaasti tilaa niille kouheroille, joita ei mahdu tekemään kädenalitanssijoitten tansseissa? Oma egokin mahtuu sinne vaikka poikittain eli samalla tavalla, jolla sitä on yritetty vängätä kädenalitansseihin.
Jos olet puolikuuro ja rytmitajuton, niin voitko sanoa kädenalitanssijoista?
4
62
Vastaukset
- Anonyymi
Samaa mieltä! Menkää valittajat vähemmän suosittujen orkkien tansseihin. Välttäkää ainakin Hurmaa, Kyöstiä, Taikakuuta, Werandaa ja Sinitaivasta.
- Anonyymi
Minäkin olen naisten keskuudessa hyvin paljon pidetympänä viejänä kuin keskustelunavauksessa mainittu sitä mieltä, että ei voi sanoa. Nimittäin tuohtuneet naiset ovat kertoneet minulle joka kerta, kun hän on yrittänyt luikerrella heidän suosioonsa meikäläistä mustamaalailemalla. Hänen harmikseen naiset eivät ole millään voineet pitää hänen kertomiaan ns juttujaan tosina.
- Anonyymi
Mietitäämpä asiaa ensinnäkin siltä kannalta, että mitä järkeä on sitä egoaan poikittain vängätä mihinkään tansseihin saati sellaisiin, joissa on lähemmäs toistasataa niitä inhoittavia kädenalitanssijoita? Ja toisaalta mitä järkeä on ryhtyä änkeämään egoaan poikkiteloin perinnetansseilla kuten esimerkiksi jenkalla ja vielä ulkokehällä, joka on siihen saakka ollut perinteisen etenevän jenkan tanssijoille varten, tekemään modernin fuusiojenkan näennäisesti eteneviä etu- ja takaotsoja? Kyllä tässä on ego nyt hieman karannut kädenalitanssijoitten halveeraajalta käsistä ja naiset tietysti kanssa.
- Anonyymi
Jos kerran haluaa tehdä näyttäviä fuusiojonkun kuvioita kuten esimerkiksi niitä otsoja, niin mikä estää silloin kiertämästä televiision tansseja, missä on tilaa tehdä vaikka ja mitä ja saa sitä näkyvyyttäkin, että näkevät kaikkialla, mistä pesee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851