Seinäjoen uskonnollinen kingi M. Mattila

Miksi M. Mattilalla ei ole luottamusta ja hyvää todistusta Seinäjoen yhdeltäkään kristilliseltä seurakunnalta?
Taitaa olla bannattu Seinäjoella ja laajemaltakin Suomessa.

1.Tim 3:7 Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
2097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

M.M oli parhamilaisuuden hengellä täytetty nokialainen insinööri.
Nykyään vihan hengessä oleva nettiriipuvainen "oikeaoppinen".

Äänestä

Olisi hienoa kuulla todistus miten pääsee parhamilaisuuden hengestä eroon.
Uskon että parhamilaisuudessa on takana monia henkiä ja tuhansia juonia.
Se nostaa kovasti ainakin itseluottamusta omiin hengellisiin kykyihin.
Menneisyys jättää aina jälkensä.

Äänestä

Pitääkö Mattila itseään kirjanoppineiden elliittinä mutta Raamatussa varoitetaan kirjanoppineista Jeesuksen sanoin (kyykäärmeeen sikiöt) mutta kirjanoppineisuus on kuitenkin lihallista viisautta.
Paljon sanoja ja pitkät puheet = oman äänen narsistinen rakastaminen on pelkkää lihallisuutta lammasturkissa.

Äänestä

Mattilan iso ja terävä leimakirves on jo heilunut pitkään ihan olantakaa.
Tuloksena on saatu peukutuksia juutoopeen.

Äänestä

Ainakin naapureitten mukaan tuo Mattila on melko vinksahtanut tyyppi jota kannattaa varoa visusti. T. IIsakki Nurmosta.

Äänestä

Törmäsin netissä tuohon Mauno Mattilaan jo joskus 2010- luvulla. Käytti silloin nimimerkkiä Ingengör netissä.


Kirjotitti outoja tekstejä. Ilmeisestä traumaattisesta taustasta nousseita komplekseja naisia kohtaan!! Koetti netissä käskyttää naisia hellan ja miehen nyrkin väliin, jne.

Todella sairasta menoa oli ja on edelleenkin. Kuin luonnevikaisen koiran rähinää, ja hirveää pomottelun mallia....

Ei kukaan täsyjärkinen ja normitason ihminen tai uskova voi ottaa todesta hänen touhujaan. Tyypillinen vallanhaluinen lahkoilmiö....

Äänestä

MAUNO MATTILA on KUNNON SAARNASMIES!!! joka sanoo SYNNIN SYNNIKSI ja siksi moni ei suostu kuuntelemaan!!

Äänestä
  • Synti on syntiä ja lihavuus on ylensyömistä eli syntiä.

    Psalmi 73:7
    "Heidän silmänsä pullistuvat ulos heidän lihavuudestaan, heidän sydämensä kuvittelut kulkevat valtoimina."

    Äänestä

  • Kyllä minä suostun kuuntelemaan, jos joku sanoo synnin synniksi!

    Mutta?

    Jos joku vuosikymmeniä jatkaa agendaa, jossa JUMALAN luomia naisia
    koetetaan laittaa kuin... mitäkin?

    Niin ei sellaista sairasta opetusta tarvitse ottaa todesta.

    Nainen se Maunonkin synnytti?

    Ja nainen se Jeesuksenkin synnytti?

    Joten kyllä JUmala naisia tarvitsee?

    Ja arvostaakin!

    Amen.

    Äänestä

.iehet rupeekin uudestisyntynreksi että saa naisvihalleen luonnollisen turnaus.

Äänestä

Joko M.M on hävittänyt kaikki h-oppiset S-joelta?

Äänestä
  • Homooppisetko?

    Homostelu homoliitossa ei ole syntiä?

    Äänestä

Onhan Maunolla hyvääkin asiaa mutta se Teemu Selänne video on sielullista humbuugia. Selänne ei ole mikään profetallinen merkki Suomelle. Siinä Mauno itse astui harhaan. Lapsellinen video enkä ymmärrä kuinka joku voi tuollaista julkaista.

Äänestä

>> Sillä paljosta työstä tulee unia, ja missä on paljon sanoja, siinä on tyhmä äänessä. <<

Äänestä

Minä olen saanut Maunon videoista paljon. Viimeisinkin oli tosi herättelevä. Alkoi tuntumaan luonnolliselta asialta, että Jeesus noutaa kohta omansa pois ja antikristus astuu näyttämölle väärän profeetan kanssa.

Ihmiset uskovat kyllä kaiken, mitä mediassa sanotaan. Jos asiantuntija sanoo, että bensan, sähkön ja kaiken korotukset on hyvä asia, niin kansa uskoo näköjään senkin. Helppo uskoa, että antikristukseen ihastutaan median ohjaamana kuin Obamaan ja Gretaan moninkertaisena. Väärä profeetta saa tulen taivaastakin lankemaan alas. Ehkä hänen uskotaan hallitsevan ilmastoa. Antikristus puolestaan tuo rauhan ja taloudellisen vakauden. Varmaan lupaa poistaa köyhyyden ja kulkutaudit jne.

Äänestä

Mattilan lopunajan kultista

"Alkoi tuntumaan luonnolliselta asialta, että Jeesus noutaa kohta omansa pois."
- kohta (parin päivän sisällä)

"Antikristus puolestaan tuo rauhan ja taloudellisen vakauden."
- ????
- ei kyllä ole Raamatusta

Mat 24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Joku voi uskoa että mattilalaiset tietävät.
Miten iso joukko teitä on?

Selkeästi olet profeetta Mattilan seuraaja ja imet opetukset häneltä.
Harhaoppi on oikean ja väörän sekoitusta.

Äänestä
  • Juudas Iskariot välitti näennäisesti köyhistä: "Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: 'Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denaariin ja niitä annettu köyhille?' Mutta tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu" (Joh. 12:4-6)

    Tämä on vain omaa spekulaatiotani, että ajattelen antikristuksen olevan Juudaksen kaltainen. Hän ilmestynee hyväntekijänä, joka lupaa poistaa köyhyyden, kuten Juudaskin oli haluvinaan.

    En oikein haluaisi imeä sinunkaan opetustasi, kun kirjoituksesi on niin riitaisaa ja katkeran kiivasta. Sellainen ei ole Jumalasta.

    Äänestä

Mattilalla on kyseenalaisia ja jopa vaarallisia julkaisuja koskien psykologiaa ja psykiatriaa. Laitan tähän kaksi lainausta hänen FB-seinältään 17.7.2022:

" Moni ei ole vielä herännyt siihen realiteettiin, ettei psykologia perustu totuudelle, se on ateistin versio oikeasta sielunhoidosta ja se hedelmät ovat äärettömän huonot. Se ei toimi, koska sillä ei ole armoa ja totuutta, mutta evankeliumi on molemmat."

"Kun olen seurannut niitä psykologian verhon alla olevia "kristittyjä", niin hyvin usein he ovat myös näitä menestysteologiaan tai uushenkisyyteen kallellaan olevia kristittyjä. He ottavat psykologian opit, esimerkiksi rakasta itseäsi, ja sovittavat sen Raamattuun, ja loppuviimein silloin sekoitus on vieläkin turmiollisempi kuin puhdasoppinen okkultismi, mitä psykologia juuriltaan on.
Tämän sijaan, kehotan etsimään kokeneen uskovan seurakunnan paimenen, vanhemmistoveljen tai vanhemman sisaren (mielellään samaa sukupuolta olevan kuin itse), ja hänen kanssaan keskustelemaan elämästään. Silloin saa parhaan mahdollisen avun vailla myrkyllisiä sivuoireita.
Kristillisen ihmiskäsitys ja psykologeille opetettu ihmiskäsitys kun on radikaalisti erilainen. Psykologia pyrkii sälyttämään syyt ihmisen ulkopuolelle, mutta Jeesus opettaa että ihmisen sydän on pahuuden lähde.
Psykologi myös ensisijaisesti aina ajattelee ihmisen sielun parantumista, mutta uskovainen sielun pelastusta. Koska "kristitty" psykologi työkseen yrittää hoitaa pakanoista uskovaisiin ihmisiä, hän siinä oppii laittamaan uskon syrjään, jolloin hänen tarjoamansa sielunhoito on aina ensisijaisesti hengetöntä vailla evankeliumi ja totuutta, koska sen on kelvattava ateistillekin.
Käytännössä siis se sielunhoito muuttuu sellaiseksi, että siinä voidaan vaikka lopuksi rukoilla, mutta evankeliumi jää pois."

Kyllähän sielunhoito toimii kun ei ole kysymys vakavasta mielenterveyden häiriöstä, samoin keskustelu kenen ymmärtävän läheisen kanssa tahansa. Jeesuksen omakin voi olla psyykkisesti sairas ja tarvita lääkehoitoa ja terapiaa sen tukena. Toivottavasti kukaan ei lopeta lääkitystään tai hoitosuhdettaan Mattilan ohjeistamana. Huuhaa-hoidoista on toki oikein varoittaakin.

Äänestä

Mattilan taustat ovat olleet väkevissä eksytyksissä ja sielullisuudessa (helluntailaisuudessa).
Kuka on ajanut pois Maunosta nämä riivaajahenget on olennainen kysymys?

Matt. 10:
"Ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa."

Äänestä

moni saattoi törmätä netissä tuohon Mauno Mattilaan jo joskus 2010- luvulla. Käytti silloin nimimerkkiä " Ingengör" netissä.

Kirjotitti outoja tekstejä. Ilmeisestä traumaattisesta taustasta nousseita komplekseja naisia kohtaan!! Koetti netissä käskyttää naisia hellan ja miehen nyrkin väliin, jne.

Todella sairasta menoa oli ja on edelleenkin. Kuin luonnevikaisen koiran rähinää, ja hirveää pomottelun mallia....

Ei kukaan täsyjärkinen ja normitason ihminen tai uskova voi ottaa todesta hänen touhujaan. Tyypillinen vallanhaluinen lahkoilmiö....

Mattilalla on pinttynyt agenda ja naisiin kohdistuva viha.
Ei se kuulu evankeliumiin eikä Jeesuksen opetuksiin!

Kun joku vihaa ja vastustaa Jumalan luomia naisia sillä volyymillä, jota tämä mattila on vuosikaudet saarnannut, niin hän on raukka pahasti eksynyt!

Kun ei kunnioita Jumalan luomistekoja (naisissa) vaan halveksii, vähättelee ja koettaa painaa maahan? Niin kyseessä ei ole Jumalan Hengen innoittama työ.

Jokainen nöyrä ihminen kunnioittaa Jumalan luomistekoja.
Jokainen ylistää HÄnen ihmeitään, Hänen luomakuntansa suuruuttakin ja ihmeellisyyttä!

Kaikkea, ja ihmisiä tietysti.

Mattilan agenda on täynnä vihaa, katkeruutta, kaunaisuutta!

"Joka ei rakasta - sisaria - ei ole Jumalasta mitään oppinut!"

Mutta? Ei Mattilakaan voi "parantua" - naistraumoistaan - ellei hän näe ja tunnusta tuota vihaansa? Kaikki muut sen näkevät, hän on sokea itselleen...

Herra häntä parkaa auttakoon!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi M. Mattilalla ei ole luottamusta ja hyvää todistusta Seinäjoen yhdeltäkään kristilliseltä seurakunnalta?
Taitaa olla bannattu Seinäjoella ja laajemaltakin Suomessa.

1.Tim 3:7 Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu