Venäjän ongelmat Ukrainassa pahenevat

Anonyymi

VENÄJÄN vaikeudet jatkaa hyökkäystään Ukrainassa tehokkaasti tulevat pahenemaan, kertoi Britannian tiedustelupalvelu päivittäisessä raportissaan Twitterissä tiistaina.

Syynä vaikeuksiin on pula sotilaista sekä sotiminen kahdella rintamalla. Venäjän on päätettävä sen välillä, vahvistetaanko joukkoja Ukrainan eteläosassa, missä Ukrainan uskotaan suunnittelevan vastahyökkäystä, vai siirretäänkö voimaa Donbasin alueelle, jonka Venäjä haluaisi vallata kokonaan.

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta arvioi, että Venäjä keskittyy yhä Itä-Ukrainan miehittämiseen.

– Venäjä on retorisesti sitoutunut Donbasin alueen ”vapauttamiseen” eli miehittämiseen, koska sillä oikeutetaan sotaa. Voidaan siis olettaa, että se on edelleen painopiste ja Venäjä yrittää ottaa idän haltuun.

– Sodassa on kuitenkin kaksi osapuolta eikä Ukraina tietenkään suostu tähän. Olisi järkevää Ukrainan kannalta, jos he etelässä aloittavat vastahyökkäyksen, niin kuin he ovat luvanneet tehdä.

Ukrainalaisten sotamenestys tukeutuu parempaan taktiikkaan ja länsimaiseen asetukeen, sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö sanoo.

Käihkö sanoo, että vastahyökkäykseen Ukrainalla tulisi kuitenkin nyrkkisäännön mukaan olla kolminkertainen määrä ylivoimaa Venäjään nähden.

– Onko Ukrainalla tällaista määrää ylivoimaa tällä hetkellä? Jos ei ole, niin hyökkäys voi olla heikko. Ukrainalaiset voivat tosin pyrkiä katkaisemaan Hersoniin Dnipro-joen yli vievät kaksi siltaa ja eristämään venäläiset miehitysjoukot joen länsipuolelle.

Silti Ukrainan kannattaisi kuitenkin Käihkön arvion mukaan pyrkiä iskemään mahdollisimman voimakkaasti etelässä.

– Etelä on pitkällä tähtäimellä paljon tärkeämpi Ukrainalle kuin itä. Siellä ei ole sodittu niin paljon eli siellä ei ole niin paljon tuhoja kuin idässä. Venäjä on viime aikoina ottanut haltuunsa alueita, jotka se on ensin pommittanut aika lailla rikki. Etelässä on satamakaupungit ja paljon viljelymaata.

– Pitkällä tähtäimellä voidaan sanoa, että Ukraina pystyy selviämään ilman itää, mutta sen on hirveän vaikea selvitä ilman etelää, hän kiteyttää.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ukrainan päivätappiot on jo jonkin aikaa olleet paljon suuremmat kuin Venäjällä. Se on nimenomaan Ukraina, joka on kirissä tällä hetkellä.

      Tuo ”brittitiedustelu” on osoittautunut pelkäksi Kiovan propagandatoimistoksi. Jos brittitiedustelun ”tiedot” ja ”arviot” olisi ollee öt oikeassa, ukrainalaiset olisivat jo Moskovan porteilla.

      • Anonyymi

        Brittitiedustelu ei ole kertaakaan maininnut Moskovan porttien olevan uhattuna. Sen sijaan Kiovan porteilta uhka väistyi kauemmaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Brittitiedustelu ei ole kertaakaan maininnut Moskovan porttien olevan uhattuna. Sen sijaan Kiovan porteilta uhka väistyi kauemmaksi.

        Brittitiedustelu perustuu voimakkasti satelliittikuviin sekä viestitoiminnan seuraamiseen.
        Sen tiedot ovat yleensä oikean suuntaiset ja siksi Moskovan kannalta kiusalliset.

        Venäjän tulivoima on Ukrainaa suurempi ja sen vaikutus on laaja-alaisempaa, vaikka summittaisempaa. Venäjä tulittaa mielelään siviilikohteita väestön vastarintatahdon heikentämiseksi. Tulokset ovat toistaiseski vähäisiä.


    • Anonyymi

      Käihkö ei liene katsonut maatalous- ja teollisuuskarttoja…

      Odessan ja Mykolajivin maakunnat on teollisesti pieniä eikä maatalouskaan ole itä-Ukrainaa merkittävämpää.

    • Anonyymi

      Kaikki suomalaiset toivomme ukrainan voittoa jo oman etumme takia, silti tiedotusvälineiden pitäisi jakaa oikeaa tietoa, ei vain toiveajattelua.

      Talvesta kevääseen olemme kuulleet miten ohjukset, tankit, sotilaat ym ovat loppumassa, kaikki venäläinen kalusto on romua jne. Silti niitä vaan niitä riittää ja venäjä valtaa kaupungin toisensa perään.

      Ukraina puolesta on syytä huolestua, sotilaiden pakkovärvääminen alkaa hajottamaan puolustustahtoa ja yhteiskuntaa sisältä, koska se perustuu suureen eriarvoisuuteen, joka taas aiheuttaa vastarintaa.
      Jos venäjä valtaa vielä yhdenkin kaupungin, se kertoo koko sodan suunnan.

    • Anonyymi

      Kaksi rintamaa etelässä ja idässä katastrofi Venäjälle logistisesti idioottimainen tilanne.

      • Anonyymi

        Venäjän resurssit kuluvat,mutta riittävät.

        Kauanko länsi jaksaa varustaa Ukrainaa?
        Väsymystä esiintyy jo.
        Omiakin ongelmia pitäisi hoitaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän resurssit kuluvat,mutta riittävät.

        Kauanko länsi jaksaa varustaa Ukrainaa?
        Väsymystä esiintyy jo.
        Omiakin ongelmia pitäisi hoitaa.

        Uskoisin että niin kauan kun venäjän fasistit saadaan kuriin ja kotimatkalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoisin että niin kauan kun venäjän fasistit saadaan kuriin ja kotimatkalle.

        Sepä voikin kestää...
        Putler pitäiisi ensin likvidoida.
        Mutta kuka?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe